31. tammikuuta 2017

Maan mahti - vihdoin painettuna!

Kun alun alkujaan julkaisin Maan mahdin, en oikeastaan ajatellut painettua kirjaa edes vaihtoehtona. Pikku hiljaa tässä vajaan parin vuoden aikana ajatus kuitenkin kypsyi ja kehittyi. Halusin sittenkin, piti päästä hiplaamaan. Rakastan e-kirjoja niiden helppouden vuoksi, mutta painetuissa on silti oma viehättävyytensä. Niinpä julkaisin Maan mahdin sitten uudestaan, tällä kertaa painettuna versiona.



Voi sitä onnea, kun kirja saapui omiin kätösiin. Onhan se upeaa, mahtavaa suorastaan! Ehkä melkein parasta ikinä.

Mikäli et ole e-kirjan ystävä, nyt sinulla on siitä huolimatta mahdollisuus tutustua Maan mahtiin. Voit tilata sen omaksesi esimerkiksi seuraavista verkkokaupoista:

Suomalainen.com
Adlibris
Cdon.fi

Hinnat vaihtelevat hieman kaupoittain, mutta hieman vajaalla 15 eurolla irtoaa tällä hetkellä kuitenkin kaikista.

Uutisen (ja 100 FB-tykkääjän) kunniaksi järjestän Facebook-sivullani kirja-arvonnan. Arvonta alkaa tänään ja osallistua voi 13.2.2017 asti. Ystävänpäivänä 14.2.2017 joku onnekas arvontaan osallistuneista voittaa omakseen yhden kappaleen Maan mahtia painettuna. Äkkiä siis osallistumaan!

https://www.facebook.com/annakkaija/photos/a.365264783667529.1073741828.329816707212337/572629036264435/?type=3

Lisäksi haluan muistuttaa, että jos ne e-kirjat ovat kuitenkin enemmän makuusi, Maan mahti on vielä tällä hetkellä saatavilla ilmaiseksi Kobosta, Amazonista ja Google Playsta. Sieltä siis vain lisäämään omaan kokoelmaan.

Kirjan kannen on kuvannut taitava Eveliina Kronqvist.

PS. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, että Tulen tahto ilmestyy sekä painettuna että e-kirjana. Lue nyt Maan mahti, että olet valmiina sarjan toiseen osaan!

30. tammikuuta 2017

Lukupäiväkirja 3/2017: Dionnen tytöt

Sain Dionnen tytöt syntymäpäivälahjaksi. Kirja päätyi melko pian luettavaksi, vaikka lukulista on pitkä. Hassua, miten jotkut kirjat vain pompsahtavat listalla kärkipäähän, toisten kanssa malttaa odottaa hieman pidempään.



Liliana Lento - Dionnen tytöt


Liliana Lenton esikoinen on yhdistelmä chick littiä ja fantasiaa, joista ensimmäistä luen melko vähän enkä siis voi sanoa tuntevani sitä genreä kovinkaan hyvin. Fantasiaa on tullut luettua enemmän. 

Tarinaa seurataan muutaman avainhenkilön näkökulmasta. Vaikka kirjan maailmassa, Fretanniassa, puhkeaa sota keijujen ja ihmisten välille, pääpaino on henkilöiden välisissä suhteissa. Tarina käsittelee ajoittain raskaitakin asioita (sota, kidutus, teloitus), mutta silti läpi linjan tuntuu säilyvän kepeys.

Toisaalta kepeys tuntuu niin voimakkaana, etten itse aina tavoittanut juuri sitä tunnetta, jonka ehkä kohtaukseen olisi pitänyt kuulua. Vika voi toki olla minun korvieni välissä eikä niinkään itse kirjassa. Kuten sanoin, en ole chick littiä juuri lukenut. Olen kuitenkin siinä uskossa, että sen on tarkoituskin olla kevyttä ja ehkä iloluontoistakin, vaikka käsiteltäisiin vakavia aiheita.

Pidin Dionnen tyttöjen fantasiamaailmasta paljon, se oli erilainen. Maailma oli moderni ja nykyaikainen, siitä saattoi jopa tunnistaa nykypäivän Suomessa (ja maailmallakin) jyllääviä huolestuttavia ilmiöitä. Tähän vieraaseen keijujen, menninkäisten ja ihmisten kansoittamaan maailmaan olikin helppo sukeltaa, koska se toimi pitkälti oman arkipäivän sääntöjen mukaan ja oli silti kiehtovan erilainen kuin oma nukkumalähiöni.

Vaikka Dionnen tytöissä tapahtuu kivuliaita ja raskaita asioita, koin sen nimenomaan hyvän fiiliksen kirjana, jossa loppuratkaisu on kiva, mukava ja juuri sitä, mitä lukija toivookin. Se ei tuo suuria yllätyksiä eikä jätä sydäntä vereslihalle vaan antaa lupauksen paremmasta huomisesta.


25. tammikuuta 2017

Maan mahti e-kirjana ilmaiseksi!

Nyt on loistava tilaisuus hankkia Maan mahti e-kirjana omaksi. Sen nimittäin saa noin neljän viikon ajan ilmaiseksi!






