Lukupäiväkirja 2/2017: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Sain taas joululahjaksi kuvitetun Harry Potterin, mikä oli mahtavaa. En malta odottaa seuraavaa joulua! Josko silloin paketista paljastuisi kuvitettu Azkabanin vanki? Toivottavasti!

Salaisuuksien kammioon sukelsinkin sitten heti, kun sain edellisen kirjan pois alta. Oli ihanaa palata tutun tarinan pariin. Edellisestä lukukerrasta oli vuosia aikaa, joten yksityiskohtia oli jo päässyt unohtumaan.



J. K. Rowling - Harry Potter ja salaisuuksien kammio


Harry Potter -kirjoilla on erityinen paikka sydämessäni. Ne muun muassa kantoivat minut yli lukiovuosien haasteista, joten siinä mielessä varsinkin nämä sarjan alkupään kirjat ovat merkityksellisiä. Toki loputkin, mutta eri tavalla, koska niitä lukiessa elämäntilanne oli ehtinyt muuttua.

Oli uskomaton fiilis hypätä jälleen tuttuun tarinaan, jonka yksityiskohdat olivat ehtineet hämärtyä. Rakastuin taas uudestaan. Rowlingin kerrontatyyli tempaisi mukaansa ja koko ajan oli tunne, että vielä pitäisi lukea yksi luku, vaikka silmät eivät enää meinaa pysyä auki ja kellokin on ihan liikaa. Tämä siitä huolimatta, että tiedän, mitä tapahtuu seuraavaksi!

Tällä kertaa yritin bongailla Salaisuuksien kammiosta viittauksia tuleviin tapahtumiin. Kiinnitin huomiota samaan kuin Viisasten kivessä: Harry mainitsee, että hänestä tuntuu Kalkaroksen osaavan lukea ajatuksia. Tämä juttu taidettiin vahvistaa lopulta vasta Feeniksin killassa. Sen lisäksi häivytyskaappi esitellään Borgin & Burkesilla, joskaan sen nimeä ei mainita, joten lukija ei voi tietää sen olevan juuri häivytyskaappi. Seuraavan kerran kaapin Tylypahkassa sijaitseva vastakappale esitellään lukuvuoden aikana, kun Melkein päätön Nick hajottaa sen pelastaakseen Harryn Voron kynsistä. Tähän pikkuseikkaan en luonnollisista aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, mutta Puoliverisen prinssin lukemisen jälkeen siitä tuli kiehtova. Meillä on kuin onkin puhuttu häivytyskaapista aiemmin ja kerrottu jopa, miksi se on rikki.

Myös Hämäkäk esiintyy sekä Salaisuuksien kammiossa ja Puoliverisessä prinssissä. En ainakaan muista, että se olisi ollut muissa kirjoissa, mutta voin toki olla väärässä. Muistelisin lukeneeni jostain (tosi luotettava lähde!), että Valedron päiväkirja ja puoliverisen prinssin liemikirja olisivat molemmat seikkailleet alun perin Salaisuuksien kammiossa, mutta kahden kirjan ottaminen samaan tarinaan oli liian sekavaa ja siksi toinen siirrettiin sarjan kuudenteen osaan. En tiedä, onko juttu totta, mutta se voisi olla ja vähän sillä silmällä yritin lukea Salaisuuksien kammiota läpi. Tosin lopulta bongasin vain häivytyskaapin ja Hämäkäkin, joista jälkimmäinen on aika vaikea ohittaa.

Tarina tempaisi vahvasti mukaansa ja ahmin sitä sellaisella innostuksella, että muistiinpanojen tekeminen unohtui. Myös kuvien katselu oli oma nautintonsa. Toivon totisesti, että koko sarja julkaistaan näinä kuvitettuina versioina. En sinällään tarvitse kuvia mielikuvituksen tueksi, mutta niissä on silti oma viehätyksensä ja ne ikään kuin pakottavat viivähtämään kirjan sivuilla vähän pidempään. Toisekseen kirjaan on helppo palata pikaisesti vain selaamalla kuvat läpi.

Kun pääsin viimeiseen lauseeseen, minun oli vaikea päästää irti. Kirja loppui liian pian, sen tuoma hyvä tunnelma karkasi käsistä ja jätti jäljelle ikävän. Olisin halunnut kipittää harrastushuoneeseen ja siepata Azkabanin vangin saman tien hyllystä. En kuitenkaan tehnt niin ja yritän pitää koko loppuvuoden näppini erossa siitä. Elättelen tosiaan toivetta, että seuraavanakin jouluna paljastuu yhdestä paketista kuvitettu Potter ja haluan säästää lukukerran siihen versioon.


Ei kommentteja