31. lokakuuta 2017

Tarinan visualisointikuukausi: viikko 4

Törmäsin Twitterissä kiertävään StoryVisuals Month -haasteeseen, jonka ideana on kuukauden aikana postata joka päivä kuva, joka kertoo jotain tekeillä olevasta tarinasta. Päätin kuitenkin tehdä haasteen hieman eri tavalla ja tunkaista sen blogiin viikottain.

Koska tällä hetkellä kirjoitan Veden vaistoa, päätin tehdä tämän sen tarinan pohjalta. Ehkä se auttaa myös ruoskimaan itseäni kirjoitushommissa eteenpäin.



Viimeistä viikkoa viedään ja itse asiassa lokakuun viimeistä päivää. Tämä kuukausi on suorastaan hujahtanut käsistä ja sen takia tämä postaus jäikin näin myöhään. Tuntuu, että koko ajan on enemmän tekemistä kuin järkevästi ehtisi tehdä.

22. Jotain mielenkiintoista, jota tutkit tätä tarinaa varten





Kuvat Pixabaysta

Kissoja ja purjelaivoja. Eipä siitä sitten sen enempää. ;)

23. Suosikkisivuhahmosi




Kuva Pixabaysta

Tästäkään kuvasta en oikeastaan halua kertoa sen enempää. Se ei vastaa niinkään hahmon ulkonäköä vaan on enemmän symbolinen.

24. Jaa jännittävä, romanttinen tai hauska lainaus tarinastasi ja kuva, joka sopii siihen



 Kuva Pixabaysta

"Momi nielaisi ja tiesi, että hän halusi samaa. Kenties jopa enemmän kuin maakristallin herättämistä, ja samantien hän häpesi itsekkyyttään, muttei samalla voinut olla piehtaroimatta siinä."

Raakatekstiä. Kirjoitan Veden vaiston ensimmäistä versiota, joten en uskalla luvata, onko tämä kohta todella lopullisessa kirjassa. Katsotaan, miten käy.

25. Näytä, millainen kirjoitusprosessisi tämän tarinan kanssa on ollut






Kuvat Pixabaysta

Ensin tutkittiin, sitten suunniteltiin ja sen jälkeen on tuijotettua näyttöä. Tarina ei lähtenyt liikkeelle mitenkään helposti vaan jouduin suorastaan pakottamaan itseni työhön. Aloittaminen on aina minulle vaikeaa, mutta nyt se on ollut suorastaan poikkeuksellisen vaikeaa. Ehkä olen kasannut itselleni paineita Maan mahdista ja Tulen tahdosta saatujen palautteiden pohjalta.

Mutta! Kyllä se tekstikin on kulkenut ja oivalluksia on matkan varrella tullut (suklaatakin on ehkä tarvittu). Myös voitonhetkiä on osunut kohdalle, joten ei tämä aivan toivoton urakka ole. Paljon on kuitenkin matkaa, joten pyörin milloin missäkin kohtaa prosessia.

26. Miltä tuntuisi vierailla tarinasi miljöössä?




Se olisi todella jännittävää ja innostavaa. Tuijottelisin varmaan kaikkea suu auki, vaikkei Nemurian maisemat nyt niin maagisia ja ihmeellisiä ole. Rakastan kuitenkin jylhiä metsiä, usvaa ja toisaalta myös trooppisella saarella olisi huikeaa päästä vierailemaan, joten ihailtavaa ja ihmeteltävää kyllä riittäisi.

27. Mikä motivoi sinua kirjoittamaan tämän tarinan?



Videopelit ja pelaaminen noin lähtökohtaisesti. Sieltä pelipuolelta innostus on alun perin kummunnut. Tosin jos mietin puhtaasti Veden vaistoa, osatekijänä on varmasti myös velvollisuus viedä aloittamansa tarina loppuun. Toisaalta kyse ei ole pelkästä velvollisuudesta vaan myös halusta tehdä niin.

Lisäksi minua motivoi lukijoilta saatu palaute. Kyllä, se aiheuttaa paineita, mutta se myös antaa intoa jatkaa. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka odottavat tätä kirjaa.

28. Valitse eläin, joka voisi edustaa hahmoa tästä tarinasta




Kissa. Taidan olla nyt vähän mielikuvitukseton, mutta kissalla mennään.

29. Jos voisit viettää päivän päähahmosi kanssa, mitä tekisitte yhdessä?



Kuva Pixabaysta

Haluaisin harjoitella näkemisen taitoa yhdessä Sennan kanssa. Ehkä voisimme oppia jotain toisiltamme.

30. Jaa suosikkipostauksesi #StoryVisuals monthista 


Twitterissä olen näitä jonkin verran nähnyt, mutten blogeissa vielä yhtään. Olisikin ihanaa, jos juuri sinä tarttuisit tähän haasteeseen! Minulle saa sitten heittää linkkejä tuonne kommenttiboksiin. Varmasti käyn kurkkimassa, millä tavoin muut ovat visualisoineet tarinoitaan.

30. lokakuuta 2017

Lukupäiväkirja 29/2017: Suomalaiset taruolennot


Eero Ojanen - Suomalaiset taruolennot


Helsingin kirjamessuilta löytyi edulliseen hintaan Eero Ojasen Suomalaiset taruolennot, jota olin jo aiemmin vähän sillä silmällä katsellut. Kirja miellytti varsinkin visuaalisesti ja kun sen edullisesti sai, oli se pakko napata matkaan.

Kirjassa avataan nimensä mukaisesti suomalaisten taruolentojen taustoja. Tekstiä rytmittää Sirkku Linnean viehättävä kuvitus, jota jo pelkästään sitä katselee ilokseen. Monesti olikin pysähdyttävä ihan vain tutkailemaan kuvia ja itse lukeminen jäi hetkeksi taka-alalle.

Tietoa kirja tarjosi niukanlaisesti, mihin on varmasti osaltaan vaikuttanut jo tiedon saatavuus tutkimusvaiheessa. Toisaalta kirja on myös tarkoitettu kevyemmäksi luettavaksi ja painotus tuntuu toisinaan olevankin enemmän kuvilla kuin tekstillä, joten en olettanutkaan sen olevan täysin kattava tietopaketti aiheesta. Pitäisikin varmaan joskus hankkia näppeihin Mytologia Fennica, joka tämänkin kirjan lähdeteoksissa mainitaan. Aihepiiri nimittäin kiinnostaa kyllä, mutta tämä kirja antoi siihen vain pintaraapaisun.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen  hankintaani ja kirja tulee varmasti luettua uudestaankin (ja kuvia katseltua moneen otteeseen!). Tämä saattaisi sopia myös nuoremmille lukijoille, joten ei ollenkaan huono vaihtoehto pukinkonttiin kääräistäväksi.

29. lokakuuta 2017

Lukupäiväkirja 28/2017: Starbound


J. J. Green - Starbound


Starbound on Shadow of the Void Space Opera -sarjan esiosa, joka on ilmeisesti julkaistu alkuperäisen sarjan jälkeen selittämään sen päähahmon, Jas Harringtonin, taustoja. Jas Harrington on marsilainen orpo, joka on saapunut Maahan ja opiskelee nyt Antartiksella työllistyäkseen myöhemmin avaruusalukselle. Opiskelijaelämää varjostaa toisinaan osan maanasukkaiden rasismia marsilaisia kohtaan, mutta toisaalta Jas saa myös paljon iloa elämäänsä mm. poikaystävästään Sergeistä. Valitettavaa tosin on, ettei Sergei pidä avaruusmatkailusta lainkaan, joten yhteinen tulevaisuus huolestuttaa Jasia.

