22. heinäkuuta 2017

Alkusyksyn suunnitelmia

Kesä ei onneksi ole vielä ohi, mutta silti syksykin alkaa jo kajastella ajatuksissa. Alkusyksy näyttääkin oikein mukavalta, koska joka kuulle on tarjolla tapahtumaa ja tekemistä. Ei tarvitse vain hautautua kotona, kun voi tavata ihmisiä ja tehdä kivoja asioita.

Kuva täältä.

5.8.2017 - Hel-YA!


Hel-YA! on suomalainen young adult -kirjallisuuden oma tapahtuma, jossa on paljon mielenkiintoisia esiintyjiä. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä kustannusyhtiö Kaiken Entertainment sekä Gummerus Kustannus, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Kustannusosakeyhtiö Otava ja WSOY. 

Menen tapahtumaan kutsuvieraana bloggaajan roolissa, joten luonnollisesti myös bloggaan siitä sitten jälkikäteen. Odotan jännityksellä, mitä kaikkea pääsenkään päivän aikana kuulemaan.

Oletko sinä tulossa tapahtumaan?

8.-10.9.2017 - Tracon


Syksyn lähes pakolliseen ohjelmaan kuuluu omalta osaltani Tracon, joka on animeen ja roolipeleihin keskittyvä tapahtuma. Se sisältää paljon puheohjelmaa ja muuta mielenkiintoista menoa. 

Aiemmista vuosista poiketen varasimme M:n kanssa hotellin tällä kertaa kahdeksi yöksi, joten suuntaamme Tampereelle jo perjantaina. Myös Tracon on laajentunut tarjonnaltaan kolmipäiväiseksi, joten uskoisin meidän pyörähtävän Tamperetalon puolellakin, kun olemme saaneet itsemme paikkakunnalle asti siirrettyä.

Varsinaisia cosplay-suunnitelmia minulla ei ole (okei, haluaisin cossata Netsuzou Trapista, mutta nyt ei ehkä budjetti anna myöten), mutta ajattelin yhtenä päivistä heittää niskaan Korpinkynnen koulukaavun. Kahtena muuna päivänä menen luultavasti mori keissä, jos vain keksin sopivan ja itseään miellyttävän kokonaisuuden.

Traconissa saa ilman muuta tulla nykäisemään hihasta, ja jos sinulla on jokin kirjoistani matkassa, voin sen myös signeerata mielihyvin.

Onko Tracon osa sinunkin syyssuunnitelmiasi?

6.-7.10.2017 - Kirjoita scifiä ja fantasiaa -työpaja


Lokakuussa onkin sitten tässä kotinurkilla tarjolla kirjoitustyöpajaa, joka keskittyy fantasiaan ja scifiin. Koska olen sellaista toivonut vuosia, aion tietenkin työpajaan ilmoittautua. Nyt toivon sormet ja varpaat ristissä, että ilmoittautujia on tarpeeksi, jotta se saadaan toteutettua, muttei kuitenkaan liikaa. En halua jäädä rannalle ruikuttamaan!

En yhtään osaa sanoa, mikä tarina minulla on tuossa kohtaa työn alla ja en tiedä, voiko kurssin sisältöä soveltaa sen työstämiseen. Optimaalista toki olisi, jos näin voisi tehdä. Joka tapauksessa uskon kurssin taas antavan jotain uutta kirjoittamiseen. Tähän asti jokainen kurssi on antanut ja erityisen hyviä ovat olleet spefiin keskittyvät kurssit.

Loppusyksylle minulla ei toistaiseksi ole menoja suunniteltuna, mutta suoraan sanottuna ei haittaisi, jos marras-joulukuullekin jotain kivaa keksisi. Nanoa saatan jopa tänä vuonna harkita, jos vain kirjoitusprojektit ovat marraskuussa sopivassa vaiheessa.

Mitä suunnitelmia sinulla on syksyksi?

21. heinäkuuta 2017

Missä sydän saatavilla!

Missä sydän on jo ilmestynyt osaan verkkokirjakauppoja ja e-kirjakauppoja. Nyt on siis oivallinen tilaisuus napata itselle tai kaverille lahjaksi uutta luettavaa suositpa sitten painettuja tai e-kirjoja.

Kannen kuva: Elli Hytti

Takakannen teksti

Luvia Melek on lähetetty ihmisten maailmaan suorittamaan viimeistä serafiopintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Hän saa tehtäväkseen toimia kirjailija Lis Bellon assistenttina ja samalla harjoitella ihmisten suojelua sekä opiskella ihmisten elämää.

Rouva Bello on määrätietoinen työnantaja, mutta hänellä tuntuu olevan Luvian suhteen jotain muutakin mielessään. Luvia ei tiedä, miksi hänen sydämensä käy ylikierroksilla ja puna pyrkii poskille rouva Bellon seurassa yhä useammin. Serafienhan ei pitäisi kokea samanlaisia tunteita kuin ihmisten.

Samaan aikaan Luvian paras ystävä alkaa tapailla epäilyttävää miestä. Luvia joutuu kyseenalaistamaan kaiken ihmisistä ja serafeista oppimansa ja miettimään uudestaan, mikä on oikein ja mikä väärin.



Osta seuraavista paikoista

Painettu
Adlibris
CDon
Suomalainen kirjakauppa
Booky

E-kirja
Kobo Books
Amazon
Elisa Kirja

Kirjabloggaajille tiedoksi


Koska kirjani on julkaistu Books on Demandin kautta, voit tilata heiltä ilmaisen arvostelukappaleen siitä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lehdisto@bod.fi. Kerro viestissä, minkä kirjan haluaisit arvosteltavaksi. Voit siis Missä sydämen lisäksi tilata Maan mahdin tai Tulen tahdon.

PS. Sateenkaarifantasiaa arpoo Twitterissään yhden kappaleen Missä sydän -kirjaa. Voit osallistua tykkäämällä heidän twiitistään.

17. heinäkuuta 2017

Indiekirjailijan yhteistyö kansitaiteilijoiden kanssa

Indiekirjailijalla on kansikuvan teossa kaksi vaihtoehtoa: kaiken voi tehdä itse tai sitten palvelun voi hankkia ulkopuolelta. Ratkaisun jokainen joutuu tekemään paitsi omien taitojensa, myös budjettinsa rajoissa.

Kun oma osaaminen ei riitä


Olen piirrellyt lapsesta asti, mutten silti koskaan kehittynyt siinä puuhassa erityisen hyväksi. Toisinaan mallista piirretyt kuvat onnistuvat suhteellisen hyvin, mutta omaa luomiskykyä minulla ei kuvataiteellisesti vain ole. Ehkä kyse on harjoituksen puutteestakin, sillä en ole todennäköisesti tarpeeksi omistautunut piirtämiselle.

Sama pätee valokuvaukseen. Minusta on silloin tällöin mukava räpsiä kuvia, vaikkei visuaalinen silmäni välttämättä ole se kaikkein paras. Lisäksi perehtyneisyyden puute näkyy tässäkin puolessa. Aiemmassa työssäni minulla oli mahdollisuus käyttää järjestelmäkameraa, mutta koin sen monesti rasitteena. Kaikkien toimintojen kunnolliseen opetteluun olisi mennyt aikaa (jota sivumennen sanoen ei koskaan ollut) ja lisäksi harjoitusta olisi tarvittu enemmän kuin satunnaiset kuvauskeikat tarjosivat. Monesti tuli siis vain lätkäistyä kamera automaattiasetuksille ja toivottua parasta. Ei pätevin menetelmä ja on taatusti järkkärin monipuolisten mahdollisuuksien haaskaamista, mutta kiire tekee tehtävänsä tässäkin, valitettavasti.

Sekä valokuvaaminen että piirtäminen ovat taiteenlajeja, jotka vaativat kunnollista perehtymistä ja vuosien harjoittelua. Ne syövät aikaa, jota minulla ei käytännössä ole. Tai olisi, mutta joutuisin lohkaisemaan sen jostain muusta, kuten vaikkapa kirjoittamisesta. Koska kirjoittaminen on minulle intohimo, ei tällaisessa päätöksessä olisi kerrassaan mitään järkeä.

Kun taidot sitten ovat sattuneesta syystä rajalliset, mutta haluisi kuitenkin saada aikaan kelvollista jälkeä, pitää etsiä ratkaisua itsensä ulkopuolelta. Olen siinä mielessä onnekas, että tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka ovat eri tavalla lahjakkaita kuin minä. He ovat myös panostaneet tosissaan näihin lahjakkuusalueisiinsa ja se näkyy työn jäljessä. Ihailen heidän intohimoaan ja teoksiaan.

Kristallin lapset -sarjan kannet




Kuten olen blogissa jo aiemmin kertonut Kristallin lapsien kannet on kuvannut Eveliina Kronqvist, joka on  myös taitava cosplay-kuvaaja. Hän cosplay-kuviinsa voit käydä tutustumassa Mialiina cosplay photographyssä.

Tutustuin Eveen aivan muissa kuin valokuvauksellisissa merkeissä, mutta kun tarvitsin apua kansien luontiin, kysäisin häneltä, olisiko hänellä kiinnostusta hommaan. Minulla kävi tuuri, ja Eve halusi tarttua tehtävään, vaikken varmasti ole ollut se helpoin asiakas. Varsinkin ensimmäisen kannen kohdalla olin aivan ulalla kaikesta. On todella vaikea lähteä ohjeistamaan toista ihmistä toiveistaan... varsinkin, kun ne toiveet ovat itsellekin hataria ja epäselviä. Eve kuitenkin selvisi Maan mahdin kannesta kiitettävästi, ja minä opin samalla aimo annoksen taiteilijan kanssa työskentelystä.

Kun Tulen tahto kaipasi kantta, oli selvää, että halusin Even jatkavan hommassa. Välissä oli noin vuoden verran aikaa ja Eve olikin sinä aikana hionut taitojaan entisestään. Mielestäni tämä myös näkyy kannessa ja sen tunnelmassa. Kuvasta näkee myös, että yhteistyö mallin kanssa on toiminut.

Tämä jälkimmäinen kansi onkin sellainen pysäyttävä minulle. Aina kun näen sen jossain, sydän oikein sykähtää ilosta.

En ole aloittanut kolmannen osan, VV:n, kirjoittamista vielä. Sen kuitenkin tiedän, että haluaisin kansitaiteen säilyttävän linjansa myös tässä (ja viimeisessäkin) osassa. Siispä toivon, että Eve on käytettävissä, kun taas siihen pisteeseen päästään.

Missä sydän -kansi



Kun alkoi näyttää siltä, että salainen projektini, Missä sydän, pääsee kansien väliinkin, oli aika taas pohdiskella kansikuva-asioita. Niin paljon kuin Even valokuvista tykkäänkin, halusin tähän kirjaan jotain erilaista. Tarinalla ei ole mitään tekemistä Kristallin lapsien kanssa, joten mielestäni se vaatii oman fiiliksensä myös kansikuvan suhteen. Halusinkin kokeilla piirrettyä kantta.