Voit lunastaa oman kappaleesi jostakin seuraavista kaupoista:


Käytä siis tilaisuus hyväksi ja nappaa itsellesi luettavaa. Tämän halvemmalla et löydä Maan mahtia mistään.

23. tammikuuta 2017

Lukupäiväkirja 2/2017: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Sain taas joululahjaksi kuvitetun Harry Potterin, mikä oli mahtavaa. En malta odottaa seuraavaa joulua! Josko silloin paketista paljastuisi kuvitettu Azkabanin vanki? Toivottavasti!

Salaisuuksien kammioon sukelsinkin sitten heti, kun sain edellisen kirjan pois alta. Oli ihanaa palata tutun tarinan pariin. Edellisestä lukukerrasta oli vuosia aikaa, joten yksityiskohtia oli jo päässyt unohtumaan.



J. K. Rowling - Harry Potter ja salaisuuksien kammio


Harry Potter -kirjoilla on erityinen paikka sydämessäni. Ne muun muassa kantoivat minut yli lukiovuosien haasteista, joten siinä mielessä varsinkin nämä sarjan alkupään kirjat ovat merkityksellisiä. Toki loputkin, mutta eri tavalla, koska niitä lukiessa elämäntilanne oli ehtinyt muuttua.

Oli uskomaton fiilis hypätä jälleen tuttuun tarinaan, jonka yksityiskohdat olivat ehtineet hämärtyä. Rakastuin taas uudestaan. Rowlingin kerrontatyyli tempaisi mukaansa ja koko ajan oli tunne, että vielä pitäisi lukea yksi luku, vaikka silmät eivät enää meinaa pysyä auki ja kellokin on ihan liikaa. Tämä siitä huolimatta, että tiedän, mitä tapahtuu seuraavaksi!

Tällä kertaa yritin bongailla Salaisuuksien kammiosta viittauksia tuleviin tapahtumiin. Kiinnitin huomiota samaan kuin Viisasten kivessä: Harry mainitsee, että hänestä tuntuu Kalkaroksen osaavan lukea ajatuksia. Tämä juttu taidettiin vahvistaa lopulta vasta Feeniksin killassa. Sen lisäksi häivytyskaappi esitellään Borgin & Burkesilla, joskaan sen nimeä ei mainita, joten lukija ei voi tietää sen olevan juuri häivytyskaappi. Seuraavan kerran kaapin Tylypahkassa sijaitseva vastakappale esitellään lukuvuoden aikana, kun Melkein päätön Nick hajottaa sen pelastaakseen Harryn Voron kynsistä. Tähän pikkuseikkaan en luonnollisista aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, mutta Puoliverisen prinssin lukemisen jälkeen siitä tuli kiehtova. Meillä on kuin onkin puhuttu häivytyskaapista aiemmin ja kerrottu jopa, miksi se on rikki.

Myös Hämäkäk esiintyy sekä Salaisuuksien kammiossa ja Puoliverisessä prinssissä. En ainakaan muista, että se olisi ollut muissa kirjoissa, mutta voin toki olla väärässä. Muistelisin lukeneeni jostain (tosi luotettava lähde!), että Valedron päiväkirja ja puoliverisen prinssin liemikirja olisivat molemmat seikkailleet alun perin Salaisuuksien kammiossa, mutta kahden kirjan ottaminen samaan tarinaan oli liian sekavaa ja siksi toinen siirrettiin sarjan kuudenteen osaan. En tiedä, onko juttu totta, mutta se voisi olla ja vähän sillä silmällä yritin lukea Salaisuuksien kammiota läpi. Tosin lopulta bongasin vain häivytyskaapin ja Hämäkäkin, joista jälkimmäinen on aika vaikea ohittaa.

Tarina tempaisi vahvasti mukaansa ja ahmin sitä sellaisella innostuksella, että muistiinpanojen tekeminen unohtui. Myös kuvien katselu oli oma nautintonsa. Toivon totisesti, että koko sarja julkaistaan näinä kuvitettuina versioina. En sinällään tarvitse kuvia mielikuvituksen tueksi, mutta niissä on silti oma viehätyksensä ja ne ikään kuin pakottavat viivähtämään kirjan sivuilla vähän pidempään. Toisekseen kirjaan on helppo palata pikaisesti vain selaamalla kuvat läpi.

Kun pääsin viimeiseen lauseeseen, minun oli vaikea päästää irti. Kirja loppui liian pian, sen tuoma hyvä tunnelma karkasi käsistä ja jätti jäljelle ikävän. Olisin halunnut kipittää harrastushuoneeseen ja siepata Azkabanin vangin saman tien hyllystä. En kuitenkaan tehnt niin ja yritän pitää koko loppuvuoden näppini erossa siitä. Elättelen tosiaan toivetta, että seuraavanakin jouluna paljastuu yhdestä paketista kuvitettu Potter ja haluan säästää lukukerran siihen versioon.


21. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 uudistuksia

Eikös vuodenvaihteessa pidä aina uudistua jollain tavalla? Elän kokonaan uutta elämänvaihetta ja se on antanut valtavasti energiaa ajattelemiseen ja moneen muuhunkin asiaan. Siksipä olen ehtinyt hieman suunnitella tulevaa, myös blogin osalta.