Lähdin lukemaan kirjaa sellaisella "jee, scifiä" -asenteella, joka oli täysin väärin lähestymistapa tähän tarinaan. Periaatteessa se oli scifiä, mutta pääpaino oli ihmissuhdedraamassa. Yleisesti ottaehan minua ei tällainen haittaa, mutta nyt olin lähtökohtaisesti lukemassa mielestäni jotain muuta. Ehkä olisi taas pitänyt vähän tarkemmin selvittää, mihin oikein tarttui, mutta toisaalta kirjat ovat minulle seikkailu eikä aina ole fiksua etukäteen pohdiskella valintojaan liikaa. Yllärit voivat olla kivoja, mutta joskus sitten kohdalle osuu pettymyksiäkin.

Luinkin myöhemmin muiden kommentteja, ettei sarjan lukemista kannata aloittaa tästä esiosasta. Se on luultavasti totta, sillä en saanut otetta hahmoista ja tapahtumat jäivät dramaattisuudestaan huolimatta minulle etäisiksi. Kyse ei ollut siitä, että tarina olisi ollut jotenkin huonosti kirjoitettu, jotain vain tuntui puuttuvan. Todennäköisesti se "jotain" oli minun tietämykseni varsinaisesta sarjasta. Jos päähahmo olisi ollut minulle entuudestaan tuttu ja minulla olisi ollut valmis tunneside häneen, olisi tämä kirja todennäköisesti koskettanut minua aivan eri tavalla.

En siis suosittele tarttumaan tähän kirjaan ensimmäisenä, jos haluat tutustua Shadow of the Voidiin. Ehkä on järkevää lukea varsinainen sarja ensin ja sitten vasta katsastaa tämä esiosa, jos siltä tuntuu.

26. lokakuuta 2017

Lukupäiväkirja 27/2017: Claimed by Their Alpha


Skye Jones - Claimed by Their Alpha


Törmäsin Skye Jonesin Claimed by Their Alpha -lyhytromaaniin Instafreebien kautta ja latailin sen lukulaitteelleni. Kolmelukuinen tarina toimii spin offina Claimed by Love -kirjalle, jota en ole lukenut. Tarinan päähenkilöt ovat muodonmuuttajia, jotka elävät kolmikkosuhteessa ja lyhytromaani keskittyy yhden päivän eroottissävytteisiin tapahtumiin ilman suurempaa juonta.

Heti kirjan alussa oli liuta varoituksia, jollaiset ovat minulle tuttuja fan fictionin puolelta. Havainto sai vähän kohottelemaan kulmakarvoja, koska en ole tottunut kirjojen puolella näkemään tällaisia "otathan huomioon, että tässä teoksessa on sitten miesten välistä seksiä" -varoitteluihin. Toisaalta eivätpä nuo nyt haitanneet, ainakin niiden perusteella tiesin varmasti, mihin olin mennyt nenäni työntämään.

Instrafreebiestä tähän asti lataamani kirjat eivät ole kovin suurta vaikutusta tehneet, mutta Claimed by Their Alpha oli yllättävän viihdyttävää ja hyvää luettavaa. Lyhyydestä huolimatta hahmojen välisiin suhteisiin ja heidän persooniinsa pääsi hyvin kiinni. Kolmen hengen suhdetta oli myös kuvattu luontevasti, mutta tässä kohtaa painotus oli pitkälti eroottisessa puolessa. Kenties kirjassa sitten panostetaan myös muihin osa-alueisiin. 

Tämä lyhytromaani oli siis juonettomuudestaan huolimatta positiivinen yllätys. Voipi olla, että jossain vaiheessa lukaisen myös Claimed by Loven, koska oikeastaan haluaisin tietää hahmoista vielä hieman enemmän.

24. lokakuuta 2017

Lukupäiväkirja 26/2017: Warcraft: Durotan


Christie Golden - Warcraft: Durotan

Warcraft on pelisarja, johon en ole varsinaisesti tutustunut. Tuttavapiirissä on World of Warcraftin pelaajia ja viime vuonna kävin katsomassa Warcraft: Begining -elokuvan, mutta siinäpä minun tietämykseni sitten onkin. Tykkäsin kuitenkin leffasta ja bongasin sen kirjaversion kaupassa. E-kirjaa etsiskellessä huomasin, että tarinalle on olemassa myös esiosa Warcrarf: Durotan. Se tuli sitten hankittua ja luettua.

Kirjan alussa Durotan on Hallasusien-örkkiheimon päällikkön poika, joka suhtautuu elämään pääasiassa kepeästi ja onnellisesti. Arki on hyvää, vaikka vaikeuksiakin ajoittain osuu kohdalle. Sitten eräänä päivänä kylään saapuu muukalainen, vihertävä örkki Gul'dan, joka pyytää Hallasusia liittymään perustamaansa Laumaan. Monet heimot ovat liittyneet paremman elämän toivossa, sillä etelämmässä maailma näyttää hiljalleen kuolevan ja ruoka käyvän vähiin. Durotanin isä ei ehdotukselle lämpene vaan sanoo Hallasusien pysyvän itsenäisinä.

Pian Gul'danin kylästä poistumisen jälkeen Durotanin koko elämä mullistuu, kun Hallasudet joutuvat taisteluun, jossa hänen isänsä saa surmansa. Durotan nousee Hallasusien johtoon eikä taakka harteilla ole kevyt kantaa, kun talvet alkavat pidentyä ja itse luonto näyttää kapinoivan örkkejä vastaan. Durotania ohjaa kuitenkin vahva halu toimia oikeudenmukaisesti ja löytää keinot pelastaa niin Hallasudet, maailma kuin maailmaa ohjailevat henget.

Lähtötilanteesta voisi kuvitella, että kirja on lopulta eeppinen tarina maailman pelastamisesta, mutta se on kaikkea muuta. Durotanin sisäinen kamppailu päällikkön vastuiden ristitulessa on itse asiassa hyvin maanläheistä ja inhimillisesti koskettavaa luettavaa. Örkkiyhteiskunta, sen lainalaisuudet ja jännitteet on kuvattu erittäin hyvin ja niihin on helppo samaistua, vaikkei itse täysin samanlaisia arvoja kannattakaan.

Durotan on siinä mielessä onnistunut kirja, ettei se tarvitse sen enempää pelejä kuin elokuvaakaan seisoakseen omilla jaloillaan. Sen voi lukea, vaikkei tietäisi alkuperäisestä kaanonista yhtään mitään. Kirjan kieli soljuu eteenpäin jouhevasti ja helppolukuista. Se ei koreile ja leikittele sanoilla, mutta toimii ja tuntuu miellyttävältä lukea. Luin kirjasta suomenkielisen käännöksen, joten en luonnollisesti voi alkuperäistä tekstiä juuri kommentoida. Käännös kuitenkin oli laadukasta luettavaa, joten uskon myös englanninkielisen teoksen toimivan erinomaisesti.

Tämän myötä haluan ehdottomasti lukea myös sen elokuvan kirjaversion ja voi olla, että kurkistan Cristie Goldenin muitakin kirjoja jossain vaiheessa.

21. lokakuuta 2017

Tarinan visualisointikuukausi: viikko 3

Törmäsin Twitterissä kiertävään StoryVisuals Month -haasteeseen, jonka ideana on kuukauden aikana postata joka päivä kuva, joka kertoo jotain tekeillä olevasta tarinasta. Päätin kuitenkin tehdä haasteen hieman eri tavalla ja tunkaista sen blogiin viikottain.