Urakka alkoi siitä, että ylipäätään löysin taiteilijoita. Onneksi netti on täynnä hyviä vihjeitä, kun vain osaa kysyä. Tutustuinkin erilaisten taiteilijoiden kädenjälkeen, jonka jälkeen laitoin kyselyä muutamalla kiinnostavimmalle. Loppujen lopuksi valitsin kirjan kannen tekoon Elli Hytin. Hänen töihinsä voit tutustua Deviant Artissa.

Pidän erittäin paljon Ellin tyylistä ja värien käytöstä. En ymmärrä, mitä kaikkea hienouksia siihen mahdollisesti liittyy, mutta tunnistan minua miellyttävän kuvan joka tapauksessa. Kanteen päätyivät tarinan päähahmot Lis Bello (vasemmalla) ja Luvia Melek.

Tällä kertaa minulla oli jonkinlainen visio kannesta. Tiesin myös hahmojen ulkonäön ja pukeutumistyylin, joskin pieniä muutoksia tuli vielä matkan varrella, koska kirjoitusprosessi oli kesken. Onneksi Elli ei menettänyt hermojaan minun kanssani. Minulla on nimittäin tunne, etten taaskaan ollut se helpoin mahdollinen asiakas, mutta Ellin ote säilyi loistavana koko ajan. Kiitos siitä!

Mitä on jäänyt käteen?


Minulla on kolme upeaa kansikuvaa, mutta siinä ei ole kaikki, mitä olen yhteistyöstä saanut. Olen nimittäin oppinut varsin paljon kaikenlaista sekä itsestäni että muista ihmisistä ja yhteistyön tekemisestä. Sekä valokuvaamisessa että piirtämisessä on omat hankalat paikkansa ja välillä myös elämä voi tulla muiden juttujen tielle. Tämä on opettanut varaamaan aikatauluun väljyyttä. 

Olen myös oppinut sen, ettei kantta voi vain tilata. Vaikka taiteilijat tekevän konkreettisen työn, myös minun panostani vaaditaan. Kukaan ei osaa lukea ajatuksia vaan minun on osattava pukea ne sanoiksi. Huvittavaa melkein, miten vaikeaa se on. Teen sitä päivittäin, kun naputtelen tekstejäni eteenpäin, mutta siitä huolimatta omien visuaalisten visioiden kuvaaminen toiselle tuottaa minulle hankaluuksia. Tästä syystä en voi olla ihailematta sekä Even että Ellin vastaanottokykyä. Sekavista selostuksistani on saatu selkoa ja toivomistani muutoksista ei ole napistu. Pahoitteluni silti, jos olen paikoittain ollut hankala.

On upeaa, että ympärilläni on taitavia ihmisiä. Se tarkoittaa, että minä voin keskittyä kirjoittamiseen ja antaa osaaviin käsiin kuvataiteellisen puolen.

Kiitos Eve ja Elli! Olette mahtavia!

10. heinäkuuta 2017

Lukupäiväkirja 17/2017: Talviverinen




Helena Waris - Talviverinen (Pohjankontu #3)


Talviverinen jatkaa Uniin piirretyn polun ja Sudenlapsien aloittamaa tarinaa, mutta tälläkin kertaa eri hahmon näkökulmasta. Kirjan keskiössä on Troi, joka on esiintynyt sivuroolissa kahdessa aiemmassa teoksessa. Troin tarina limittyy ja lomittuu kahden muun kertomuksen lomaan ja Talviverinen antaakin vastauksia lukijalle mahdollisesti aiemmin heränneisiin kysymyksiin.

Kirja on kirjoitettu taidokkaasti ja pitää lukijan otteessaan alusta loppuun saakka. Tästä huolimatta koin sen hieman vaikeaksi ja raskaslukuiseksi, mutta vika lienee itsessäni eikä niinkään kirjassa. Siitä, kun luin Uniin piirretyn polun ja Sudenlapset on aikaa... ehkä vähän liikaakin. Yksityiskohdat ovat erityisesti edellisen osalta haihtuneet mielestäni eikä jälkimmäinenkään siellä kovin tuoreena ole. Koska tarinat tosiaan limittyvät toisiinsa, oli minun pysähdyttävä välillä miettimään, mitä tästä ja tuosta asiasta edellisissä kirjoissa sanottiin. Välttämätöntä se ei tietenkään ole, Troin tarinan voi nauttia sellaisenaan, mutta minun pääni nyt vain toimii tällä tavoin.

Joka tapauksessa kirja oli erinomainen päätös Pohjankonnun tarinalle. Kokonaisuus täydentyi kirja kirjalta ja nyt se tuntuu valmiilta myös mielessäni.

6. heinäkuuta 2017

Harry Potter -piknikillä Helsingissä

Maanantaina 26.6.2017 tuli 20 vuotta siitä, kun Harry Potter ja viisasten kivi julkaistiin. Tämän kunniaksi Vuotis järjesti Helsingissä Harry Potter -piknikmiitin, jonne tuli sitten lähdettyä parin kaverin kera.


Piknikille oli ilmoittautunut Facebookissa reilut 30 henkeä, mutta silmämääräisesti porukkaa tuntui olevan enemmänkin. Omien kavereiden lisäksi en tuntenut ketään eikä (taas kerran) rohkeus riittänyt tuntemattomille höpötelemiseen, mutta oikein rattoisa iltapäivä tuli joka tapauksessa Kaisaniemen puistossa vietettyä. Piknik oli myös siinä mielessä kiva, että nykyisin olen aika paljon omissa oloissani kotosalla. Tekee ihan hyvää välillä nähdä muitakin ihmisiä kuin M:aa ja käväistä muuallakin kuin ruokakaupassa. Pää tuulettuu niin sanotusti.


Piknikille piti luonnollisesti varustautua. Toinen kaveri toi meille viltin ja karkkia, toinen oli tehnyt salaatin ja leiponut donitseja (olivat muuten ihan älyttömän hyviä, kiitokset!). Minä toin pasteijoita ja askartelin Hunajaherttuan herkkulaatikon, johon tuli pähkinöitä, karkkia ja viinirypäleitä. Lisäksi haettiin vielä mansikoita ja juomista (rosé pommacia ja kirsikka-Pepsiä) kaupasta. Syömistä olikin lopulta niin paljon, ettei kaikki edes mennyt piknikin aikana vaan osa piti kuljettaa takaisin kotiin. Tosin ehkä se on parempikin, että syömistä on liikaa kuin liian vähän.



Piknikillä järjestettiin myös Viisasten kivi tietovisa, josta saimme huikeat 3/15 pistettä. Melkoinen saavutus meiltä Fletkumato-ryhmäläisiltä siis. Pääasiahan kuitenkin on, että on hauskaa eikä visan voittajalla ole merkitystä.

Paitsi, että jos joskus järjestetään Salaisuuksien kammio -piknik, luen kirjan etu- ja takaperin ja teen siitä vielä muistiinpanotkin. ;D 

Noh, meillä oli joka tapauksessa kolmistaan hyvinkin rattoisaa. Puhuttiin vähän Potterista ja paljon peleistä. Ennen piknikiä käväistiin pyörähtämässä Fantasiapeleistä, joista mukaani tarttui Once Upon A Time - Writer's Guide. Kyseinen kirja opettaa, miten samannimistä korttipeliä voi hyödyntää kirjoittamisen tukena. Itse asiassa olen toisinaan kyseisiä kortteja jo käyttänytkin, mutta silti on kiva lukea, miten pelin tekijä on asian ajatellut.

Piknikin jälkeen ei enää ehditty shoppailukierrokselle vaan käveltiin yhdessä asemalle. Toinen kaveri asuu Helsingissä, joten hän saattoi meidät kaksi muuta junaan. VR oli perinteiset parikymmentä minuuttia myöhässä (seistiin Pasilassa hyvä tovi), mutta onneksi matkassa oli hyvää seuraa, joten aika ei käynyt pitkäksi.



Piknikillä edustin tietenkin parasta tupaa eli korpinkynttä. Olen totaalisen rakastunut tuohon koulukaapuuni ja tupahuiviini, mutta niitä on harvoin mahdollista käyttää. Olisikin tosi kiva joskus saada asusta ihan kunnon kuvia näiden itse otettujen räpsäisyiden sijaan. Siis sellaisia, joissa olisi jollain tapaa myös velhomaailman tunnelma läsnä. Meillä kotona ei tuo tausta oikein istu... ja kolmijalan hankkimisesta huolimatta koen itse itseni kuvaamisen ehkä hitusen hankalaksi.

Summa summarum: oli tosi kiva päivä! Nyt en oikeastaan malta odottaa, että saan kuvitetun Azkabanin vangin käsiini ja pääsen lukemaan sitä.

4. heinäkuuta 2017

Ostoksia Japanista osa 2

Jaoin Japanin ostospostaukset kahteen osaan, ettei kumpikaan paisuisi liian pitkäksi. Tämä postaus keskittyykin sitten vaateostoksiin ja asusteisiin edellisen painotuttua muihin juttuihin.

Uniqlo x 3


Japanilainen vaateketju Uniqlo myy perusvaatteita edulliseen hintaan. Anoppi tykkää ketjusta kovasti ja kyllä minäkin olen sieltä löytöjä tehnyt. Tykkään myös siitä, että vaihtuvien tuotteiden lisäksi Uniqlolla on perusjuttuja, joista vaihtuvat korkeintaan värit. Löysin mm. vuonna 2013 ostamani hupparin nyt vuonna 2017 erivärisenä ja mukaanhan se lähti.

Kävimme Uniqlossa jo Fukuokassa ollessamme, mutta myös Tokion Ginzassa ja Odaibassa. Fukuokassa minulla kävi sellainen kämmi, että suostuin asiakaspalvelijan vaatimuksesta menemään tax free -kassalle. Ostosten jälkeen anoppi valisti minua, etten saa ottaa kyseisiä ostoksia käyttöön ennen kuin saavumme Suomeen ja lisäksi minun pitää ennen paluulentoa käydä erityisellä tax free -tiskillä näyttämässä passiini niitattuja kuitteja ja kiinni teipattua ostoskassia. Sain tästä hyvän stressin aikaan itselleni, mutta onneksi ruljanssi hoitui helposti ja Naritassa työntekijää ei edes kiinnostanut kassini sisältö vaan hän yksinkertaisesti nyppäisi kuitit irti passistani. Ikävää kuitenkin oli tunkea iso pahvinen ostoskassi käsimatkatavaroihin. Pelkät vaatteet olisi pakannut huomattavasti helpommin.

Jatkossa en siis mene enää tax free -jonoihin vaan maksan kiltisti veroni kohdemaahan. Ehkä tax freessä säästää vähän rahaa, mutta mieluummin säästän aikaani, hermojani ja tilaa matkatavaroissa.



Kaksi ylintä kuvaa tuli napattua jo reissun aikana hotellissa ja päätyivät nyt tähän postaukseen, koska kyseiset vaatteet olivat pesussa juuri silloin, kun kuvasin muita.