Erilaisia päiväkirjoja


Blogini on koostunut hyvin erilaisista postauksista, mikä voi antaa sillisalaattimaisen vaikutelman. Tämä blogi on kuitenkin aina ollut minulle ns. vapaa kanava tehdä, mitä huvittaa ja suhtautua kirjoittamiseenkin välillä vähemmän vakavammin. Muut kanavat ovat rajatumpia ja niissä julkaisemiseen panostan ehkä hitusen ammattimaisemmalla otteella.

Halusin kuitenkin blogille jonkinlaisen rungon, joten päätin kokeilla tänä vuonna jakaa postaukset erilaisiin päiväkirjoihin. Saatan kirjoittaa joskus kategorioiden ulkopuoleltakin, koska täällä en tosiaan halua rajoittaa itseäni liikaa. Tarvitsen vapautta jossakin voidakseni tehdä muita asioita paremmin.

Joka tapauksessa tässä uudet kategoriat (samat löytyvät myös bannerin alta):


Blogissa on tätä nykyä yhä useammin tarinointia kirjoittamisesta enkä siitä haluakaan luopua. Kirjoittaminen on niin suuri osa elämääni, että tuntuisi oudolta olla puhumatta siitä koskaan. Aion siis jatkaa pohdintojani ja ajoittaisia tuskailujani tällä saralla.


En ehdi edelleenkään lukea niin paljon kuin haluaisin (se olisi pois jostain muusta), mutta luen kuitenkin säännöllisesti. Haluan edelleen avata kirjojen herättämiä ajatuksia blogissa, joten kirjoista kirjoittaminen jatkukoon. Varsinaisia arvosteluja en silti koe kirjoittavani vaan pikemminkin ajatuksiani ja tuntemuksiani tekstin pohjalta.


Arjesta on välillä ihan höpöttää. Voi olla, ettei se puoli kiinnosta juuri muita kuin minua itseäni, mutta alun perin perustin tämän blogin juuri tuota höpöttämistä varten. Siispä en halua siitä luopua nytkään.


En tiedä, kuinka paljon reissausmahdollisuuksia oikeasti tässä uudessa tilanteessa on. Luultavasti ne ainakin kapenevat jonkin verran. Jos reissuja tulee, postailen niistä kuitenkin samaan tapaan kuin tähänkin asti.

Muuta uutta


Tänä vuonna aion ylipäätään tehdä asioita, jotka tuntuvat minusta hyvältä. Toki velvollisuudet pitää hoitaa, mutta niiden lisäksi annan aikaa itselleni. Ei kaikkea tarvitse aikatauluttaa tiukkaan eikä kaikkeen ole pakko sanoa "joo". Jos joku ei kestä sitä, olkoon niin.

Olen aloittanut uuden tarinan suunnittelun Scrivenerissä. Ei ollut tarkoitus vaan Tulen tahdon jälkeen piti aloittaa sarjan kolmonen, VV. Nyt näyttää siltä, että VV saa vielä hieman odottaa omaa vuoroaan ja katson, mitä tästä uudesta jutusta tulee vai tuleeko mitään. Ainakin olen pitkästä aikaa todella innoissani. Tuntuu siltä kuin muutaman viikon kotona oleminen olisi avannut jonkin tulpan aivoissa. Pää pursuaa ideoita ja minulla on hyvä olla. Päiviin ei juuri jää luppohetkiä, kun teen rästiin jääneitä asioita, editoin ja kirjoitan (etsin toki niitä palkkatöitäkin tässä samalla). Ollapa aina näin energinen!

Koska kirjoittamiseen liittyvää tekemistä ei ole vielä tarpeeksi, ilmoittauduin fantasian kirjoittajille suunnatulle verkkokurssille. Se alkoi nyt kuluvalla viikolla ja jatkuu toukokuulle. Kirpaisee tiukassa tilanteessa kyllä lompakkoa, mutta toivon kurssin olevan rahan arvoinen.

Tein myös itselleni kotisivun. Alun alkujaan halusin vain harjoitella WordPressin käyttöä, jotta voisin laittaa CV:ni osaavani siitä vähintäänkin alkeet. Koska harjoittelu on aina hyvä tehdä jollain oikealla asialla, päädyin väsäilemään kirjoittajasivua itselleni. Mielestäni siitä tuli ihan kelvollinen tällaisen aloittelijan työstämäksi. Siispä päätin sen julkaista ja ottaa käyttöön. Sivu toimii ikään kuin portaalina, jossa on linkit eri paikoissa julkaisemaani materiaaliin sekä esittelyt kirjoistani, muutama lyhyttarina on myös ilmaiseksi tarjolla.

Käy toki tutustumassa: Anna Kaija - Kirjallisia polkuja


Kaikenlaista pientä on siis ilmassa ja odotan jännityksellä, millainen tästä vuodesta muodostuu. Jotain muutakin voi olla vielä tiedossa, mutta palaan paljastuksiin, kun niiden aika on. Kaikkea ei kannata kertoa kerralla. Pysy siis kuulolla, jotain voi olla tulossa!