Koska tällä hetkellä kirjoitan Veden vaistoa, päätin tehdä tämän sen tarinan pohjalta. Ehkä se auttaa myös ruoskimaan itseäni kirjoitushommissa eteenpäin.


Tällä viikolla käsitellään antagonistia, mikä on Veden vaiston kannalta hitusen hankala juttu. Periaatteessa Maan mahdissa ja Tulen tahdossa antagonistien rooli on langennut temppelin vastustajille, mutta Veden vaistossa kukaan heistä ei ole läsnä kuin korkeintaan muiden hahmojen ajatuksissa. Voiko olla antagonisti, jos ei ole aktiivista roolia? Kaiketi, mutten pysty kirjaan henkilöimään ketään yksittäistä temppelin vastustajaa.

Siispä päätin nostaa antagonistiksi tässä yhden varsinaisista näkökulmahahmoista, Sonjan. Hän ei ole varsinaisesti pahis, mutta muiden päähahmojen suhde häneen on vähintäänkin hankala. Ehkä Sonjaa voisikin kutsua mieluummin kilpailijaksi kuin antagonistiksi, mutta hänellä nyt silti mennään.

15. Kuka näyttelisi antagonistia elokuvassa?



Kuva upotettu Pinterestistä

Jodelle Ferland on näytellyt Dark Matter -sarjassa Fivea, joka on hahmona todella erilainen kuin Sonja. Hänen piirteensä kuitenkin sopisivat Sonjalle, erityisesti tuossa upotetussa kuvassa.

16. Antagonistisi tyyli tai esteettiset mieltymykset



Kuva upotettu Pinterestistä

Päädyin Sonjankin kohdalla valitsemaan tähän vaatetuskuvan. Ovathan vaatteet usein oleellinen osa hahmojen ulkonäköä. Sonja tosin joutuu tilanteessaan tyytymään siihen, mitä saa, joten hän ei voi aina välttämättä pukeutua juuri oman makunsa mukaan.

17. Antagonistisi motiivit



Kuvat Pixabaysta

Sonjaa motivoivat tunteet erästä toista hahmoa kohtaan. Hän haluaa saavuttaa kyseisen hahmon hyväksynnän ja rakkauden, mutta toisaalta jopa kokee olevansa oikeutettu niihin. Häntä motivoi myös mahdollisuus saada päätäntävalta omiin käsiinsä ja sitä kautta asioiden muuttaminen, mahdollisesti jopa yhteiskuntajärjestyksen tasolla.

18. Antagonistisi taidot, vahvuudet tai harrastukset



Kuvat Pixabaysta

Sonjalla on vahva yhteys maakristalliin ja hän on lisäksi opiskellut parannustaitoja. Hän ei kuitenkaan hallitse kykyjään täysin vaan saattaa toisia auttaessaan vahingoittaa itseään.

19. Tärkeä suhde antagonistisi elämässä



Kuva upotettu Pinterestistä

Sonja ei suoranaisesti sitä myönnä, mutta Len Kamirinpoika, jolle hänet on luvattu morsiameksi on hänelle tärkeä ja merkityksellinen henkilö. Sonjan ja Lenin suhde ei ole kenties helpoimmasta päästä, mutta joskus se on kaikki, mitä Sonjalla on.

20. Antagonistisi menneisyys tai tausta



Kuva Pixabaysta

Yleensä tytöt saapuvat Maakristallin temppeliin noin 15-kesäisinä, mutta Sonja on viettänyt siellä suurimman osan elämästään ja siten myös ison osan lapsuudestaan. Hän muistaa äitinsä ja ensimmäisen asuinpaikkansa, mutta temppeli on hänen todellinen kotinsa. Papittaret ja kristalli ovat hänelle enemmän äitejä kuin biologinen äiti koskaan. Sonjan juuret ovat siis syvällä maakristallin rikastuttamassa maaperässä.

21. Miten reagoisit, jos jäisit hissiin jumiin antagonistisi kanssa?




Jos en tuntisi Sonjaa, suhtautuisin häneen hississä samalla tavalla kuin muihinkin tuntemattomiin eli yrittäisin häiritä mahdollisimman vähän ja katselisin toiseen suuntaan. Vaikka tunnistaisin hänet, en todennäköisesti ryhtyisi juttusille, koska kynnykseni keskusteluiden aloittamiseen on hyvin korkea. Saattaisin kuitenkin tarkkailla häntä syrjäsilmällä.

Tämän viikon kysymyksiin oli taas hiukkasen vaikea löytää kuvia, mutta löytyihän sitä lopulta kuitenkin jotain. Huomasin taas innostuvani Sonjasta, mikä onkin hyvä asia, sillä seuraavaksi pitäisi kirjoittaa muutama luku, jossa juuri hän pääsee ääneen.

Viimeisellä viikolla onkin sitten vielä joukko sekalaisia kysymyksiä.

19. lokakuuta 2017

Lukupäiväkirja 25/2017: Viha jonka kylvät


Angie Thomas - Viha jonka kylvät 


Olen yrittänyt viime aikoina ehtiä lukemaan hieman enemmän, joten aloitin Viha jonka kylvät -kirjan samoihin aikoihin Langenneen kanssa. Se olikin sitten todella erilaista luettavaa ja huomattavasti vakavammin otettavaa kirjallisuutena ylipäätään.

Viha jonka kylvät kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka elää kaksoiselämää. Toisaalta hän on hyvän koulun oppilas, jolla on mallikelpoisia kavereita ja rikkaasta perheestä kotoisin oleva poikaystävä, toisaalta hän elää levottomalla asuinalueella, jossa ampumiset, huumekauppa ja jengiytyminen ovat arkipäivää. Kun Starrin lapsuudenystävä joutuu hänen silmiensä edessä poliisin ampumaksi, nämä kaksi maailmaa nytkähtävät lähemmäs toisiaan eikä kulisseilla ole lopulta mitään mahdollisuutta pysyä kasassa.

Starr tulee maailmasta, jossa elämme, mutta silti maailmasta, joka on minulle täysin vieras. Ehkä olen päässyt kurkistamaan sitä muutamien elokuvien kautta, mutta kirjan maailma tunkeutui tajuntaan vielä paljon väkevämpänä. Starrin tarina avasikin erittäin hyvin sitä todellisuutta, jossa monet Yhdysvaltojen tummaihoiset joutuvat elämään. Kirja näytti paitsi arkipäiväistä elämää, myös tökki valtarakenteita, jotka vaikuttavat siihen, millaisia mahdollisuuksia kenelläkin on elämänsä rakentamiseen. Kaikki eivät saa yhtä hyviä kortteja pelaamiseen, vaikka mitä väitettäisi.

Viha jonka kylvät on hyvin ajankohtainen ja tärkeä kirja. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja samalla myös pysäyttävä lukukokemus. Se kertoo todellisuudesta, jota tällainen kolmekymppinen, valkoihoinen suomalainen nainen ei ole koskaan joutunut oikeasti kohtaamaan, ja juuri siksi se on niin merkityksellinen. Välillä on hyvä kurkistaa oman aitansa ulkopuolelle ja nähdä, etteivät kaikki itselle täysin itsestäänselvät asiat välttämättä ole sellaisia muille.

Tämä kirja ei ole ehkä lukukokemuksena se helpoin, mutta kaiken kirjallisuuden ei pidäkään olla. Jos et tiedä, mitä seuraavaksi lukisit, Viha jonka kylvät on erittäin hyvä vaihtoehto.