Ensimmäisen kuvan ohut sininen neule oli miltei pakko-ostos. Minulla on vuodelta 2012 samanlainen musta ja se on palvellut hyvin (ja on edelleen ehjä). Nyt halusin värillisen version ja sininen iski omaan makuun parhaiten. Neule on siitä kätevä, että se suojaa hyvin auringolta, mutta on kuitenkin niin ohut, ettei siinä tule kuuma (paitsi jos on sellainen helle, että kaikki vaatteet ovat liikaa).

Samassa kuvassa näkyy myös vaaleanpunainen toppi, jossa on pitsiä kaula-aukossa. Samantyylisiä olen nähnyt useammissa vaatekaupoissa myös Suomessa, mutta nyt nämä murretut värit iskivät kovempaa kuin kotimaassa tarjolla olevat. Kuvan hame ei ole Japanista vaan itse tekemäni.

Toisessa kuvassa näkyvä Boo-paita on myös Uniqlosta. Tällä kertaa bongattiin sieltä kivoja printtipaitoja, joita sitten lähti mukaan sekä itselle että tuliaisiksi. M:kin hankki kaksi (Mario ja Darth Vader), mutta niitä ei taideta blogissa nähdä, kun hän tuskin haluaa, että hänen vaatteitaan kuvataan. Farkkulegginsit on joskus ikuisuus sitten ostettu Suomesta.

Ostin myös kolmannessa kuvassa näkyvät kotitohvelit. Edelliseltä reissulta lähtivät samanlaiset mukaan, mutta eri värissä. Ne alkoivat olla pohjistaan jo niin kuluneet, että lipsuivat kävellessä ja muutenkin menneet aika ikävän näköisiksi. Siispä uudet oli saatava suojaamaan aina palelevia varpaitani. Oletan näidenkin kestävän käytössä vähintään 3,5 vuotta.



Ensimmäisessä kuvassa näkyy nyt se alussa mainittu huppari. Minusta tuo murrettu vaaleanpunainen oli vain niin ihana sävy, että se piti saada. Valitettavasti Fukuokassa ja Ginzassa oli kuitenkin tarjolla vain kokoja S ja M, joten aloin epäillä hupparin jäävän haaveeksi. Onneksi M muisti Odaibassa ollessamme, että Diver City -ostoskeskuksessa on myös iso Uniqlo. Kävimme siellä katsossa tilannetta ja löytyihän sieltä sopivan kokoinen huppari, jee!

Saman kuvan olohousut ovat myös Uniqlosta peräisin. Sellaisetkin ostin vuonna 2013, mutta ne ovat jo valitettavasti hajonneet. En siis uskalla luottaa näiden kestävän yli kahta vuotta. Housut ovat kuitenkin niin mukavat päällä, että halusin uuden joka tapauksessa.

Toisen kuvan valkoiseen paitaan ihastuin jo Fukuokassa, mutta jonkin mielenhäiriön ja piheyden piikin takia jätin sen ostamatta. Ginzassa sitten päätin korjata tilanteen ja paita putosi ostoskoriin kuin huomaamatta. Se on nätti ja mukava päällä, joskin voisi olla muutaman sentin pidempi. Kuvan hame on peräisin Final Fantasy Type-0:n Queenin kesäkoulupuvun cosplay-asusta. Tykästyin siihen niin paljon, että olen alkanut käyttää sitä ihan arkivaatteena.

Sininen neule on jälleen käytössä kolmannessa kuvassa ja nyt sen seurana on vihreä toppi pitseineen. Toppi on samanlainen kuin aiemman kuvan vaaleanpunainen. Halusin yhden kumpaakin väriä. Lisäksi kuvassa on irtohihat, jotka ostin itse asiassa sadan jenin kaupasta. Niissä on kuulemma UV-suoja, mutta voi olla, että jäävät minulla silti enimmäkseen syyskäyttöön... tai mistä sitä tietää, miten kylmä kesä taas tulee. Saatan sittenkin tarvita niitä jo kesäkuukausina.


Vielä viimeisinä ostoksina Uniqlosta lähtivät mukaan ruututoppi (1. kuva) ja vaaleanpunainen urheiluhuppari (2. kuva). Toppi on ihanan rento ja tuntuu tosi hyvältä päällä. Sen voi lisäksi yhdistää tosi kivasti shortsien tai pitkän hameen kanssa, ehkä farkkujenkin? Pitänee testata.

Urheiluvaatteita pääsääntöisesti inhoan. Tekniset materiaalit eivät tunnu mielestäni kivoilta päällä ja vaatteet tuntuvat aina olevan mallia makkarankuori vaikka miten ison koon ottaisi. Huppari kuitenkin istui kivasti päälle eikä tunnu ihan kamalalta, joten ehkäpä sitä tulee lenkkeillessä jopa käytettyä.

Molempien kuvien shortsit ovat peräisin YesStyle -verkkokaupasta, josta löytyy mielestäni aivan ihania vaatteita. Sinisiä on tuunattu sen verran itse, että olen lisännyt lahkeisiin pitsiä. Punaiset sen sijaan ovat samanlaiset kuin ostettaessa. Omistan samat shortsit myös vaaleanpunaisina, mutta niitä olen tuunannut kaikista eniten.

Harajukun kaupoista


Harajukussa en ole käynyt aiemmilla reissuilla, joten tällä kertaa halusin nähdä sen. Ostoskatu, jolle päädyimme, yllätti pienuudellaan. Ikävämpi ylläri oli myös, että monet kaupat olivat kiinni, kun aamukympiltä sinne menimme eivätkä kaikki olleet avautuneet edes kahdeltatoista, kun sieltä poistuimme. Esimerkiksi Closet Child jäi tästä syystä kokonaan näkemättä. Tosin tuskinpa olisin raaskinut lolita-mekkoa ostaakaan... mutta olisihan se liike ollut silti kiva nähdä.



Löysin kuitenkin liikkeen, joka myi mm. feikkejä koulupukuja. Olen sen verran outo, että koko yläasteen ja lukion haaveilin siitä, että meillä Suomessakin olisi koulupuvut käytössä. Pidän niistä valtavan paljon. Voi tietysti olla, että inhoaisin niitä syvästi, jos meillä olisi sellaiset oikeasti ollut, mutta koskaan emme saa tietää.

Kaikkien hameiden vyötäröt olivat sen verran kapeita, ettei niitä minulle saanut sopimaan hyvällä tahdollakaan, mutta löysin kuitenkin kivan vaaleanpunaisen liivin. Ensimmäisessä kuvassa on sen alla myös valkoinen lyhythihainen kauluspaita, jonka ostin Uniqlosta. Sitä ei nyt valitettavasti tullut kuvattua erikseen.

Myös toisessa kuvassa näkyvä t-paita on peräisin Harajukusta. Liikkeen nimi ei jäänyt mieleen, mutta siellä oli paljon hauskoja vaatteita. Kiertelinkin siellä tosi pitkään, kun yritin päättää, mitä ostaisin. Yksi huppari jäikin sitten vähän kaivelemaan, kun sitä ei tullut napattua matkaan.

T-paidan mukana tuli sen alla pidettävä toppi, jossa on tylliä alareunassa, mutta paita toimii tarvittaessa hyvin myös ilman sitä. Testasin sitä viimeisenä reissupäivänä farkkujen kera ja silloin toppi röyhelöineen tuntui olevan vähän liikaa. Hameen kanssa kokonaisuus istuukin paremmin. Kuvan hame on peräisin H&M:stä.

Harajuku-päivän aamu tuntui sateiselta. Muut ostivat 1050 jenin sateenvarjot konbinista, kun lähdimme hotellilta, mutta minä kieltäydyin hankkimasta sellaista. Tarjolla oli vain mustia ja läpinäkyviä. Niin paljon kuin haluaisinkin läpinäkyvän sateenvarjon, ne olivat niin suuria, etteivät olisi mahtuneet sen enempää matkalaukkuun kuin käsimatkatavaroihinkaan. Siispä en ostanut sateenvarjoa.

Paitsi että ostin! Harajukussa tuli vastaan moniakin kauniita yksilöitä, mutta lopulta valitsin mustan vaaleanpunaisin koristuksin. Tämä varjo sisältää myös UV-suojan, joten sitä voi vaihtoehtoisesti käyttää päivänvarjonakin. Japanilaisnaiset suosivat muuten hyvin paljon päivänvarjoja, koska valtaosa ei halua ruskettua. Pitäisi varmaan opetella itse sama tapa, kun monesti on tullut kärähdettyä aurinkovoiteen käytöstä huolimatta.

Muita löytöjä


Miltei joka päivä tuli shoppailtua ainakin vähän. Osa ostoksista on ehkä jonkun mittapuulla ns. turhaa krääsää, mutta mielestäni tein myös hyödyllisiä ja käteviä löytöjä.


Heti ensimmäisenä päivänä bongasin Hakatan asemalta kaupan, jossa myytiin Rilakkuma-tavaraa. Haaveilen Rilakkuma-kotihousuista, mutta sellaisia ei sieltäkään löytynyt. Sen sijaan huomasin bussikorttitaskun, jollaista olen myös kaipaillut.

Tasku osoitti hyödyllisyytensä jo reissun aikana, kun sujautin Suicani (japanilainen älykortti, jolla voi maksaa julkisilla kulkemisesta sekä joissain kaupoissa) siihen. Ah, sitä autuutta, kun ei tarvinnut kaivaa korttia lompakosta joka kerta, kun sitä käytti. En suostu enää luopumaan taskustani! Nyt se huolehtiikin bussikortistani, mutta lähtee taatusti myös reissuille mukaan, jos on tiedossa matkakortin tai vastaavan hankkiminen.

Kawagoessa M shoppaili sen verran paljon karkkia ja löysimme myös muita tuliaisia, että pienten muovipussien kuljettelu alkoi jo ärsyttää. Ongelma ratkesi, kun bongasimme anopin kanssa laukkutarjouksen, jonka mukaan sai kaksi kassia yhden hinnalla. Valitsimme kumpikin mieleisen ja kas, pikkuostokset saatiin kulkemaan helposti takaisin hotellille. Kassi on sen verran suloinen, että sitä tulee varmasti käytettyä myöhemminkin.


Fukuokan Canal City -kauppakeskuksessa oli Totoro-kauppa, jossa oli tietenkin pakko käydä. Ostin sieltä mm. kirjepaperia, jonka jo esittelin edellisessä ostospostauksessa, mutta lisäksi myös kahdet sukat. Ne olivat vain uskomattoman söpöjä! Melkein olisi tehnyt mieli ostaa enemmänkin, mutta sukkalaatikkoni pursuaa jo valmiiksi.

Shoppailun ihana kamaluus


En ole oikeasti sitä tyyppiä, joka jaksaa loputtomasti koluta kauppoja. Jos joudun jostain syystä lähtemään koko päivän kestävälle shoppailureissulle, tuskastun yleensä huolella ja väsähdänkin. Silloin on syytä pitää vähintään kunnollinen ruokapaussi. Silti mieluummin jaan reissushoppailut useammalle päivälle lyhyisiin pätkiin, koska silloin pinna riittää paremmin.