18. tammikuuta 2017

Windsorin linna, Bath, Lacock ja Stonehenge -kiertoajelu

Aika ottaa itseään niskasta kiinni ja vihdoin julkaista tämäkin postaus. Vaikka vietimme suurimman osan Englannin reissuajasta Lontoossa, välillä piti päästä kuumasta kaupungista poiskin. Hyppäsimme bussin kyytiin ja kiersimme katselemassa mahtavia paikkoja. Päivään sattui jokunen kommellus, mutta niistä onneksi selvittiin säikähdyksellä.


Windsorin linna


Linnaan huristelimme kaksikerroksisella bussilla ja saimme jopa paikat yläkerrasta, joten maisemia näki oikein kivasti. Päivä oli aurinkoinen ja sanalla sanoen todella kuuma. Tosin sää nyt oli samanlainen koko reissun ajan lukuun ottamatta saapumis- ja lähtöpäiviä, jolloin satoi.

Windsorin kaupunkia emme ehtineet kovinkaan paljon ihmetellä, kun kipitimme sen halki suoraan linnalle, josta alkoi kierros pihamaalle ja sisäosiin. Opasta kierroksella ei ollut, mutta audio guiden sai kuitenkin mukaan. En ole koskaan erityisemmin tykännyt niistä, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden. Laite ei jokaisessa kohteessa suostunut toistamaan oikeaa pätkää, mutta pääasiassa toimi ihan kohtalaisesti ja tarjosi mukavasti lisätietoa.




Pihamaa oli näyttävä ja viheralueita oli kiva katsella. Silmä aina lepää, kun on vähänkin pusikkoa ympärillä ja linnat nyt vain jostain syystä kiehtovat minua.

Kävimme myös sisätiloissa katsomassa kuninkaallista nukkekotia ja muutenkin ihmettelemässä huoneita. Kaikki oli äärimmäisen taidokkaasti koristeltua ja niska meinasi nyrjähtää, kun kattomaalauksia jäi tuijottelemaan vähän liian pitkäksi aikaa. Valitettavasti sisällä ei kuitenkaan saanut kuvata, joten en voi näyttää teille, kuinka hienoa siellä oli. Teidän täytyy mennä itse paikan päälle katsomaan. ;)

Takaisin bussille meinasi tulla hieman kiire niin kuin aina tällaisilla päiväretkillä, joissa on jokaisessa kohteessa rajattu aika. Jos menisi omatoimisesti, voisi käyttää juuri niin paljon aikaa kuin haluaisi, mutta toisaalta sitten ei luultavasti näkisi yhtä monta kohdetta ja pääsisi matkustamaan yhtä helposti ja mukavasti.

Kun sitten pääsimme parkkipaikalle, osui mutka matkaan. Bussistamme oli hajonnut ilmastointi ja sisälämpötila erityisesti yläkerrassa kohonnut vaarallisen puolelle. Yläkerran porukalle ilmoitettiin, ettei sisälle ollut asiaa kuin hakemaan omat tavaransa. 

Onneksi paikalla sattui olemaan toinen turistibussi, johon meidät sitten lastattiin. Molemmat bussit ajoivat noin puolen tunnin päähän huoltoasemalle, jonne oli saapunut kolmas bussi. Meidän alkuperäinen tyhjennettiin kokonaan ja loputkin ihmiset siitä lastattiin tuohon kakkosbussiin ja kakkosbussin alkuperäinen porukka kolmoseen. Melkoista säätöä, mutta kaikille löytyi istumapaikka ja reissu sai vihdoin jatkua. Hetken kuitenkin ehdin jännittää, jääkö jotain näkemättä tämän ikävän tapahtuman johdosta.

Bathin kaupunki


Huristelimme Bathiin hitusen aikataulusta jäljessä, mutta jäi meille kuitenkin n. 40 minuuttia kaupungin ihmettelyyn. Osa porukasta kiirehti roomalaisiin kylpyihin, mitä hieman ihmettelin. Ei sillä, etteivätkö ne minuakin olisi kiinnostaneet, mutta tuollaisiin kohteisiin nyt ainakin menee mieluummin ajan kanssa.

Itse sen sijaan käytin tilaisuuden hyväksi ja raahasin koko oman porukan shoppailemaan Santoro Londonin ainoaan kivijalkakauppaan (joka tosi loogisesti sijaitsee Bathissa). Voi se kauppa oli ihana! En vain tajunnut ottaa siitä kuvaa, kun typerryin kaikista kauniista tuotteista. Ostin uuden Gorjuss-käsilaukun ja -vihkon, mutta sen enempää en raaskinut. Fanitan kyllä Gorjuss-tuotteita ehkä vähän liikaakin...

Kaupunki itsessään on vanha ja näkemisen arvoinen. Rakennukset ovat kauniita ja siellä on paljon pieniä putiikkeja.




Santoron jälkeen kiertelimme vähän kaupunkia ja ostimme tuliaiskarkkeja töihin. Sitten pitikin kiireesti taas kipittää bussille ja jatkaa matkaa. Päivä oli hujahtanut jo puoleenväliin käsittämättömän nopeasti.