17. lokakuuta 2017

Lukupäiväkirja 24/2017: Langennut


Lauren Kate - Langennut


Satuin ostamaan Langenneen, kun se oli hyvässä tarjouksessa ja nyt siihen tuli vihdoin tartuttua. Samalla vilkaisin arvosteluja Goodreadsista ja vähän kauhistuin. Kirjaa manattiin jopa huonommaksi kuin Twilight ja päähahmoa, Lucea, vielä Bellaa ohuemmaksi. Lähtöni kirjan pariin oli siis vähintäänkin epäluuloinen.

17-vuotias Luce päätyy koulukotiin asumaan sen jälkeen, kun häntä syytetään tapailemansa pojan kuolemasta epämääräisessä tulipalossa. Luce itse tietää, ettei hän sytyttänyt paloa vaan kyseessä olivat todennäköisesti varjomaiset olennot,  joita hän on nähnyt jo vuosia. Psykologille hän kuitenkin valehtelee, ettei enää näe kyseisiä olentoja, jottei joutuisi lääkitykselle, josta ei apua ole.

Koulukodissa Luce tapaa mm. kaksi kovin erilaista poikaa, joista toinen, Cam, on erittäin mukava, ja toinen, Daniel, urpo, joka ensimmäiseksi teokseen näyttää Lucelle keskisormea. Tottahan toki Luce ihastuu silmittömästi jälkimmäiseen, vaikka pitää hieman edellisestäkin. Molemmissa pojissa on lopulta enemmän kuin pinnalta voisi päätellä, ja pian Luce saa huomata, ettei koulukotikaan ole kovin turvallinen paikka.

Siitä en tiedä, onko Langennut huonompi kuin Twilight, mutta kaikkein taidokkain lukemani kirja se ei ainakaan ollut. Lukijaa pidettiin melko pitkälti pimennossa taustatarinan suhteen ja ajoittain tuntuikin, etten tajunnut mistään mitään. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta ihan oikeasti olisin kaivannut taustojen avaamista laajemmin. Toinen ongelmakohta oli Luce, jonka piti olla todella hyvä koulussa, mutta suurimman osan aikaa hän on silti kykenemätön edes tekemään läksyjään, koska hänellä on niin kiire ajatella tapaamiaan poikia. En nyt sitten tiedä, kuinka yleistä moinen on, mutta itse kyllä kykenin teininä kouluni hoitamaan ihastuksista huolimatta.

Loppua kohden tunnelma tiivistyi ja jännitys kasvoi, minkä myötä tarinakin alkoi vetää vahvemmin puoleensa. Sen verran kiinnostuin, että katselin sitten vielä heti perään viime vuonna ilmestyneen elokuvan Viaplaysta. Se oli kyllä aika kökkeli ja tarinaan oli tehty kummia muutoksia. Kirja itsessään oli lopulta ihan ok, koska lopun meno ja meininki nosti sen pisteitä. Saatan lukaista jatko-osatkin, joskaan en ihan heti. Niin laadukas sarja ei ole kyseessä, ettenkö malttaisi odotella kirjoista hyvää tarjousta.

14. lokakuuta 2017

Tarinan visualisointikuukausi: viikko 2

Törmäsin Twitterissä kiertävään StoryVisuals Month -haasteeseen, jonka ideana on kuukauden aikana postata joka päivä kuva, joka kertoo jotain tekeillä olevasta tarinasta. Päätin kuitenkin tehdä haasteen hieman eri tavalla ja tunkaista sen blogiin viikottain.

Koska tällä hetkellä kirjoitan Veden vaistoa, päätin tehdä tämän sen tarinan pohjalta. Ehkä se auttaa myös ruoskimaan itseäni kirjoitushommissa eteenpäin.


Tällä viikolla käsitellään päähenkilöä. Koin tämän itse asiassa hieman hankalana, koska periaatteessa minulla on neljä päähenkilöä (tai kahdeksan, jos oikein laajasti tulkitsee). Päätin kuitenkin poimia heistä vain yhden ja valitsin Sennan, koska hän oli ensimmäinen hahmo, jonka tarinaan loin.


8. Kuka näyttelisi päähenkilöä elokuvassa?



Kuva upotettu Pinterestistä

Tunnen hävyttömän huonosti nykypäivän näyttelijöitä, koska en varsinaisesti seuraa, kuka näyttelee ketäkin ja valitsen katsottavat elokuvat ja tv-sarjat enemmän sisällön kuin näyttelijöiden perusteella.

Bonnie Wrightista tykkäilen, vaikka hän on Sennaksi hitusen liian vanha, mutta ei anneta sen nyt häiritä.


9. Päähenkilösi tyyli tai esteettiset mieltymykset



Kuva upotettu Pinterestistä

Edelleen hankalaa löytää sopivia kuvia. Tuokaan ei oikein vastaa omia mielikuviani, mutta on edes vähän jotain sinnepäin...


10. Päähenkilösi taidot, vahvuudet tai harrastukset


Kuva Pixabaysta
Senna on päällisin puolin ihan tavallinen tyttö, mutta toisinaan hän näkee asioita, joita muut eivät näe. Maan mahdin ja Tulen tahdon lukeneet tietävät tarkemmin, miten tämä kyky toimii.

11. Päähenkilösi viat ja heikkoudet


Kuva Pixabaysta
Tätä kuvaa en oikeastaan halua nyt edes selittää tarkemmin. Joudut odottamaan kirjaa.

12. Tärkeä suhde päähenkilösi elämässä


Kuva: Eveliina Kronqvist

Sennan tärkeisiin suhteisiin lukeutuu ehdottomasti hänen paras ystävänsä Momi, joka on kasvanut hänen rinnallaan Maakristallin temppelissä. Momi on myös yksi tarinan päähenkilöistä.


13. Päähenkilösi menneisyys tai tausta


Kuva Pixabaysta
Senna on kotoisin pienestä Nahahan kylästä itäisestä Minolasta. Sieltä hänet noudettiin 15-kesäisenä Maakristallin temppeliin. Nyt hän kuitenkin joutunut jättämään sekä kotikylänsä että temppelin taakseen seuratakseen ystäväänsä Momia matkalla toisiin temppeleihin.

14. Jotakin, mikä tekee päähenkilösi onnelliseksi



Kuva upotettu Pinterestistä

Haltianeito Nera

__

Tämän viikon kuvat olivatkin todella hankalia koota. Niistä oli myös haasteellisempaa puhua kuin edellisistä, koska en halua spoilata tarinaa liikaa.

Ensi viikolla en taida päästä sen helpommalla, koska vuorossa on tarinan antagonisti.

5. lokakuuta 2017

Tarinan visualisointikuukausi: viikko 1

Törmäsin Twitterissä kiertävään StoryVisuals Month -haasteeseen, jonka ideana on kuukauden aikana postata joka päivä kuva, joka kertoo jotain tekeillä olevasta tarinasta. Porukka näytti toteuttavan haastetta syyskuun aikana. Minä päätin kuitenkin tehdä haasteen hieman myöhässä ja eri tavalla.

Koska tällä hetkellä kirjoitan Veden vaistoa, päätin tehdä tämän sen tarinan pohjalta. Ehkä se auttaa myös ruoskimaan itseäni kirjoitushommissa eteenpäin.


1. Väriteema, joka kuvastaa tarinaasi



Veden vaiston vuodenaika on syksy, joten automaattisesti liitän siihen syksyn värikkäät lehdet. Väri liittyy läheisesti myös yhteen hahmoista.