Japanilaisista kaupoista on myös mainittava, että osa niistä koettelee sietokykyäni vielä pahemmin kuin suomalaiset kaupat (jotka nekin ovat joskus kuin helvetin esikartanoita yli-innokkaine asiakaspalvelijoineen). Osa kaupoista on todella ahtaita ja väkeä saattaa riittää tungokseen asti. Mukavasta tuotteiden selailusta ei voi puhuakaan, kun joka puolella on hässäkkää ja tuntee olevansa koko ajan jonkun tiellä.

Toinen juttu on meteli. Kyllähän suomalaisissa kaupoissakin saattaa soida taustamusiikkia, mutta erityisesti Akiban liikkeet kunnostautuvat tärykalvojen piinaamisessa. Samassa liikkeessä saattaa pyöriä kolme tai neljäkin eri videota, jotka kaikki pauhaavat nupit kaakossa tai taustamusiikki vaihtelee osaston mukaan ja on niin kovalla, että seuralaisille täytyy huutaa kommenttinsa. Myyjien puheesta ei ole toivoakaan saada selvää ainakaan minun kuulollani ja japanin taidoillani, kun metakkaa on niin paljon. Sitä vain nyökyttelee, vastaa "hai" (kyllä) kaikkeen ja toivoo, ettei maksutapahtuma mene pahasti pieleen.

Vaateliikkeissä on usein onneksi rauhallisempaa, mutta nekin osaavat olla väsyttäviä. Esimerkiksi 12-kerroksinen Uniqlo on toisaalta aika mahtava juttu, toisaalta uuvuttava jo ajatuksena.

Millaisia kokemuksia sinulla on Japanissa shoppailusta vai odotatko vielä omiasi?

29. kesäkuuta 2017

Lukupäiväkirja 16/2017: The Vampire Kiss




Lucy Lyons - The Vampire Kiss


Tämä kirja on peräisin samasta kesälahjoituksesta kuin Taken for the Alien Prince. En ole aikoihin lukenut vampyyrikirjoja, joten halusin pitkästä aikaa kurkistaa tuota genreä. 

Victoria Willow on lapsuudessaan adoptoitu Willow'n vampyyrinmetsästäjäsukuun. Hän elää maailmassa, jossa vampyyrit dominoivat ihmisten elämää ja tappavat kenet haluavat. Vampyyrinmetsästys on laitonta, mutta metsästäjäsukuja on silti useita. Ne vain toimivat mahdollisimman salaa ja niihin kuuluvat tekevät kaikkensa, jotta heidän salaisuutensa (ja henkikultansa) säilyisivät.

Paikallinen, kaikkein vanhin, vampyyrisuku on kuitenkin saanut Willow'n metsästäjien toimista vihiä, joten he hyökkäävät suvun kartanoon tavoitteenaan tappaa kaikki suvun jäsenet. Jostain syystä he kuitenkin sieppaavat mukaansa Victorian ja kuljettavat hänet omaan linnaansa, jossa hän lopulta päätyy töykeän ja etäisen, mutta suojelunhaluisin vampyyriprinssin omaisuudeksi.

Koska Victoria on Willow'n suvun kouluttama, häntä ei voi lumota vampyyrikeinoin, kuten tavallisen ihmisen. Tästä huolimatta hän alkaa hyvinkin nopeasti kehittää yllättävän lämmintä suhdetta vampyyreihin ja erityisesti prinssiinsä. Tukholmasyndrooma haiskahtaa tässä nyt taas kovin vahvasti.

Kyseessä on lyhytromaani, joten tapahtumat tuntuvat etenevän hieman liian nopeasti minun makuuni. Henkilöiden väliset suhteet kehittyvät sivujen välissä, koska varsinaisen tekstin kautta ei saa kiinni Victorian sieppaajaan kohtaan tuntemasta ihastuksesta.

Myönnettävä on, että ajatukseni tuppasi harhailemaan tarinaa lukiessa. Se ei jotenkin vain pitänyt minua otteessaan. Jos kyseessä olisi ollut pidempi romaani, olisin saattanut jopa luovuttaa, mutta 84 sivua on sen verran vähän, ettei sisu antanut periksi.

Ei kai tässä voi oikein muuta todeta kuin, että tulipahan luettua. Kevyenä viihteenä tämä tarina voi toimia, mutta itse en siitä juuri irti saanut. Itse asiassa jopa Twilight sykähdytti enemmän.

27. kesäkuuta 2017

Lukupäiväkirja 15/2017: Taken for the Alien Prince





Ruth Anne Scott - Taken for the Alien Prince


Törmäsin netissä kesäiseen e-kirjalahjoitukseen, josta löytyi oma osio spefille ja paranormaaleille romansseille. Mukaan nappasin sitten lyhytromaanin Taken for the Alien Prince (ja pari muuta, joista ehkä joskus tulee blogiin juttua). 

Tarinan päähahmo on pakomatkalla, mutta ei muista, mistä ja minkä takia. Hän vain juoksee päättömästi eteenpäin tuntemattomassa ympäristössä, kunnes lopulta jää uudestaan kiinni. Hänet kuljetetaan salaperäiseen palatsiin, jossa hänelle kerrotaan, että hänet on haettu Maasta huolehtijaksi kyseisen planeetan nuorimmalle prinssille. Huolehtija on käytännössä nimitys prinssien orjapuolisoille, joiden tehtävä on toteuttaa näiden miesten kaikki toiveet.

Tukholmasyndrooma kehittyy varsin nopeasti. Komea ja hyvätapainen prinssi saa sieppauksensa anteeksi ja päähenkilö alkaa lämmetä hänelle. Vaikka prinssi lopulta palauttaa hänelle muistot menneisyydestä, ei hän koe minkäänlaista tarvetta palata entiseen elämäänsä (vaikkei se edes ollut erityisen kurjaa) tai ottaa yhteyttä läheisiinsä. 

Palatsin elämä ei ole huolehtijoille kovin turvallista, sillä suurin osa prinsseistä käyttää hyväkseen siepattuja naisia ja myös hankkiutuu näistä eroon brutaalilla tavalla kyllästyttyään leikkikaluunsa. Nuorimmainen on kuitenkin erilainen ja kohtelee huolehtijaansa arvostuksella, joten hän voittaa isänsä suosion ja saa valtakunnan itselleen. Muut prinssit vähän paukuttelevat ovia, mutta suurempaa draamaa ei synny. Kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

En yleensä spoilaa tarinoita näin perusteellisesti, mutta... jotenkin tämä nyt suorastaan huusi sitä. Tarina oli vähän kuin aikuisten satu, jossa mehustellaan eksoottisella miehellä ja parilla eroottisella kohtauksella. Lopussa vielä paha saa palkkansa ja kaikki kääntyy hyväksi. Hahmojen psykologiseen puoleen ei sukelleta kovinkaan syvälle vaan tapahtumat ikään kuin liukuvat pisteestä toiseen. 

Tuskinpa tarinan on tosin tarkoituskaan olla kovin vakava ja käsitellä vaikkapa sieppauksesta aiheutuvia traumoja. Se on tarkoitettu kevyeksi eroottiseksi viihteeksi... joskin mielestäni siinä tapauksessa se olisi nautittavampi ilman sieppauskuvioita ja väkivaltaisia prinssejä, jotka kuitenkin varastavat huomion pääparin välisestä kemiasta.

23. kesäkuuta 2017

Missä sydän: prologi ja kansikuva

Eilen julkaisin juhannuslahjana ilmaisen novellin ja lupailin, että myös tänään on jotain jännittävää tulossa. No, nyt sitä sitten olisi tarjolla. Minua Twitterissä ja Instagramissa seuraavat ovatkin jo ehkä vähän saaneet vihiä, mitä on tekeillä, vaikka blogin puolella en ole kovin paljon vielä uutukaista mainostanut.

Kuva: Elli Hytti
Nimittäin tuloillaan on uusi kirja! Kyllä, jo toinen tänä vuonna (tai kolmas, jos antologiaan osallistuminen lasketaan mukaan). Tavoitteena on saada tarina julkaistua heinäkuun aikana.

Missä sydän on ollut sellainen vähän salainen projekti, josta en alkuun uskaltanut puhua juuri kenellekään. Yksi kaveri ja M tiesivät, muuten olin ihan hiljaa. Kunnes sitten kansitaiteilija eli Elli Hytti tuli kuvioon mukaan. Siinä vaiheessa jo kolme ihmistä tiesivät kuumottavan salaisuuteni.

Kerron kansitaideasioista erillisessä postauksessa myöhemmin lisää. Tässä vaiheessa haluan vain kiittää Elliä hyvästä työstä. Taas kerran minulla on ollut ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä mahtavan tyypin ja lahjakkaan taiteilijan kanssa.

Tässä sen sijaan lyhyt kuvaus Missä sydämestä:

Luvia Melek on lähetetty ihmisten maailmaan suorittamaan viimeistä serafiopintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Hän saa tehtäväkseen toimia kirjailija Lis Bellon assistenttina ja samalla harjoitella ihmisten suojelua sekä opiskella ihmisten elämää.
Rouva Bello on määrätietoinen työnantaja, mutta hänellä tuntuu olevan Luvian suhteen jotain muutakin mielessään. Luvia ei tiedä, miksi hänen sydämensä käy ylikierroksilla ja puna pyrkii poskille rouva Bellon seurassa yhä useammin. Serafienhan ei pitäisi kokea samanlaisia tunteita kuin ihmisten.
Samaan aikaan Luvian paras ystävä alkaa tapailla epäilyttävää miestä. Luvia joutuu kyseenalaistamaan kaiken ihmisistä ja serafeista oppimansa ja miettimään uudestaan, mikä on oikein ja mikä väärin.

Mikäli kiinnostuit tarinasta, voit nyt napata sen prologin luettavaksi ennakkoon. 



22. kesäkuuta 2017

Juhannuslahja lukijoille: ilmainen novelli

Jouluna en lahjoja ehtinyt jaella eikä joulukalenteriakaan tullut viime vuonna kirjoitettua. Nyt kuitenkin haluan tarjota lukijoille juhannuslahjana ilmaisen novellin.


Kirjoitin Kitarakorun ja ponnarin alun perin vuonna 2008. Se sai alkunsa parista suomalaisesta naimisiinmenoa käsittelevästä iskelmästä. Novelli ei ole tällä kertaa fantasiaa, mutta uskoisin sen viihdyttävän, jos yleisesti kirjoitustyylistäni tykkää.

Tämä nyt tarjoamani novelli ei kuitenkaan ole tuo alkuperäinen vaan siitä tehty uusioversio. Se siis tarjoaa jotain uutta teillekin, jotka olette sen kenties joskus aiemmin lukeneet.