Lacock


Lacock on pieni kylä, jossa ei sinällään ole mitään kovin ihmeellistä. Siellä on kuitenkin erittäin vanha pubi, jossa kävimme nauttimassa lounasta. Lisäksi osa Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan kohtauksista on kuvattu siellä. Pääsimme kadulle, jolla Harry ja Dumbledore kävelevät elokuvan alkupuolella ja näimme talon, jossa Kuhnusarvio piileskeli kuolonsyöjiltä nojatuolina. Näimme siis tavallisen kadun ja tavallisen brittitalon, mutta olin silti innoissani. Muu porukka ei ehkä jakanut tätä riemua. Ruoka kuitenkin kelpasi.






Ilman Potter-vibojakin pidin Lacockista. Pikkukylät ovat viehättäviä ja niissä on romantiikkaa. Sellaisessa voisi olla ihana asua! Tai siis... voisi olla ihana asua, jos olisi riittävän hyvin tienaava kirjailija, jonka ei tarvitsisi huristella joka päivä sadan kilometrin päähän työpaikalle pakertamaan. Ehkä toistaiseksi siis tyydyn vain vierailemaan pikkukylissä.

Stonehenge


Kun tätä päiväretkeä lähdettiin suunnittelemaan, Stonehenge oli se ykköskohde, joka oli ehdottomasti saatava mukaan. Muut tulivat kaupan päälle, mutta osuivat kyllä nappiin.

Olin kuullut tuttavilta, että Stonehenge "tulee olemaan iso pettymys, vain kasa kiviä". Rehellisesti sanottuna, en tiedä, mitä he olivat siltä odottaneet. Stonehenge on kivikehä, ei linnoitus tai vastaava. Joka tapauksessa tuollaiset pettymys-manailut saivat olon hieman ristiriitaiseksi.

Olimme aikataulusta jäljessä, mutta ehdimme kuitenkin viimeiseen sukkulabussiin, jolla vielä vietiin turisteja sinä päivänä Stonehengelle. Myönnettävä on, että jos tämä kohde olisi reissusta pudonnut, olisi kiukkuitku voinut iskeä. Onneksi siltä vältyttiin, mutta jännittäviä hetkiä ehdittiin viettää, kun lounaspaikasta Stonehenge-keskukseen ajeltiin.

Stonehenge oli mahtava kokemus! Kyllä, se on kivikehä, ei mitään ihmeellisempää, mutta minä onnistuin vetämään siitä upean tunne-elämyksen joka tapauksessa. Olin vuosikausia odottanut pääseväni sinne ja vihdoin hetki oli käsillä. Harmillisesti kiviä sai kuitenkin tarkastella vain matkan päästä eikä niihin saanut esimerkiksi koskea. Olisin niin halunnut! Ymmärrän kuitenkin, ettei jatkuvaa turistivirtaa voi päästää lääppimään kiviä päivästä toiseen ja mahdollisesti roskaamaan lähiympäristöä.




Kuvat eivät luonnollisesti tee oikeutta näkymälle ja fiilikselle. Stonehenge on vain asia, joka pitää kokea itse. Kaikkia varten se varmastikaan ole, mutta minulle se oli pieni pyhiinvaellusmatka. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä menen uudestaan... ja sillä kertaa varaan reissun, jossa päästään kehän sisälle, vaikka se maksaisikin hunajaa.

Ennen paluuta Lontooseen pääsimme vielä piipahtamaan Stonehenge-kaupassa. Nappasin mukaan kivikehän pienoismallin (sellaisenkin olen jo pitkään halunnut) ja kolme kirjaa. M osti meille pullollisen vahvaa simaa, jota minä tosin pääsin vain siemaisemaan. En antibioottikuurini takia uskaltanut kuin pikkuisen maistaa, hyvää olisi ollut.

Upea matka


Tämä päiväreissu olikin viimeinen ohjattu tapahtuma koko matkalla. Viimeisen kokonaisen päivän pyörimme pitkin Lontoota ja lähtöpäivänä kävimme vielä parissa museossa. Niistä reissuista kerroin postauksessa Pari päivää Lontoon perinteisiä nähtävyyksiä, joten en palaa niihin enää uudestaan.

Jäljellä on vielä ostospostaus, jonka julkaisen piakkoin. Reissulta tarttui luvattoman paljon tavaraa mukaan, kun en osannut hillitä itseäni kaikkien ihanuuksien äärellä. Noh, sellaista sattuu ja loppuvuosi otettiin sitten ostelun suhteen vähän rauhallisemmin.

15. tammikuuta 2017

Lukupäiväkirja 1/2017: The Magicians

The Magicians tv-sarja iski syksyllä aika lujaa. Kun sitten sain tietää sen perustuvan kirjasarjaan, ei sormen lipsahtamista Kobon e-kirjakaupassa voinut enää estää. Sarjan ensimmäinen osa lähti e-kirjana matkaan ja ajattelin lukaista sen noin viikossa ennen joulua. Toisin kävi.