Toisaalta tämä värimaailma olisi sopinut myös Tulen tahtoon. Arvoinkin tämän ja jonkin utuisen sinisen väliltä, mutta päädyin sitten punertavan keltaisiin lehtiin, koska sen tyylisiä kuvia olen katsellut myös paljon Pinterestistä hakiessani lisäinspiraatiota kirjoittamiseen.

Koska kirjoitusprosessi on vielä vaiheessa, en osaa sanoa, olenko väreistä samaa mieltä, kun kirja tulee ulos. Kenties näkemykseni ehtii muuttua tässä välissä. Yleensä en alkuvaiheessa tiedä vielä ihan kaikkea tarinasta, vaikka pääpiirteet minulla suunnitelmassa onkin.


2. Tarinasi miljöö




Tähän en voinut valita vain yhtä kuvaa, koska oleellisia miljöitä on useampi. Poimin siis neljä maisemaa, jotka sopivat omiin mielikuviini.

3. Historia, sosiaalinen organisaatio, kulttuuri tai uskonto tarinassasi



Kristallit ovat erittäin oleellinen osa tarinaa. Tosin sen taisivat jo tietää kaikki, jotka ovat kaksi ensimmäistä osaa lukeneet tai bloggailuani seuranneet.

Jokainen tarinassa esiintyvä kristalli on sidottu tiettyyn elementtiin, ja Veden vaistossa tämä elementti on (ylläripylläri) vesi. 

Olipa muuten vaikea löytää sellainen kristallikuva, jota saa vapaasti käyttää ja joka vielä miellytti silmääni. Tämäkään ei oikein tuo mielikuvaani esille, mutta parempaa en tähän hätään löytänyt.

4. Iso teema tarinassasi



Salaisuudet ja vaikeneminen. Muitakin teemoja on, mutta päätin nyt tämän yhden nostaa tähän postaukseen. Kaikkea ei pidä kertoa tässä vaiheessa, enkä tosiaan halua spoilata tarinaa, joten en nyt ryhdy tätäkään teemaa kovin syvällisesti avaamaan.

Tulen tahdon lukeneet kuitenkin tietävät, millaisia salaisuuksia hahmojen välille on langennut. Veden vaistossa nämä salaisuudet näyttelevät vahvaa roolia.


5. Iso konflikti tarinassasi



Kuvaa oli todella vaikea valita. En ole kaikkein visuaalisesti fiksuin ihminen (voiko noin edes sanoa?) ja en yksinkertaisesti osaa visualisoida kaikkia abstrakteja juttuja. Sitten jos saankin jonkun idean, en välttämättä löydä kuvaa, joka tähän ajatukseen sopisi. Hankalaa.

Tässä kuvassa on kuitenkin asioita, joita hahmot mm. käyvät tarinan aikana läpi.

6. Kansi tai kansi-inspiraatio



Tämäkin oli hankala! Kansikuva on itse asiassa jo tekeillä, muttei täysin valmis, joten en voi julkistaa sitä tässä. En kyllä haluaisikaan, koska se ansaitsee sitten ihan oman postauksensa.

Tämä kuva oli lähellä omia ajatuksiani, mutta kansikuva ei kuitenkaan tule olemaan samanlainen. Nätti se on joka tapauksessa, sen verran voin tässä vaiheessa luvata.

Ehkä kansi-inspiraatiosta pitäisikin kysyä enempi Eveltä, joka on jälleen tarttunut haasteeseen. Hän on muutenkin se, jolla on jopa visuaalista silmää, toisin kuin minulla.

7. Jotain, mikä on inspiroinut tarinaasi



Olen ehkä joskus maininnut, että Kristallin lapset -sarjan inspiraationa ovat toimineet videopelit. En muista, olenko blogin puolella eritellyt näitä pelejä tarkemmin, mutta Twitterissä olen ne maininnut.

Ensisijaisesti haluan korostaa, että inspiraatio on japanilaisista roolipeleistä, mutta niistä haluan nostaa esille erityisesti kolme: Final Fantasy X, Tales of Symphonia ja Bravely Default.

Hassua tässä on se, ettei mikään noista ole ykkössuosikkini kyseisen genren pelien joukossa, mutta niillä on kaikilla jotain yhteistä: uskontoon liittyvän neidon matka maailman halki, jotta maailma voidaan pelastaa. Jokaisen tarinassa on omat käänteensä eivätkä ne ole toistensa kopioita, eikä Kristallin lapsetkaan ole kopio noista peleistä. Se kuitenkin jakaa kantavan teeman niiden kanssa.

________

Kaikki kuvat viimeistä lukuunottamatta ovat Pixabaysta, josta voi ladata ilmaisia kuvituskuvia omaan käyttöönsä esimerkiksi juurikin blogia varten.

30. syyskuuta 2017

Lukupäiväkirja 23/2017: Käärmeiden kaupunki


Katri Alatalo - Käärmeiden kaupunki


Kirja-arvonnassa kävi tuuri ja sain omakseni Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin. En ole hänen kirjojaan aiemmin lukenut (vaikka olisi ehkä pitänyt), joten sukelsin tarinaan erittäin avoimin ilman minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kirjailijan tyylistä tai ylipäätään mistään.

Melkoiseen seikkailuun päädyinkin. Tarinaa kerrotaan prinsessa Nineten ja hänen kahden lapsuudenystävänsä, Sulwaenin ja Arryn, näkökulmista. Ninetellä on aina ollut erityinen yhteys käärmeisiin, vaikkei muilla hänen perheenjäsenillään sellaista ole. Sen takia hänet tunnetaankin käärmeprinsessana. Lapsuudessaan hän ja hänen ystävänsä löysivät kolme käärmeenmunaa luolasta aavikolta, ja Ninette olisi halunnut lämmittää ne hereille. Arry kuitenkin tuhosi munat Sulwaenin seisoessa toimettomana vieressä. Tuon jälkeen mikään ei ollut enää samoin kuin ennen.

Vuosia myöhemmin naapurivaltakunnasta hyökätään Nineten kotiin. Monia tapetaan ja vielä useampia viedään orjiksi, heidän joukossaan Arry ja Ninette, jota ei tunnisteta prinsessaksi. Sulwaen on tapahtumien aikaan poissa ja säästyy siksi. Kun hän palaa ja saa kuulla, mitä muille on tapahtunut, hän lähtee perään auttaakseen orjuutetun kansan prinsessoineen takaisin vapauteen.

Vaikka tykkään eeppisestä menosta, myös tällainen maanläheisempi, mutta silti fantasiahenkinen tarina on mielenkiintoista luettavaa. Kovin montaa aavikkoympäristöön sijoittuvaa fantasiatarinaa en olekaan lukenut, joten jo ympäristö toi kokonaisuuteen raikkautta. Pidin myös paljon henkilöhahmoista ja heidän varsin inhimillisistä motivaatioistaan toimia niin kuin toimivat. Asetelma ei ollut missään vaiheessa mustavalkoinen vaan kaikki hahmot liikkuivat harmaalla vyöhykkeellä.

Kerronta oli soljuvaa, mutta välillä pysähdyin eräiden hahmojen karkeampaan kielenkäyttöön. Se ikään kuin hyppäsi silmilleni ja hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen, ettei vastaavaa ole hetkeen osunut kohdalle. Mitenkään häiritsevältä kielenkäyttö ei silti tuntunut vaan sekin oli virkistävää.

Kokonaisuudessaan pidinkin kirjasta erittäin paljon. Täytyy ehkä kurkistaa Alatalon muitakin teoksia, kunhan saan taas hieman lyhennettyä tuota jo valmiiksi pitkää lukulistaa.