Novelli löytyy alta, mutta halutessasi voit myös ladata sen PDF-tiedostona vaikkapa puhelimeesi tai tablettiisi juhannusreissulle mukaan.

Latauslinkki: Kitarakoru ja ponnari

Muita lyhyitä tarinoitani löydät kotisivuiltani.

Huomenna tarjoan vielä pienen julkistuksen ja toisen juhannuslahjan, joten kannattaa tulla silloinkin kurkistelemaan blogin puolelle!

Kitarakoru ja ponnari


Harry Potter -haaste

Löysin netin syövereistä Harry Potter -haastekysymyssetin ja tottahan siihen oli pakko tarttua. Siinä on luultavasti sellainen fandomi, josta en tule koskaan täysin päästämään irti enkä kyllä koe siihen tarvettakaan. Pottereista on aina kiva puhua.

Harry Potter -haaste


1. Mikä on lempikirjasi?

Azkabanin vanki ja Puoliverinen prinssi. En osaa valita näiden kahden väliltä vaan kumpikin kiehtoo yhtä paljon.

2. Mikä on lempielokuvasi? 

Tämä on vaikeampi... ehkä kuitenkin joko kaksi ensimmäistä (Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio) tai Puoliverinen prinssi. Elokuvissa on hyviä puolia, mutta niissä on myös paljon asioita, jotka töksähtävät. On niitä silti mukava katsella, mutta suoraa suosikkia en oikein osaa nimetä.

3. Mistä kirjasta pidit vähiten?

Feeniksin killasta. Kun se aikoinaan ilmestyi, se tuntui parsivan tarinaa kokoon vähän sieltä ja tuolta, yhdistelevän langanpätkiä. Kokonaisuus jäi minulle sen takia sekavaksi, enkä lisäksi pitänyt ollenkaan kiukuttelevasta teini-Harrysta. Olihan hän uskottavasti kirjoitettu, mutta repi hermojani vähän liikaa.

Myöhemmin kun luin kirjan uudestaan, se tuntui paremmalta. Ensivaikutelmasta on silti hankala päästä eroon.

4. Mistä elokuvasta pidit vähiten?

Azkabanin vangissa, mikä voi kuulostaa hassulta, kun se kuitenkin on toinen suosikkikirjoistani. Tosin väitän, että syy on juurikin siinä. Kahdelta ensimmäiseltä elokuvalta en odottanut läheskään niin paljon kuin kolmannelta. Halusin nähdä visuaalisessa muodossa sen, mitä olin lukiessa nähnyt pääni sisässä. Eihän se tietenkään toteutunut vaan leffa oli väärä värimaailmaa myöten, joten väistämätön pettymyshän siitä tuli.

Nykyisin suhtaudun elokuvaan neutraalimmin, mutta en silti pidä siitä erityisen paljon. Se näyttää edelleen jollain tapaa väärältä.

5. Mikä sai itkemään elokuvissa/kirjoissa?

Monet kuolemat, mutta erityisesti Hedwig. Ja ehkä vähän Dobbykin, vaikken edes koskaan erityisemmin pitänyt kyseisestä tontusta.



6. Jos voisit seurustella kenen tahansa hahmon kanssa, kuka se olisi?

Luna Lovekiva! Luna on ihanasti outo ja uskoisin viihtyväni hänen seurassaan erinomaisen hyvin. Sen lisäksi hän älyttömän suloinen ja söpö, sellainen halattava ja paijattava eli aivan ihana.

7. Kuka on lempihahmosi? 

Kyllähän se varmaan edellä mainittu Luna on. Pidän kuitenkin myös Ginnystä ja Hermionesta hyvin paljon ja aikuisosastolla Minerva McGarmiwasta ja Sibylla Punurmiosta. Kaikki mainitut ovat omalla erilaisella tavallaan vahvoja naishahmoja.

Kun luin kirjoja ensimmäisiä kertoja, tykkäilin tosin aika paljon Dracosta ja Siriuksesta. He ovat edelleen ihan kivoja hahmoja, mutten ole heistä enää samalla tavalla innoissani (paha poika -syndrooma on päästänyt minusta ehkä irti... ehkä?).

8. Kenestä hahmosta pidät vähiten? 

Kotitontuista. En tiedä, mikä tontuissa tökkii, mutta en vain pidä heistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin tonttujen oikeuksien polkemista. Voisin henkilökohtaisista tuntemuksistani huolimatta osallistua Hermionen perustamaan S. Y. L. K. Y. -yhdistyksen toimintaan.

9. Lempiquote?

"Don't worry. You're as sane as I am."

10. Quote, josta pidät vähiten?

Tähän en osaa vastata. Mitään erityistä inhokkilainausta ei ole jäänyt mieleen.



11. Mikä suojeliuksesi olisi?

Pottermoren mukaan suojeliukseni on mäyrä. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut mäyristä, joten en osaa sanoa, olisiko se minulle oikeasti sopiva suojelius. Jos valita saisin, voisin haluta suojeliukseksi pöllön tai sitten jonkin kissaeläimen.

12. Minkä muodon mörkö ottaisi edessäsi?

Harmaan alienin, jolla on suuret mustat silmät. Eikä puhutakaan sitten tästä jutusta enempää.

13. Haluaisitko mieluummin saada seljasauvan, elpymiskiven vai näkymättömyysviitan?

Näkymättömyysviitta olisi päheä! Sen avulla voisi pysytellä pois näkyvistä, kun ei halua kohdata joitain ihmisiä ja pääsisi myös livahtamaan paikkoihin, jnne ei normaalisti voi mennä.
 
14. Missä tuvassa olisit?

Korpinkynnessä ehdottomasti. Se tupa tuntuu hyvinkin vahvasti omalta nykyisin, vaikka aiemmin koin kuuluvani luihuiseen. En osaa tarkemmin selittää, mikä muutos itsessä on tapahtunut, mutta nyt vain kallistun sinne korpinkynnen puolelle.

15. Jos olisit huispausjoukkueessa, missä asemassa pelaisit?

Todennäköisimmin en kyllä pelaisi, koska en ole kaksinen jästiurheilussakaan. Jos minut kentälle kuitenkin työnnettäisiin, haluaisin ehkä pelata etsijänä.



16. Mikä olisi lempioppiaineesi? 

Ääk... tämä on vaikea! Pimeydenvoimilta suojautuminen kiehtoo, mutta astrologia, ennustaminen, liemet, yrttitieto, taikaeläimet ja taikakausien historiakin (ei ehkä Binnsin opettamana) ovat kiinnostavan kuuloisia. Ehkäpä toivoisin Hermionen tapaan voivani opiskella kaikkea.

17. Jos voisit herättää yhden hahmon henkiin, kuka se olisi?

Hedwig. Monet kuolemat olivat traagisia, mutta Hedwig kolahti pahiten. Piti oikeasti jättää kirja hetkeksi kesken.

18. Mikä tekisit työksesi taikamaailmassa? 

Olisin kirjailija varmasti sielläkin. En kuitenkaan ottaisi mallia Gilderoy Lockhartista... joten en varmaankaan pääsisi koskaan Me Noitien kanteen.

19. Jos voisit tavata kenet tahansa näyttelijöistä, kuka se olisi?

Ehkä Alan Rickmanin, mutta se nyt ei ainakaan ole mahdollista.

20. Olitko tyytyväinen loppuun?

En silloin aikoinaan pitänyt 19 vuotta myöhemmin -osiosta, koska olisin halunnut avoimemman lopun. Mielestäni kirjan olisi voinut jättää sitä edeltävään lukuun.

Nykyisin tuo lopetus tuntuu minusta kuitenkin sopivalta. Se summaa kaiken yhteen ja todella lopettaa tarinan. (Vaikkei sitten lopulta lopetakaan, mikäli laskee Kirotun lapsen osaksi kaanonia.)

21. Paljonko Harry Potter merkitsee sinulle?

Vietin Pottereiden parissa ison osan nuoruudestani, käytännössä kasvoin yhdessä Harryn kanssa. Lisäksi kirjat pitivät ikävimpinä vuosina mielen pois kurjista asioista ja antoivat toivoa paremmista päivistä. Siinä mielessä voisin sanoa, että Harry Potter merkitsee minulle hyvinkin paljon.


20. kesäkuuta 2017

Lukupäiväkirja 14/2017: Enchanted Secrets

Teen aika usein e-kirjalöytöjä. Monesti tulee tartuttua jopa sellaisiin teoksiin, joiden kirjoittajasta en ole aiemmin kuullut. Joskus kohdalle osuu helmi, joskus taas jotain ihan muuta.



Kristen Middleton - Enchanted Secrets (Witches of Bayport #1)


Enchanted Secrets on taas kirjoja sarjassamme "ostin kun halvalla satuin saamaan". Koko triologia tuli yhdessä e-kirjaboksissa eikä kustantanut kymppiä enempää. 

Kirjaa aloittaessa olin positiivisesti yllättynyt, että päähenkilö paljastui hieman pyöreämmäksi itsestään epävarmaksi tytöksi. Sen sijaan en ilahtunut yhtä paljon, kun tämä lievä ylipaino poistettiin maagisilla keinoilla ilman sen kummempaa syytä kuin se, että se oli kyseisen hahmon elämää häiritsevä tekijä. Olisin ilahtunut enemmän, jos hahmo olisi vaikkapa oppinut arvostamaan itseään sellaisena kuin on ja olla vertaamatta omaa olemustaan kaksoissiskoonsa koko ajan. En sano, etteikö ylipaino olisi pahasta ja etteikö normaalipainoon kannattaisi pyrkiä, mutta samalla on hyvä opetella rakastamaan itseään riippumatta ulkonäöstä.

No joo, se siitä. Enchanted Secrets ei lopulta ollut tarina painon kanssa kamppailemisesta vaan noitasuvusta, joka on kotoisin Salemista. Päähahmotytön äiti on joutunut pakenemaan pienten lasten kanssa omaa siskoaan ja on tuolla karkumatkalla edelleen. Nyt kuitenkin sisko haluaa myös päähahmon äidin voimat käyttöönsä ja ilmestyy Bayportiin, jonne tämä on paennut asumaan. Alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta.

Minulle jäi ristiriitainen fiilis kirjan pohjalta. Toisaalta se oli koukuttava miltei jokaisen luvun loppuun jätetyn cliffhangerin vuoksi, kirja jopa päättyi sellaiseen! Tarina tuntui töksähtävän kesken. On siis ihan ok jättää trilogiassa asioita auki, jotta muihinkin kirjoihin riittää käsiteltävää... mutta mielestäni tarina päättyi sellaiseen kohtaan, joka olisi sopinut paremmin luvun kuin kirjan loppuun.

Koukuttavuudesta huolimatta en osannut kunnolla sitoutua hahmoihin emotionaalisesti. He eivät herättäneet mitään suurempia tunteita, mikä on jokseenkin sääli. Olisin halunnut eläytyä heidän tilanteeseensa, mutten onnistunut siinä. Onko vika sitten minussa vai kirjassa? Mene ja tiedä, mutten cliffhangerista huolimatta jaksanut aloittaa sarjan toista osaa heti perään vaan päätin lukea välissä muuta. Katsotaan, palaanko tähän tarinaan vielä joskus.