Lev Grossman - The Magicians


Kirja paljastui pitkäksi kuin nälkävuosi. Yleensä pituus ei ole haitta vaan on kiva nauttia tarinasta satojen sivujen ajan. Kun sitten tulee tunne, että se tarina kulkisi paremmin, jos leikkaisi edes kolmanneksen sitä ympäröivästä tauhkasta pois, ollaan syvällä suossa. 

Halusin tykätä The Magiciansista ihan oikeasti. Sillä oli hetkensä ja oli mm. mielenkiintoista bongata tv-sarjasta tutut kohtaukset täysin erilaisessa yhteydessä, missä ne oli aiemmin nähnyt. Tarinat siis eroavat melkoisesti toisistaan, vaikka alkuteoksen elementit ovat tv-sarjassa vahvasti mukana.

Tarina kerrotaan kokonaan päähahmon, Quentinin, näkökulmasta. Lukija saakin viettää paljon aikaa Quentinin rasittavaa tunne-elämää vatvoen. En pitänyt Quentinista tv-sarjassa ja kirjassa aloin suorastaan inhota hänen lapsellista ja itsekeskeistä asennettaan, kun kaikki pyöri vain hänen napansa ympärillä. Minulla ei sinällään ole ongelma, että päähahmo on epämiellyttävä. Ärsyttäväkin hahmo voi olla hyvin kirjoitettu ja Quentin on kyllä uskottava juuri sellaisena kuin on. Pisteet kotiin siitä.

Minusta The Magicians olisi kuitenkin kaivannut myös toista näkökulmahahmoa jo ihan pelkästään tarinan syventämisen takia. Nyt monet oleelliset asiat tapahtuivat taustalla, kirjan sivujen ulkopuolella ja tärkeät juonipaljastukset vain heitettiin jossain kohtaa faktana eteen. Jos en olisi tv-sarjaa katsonut, en olisi osannut odottaa niistä juuri yhtäkään, niin vähän niitä pohjustettiin.

En varsinaisesti nauttinut lukemisesta, vaikka yritin. Lopulta kyse oli enää suomalaisesta sisusta. Kirja oli vain luettava loppuun, kun sen menin kerran aloittamaan. Onko se nyt sitten enää kivaa? Voin kertoa, ettei ole. Pitäisi antaa itselle lupa luovuttaa, jos jokin ei nappaa. Työtä kun tämä ei kuitenkaan ole.

Toisaalta The Magicians on saanut melkoista suitsutustakin osakseen, joten ehkä minä en sitten vain ollut kohderyhmää. Lähtökohtaisesti tarinan asetelma ja elementit ovat todella kiinnostavia, mutta kerrontatyyli ei ollut minua varten. Sääli.


9. tammikuuta 2017

Synttärihulinattomuutta

En mitenkään erityisesti halua olla huomion keskipisteenä, joten olen jo pitkään kokenut omat syntymäpäivät vähän kiusallisina. Tänä vuonna vanhemmat haluasivat kuitenkin onnitella jo uuden vuoden päivänä, joten varsinaisena juhlapäivänä meillä kävi vierailulla vain M:n vanhemmat. Viikonloppu vierähti sitten M:n ja hyvän kaverin seurassa.

En todellakaan ole mikään jauhopeukalo, joten tarjolla oli kaupan pakastealtaasta kalastettua mutakakkua, jonka kuorrutimme mangotuorejuuston ja vispikerman sekoituksella ja koristelimme pensasmustikoilla. Kokonaisuudesta tuli raikas ja herkullinen eikä ollenkaan liian makea. Kelpasi vieraille oikein hyvin ja maistui seuraavana päivänä vielä kaverillekin.

Muuten en isompia tarjoamisia sitten jaksanutkaan väsätä. Meillä oli pipareita ja joulutorttuja, joita viime jouluna tuli nautittua yllättävän vähän. Upposivat siis erinomaisesti vielä loppiaisenakin.


Lahjoja ja kortteja


En oikeastaan odottanut mitään, mutta muutama paketti tuli silti. Kiitokset vain lahjojen antajille!



Villasukat ovat aina ihania ja käytänkin niitä kesät-talvet, joten tulivat tarpeeseen. Nämä vielä istuvat jalkaan täydellisesti ja sopivat kengän sisään, joten aina parempi. Sukkien lisäksi sain kaksi pienehköä laukkua. Maisen de FLEURin laukku oli itse asiassa joululahja, mutta posti kiikutti sen sopivasti vasta synttäriksi, joten menköön nyt sitten samaan settiin. Ivana Helsingin laukkuja minulla ei ole puolestaan koskaan ollut, mutta joihinkin kesäjuhliin se voisi sopia. Sitten vain kutsuja odottelemaan!

Täytenä yllärinä tuli Apulannan Teit meistä kauniin -elokuva, joka sitten synttäripäivän iltana heti tietysti katsottiin. Leffa pyöri teatterissa sattuneesta syystä niin vähän aikaa, että onnistuin sen missaamaan, mutta nyt sitten vihdoin pääsin katsomaan. Elokuva oli mahtava kurkistus 90-luvun lama-Suomeen ja samalla toki Apulannan historiaan. Tykkäsin siitä todella paljon, vaikka taisin teininä fanittaa Tehosekoitinta vähän kovempaa kuin Apulantaa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, eikä välttämättä haittaa sekään, jos bändi ei kuulu omiin suosikeihin. Tarina toimii joka tapauksessa.