25. syyskuuta 2017

Lukupäiväkirja 22/2017: Grimgar of Fantasy and Ash


Ao Jyumonji - Grimgar of Fantasy and Ash vol. 1


Hankin Grimgarin ensimmäisen osan, koska olin kuullut hyvää animesta ja halusin testata alkuperäisteoksen. Tarinan lähtötilanne on mielenkiintoinen: joukko nuoria herää oudossa maailmassa eikä muista menneisyydestään mitään. Kyseessä on animessa, mangassa ja japanilaisissa lyhytromaaneissa useahkosti esiintyvä isekai-asetelma. Isekai tarkoittaa toista maailmaa ja näissä tarinoissa päähahmo siirtyy meidän tuntemastamme todellisuudesta toisenlaiseen, usein fantasiaelementtejä sisältävään maailmaan. Aika monessa tarinassa (ainakin viime vuosina) tämä maailma on sisältänyt vahvoja pelillisiä elementtejä ja joissain ollut jopa suoraan peli, esim. Sword Art Onlinessa ja Log Horizonissa. Yhteistä näille maailmoille usein on, ettei poispääsy ole yhtä helppoa kuin saapuminen.

Myös Grimgar lainaa vahvasti japanilaisten roolipelien maailmasta, ja valitettavasti se on myös sen heikkous. On ikävää sanoa näin, koska rakastan japanilaisia roolipelejä ja vedän niistä paljon inspiraatiota omaan kirjoittamiseen, mutta totuus on, ettei kaikki pelissä toimiva vain toimi tekstissä. Kun kirjassa keskitytään kymmeniä sivuja putkeen siihen, että sankarijoukko lahtaa maahisia saadakseen kykyjään kehitetyksi, minä alan haukotella. En innostu tästä grindaamiseksi kutsutusta puuhasta monissa peleissäkään, mutta vielä puuduttavampaa se on luettuna.

Toinen synti, johon Grimgar syyllistyy, on infodumpaus. Kirjan alku on täynnä kerrontaa siitä, millainen maailma on ja pitkiä selostuksia esimerkiksi rahan ja pankkijärjestelmän käytöstä. Tiedot ovat ehkä tarpeellisia, mutta ne olisi voinut myös ujuttaa muun kerronnan lomaan. Minulle ei tuosta dumppauksesta jäänyt edes kunnollista mielikuvaa, koska yksinkertaisesti vain kyllästyin siihen ja aloin lukea harppoen.

Tutut animekliseet tulivat tarinassa myös äkkiä vastaan. Jokaisella hahmolla tuntuu olevan oma tiukka lokeronsa, mutta tämähän toki voi korjaantua seuraavissa osissa, kun tarina pääsee eteenpäin. Eniten minua kuitenkin riepoi useimpien naishahmojen käsittely. Yksi on ujo ja kuvittelee olevansa lihava, vaikkei ole, ja toinen puhuu kuin olisi viisivuotiaan tasolla. Heidän tärkeimmät ominaisuutensa ovat ulkonäkö ja kuppikoko. Erään nuoren naisen pienet tissit ovat myös eräälle mieshahmolle jatkuvasti pätevä syy haukkumiseen sekä mielipiteiden mitätöimiseen. Koska tokihan mielipiteiden arvokkuus mitataan kuppikoolla... eiku...

Erityisen suurta ärtymystä minussa herätti myös "se pakollinen onsen-jakso", kuten näitä kohtauksia animen puolella kutsutaan. Onsen on japanilainen kuuman lähteen päälle rakennettu kylpylä. Hahmot menevät sinne ja pojat totta kai yrittävät tirkistellä tyttöjen puolelle. Luonnollisesti he pääsevät todistamaan sitä, mitä nyt aina kylpylöissä naisten puolella tapahtuu. Tytöt kehuvat toistensa tissejä ja vähättelevät omiaan ja lopulta pitää päästä puristelemaan niitä toisen tisuleita, kun ne ovat niin söpöt, isot ja ihanat, vaikka nyt ihan heteroita ollaankin. Normipäivä joo, tätä näen aina kylpylöissä, uimahalleissa ja julkisissa saunoissa.

(Kaikesta valituksesta huolimatta tykkään kyllä animesta, mutta pakolliset onsen-jaksot yms. on jo niin nähty. Turha seksualisointi ja hölmöt, psykologisesti epäuskottavat, ainoastaan mieskatsojien tai -lukijoiden iloksi mukaan kirjoitetut tissien puristelut ja pantsujen vilautukset myös tympivät. Onneksi muutankin katsottavaa kuitenkin löytyy.)

Grimgarissa oli siis paljon kaikenlaista tauhkaa, joka meinasi saada minut useampaan kertaan jättämään kirjan kesken. En kuitenkaan tehnyt niin, koska kaiken tauhkan alla piileskeli oikeasti kiinnostava tarina, jossa on potentiaalia kasvaa monikerroksiseksi ja kiehtovaksi. Silloin kun juoni eteni ja hahmot tekivät muutakin kuin taistelivat, tekstiä tuli suorastaan ahmittua. Kirjalla oli siis ehdottomasti hetkensä, mutta toisaalta myös ne pohjanoteerauksensa. Ehkä en siis ollut kohderyhmää, vaikka pelaaja olenkin.

Animesta olen nyt katsonut ensimmäisen jakson ja voisin ehkä toisenkin testata. Epäilemättä sielläkin ne pakolliset tissien puristelut tulevat vielä vastaan, mutta kaipa siitäkin selviää. Täysin varma en kuitenkaan ole, jaksanko tarttua Grimgarin seuraavaan osaan kirjana.

23. syyskuuta 2017

Traconissa viihtymässä

Vietin suurimman osan Traconista taidekujapöydän takana, mutta pieniä vapaahetkiäkin viikonloppuun mahtuu. Luvassa on siis coniraportti osa 2, jossa keskityn muihin kuin taidekujahommiin.

Viikonlopun asut

Hotelli


Oltiin varattu hotelli vajaata vuotta ennen conia, siis paljon ennen kuin liput tulivat myyntiin. Mentiin sillä asenteella, että mennään Tampereelle joka tapauksessa rentoutumaan, vaikkei coniin lippuja saataisikaan. Noh, onneksi kuitenkin saatiin. Tällä kertaa varattiin yhden yön sijaan kaksi ja se oli hyvä valinta. Oli paljon rennompaa lauantaina, kun ei tarvinnut kukonlaulun aikaan lähteä kotoa ajelemaan Tampereelle vaan sai herätä rauhassa seiskan pintaan ja nauttia hotelliaamiaisesta.

Toista kertaa olimme Sokos Hotel Villassa ja tykkäsin huoneesta taas tosi paljon. Mielestäni Villa on kodikkaampi kuin Torni eikä hotellilta toiselle siirtyminen aamiaisen ajaksi ole kovin paha rasti. Oikeastaan ainoat napinan aiheeni Villasta löytyvät kylppärin puolelta. Lavuaari on kamalan epäkäytännöllinen ja shampoo ei sovellu hiuksilleni lainkaan. Tällä kertaa olinkin kaukaa viisas ja pakkasin oman shampoon mukaan, joten lähmätukkaa ei päässyt syntymään.

Aamiainen oli Tornin puolella ja oikein hyvä ja monipuolinen. Lauantain jälkiruoat olivat mielestäni sunnuntaita parempia ja raikkaampia. Sunnuntain kakut olivat aivan liian makeita minun makuuni. Yllättäen edes juustokakku ei uponnut kunnolla makeutensa takia. Muuten ruoka oli molempina aamuina hyvin pitkälti samaa ja kelpasi erinomaisesti.