13. kesäkuuta 2017

Kirjoitus- ja editointityöpaja

Viime viikolla tuli vietettyä tiivis kaksipäiväinen editoimisen parissa. Ei sillä, etten muutenkin olisi tällä hetkellä kiinni editointiurakassani, mutta varasin kalenterista erikseen kaksi päivää ihan sitä varten ja taisin jopa luvata raportoida jälkikäteen blogin puolelle.



Pajan toteutuminen


Järjestimme kirjoitus- ja editointityöpajan yhdessä kirjoittaja S. A. Keräsen (Symbioosin kirjoittaja) kanssa. Käytännössä nökötimme kaksi päivää keittiönpöydän ääressä ja nakutimme läppäreitämme. Toki välillä tuli harhauduttua juttelemaan tai tarkistamaan asioita netistä/somesta, mutta saatiin me myös aikaan jotakin.

S. A. Keränen työstää tällä hetkellä englanninkielistä vampyyritarinaa työnimellä deWinters. Pajan aikana hän sai 17 000 sanan rajapyykin rikki. Ilmeisesti kirjoittaminen on edennyt hyvin myös pajan jälkeen.

Minä en omia sanamääriäni viitsinyt laskea, koska urakkani tosiaan painottui editoimisen puolelle. Olin ennen pajaa seulonut tekstistä kirjoitusvirheitä ja muuta vastaavaa helposti korjattavaa ja listannut valmiiksi isompia juttuja, jotka vaativat enemmän työstöä ja pohtimista. Teksti koki jonkinlaisen mylläyksen, kun siirsin loppupuolelta pätkän prologiksi ja edelleen on mietittävä, miten paikkaan kyseisen aukon sitten sieltä loppupuolelta. Täysin samaa tekstiä ei ole järkevää siellä nimittäin säilyttää. Silti minusta tuntuu, että näin on kokonaisuuden kannalta parempi.

Pajan aikana hioin tuota prologia ja kävin läpi kolme lukua muuta tekstiä. Esilukijoilta oli tullut hyviä huomioita ja paljon pureskeltavaa. Omatkin ajatukset olivat selvästi tauon aikana jäsentyneet ja tekstiä pystyi tarkastelemaan erilaisessa valossa. Olen ihan tyytyväinen siihen, mitä sain pajassa aikaan.

Editointisuunnitelmat


Työ on silti edelleen kesken. Minulla on mahtipontinen aikomus saada kahlattua koko tekstin loppupuolisko tämän arkiviikon aikana kertaalleen läpi. Olen taas merkkaillut itselleni kohtia, joihin on vielä palattava, mutta edistynyt toisten kohtien kanssa huomattavasti. Työskentely on silti ollut hidasta, mutta ainakaan se ei junnaa paikoillaan.

Editoiminen on minulle aina melkoista tunteiden vuoristorataa. En enää eläydy varsinaiseen tarinaan kovinkaan tunteellisesti, mutta teksti tekstinä aiheuttaa kaikenlaisia tuntemuksia. Välillä olen tyytyväinen, ellen suorastaan riemuissani, siitä, kuinka hyvää tekstiä olenkaan saanut aikaan, mutta seuraavassa hetkessä minusta tuntuukin, että kaikki on kuraa ja joutaisi roskikseen. Ehkä joskus opin suhtautumaan kylmäpäisemmin editoimiseen, mutta toisaalta intohimoinen ote ja äärestä laitaan meneminen pätee minulla myös monien muiden harrastusten suhteen, joten ehkä se on vain osa perusluonnettani. Saa nähdä, tasoittuuko se joskus.

Kaikesta seilaamisesta huolimatta haluaisin tekstistä eroon kesäkuun loppuun mennessä. Se tarkoittaa, että loppukuu on vain jaksettava työskennellä sen parissa ja hiottava se niin hyväksi kuin pystyn. Sen jälkeen haluan irrottaa otteeni ja tehdä jotain muuta. Heinäkuussa todennäköisesti omistaudun lähinnä Final Fantasy XII: The Zodiac Agelle enkä edes aio ottaa paineita minkään kirjoitusprojektin suhteen. Jotain saatan raapustella, jos siltä tuntuu. Menen fiiliksen mukaan.

Jotta voin toteuttaa heinäkuun suunnitelmat, täytyy ruoskan viuhua nyt. Ei lipsumisia vaan tiukkaa työskentelyä.


6. kesäkuuta 2017

Lukupäiväkirja 13/2017: Symbioosi

Tämä lukupäiväkirja on siitä poikkeuksellinen, että tällä kertaa pääsin lukemaan teosta kirjailijalta, jonka matkaa olen seurannut jo vuosia. Symbioosi on S. A. Keräsen ensijulkaisu, mutta olen ollut onnekas ja saanut lukea internetin välityksellä jo lukuisia hänen aiempia tarinoitaan.


S. A. Keränen - Symbioosi


Tanskalainen Luke työskentelee englantilaisessa kirjakaupassa ja on toivottoman ihastunut työkaveriinsa Reediin tämän omituisuuksista huolimatta. Reedille tuottavat hankaluuksia niin muovipussit kuin kopiokonekin, mutta jotain puoleensa vetävää erikoisesssa miehessä on. Kun Luke pääsee vihdoin tekemään lähempää tuttavuutta Reedin kanssa, paljastuu myös salaisuus tämän oudon käytöksen takana. Salaisuus, jota ei ole ihan helppo nielaista, ja samaan aikaan Reed haluaa tehdä Luken kanssa erikoislaatuisen sopimuksen.

Symbioosi yhdistelee paranormaalia romanssia, reaalifantasiaa ja sateenkaarirakkautta. Se on ronskin rehellinen ja häpeilemätön eikä jätä lukijaa arvailemaan, mitä henkilöhahmojen välillä tapahtuukaan. Lukija pääsee aidosti sukeltamaan Luken maailmaan ja tunne-elämään, elämään läpi hänen vuoristoratansa Reedin sopimuksen myötä, mutta kurkistamaan myös hänen  menneisyyteensä, jossa Luke alkaa herätä omaan seksuaalisuuteensa.

Olen suuri fantasian ystävä, mutta sanoisin tämän kirjan sopivan myös sellaisille, joille fantasia ei ole mikään juttu. Fantastiset elementit tukevat tarinaa, eivät ole sen päätarkoitus, vaan Keräsen ote on hyvinkin realistinen. Kieli on elävää ja sopivasti soljuva huumori saa lukijan vähintäänkin virnistelemään, jos ei jopa naurahtamaan ääneen.

Itse pidin erityisesti Reedin hahmosta. Kaikista kummallisista piirteistään huolimatta hän on erittäin symppis ja ajoittain jopa suorastaan halattava herttaisuudessaan. Myös muut hahmot on kirjoitettu taidokkaasti ja psykologisesti uskottavasti, mutta Reed päätyi lopulta omaksi suosikikseni.

Suosittelisin Symbioosia fantasian ystäville, mutta myös teille, jotka pidätte realistisemmista tarinoista. Aivan erityisesti suosittelisin sitä vielä yaoi-faneille, fujosheille ja muille, jotka nauttivat homoerotiikasta ja -rakkaudesta. Tämä kirja on käytännössä kirjoitettu teille, ottakaa koppi!




Ja loppuun häpeilemätön mainos


S. A. Kerästä voit seurata hänen omalla Facebook-sivullaan, mutta olemme perustaneet myös yhteisen: Sateenkaarifantasiaa. Meille yhteistä on se, että nautimme kirjoittaa fantastisia tarinoita, joiden hahmoissa on muitakin kuin valkoisia heteromiehiä. Sateenkaarifantasiaa-sivumme välityksellä haluamme levittää tietoa kirjoistamme, jotta ne saavuttaisivat mahdollisimman monet lukijat. Tykkäämällä tuet tietämme eteenpäin.

Ja toki ilahdumme myös, jos haluat ostaa kirjojamme tai minun tapauksessani vaihtoehtoisesti lainata kirjastosta.

https://www.facebook.com/Sateenkaarifantasiaa/
Kuva: https://www.happen.fi/

5. kesäkuuta 2017

Rutiineja metsästämässä

Arkeen palaaminen ei ole aina ihan helppoa. Rutiinit ovat karanneet jonnekin ja ne joutuu metsästämään uudestaan. Ainakin allekirjoittaneelle tämä aiheuttaa ajoittain turhautumista, koska minulle asioiden aloittaminen on muutenkin takkuista.






Arki koostuu useista pienistä osista. Vaikken tällä hetkellä ole palkkatyössä, pyrin pitämään kiinni päivärytmistä. Siihen oli reissailun jälkeen helppo palata jo ihan aikaeron takia. Ensimmäisenä aamuna Suomessa heräsin klo 5 enkä saanut enää unta, seuraavana oli helppo siirtyä takaisin arkisiin 6:15 herätyksiin.

M herää tuohon aikaan töiden takia ja päätin jo oman tilanteeni muuttuessa, että pidän samoista heräämisajoista kiinni. Silloin ehtii yhdessä syödä aamupalan ja vähän jutustellakin, ennen kuin toinen jo kipittää ovesta ulos. Seitsemästä alkaen minulla on hyvää aikaa työnhakuun ja muihin juttuihin.

Jos vain saisin niistä muista jutuista kiinni...

Työnhaku ei ole tuottanut ongelmaa, mutta toisaalta sitä en katkaissutkaan reissun ajaksi. Sen sijaan kaikki kirjoitusprojektit jäivät jonkinlaiseen vaiheeseen, kun raahasin matkalaukun ulos ovesta. Yhdestä on kirjoitettu suunnilleen neljäsosa, yhdestä on ensimmäinen luku ja suunnitelma olemassa, yhtä vasta vähän aloittelin ja yksi vaatisi tiukan loppurutistuksen editoimisen parissa. Tuo loppurutistus oli tarkoitus tehdä ennen reissua, mutta sitten toiset jutut veivät mennessään ja... no, se vähän niin kuin jäi.

Yrityksiä ja harhailua


Viime maanantaina en kyllä rehellisesti sanottuna edes yrittänyt. Kunhan haahuilin ja ihmettelin, pyörin netissä ja sometin. Listasin sentään haettavat työpaikat viikoksi eteenpäin, mutten saanut kirjoittamisen suhteen aikaan oikein mitään (okei, blogijuttuja sentään). Tiistai meni jo siinä mielessä paremmin, että sain ajatuksiani järjestykseen sen suhteen, mitä piti tehdä, mutta iltapäivällä vieraisille tuli tukkoinen nenä ja kurkkukaktus, jotka kiusasivat vielä keskiviikkonakin. Keskiviikon litkinkin sitten kuumia juomia ja makasin sohvalla lukemassa mangaa. Niin, mitkä ne rutiinit olivatkaan?