Lisäksi paketeista paljastui toivelistallani roikkuneet Dionnen tytöt ja Fantastic Beasts -elokuvan käsikirjoitus. Minulla onkin nyt taas kertynyt yöpöydän alle valtava määrä kirjoja, joten täytyy ostamista rajoittaa hieman. En tunnu saavan lukupinoani koskaan kiinni. E-kirjoja on myös pelottavan helppo klikkailla ostoskoriin, joten niitäkin on tarttunut matkaan jo melkoinen läjä.

Sain myös viiniä ja suklaata, mutta niitä en sentään viitsinyt kuvata.

Lahjojen lisäksi posti (okei, kaveri toi toisen itse) kiikutti minulle pari syntymäpäiväkorttia. Sellaisiakaan en odottanut, mutta onhan niitä mukava saada. Kiitos siis niistäkin!



Haha, kaverini selvästi tietävät, mistä tykkään! Harmillisesti en itse ole kovinkaan lahjakas kuvataiteellisesti, joten en ihan yhtä mahtavia kortteja osaa taikoa takaisin päin.

Rento viikonloppu


Perjantaina tosiaan kävivät vähäiset synttärivieraat. Syötiin kakkua ja höpöteltiin tovi, ei mitään sen kummempaa. Tuollaiset kekkerit sopivat minulle erinomaisesti. Kauhea häsellys sen sijaan nostaa stressitasoja ja väsyttää jälkeen päin ihan liikaa.

Lauantaiaamun käytin Tulen tahdon editoimiseen. Vuorossa oli ehkä kaikista työläin ja kinkkisin luku koko tarinassa. Ei se ole mielestäni mitenkään erityisen huono, mutta siinä oli asioita, joiden hiomisen olin jättänyt tällä viimeiselle kierrokselle ja niiden kanssa sitten revin hiuksia päästäni. Aamupäivä hävisi tehokkaasti, kun hinkkasin, hinkkasin ja hinkkasin vielä vähän lisää. Nyt urakka on onneksi hoidettu eikä lukuun tarvitse enää koskea.

Iltapäivällä haimme kaverin asemalta ja loppupäivän istuimmekin tiiviisti olohuoneen sohvalla. Ei oltu suunniteltu mitään pelimaratonia, mutta niin siinä vain kävi, että kaveri päätyi pelaamaan Final Fantasy XV:n pääjuonta. Pelkkää pääjuonta sen takia, että se on mahdollista jopa viikonlopun aikana läpäistä. Käytännössä tämä onnistui, kun hän aloitti minun tallennuksestani New Game+:n, johon siirtyivät mm. tasoni ja aseistukseni. Grindaamista ei siis tarvittu.

Kaveri halusi myös pelata pelin saksaksi. Alkuun ääninäyttely kuulosti tosi oudolta (pelasin pelin itse japaniksi), mutta loppua kohden siihen suurin piirtein tottui. Tosin Cidneyn ääni kuulosti alusta loppuun täysi sopimattomalta, muut menettelivät. Iris oli ehkä hitusen liian vanhan oloinen ääneltään, muttei kuitenkaan niin pahasti, että se olisi suoranaisesti häirinnyt.

Sunnuntai meni samoissa merkeissä. Kaveri pääsi lopulta chapter 14:n alkuun, joten vihonviimeiset jutut jäivät tekemättä. Lupasin kuitenkin säästää tallennuksen hänelle ja hän saa pelata sen loppuun, kun seuraavan kerran tulee kyläilemään.

Pelailun ohessa tuli höpöteltyä paljon... peleistä ja toki muustakin. Meno oli rentoa ja mukavaa, kun ei ollut kiire mihinkään ja saattoi löhötä sohvalla hyvässä seurassa. Tällaisia rauhallisia viikonloppuja on mahtava viettää!

4. tammikuuta 2017

Kirjoittajan työpisteet

Olen kuullut kummallisia huhuja, ettei kodeissa enää ole kirjahyllyjä ja työpöytiä vaan nykyisin sisustetaan pelkistetysti ja ilmavasti. Kun katselen ympärilleni, tajuan varsin hyvin, etten ole tämän trendin - jos nyt minkään muunkaan - aallon harjalla. En voisi kuvitella kotiani ilman hyllyrivejä ja kätevää työpöytää.

Vaarna esitteli omaa työpöytäänsä ja toivoi pääsevänsä kurkistamaan muiden työtiloihin. Eipä sitä kiusausta voinut lopulta vastustaa vaan pakko aiheesta oli postata.

Makuuhuoneen työpiste välineineen


Varsinainen työnurkkaukseni löytyy makuuhuoneesta. Sain hiljattain ensimmäisen pöytäkoneeni vuosiin ja sitä myöten tuli päivitettyä myös työpöytä sekä hankittua korkea laatikosto. Erityisesti jälkimmäinen on tullut todella tarpeeseen. Pyörivät paperit saa varastoitua hyvin ja tulostinkin siirtyi pöydältä laatikoston päälle, mikä tarkoittaa minulle enemmän tilaa levittäytyä. Mahtavaa!