Henkilökunta hotellissa oli mukavaa ja kohteliasta. Hiukkasen huvitusta herätti respan työntekijä, joka kyseli meiltä, onko meillä jotkut vakioasut, joihin aiomme viikonloppuna pukeutua. Kun kerroimme, että kumpikaan meistä ei ole cossaamassa, hän ihmetteli, että voiko niinkin tehdä. Ilmeisesti conien maine pelkkinä cosplay-tapahtumina elää edelleen.

Tampere-talon järjestelyt


Henkilökunnan tiloihin livahtanut Maan mahti.
Kuvan otti toinen pääjärjestäjistä, Maryjane.
Oli loistavaa, että liput pääsi vaihtamaan rannekkeisiin jo perjantaina ja siten saattoi välttää lauantaisen jonotuksen. Perjantain ohjelmaan pääsi myös ilman ranneketta, mikä oli monelle varmasti kiva juttu. Illan pelimusiikkikonsertti oli kuitenkin maksullinen eikä sisältynyt tapahtumalipun hintaan. Tämä on ihan ymmärrettävää, mutta selvisi meille vasta Tampere-talolla. Kaiketi jokin conin tiedote oli sitten jäänyt lukematta... Lippuja kuitenkin oli vielä hyvin tarjolla ja konserttisalissa olikin lopulta mielestäni aika vähän väkeä. Muutaman vuoden takainen Final Symphony, joka oli myös Tracon-perjantaina, veti sen sijaan salin täyteen. (Saataisiinpa muuten taas jossain vaiheessa lisää Final Symphonya.)

Perjantain muihin ohjelmiin mennessä ohjauduimme ensin kirpparille tavaroita tuovien jonoon. Kirppis sijaitsi luentosalin vieressä ja muut jonottajat ilmoittivat meille jonottavansa samaiseen ohjelmaan, johon mekin olimme menossa. Kello alkoi tikuttaa luennon alkua ja jono ei vain edennyt, jolloin lähdin katsomaan, mistä kiikastaa ja vasta siinä kohtaa minulle selvisi, että ei jono edes mennyt luentosaliin. Palasin ilmoittamaan havaintoni muille ja perässäni valuikin luennolle ihan kiva määrä porukkaa. Mistä lie tuo väärinkäsitys sitten oli alun perin syntynyt... En tiedä, mutta täytyy olla seuraavalla kerralla tarkempi, mihin jää jonottamaan.

Kirpparilaiset saivatkin kuulemma jonotella pitkän aikaa, joten olin ihan tyytyväinen, etten tällä kertaa lähtenyt kokeilemaan onneani kirppiskasan pienentämisen suhteen. Ehkä Frostbitessa sitten seuraavan kerran.

Oli myös mukavaa, että Tampere-talon remontti oli saatu hoidettua ja kahvila oli sen myötä muuttunut ravintolaksi, josta sai lämmintä ruokaa kohtuulliseen hintaan. Yllätys oli erittäin iloinen, koska yksi Traconin rasite on ollut ruokapaikan etsiminen Tampere-talon ulkopuolelta. Joo, ravintoloita on, mutta yleensä syömiselle jää niin vähän aikaa, ettei viitsisi lähteä kovinkaan kauas. Nyt ongelma on ainakin pienempi, vaikkakin ruuhka-aikaan voi ruokaansa toki joutua hetken odottamaan.

Sen sijaan ikävämpi yllätys oli se, etteivät Telian yhteydet taaskaan pelittäneet koko viikonlopun aikana. Onneksi sentään Tampere-talon w-lan pelitti, mutta sunnuntaina sekin alkoi tökkiä (ehkä sana levisi ja käyttäjämäärä lisääntyi). On kuitenkin tosi tympeää, ettei puhelimellaan saa yhteyttä mihinkään eikä kukaan läheinen tavoita, jos vaikka olisi jotain tärkeää ilmoitettavaa. Telialle tuli asiasta vinguttuakin ja lupasivat tarkistaa tilanteen seuraavaan tapahtumaan. Saapa nähdä, tapahtuuko tälläkään kertaa mitään. 

Muilta osin en juuri järjestelyihin kiinnittänyt huomiota. Ilmeisesti cosplay-kisan kanssa oli jotain hässäkkää ja jonottamista oli ollut muuallekin, mutta tällä kertaa itseäni nuo jutut eivät juuri koskettaneet. Pöydän takana ei paljon jonot häirinneet. Ilman raskaus ja korkeahko lämpötila loppupäivästä sen sijaan oli hieman tuskastuttavaa, mutta sille asialle ei taida oikein kukaan voida mitään.

Ohjelma


Perjantai


Perjantaina taidekuja ei ollut auki, joten ehdimme kolmeen ohjelmaan sujuvasti. Illan aloitti Musiikki ja ääni videopeleissä, josta jatkettiin Video Game Graphics, Style and Aesthetics -paneeliin ja lopuksi kävimme tosiaan vielä konsertissa.

Musiikki ja ääni videopeleissä oli varsin mielenkiintoinen ja antoisa paneeli, vaikka pelit eivät minulle tuttuja olleetkaan (ihmekös tuo, kun lähinnä pelailen japanilaisia roolipelejä). Oli kiinnostavaa kuulla, miten erilaiset pelikappaleet ovat syntyneet ja mitä kaikkea luomisprosessiin kuuluu. Hieman yllättäen musiikin luominen tuntui koostuvan samanlaisista osasista kuin oma kirjoittamiseni, mutta ehkä luova prosessi on luova prosessi kaikkine soutamisineen ja huopaamisineen riippumatta siitä, minkä sortin taiteesta puhutaan.

Video Game Graphics oli englanninkielinen paneeli ja ajoittain minulla oli pieniä vaikeuksia saada selvää puhujien sanomisista. Yleisesti ottaen esitys oli kuitenkin sujuva ja kaikki puhuivat selkeästi. Pelien visuaalinen puoli oli myös kiinnostava ja esimerkiksi hahmojen luomisesta kuuleminen mielenkiintoista.

Näiden kahden ohjelman jatkoksi olisikin kaivannut omaa paneelia (tai luentoa) videopelikäsikirjoittamisesta. Se on aihealue, joka kiinnostaa minua hyvin paljon ja olisi ihan unelmaa päästä käsikirjoittamaan (japanilaista rooli)peliä. Olisi huippua, jos joku pitäisi ohjelman, jossa asiaa käsiteltäisiin monelta kantilta ja annettaisiin konkreettisia vinkkejä pelikäsikirjoittamiseen.

Molempia paneeleita leimasi ehkä pieni kiireen tuntu. Ohjelma-ajaksi oli varattu vain 45 minuuttia, mikä on siinä mielessä hyvä, että iltaan mahtuu silloin enemmän ohjelmia. Se oli kuitenkin turhan vähän, kun puhujia oli molemmissa tapauksissa lavalla neljä. Puoli tuntia lisää olisi auttanut kummasti.