Torstaina olo oli onneksi jo vähän parempi ja sain ensimmäistä kertaa oikeasti Scrivenerin auki. Olin kirjoitellut reissun aikana vihkoon erään tarinan lisäkohtauksia ja siirsin ne nyt Scrivenerin syövereihin. Samalla tuli editoituakin ne jo kertaalleen, koska ei se lennosta tuotettu teksti ollut suoraan kelvollista, mutta hyvä runko kuitenkin.

Perjantaina olisi jo pitänyt kirjoittaa uutta materiaalia. Ei onnannut. Tuijottelin tyhjää sivua hiki otsalla ja kirosin itsekseni, kun en vain saa aikaan. Myönnettäköön, että mangan pariin oli melko helppo palata. Positiivista kuitenkin on, että manga tavallaan liittyy tarinan taustoihin. Olen hakenut tietyntyyppisistä mangoista innostusta ja siksi lukemisestakin on hyvä pitää kiinni.

Viikonloppu menikin sitten leffojen, lukemisen, seurustelun ja Japanin kuvien katselun merkeissä. Jossain välissä kuitenkin varastin pienen hetken itselleni ja linnoittauduin anoppilan keittiön pöydän ääreen kirjoittamaan pikaista kohtausluonnosta vihkoon. Onneksi M:n perhe on tottunut siihen, että olen välillä vähän omissa maailmoissani eikä kukaan tunnu ottavan sitä pahalla. Minulta ei vaadita jatkuvaa henkistä läsnäoloa ja se on todella ihana ja rakastettava juttu. Arvostan suuresti!

Aika ottaa tukeva niskaote


Viikko on siis kulunut ilman, että olen saanut oikeastaan mitään aikaan. Nyt asialle on tehtävä jotain, koska olen vitkuttelun kruunaamaton kuningatar, mitä kirjoittamiseen tulee. Miten voi olla näin vaikea aloittaa jotain, jota oikeasti rakastaa? Mikä minua oikein pidättelee? Tämä on asia, jota joudun miettimään usein. Aloittaminen on julmetun nihkeää, mutta kun pääsen ensimmäisen kynnyksen yli, tulvaportti yleensä aukeaa.

Tällä viikolla yritän saada uudet kohtaukset tarinaani vihdoin kuntoon. Maanantaista keskiviikkoon on tarkoitus paukuttaa rungot kasaan, torstaina ja perjantaina vietän kaverin kanssa kirjoitustyöpajaa, joka minun osaltani on kuitenkin enemmän editointipaja. Kun on kaveri kyttäämässä, en pysty lipsumaan yhtä pahasti, pysyn kurissa ja minun on pakko työskennellä. Lupaan nyt vielä tässä, että raportoin myöhemmin blogiin pajan sujumisesta. Toivotaan, ettei minun tarvitse nolona kertoa, kuinka epäonnistuin surkeasti.

Suunnitelma ainakin kuulostaa hyvältä. Nyt tarvitaan vain aitoa toteuttamista, tukevaa niskaotetta tekemiseen. On aika rykäistä rutiinit takaisin paikoilleen ja lopettaa harhailu. Mitään ei valmistu, ellen itse tee jotain. Siispä puhumisen sijaan on tartuttava tekemiseen.

29. toukokuuta 2017

Ostoksia Japanista osa 1

Vietin parisen viikkoa blogilomaa, jonka aikana nautin hillittömästä helteestä toisella puolella maailmaa. Tätä Japanin matkaa olin odottanut jo vuosia ja kun se vihdoin oli varattu, en ollut pysyä enää housuissani.

Mietin tässä vielä, millä tavalla lähtisin reissua blogissa perkaamaan. Jos kirjoitan päiväkohtaisista kokemuksista, postaukset venyt helposti pitkiksi ja niitä tulee turkasen monta. Toisekseen, ketä kiinnostaa, missä kohtaa tuli rakkoja varpaisiin tai kuinka kuuma oli minäkin päivänä? Harkitsen vakaasti tällä kertaa postausten teemoittelua eri aihepiirien ympärille. Runkoa täytyy siis vielä hahmotella.

Sillä välin ajattelin lähteä liikkeelle helposta eli materialismin onnesta. Hankintoja tuli tehtyä ehkä vähän turhankin paljon, mutta toisaalta hinnat olivat kohtuullisia ja osaa näistä jutuista ei edes Suomesta kovin helposti (saati edullisesti) saa.

Herkkuja



Kuten kuvasta näkyy, valikoimani painottuu kovasti vihreän suuntaan, ja siihen on ihan syynsä. Rakastan kaikenlaisia matcha-tuotteita ja niillä tuli herkuteltua jo reissun aikana melkein luvattoman paljon. Jotain piti saada kotiinkin, joten matkalaukkua täytettiin herkkupaketeilla. Matcha on siis japanilaista vihreää teetä, mutta sillä maustetaan paljon kaikkea muutakin.

Ostin Meijin matcha-täytteisiä keksejä, joita maistoin ensimmäisen kerran, kun japanilainen kaverini lähetti niitä minulle. Välitöntä rakkautta se, ja keksejä onkin tullut osteltua conien myyntipöydiltä, vaikka hinnat ovat saaneet haukkomaan henkeä. Tokiolaisesta supermarketista yksi paketti irtosi kuitenkin 216 jenillä (vajaat 2 euroa), joten nappasin mukaan kolme. Tuohon yhteishintaan ei aina saa edes yhtä Suomesta.

Kaksi muuta matcha-keksipakettia olivat minulle vieraita, mutta otin ne nyt kuitenkin testaukseen. Luultavasti tässä on tie tuhoon. Kohta anelen kaveriani käärimään paketeihin vain lisää matcha-keksejä.

Ostin myös matcha-teetä. Minulla on kotona matcha-jauhetta, joten päätin tällä kertaa ottaa paketillisen teelehtiä. Mielenkiinnolla odotan, millaista teetä niistä lopulta hautuu. Lisäksi ostin matchamaitojauhetta, jota olen myös ensimmäisen kerran maistanut kaverini lähettämänä. Hyvää on! Nyt reissussa tuli kulutettua jäämatchalatteja oikein urakalla ja ajattelin yrittää valmistaa sellaisia tänä kesänä itse tästä jauheesta. Katsotaan, saanko maun kohdilleen.

KitKateja en itse asiassa syö koskaan kotona, mutta matcha-versio menee nyt kuitenkin testaukseen. Vihreä väri oli aivan liian houkutteleva, joten en voinut vastustaa kiusausta.

Ruskeassa paketissa puolestaan on suklaata. Take no kot ja kinoko no yamat ovat pähkinän ja sienen muotoisia suklaakeksejä, joiden "kanta" on bambumainen. En itse asiassa tiedä, onko niissä käytetty oikeastikin bambua, mutta hyvältä ne kuitenkin maistuvat.

Lisäksi sain japanilaiselta kaveriltani paketillisen keksejä (paketissa tyttö vaaleanpunaisessa mekossa), joiden nimi meni minulta ohitse. Ne muistuttavat hieman Suomessa myytäviä vohvelikeksejä koostumukseltaan, mutta ovat malliltaan putkimaisia. Täytteitä on neljää eri makua, joista olen toistaiseksi osannut nimetä mansikan ja matchan. Ovat yllättävän herkullisia, vaikken vohvelikekseistä ole erityisemmin välittänyt koskaan.

Jotten vedä övereitä näiden kaikkien herkkujeni kanssa (ja M:n ostamien karkkien!), päätin, että teetä ja matchamaitoa lukuun ottamatta kaikki muut ovat viikonloppuja varten. Viikolla ei siis puputeta posket pulleina matcha-KitKateja vaan pidetään järkevästä syömisestä kiinni. Tällä tavoin herkut myös riittävät pidemmäksi aikaa ja voin nauttia Japanista vielä jälkikäteenkin.

Mangaa ja ranobe


Meidän oli tarkoitus keskittää mangaostokset vasta Akihabara-päivään, mutta toisin lopulta kävi. Ensimmäiset pokkarit tuli hankittua jo ennen Tokioon saapumista. Kävimme nimittäin Kitakyushun Aru Aru Cityssä, jossa oli tarjontaa vähän liiankin kanssa.

Loppujen lopuksi Akibasta ei lähtenyt mukaan mangan mangaa vaan loput ostettiin Shibuyan Tsutayasta. Toisaalta mikäpä siinä, kun joka tapauksessa mieleistä löytyi.


M haali vähän erilaisia juttuja kuin minä. En tunnistanut näistä sarjoista kuin Zeldan ja Miss Kobayashi's Meido Dragonin. Kuulemma olivat kaikki kuitenkin oikein hyviä. M käytti illat näiden mangojen lukemiseen, joten ilmeisesti tosiaan maistuivat.


Minun mangaostokseni olivat tavallaan aika yksipuolisia, kuten ehkä kansista voi olla pääteltävissä. Yuri-mangan määrä näyttää kasvaneen viime aikoina, mikä on minusta erittäin iloinen asia. Kovin montaa sarjaa ei vielä taideta kääntää englanniksi (ja suomeksi en tiedä ainoatakaan!), mutta siltäkin osin saatavuus on parantunut.

Kaikki kuvassa näkyvät sarjat olivat minulle uusia ja kaikista oli tarjolla lukuisia kappaleita, mutta ostin nyt vain ensimmäiset siinä toivossa, että joku ottaa nämä käännettäväkseen ja voin lukea ne helpommin. Japani ei edelleenkään taitu kovin vaivattomasti.

Kai tässä on kohta myönnettävä itselleni, että harrastan yuri-mangaa. Luen kyllä muutakin, mutta yurit tulee kahmittua coneista mukaan. Yuri-mangan inspiroimana minulla on muuten myös ollut eräs kirjoitusprojekti, josta en ole juuri julkisesti puhunut. Tänä vuonna on kuitenkin ehkä tulossa jotain, joka saattaa kiinnostaa muita yuri-mangan ystäviä. Ja ei, en ole ryhtynyt piirtämään sarjakuvia, vaan pysyn kirjallisessa tuotannossa.

Tietämättömille selvennyksenä, että yuri tarkoittaa japaniksi liljaa, mutta sillä viitataan yleisesti tyttöjen / naisten välisiä rakkaussuhteita käsittelevään viihteeseen. Tosin ehkä se oli mangapokkareiden kansistakin jo pääteltävissä.



Mukaan lähti vielä kaksi muutakin teosta, jotka eivät tietääkseni sisällä yuria. It's My Life on minulle täysin vieras mangasarja, mutta ihastuin sen kansitaiteeseen. Pieni selaus paljasti teoksen fantasiaksi, joten uskoisin tarinan uppoavan, kunhan siihen paremmin perehdyn.