Olen myös rakastunut isompaan näyttöön ja uusi näppäimistökin on ottanut paikkansa. Vielä jouluun asti kärsin kovasti kaiuttimien puutteesta, mutta onneksi joulupukki kuuli salaisen toiveeni. Nyt on siis äänentoistokin kohdallaan ja voin kirjoittaessa kuunnella miellyttävää ja inspiroivaa musiikkia ilman, että joudun käyttämään kuulokkeita.

Koska makuuhuoneeseen pitää mahtua niin sänky kuin M:kin työpöytä, ei sinne ole voinut kirjahyllyjä sijoittaa. Osa niistä on meillä olohuoneessa, osa erillisessä harrastushuoneessa, josta myös löytyy teknisiä vimpaimia ja allekirjoittaneen ompelu- ja askartelutarvikkeet.

Työpöydällä näkyvätkin sitten perustarvikkeeni. Vaaleanpunaisessa kansiossa on bloggaamisen liittyviä ohjeita (esim. tietoa verotusasioista, yhteistyösopimukset...) sekä kirjajulkaisuun liittyviä dokumentteja. Ne on hyvä olla aina helposti käsillä, vaikkeivät suoraan kirjoittamiseen vaikutakaan.

Pienemmässä sinisessä kansiossa on Kristallin lapset -sarjaan liittyvää nippelitietoa, esim. hahmoluetteloja, paikkaluetteloja, inspiraatiokuvia, muistiinpanoja jne. Samaa tietoa löytyy tietokoneeltakin, mutta joskus kaipaan konkreettista hypisteltävää.

Samassa rivissä on myös muutama kirjoittamisopas: Jeff Vandermeerin Wonderbook, Timo Montosen Kirjoita tarinasi, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n Kummallisen kirjoittajat ja Stephen Kingin Kirjoittamisesta. Niihin voin tarttua, kun kirjoittaminen syystä tai toisesta tökkii.

Oikealta puolelta löytyy kynäpurkki, jossa on paljon eri värisiä tusseja. Haluan kirjata asiat ylös värikkäästi.

Minulla on vihko erilaisia ideoita ja muita listattavia asioita varten. Kalenteriin yritän saada hahmoteltua kirjoittamisaikatauluja. Sinne merkitsen mm. editointipäivät ja blogipostauksien deadlinet (varsinkin jälkimmäiset kyllä välillä venyvät).

Huulirasvasta olen riippuvainen, joten se seilaa siellä, missä minäkin. Työpöydällä se on siis välttämätön kaveri. Lisäksi pöydälläni on lähes tulkoon aina teekuppi. Nyt kun olen ollut parisen viikkoa kotona, vihreän teen litkiminen on lähtenyt käsistä. Pitäisi ehkä jo vähän rajoittaa sen juomista. 

Ehkä tärkeimpänä pöydällä on kuitenkin Acer Predator -tietokone tarvikkeineen. Kone on erittäin pelikelpoinen, joten vietän pöydän ääressä myös aikaa pelaamalla (tosin vielä en ole täysin päässyt PC-pelaamisen makuun). Yhtä lailla koneella syntyy tekstikin ja erityisesti editoidessa iso näyttö on erittäin miellyttävä. Pöydän ja koneen vaihtumisen myötä olenkin huomannut viihtyväni työpisteessäni entistä paremmin, mikä on parantanut selän hyvinvointia kummasti.

Liikkuva työpiste


Vaikka sain pöytäkoneen, en malttanut luopua Asuksen läppäristäni. Sen yleisin sijoittamispaikka on olohuoneen sohvalla, jota myös ennen suosin virallisena työpisteenäni. Ergonomiasta on turha puhuakaan, sillä sohvalla tulee aina istuttua kummallisessa kippurassa tai joskus harvoin jalat ja selkä suorana läppäri sylissä.

Ergonomisista ongelmista huolimatta pidän myös olohuoneessa työskentelystä. Minulla onkin tapana tulla olohuoneeseen kirjoittelemaan blogipostauksia tai vaikkapa editoimaan, kun M pelailee jotain mielenkiintoista peliä. Samalla tulee vietettyä yhteistä aikaa.

Läppärilläni on myös enemmän kiintolevytilaa kuin pöytäkoneellani, joten käytän sitä videoiden editoimiseen ja siellä on suurin osa kuvistani sekä muista mediatiedostoistani. Se on hieman hankalaa, mutta toistaiseksi en ole keksinyt tyydyttävää ratkaisua tilanteeseen.

Läppäri kulkee mukanani esimerkiksi viikonloppureissuilla. En osaisi kuvitella lähteväni anoppilaan tai mökille ilman omaa rakasta konetta. Yleensä aina johonkin väliin jää tyhjä hetki, jonka voin hyödyntää tekstin naputteluun tai taustatutkimuksen tekoon. Sen takia on hyvä olla omat työvälineet matkassa.