Konsertissa esitettiin kunniavieras Chris Huelsbeckin säveltämää musiikkia pianolla. En ollut kyseisestä säveltäjästä kuullut aikaisemmin, mutta tunnistin muutamia pelien nimiä, kun niitä mainittiin. Konsertti koostui Huelsbeckin haastatteluista ja niiden välissä soitetuista kappaleista, jotka olivat kyllä ihan kauniita mutta tuntuivat kovin samanlaisilta keskenään minun tottumattomaan korvaani. Kyseisiä pelejä tunteva olisi ehkä saanut konsertista enemmän irti, minulla se toimi lähinnä rentoutusharjoituksena. Ei se kuitenkaan huono ollut, mutta ehkä seuraavan kerran hakeudun mieluummin sellaiseen pelimusiikkikonserttiin, jonka lähdeteoksista edes osa on minulle tuttuja.

Lauantai


Lauantaista valtaosa meni tosiaan taidekujalla, joten ohjelmiin ehdin vasta iltasella. Kävin kuuntelemassa luennot Ghiblin pahiksista ja Demon's Soulsin pomotaisteluista. Nämä valikoituivat sekä luennoitsijoiden että M:n mielihalujen perusteella, sillä halusin viettää yhteistä laatuaikaa ja olivathan nuo nyt aiheiltaan ihan semisti kiinnostaviakin.

Ghiblin pahikset olikin todella mielenkiintoinen. Se sisälsi hyviä pointteja ja tiukkaa asiaa sopivaksi paketiksi kääräistynä. Ylipäätään Lammin pitämiä luentoja kuuntelee mielellään, ja olen käynyt katsomassa sellaisiakin, joiden lähdeteoksista minulla ei ole ollut mitään käryä. Tällä kertaa nyt kuitenkin aiheena olevat elokuvat olivat tuttuja, mikä tietysti toi kokemukseen vähän enemmän syvyyttä.

Heti perään oli Touniksen Pomotaistelut Demon's Soulsissa, jota en olisi yksin lähtenyt kuuntelemaan. Olin kuitenkin turhan väsynyt selvittämään, menisikö jossain toisessa tilassa enemmän minua koskettavaa ohjelmaa ja jäin M:n seuraksi. Olen kaiketi istunut ainakin kahdella, ellen jopa kolmella Touniksen Souls-sarjaa käsittelevällä luennollta Traconissa, vaikken ole ainuttakaan sarjan peleistä edes kokeillut. Olen kuitenkin nähnyt vierestä, kun M pelaa niitä, joten siinä mielessä sarja on tullut tutuksi. Oma kosketuspinta siihen vain puuttuu.

Kokonaisuus oli hyvä ja mielenkiintoinen jopa minulle. Touniss selvästi tuntee Souls-pelit erittäin hyvin ja osaa nostaa esille pointteja, joita tällainen sivustaseuraaja ei edes tule ajatelleeksi.

Touniksen luennon jälkeen ei lauantain ohjelmasta löytynyt mitään, mikä olisi erityisesti kiinnostanut, joten lähdimmekin hotellille harvinaisen aikaisin vetämään lonkkaa ja keräämään voimia seuraavaan päivään.

Sunnuntai


Myös sunnuntaista suurin osa meni taidekujalla. Aamulla kävin kuitenkin yhdellä luennolla ja valitsin listasta Project Zero - linssin takaa -ohjelman, koska pidän kyseisestä kauhupelisarjasta. Luennoitsija itsessään oli minulle tuntematon ja taisikin olla lavalla ensimmäistä kertaa.

Luento kävi läpi pääsarjan pelit ja kertoi jokaisen alkuasetelman sekä esitteli hahmot lyhyesti. Sen syvemmälle se ei kuitenkaan missään vaiheessa oikein päästy, joten uutta tietoa se tarjosi valitettavan vähän. Yleisökysymykset paljastivat, että luennoitsija kyllä olisi tiennyt aiheestaan syvemminkin, mutta halusi pitää luentonsa spoilerittomana ja siten kaikille sopivana.

Koska seuraavan Traconin teema on kauhu, toivoisinkin sinne jatkoluentoa, jossa spoilereita ei varottaisi vaan sukellettaisiin oikeasti pelisarjan syvyyksiin. Kaipaisin analyysiä peleissä näkyvistä kulttuuripiirteistä, myyttisistä elementeistä ja vaikkapa hahmojen psykologisesta uskottavuudesta. Nyt oikeastaan hahmojen toiminta kuitatttiin "tyhmiä tyttöjä" -kommentilla, mikä minusta oli varsin vähättelevää ja pinnallista. Kenties tämä johtui juuri niiden spoilerien varomisesta, mutta myönnettävä on, että ärtymyskin nosti pikkuisen päätään.

Kokonaisuudessaan silti ihan kiva luento, mutta olisi tosiaan saanut luodata syvemmältä. Joka tapauksessa ensikertalaiseksi hyvin vedetty.

Olisin halunnut sunnuntaina käydä myös kuuntelemassa akateemisen puhallinorkesterin soittamia anime- ja pelikappaleita, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Taidekuja oli auki klo 16 asti (joskin käytännössä se tarkoitti, että oma pöytä tuli olla purettu tuohon aikaan), milloin kyseinen konsertti alkoi. Conin toiveesta taidekujalla taas tuli olla sunnuntaina klo 11-16, joten siinäkään mielessä siirtymäaikaa ei jäänyt. Viimeisen naulan suunnitelman arkkuun hakkasi ilmoitus, ettei narikka ota tavaroita enää vastaan. Matkalaukku, jossa taidekujatavarani olisivat, olisi pitänyt kiikuttaa toiseen rakennukseen toiselle puolelle tietä ja siinä vaiheessa olisin ollut konsertista jo auttamattomasti myöhässä. Siispä suunnattiin suosiolla autolle ja lähdettiin ajelemaan kotiin päin jo ennen conin päättymistä.

Vaikka taidekujailu oli kivaa, kokonaisuus conista jäi minulle hieman valjuksi. Olen tottunut juoksemaan ohjelmasta toiseen, joten tällä kertaa jotain jäi puuttumaan.

Lootti


Jotain uupui myös ostoksien suhteen. Myyntipöytäsaliin en ehtinyt kuin kurkistaa, joten en oikeastaan edes tiedä, mitä siellä oli tarjolla. Varmaan aika pitkälti samaa kuin yleensäkin, mutta olisihan sieltä saattanut jotain löytöjäkin tehdä. Mikä pahinta, en ehtinyt ostaa Meijin matcha-keksejä ja Japanista raahatut ovat jo loppuneet. Ilmeisesti saan niitä seuraavan kerran vasta Frostbitesta, ellei joku ihana ihminen halua tuoda niitä minulle Japanin reissultaan (vink, vink: niitä saa ihan tavallisista ruokakaupoista ja maksavat vain 200 jeniä per paketti, voin maksaa takaisin).


Kuvassa siis loottini tiivistettynä. M kävi pyynnöstäni ostamassa minulle Bearelin pöydästä Pocket Bunny -kasvosuihkeen, joka tasoittaa ihoa ennen meikkaamista (ihana tuote) ja itse löysin taidekujalta tyttörakkaustarinoita sisältävän sarjakuvan. En ole sitä vielä ehtinyt lukea, mutta odotan innolla, että pääsen vilkaisemaan.

Mitään muuta ei tosiaan tullut hankittua. M kyllä laitteli pariin otteeseen viestiä, mitä oli myyntipöytäsalissa nähnyt, mutta sillä tavalla shoppailu on vähän nihkeää, kun ei itse pääse hipeltämään tuotetta ja päätöskin pitäisi tehdä tosi nopeasti. Jäivät siis hankkimatta. Toisaalta eipä voi sanoa, että conissa olisi mennyt ihan hirveitä summia rahaa.

Sellainen Tracon siis omalta osaltani tänä vuonna. Nyt varailemaan hotellihuonetta ensi vuotta varten.