Granblue Fantasy puolestaan on alun perin mobiilipeli, jota olen salaa kuolaillut. Sitä voisi ilmeisesti länsimaissa pelata Chrome-selaimella, mutta nihkeilen ylipäätään tietokoneella pelaamisen kanssa, joten en ole sitten saanut aikaiseksi kokeilla. Nyt kun kiikutin puhelimeni Japaniin, pääsin vihdoin lataamaan kyseisen pelin siihen. Minusta on hassua, ettei peliä saa Euroopassa Play-kaupasta, koska siinä on kuitenkin englanninkielinen tekstitys tarjolla. No, nyt se on minulla joka tapauksessa ainakin niin kauan kuin tuota puhelinta käytän. Tämä siis pohjustuksena toiselle kirjalle.

Kun löysin eräästä Aru Aru Cityn kaupasta Granblue Fantasysta kirjoitetun ranobe-sarjan, oli ensimmäinen osa vain pakko napata mukaan. Ranobe on lyhytromaani, joka sisältää myös jonkin verran kuvitusta.

Aika nopeasti kävi ilmi, että enhän minä osaa sitä lukea! Aivan liikaa kanjeja ja liian vähän furiganoja (kanjien lukuohjeita) tarjolla. Otan tämän kuitenkin haasteena enkä suostu lannistumaan. Nyt kun japanin opiskelusta on ollut vuosi taukoa, erityisesti kanjit ovat päässeet auttamattomasti unohtumaan. Yritän kuitenkin saada tuon ranoben kahlattua läpi hitaasti, mutta varmasti. Itse asiassa ajattelin omaksi iloksi sekä opiskelun ja harrastuksen vuoksi yrittää kääntää sen. Ehkä kanjit jäävät sitten jopa paremmin mieleen.

Kivoja turhakkeita



Viimeisenä matkapäivänä vierailimme Odaibassa sijaitsevassa Miraikan-tulevaisuusmuseossa. Se oli vähän Heurekan tyyppinen paikka tieteisnäyttelyineen, mutta lisäksi siellä oli mm. pätkä kansainvälisen avaruusaseman käytävää ja erilaisia robotteja. Satuimme paikalle sopivasti, kun Asimo-robotti esitteli itsensä.

Museon kaupasta sai ostaa pienoisversion Asimosta ja tottahan toki M sellaisen halusi. Ymmärrettävää tekniikkanörtille, joten en asettunut vastahankaan, vaikken itse ole erityisen kiinnostunut roboteista tai androideista. Onhan tuo kuitenkin ihan hauskan näköinen.


Itse nappasin puolestaan Akihabarasta pienen pehmolelun eli Natsume Yuujinchou -animesta tutun Nyanko-sensein. Sarjaa olen katsellut sivusta puolella silmällä ja Nyanko-senseistä olen aina pitänyt. Monessa conissa on pehmoja jo tullut katseltua, mutta nyt sitten viimein ratkesin.

Nyanko-sensei istuu nyt näyttöni päällä ja suojelee minua pahoilta hengiltä.

Tarpeellista tavaraa



Ostoskassin pohjalle putosi myös jotain ns. tarpeelliseksi perusteltavaa. Okei, nuo pari jääkaappimagneettia eivät ehkä sellaisia ole, mutta muuten ihan järkeviä ostoksia. Suurin osa on haalittu sadan jenin kaupasta eli tulivat varsin halvaksi (hintaa alle euro per kappale).

Tosin osa kirjepapereista oli hieman arvokkaampaa, mutta kuitenkin kohtuuhintaista. Olen jo monta vuotta tuskaillut, kun Suomesta ei vain löydy kivoja kirjepapereita (kenties en ole osannut etsiä oikeista paikoista). Tuntuu, että vastaan tulee vain lapsille suunnattuja Disney-teemaisia papereita tai aikuisille tylsiä valkoisia viivapapereita. En minä halua kumpaakaan!

Nyt kun tilaisuus osui kohdalle, napsin mukaan useamman paketin erilaisia papereita. Tosin tällä hetkellä minulla on vain yksi kirjekaveri, joka hänkin asuu Japanissa. Ironisesti lähetän siis paperit takaisin sinne, mistä ne ostinkin.

Vihkoja ostin puolestaan kaksi, mutta vain yksi päätyi kuvaan. Toisen otin jo matkan aikana käyttöön, kun edellinen matkapäiväkirjani loppui kesken. Tarrat ovat korttien ja kirjeiden koristelua varten ja niittejä ostin kaksi pakkausta, koska aikoinaan Japanista hankkimaani nitojaan eivät käy suomalaiset niitit. Kummassakin paketissa on 4000 niittiä, joten ehkäpä nämä riittävät loppuelämäksi. Eri asia tietysti on, kestääkö nitoja yhtä pitkään. :D

Tekstin korjausteippiä otin  myös yhden pakkauksen. Joo, sitä saa Suomestakin, mutta tämä oli halpaa. Fukuokan aquariumista puolestaan mukaan tarttui yksi washiteippirulla, joka olikin sitten taas pikkuisen arvokkaampi juttu. Menee myös askarteluun ja muuhun kivaan piiperrykseen.

Viimeisenä ostin kaksi matkashampoopulloa. Hotellien shampoot miellyttävät minua vain harvoin, koska suosin kotona luomushampoita. Päätin vihdoin korjata ongelman ja nyt voin pakata pienet pullot omaa shampoota reissuun mukaan.

Pelien oheissälää


Tällä kertaa joudun myöntämään, että pelien oheistuotetarjonta ei oikein vastannut toiveitani. Tarjolla oli bussikortin koteloita, avaimenperiä, pinssejä yms. periaatteessa hyödyllistä, muttei oikein mitään, mitä olisin oikeastaan tarvinnut. Jotain tuli silti ostettua.


Heti kun astuimme sisään Aru Aru Cityyn, bongasimme Tales of -pelisarjan kauppakahvilan. Okei, siellä oli jotain myös muista Namcon peleistä, mutta Tales of -painotus tuntui vahvana. Loppujen lopuksi tuotetarjonta oli silti sellaista, mitä en kaivannut, esim. tyynyjä ja piirrustuslehtiöitä.

Ostin kuitenkin blind box -kuvan, joka paljastui Tales of Berserian Rokurouksi. Vähän sääli sinänsä, koska Rokurou oli ehkä päähahmoista vähiten kiinnostava, vaikka hänkin ihan kiva oli. Olisin halunnut Eizenin.

Niinpä kahmaisin mukaan Eizen-postikortteja. Ne olivat luonnostyylisiä, mutta tykkäsin niistä kuitenkin kovasti. Nyt pitäisi keksiä, mitä teen niillä. :D

Kaupassa oli tosiaan myös kahvila, jossa kävimme istumassa. Tarjolla oli kaikenlaista tavallista, mitä muutenkin saa kahviloista, mutta päätimme tilata Tales of Berseria -drinkit. Tietenkin Eizen-drinksu oli tulossa vasta seuraavalla viikolla valikoimaan, joten taas jouduin tyytymään Rokurouhon (yritetäänkö minulle vihjailla jotain?). Juoma oli kuitenkin hyvä sen ja kera tuli lasinalunen, jonka toin mukanani kotiin.

Akibasta sitten ostin Granblue Fantasy -kynän. Kyseisen pelin/animen oheistuotetarjonta oli vielä ankeampi kuin muiden, mutta halusin hankkia jotain. Kyniä tarvitsee aina, joten nyt kynäpurkkiani koristaa Rackam-kynä.


Final Fantasy XIV oli hyvin pinnalla ensi kuussa ilmestyvän lisäosan, Stormbloodin, vuoksi. Aru Aru Cityn Second Hand -kaupasta löysin mandragora-pehmon, jota olin katsellut jo pitkään, mutten ollut raaskinut ostaa. 1200 jeniä (n. 10 euroa) oli sellainen hinta, ettei paljon tarvinnut miettiä. M oli sitä mieltä, että pehmo oli liian iso kuljetettavaksi Suomeen, mutta sainpas sen ählättyä käsimatkatavoihin!

Kävimme toiseksi viimeisenä reissupäivänä Eorzea Cafessa (FFXIV-kahvila) lounaalla. Sieltä saimme neljä lasinalusta, joihin valitsimme omien pelihahmojemme pääammatit: monk ja machinist minulle sekä paladin ja white mage M:lle. Kahvilavierailusta on muuten tulossa myöhemmin postaus Level up!:n puolelle, joten kannattaa kurkistella sinne, jos haluat kuulla kokemuksesta tarkemmin.

Square Enix Cafeen emme päässeet nauttimaan virvokkeita, koska se oli varattu täyteen päivänä, jolloin visiitti olisi meille sopinut. Käväisimme kuitenkin kaupan puolella ja ostin Final Fantasy XIV -washiteippejä, joita olin jo netistä katsellut. Lisäksi mukaan tarttui goobbue-pehmo, jossa on sisällä tasku. Sen saa laukusta roikkumaan, mutten vielä tiedä, mitä taskuun laittaisin. Pitänee katsella...

Odaibassa käydessämme sorruimme vielä Catch upon -kolikkokoneeseen ja tungimme viimeisiä jenejä lompakon pohjalta sinne. Tuloksena oli kaksi FFXIV-avaimenperää. Koska M ei halunnut niitä käyttöönsä, ripustin toisen avaimiini ja toisen lompakkooni.

Tuomisia temppeleistä ja pyhätöistä



Vierailimme myös muutamissa buddhalaisissa temppeleissä ja shinto-pyhätöissä. Pidän näistä erittäin paljon ja nautin käymisestä joka kerta.

Tällä kertaa teimme myös hieman ostoksia. M osti Enoshiman pyhätöstä ema-taulun, muttei jättänyt sitä kuitenkaan sinne roikkumaan. Emoihin siis yleensä kirjoitetaan toiveita ja jätetään ne sitten pyhättöön, jotta kami (pyhätön jumala) voi ne toteuttaa. Tämä ema päätyi kuitenkin meidän kirjahyllyymme.

Minä ostin buddhalaisesta temppelistä kellon alttarilleni ja hyvää onnea tuottavan charmin, jotta kirjani myisivät paremmin. Kävin myös viemässä muutaman jenin erään shinto-pyhätön kamille ja pyysin samalla häneltäkin samaa asiaa. Tietenkään en jätä kirjojen markkinointia vain tällaisten keinojen varaan, mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla.


Charmi on nyt kirjahyllyssä kirjojeni edessä. Se on oikein sievä, mutta luonnollisesti toivon sen myös ajavan asiansa. Maan mahtia on myyty n. 50 kappaletta ja Tulen tahtoa 12. Ei haittaisi, jos kirjat löytäisivät tiensä useammankin lukijan käsiin.

Huh, kylläpä tuota materiaa karttui tosiaan paljon mukaan. Jätin tästä postauksesta pois vaateostokset kokonaan, koska muuten tämä olisi venähtänyt vielä vähän lisää. Toisessa osassa esittelyssä siis vaatekaapin täydennykset.

Ja tosiaan Japanista tulee vielä muitakin postauksia kuin näitä ostoksia. Hahmottelen vain ensin itselleni, mistä kaikesta haluaisin kertoa ja mikä voisi olla myös lukijan näkökulmasta mielenkiintoista.