31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Kulunut vuosi on ollut väsyttävä ja kuluttava. Muistan ajatelleeni samansuuntaisesti vuodesta 2015, mutta 2016 oli silti monin tavoin rankempi ja voimia koettelevampi. Sen aikana tapahtui kyllä paljon hyviäkin asioita, mutta silti pohjavire oli harmahtava. Olen siis iloinen, että on aika siirtyä kohti seuraavaa vuotta.

Tammikuu



Mitä tammikuusta jäi mieleen?

  • Desucon Frostbite, jossa oli ihan hauska hengailla kavereiden kanssa ja käydä mielenkiintoisilla luennoilla
  • Liukastuminen työmatkalla, joka koitui jalalle kohtalokkaaksi

Frostbitesta selvittiin kunnolla, mutta vasen jalka ei ole liukastumisesta toipunut vieläkään. Tällä hetkellä en pysty käyttämään korkokenkiä kuin lyhyen aikaa ja siitäkin seuraa kipukohtaus. Muut kengät menevät, mutta aina kengän mallia vaihtaessa jalka vaatii totuttelua. Lääkärin mukaan jalka on ihan kunnossa. Selvä homma. Ei kai sitten lisättävää.

Helmikuu


Mitä helmikuusta jäi mieleen?

  • Liukastumista seurannut sairausloma ja toinen... ja kolmas
  • Vakuutusyhtiön kanssa tappeleminen saikuttamisen lomassa
  • Vuosisadan flunssa ja siitä seurannut sairausloma

Jep, jep... iloisesta kuvasta huolimatta helmikuu meni enemmän ja vähemmän sairauslomalla. Työssä, jossa joutuu liikkumaan paikasta toiseen lähes joka päivä, on hiukkasen vaikea toimia, jos parinsadan metrin jälkeen ulvoo tuskasta.

Kun jalalla sitten alkoi edes jotenkin pystyä kävelemään, kaatoi flunssa vielä melkein viikoksi sängynpohjalle. Ehkä kaikki kotona oleilu romahdutti sitten vielä vastustuskyvynkin ja ihmisten ilmoille mennessä imaisin jonkun kunnon flunssapöpön matkaan.

Positiivisena seikkana mainittakoon, että jalkasaikulla ehti kirjoitella ja räpsiä valokuvia. Täytyyhän sitä jotenkin viihdyttää itseään, jos ei pääse liikkeelle. Flunssassa sitten ei kyllä jaksanut tehdä yhtään mitään.

Maaliskuu


Mitä maaliskuusta jäi mieleen?

  • Maailman laita -kirjoituskilpailutyön hiominen

Jep, ei muuta. Suurin osa illoista meni tekstiä editoidessa ja päivät luonnollisesti töissä puurtaessa. Mitään erikoista ei tapahtunut, tosin taisi siinä pääsiäinen olla välissä?

Huhtikuu



Mitä huhtikuusta jäi mieleen?

  • Fantasian kirjoittajille suunnattu kirjoituskurssi
  • Kirjailijakuvan räpsäisy

Löysin superedullisen kirjoituskurssin Mikkelistä eikä paikkakunnalla yöpyminenkään tullut kamalan kalliiksi, joten lähdinpä sitten sinne viikonloppureissulle. Ensimmäinen kurssiviikonloppu oli antoisa, mutta uuvuttava eikä sen jälkeen ollut ihan helppo lähteä töihin. Olen kuitenkin iloinen, että menin paikalle.

Kävin myös alkukuusta kirjailijakuvassa, mikä oli kivuttomampaa kuin kuvittelin. Kuvaajan löytäminen oli kuitenkin työn alla. Varsinaisista yrityksistä ei meinannut saada hintoja tietoonsa sitten millään ja harrastelijat lupailivat kyllä, mutta katosivat, kun olisi pitänyt aikatauluja ja hintaa ruveta sopimaan. Onneksi kuvaaja kuitenkin järjestyi. 

Lopputulokseenkin olin kohtuullisen tyytyväinen... joskin näin jälkikäteen mietittynä, olisin ehkä halunnut itsestäni persoonallisemman kuvan peruspönötyksen sijaan. Sitä varten olisin ehkä tarvinnut jonkun katsomaan tyyliäni ja ohjeistamaan kuvaustilannetta, mutta kaikkea ei voi pienellä budjetilla saada. Ehkä vielä joskus saan itsestäni kuvan, joka heijastelisi sitä sisäistä maailmaakin?

Tässä se peruspönötys, ennen kuin joku kysyy:

Kuva: Juuso Lundahl

Toukokuu


Mitä toukokuusta jäi mieleen?

  • Kirjoituskurssin toinen viikonloppu
  • Hirveä kiire joka suuntaan
  • FFXIV-lanit

Toukokuuhun mahtui niin syntymäpäiviä, kirjoituskurssia kuin lanittamistakin. Samaan aikaan töissä oli ennätyksellisen iso projekti menossa ja minulle kasaantui koko ajan lisää hommaa, joita sitten painoin ylitöinä ja yritin vielä samaan aikaan saada Tulen tahtoa editoitua.

Ei hyvä yhdistelmä. Toukokuu oli oikeasti aika kamala.

Tosin kurssi oli ihana ja tutustuin tosi kivoihin ihmisiin, joita olisi vielä joskus mukava nähdä. Siitä en tosin tiedä, onko tunne molemminpuolinen, hehe. Lanit olivat myös todella kivat, sattuivat vain minun kannaltani huonoon aikaan, kun olin kuukauden puserruksen jäljiltä melkoisen uupunut. Onneksi pelikoneiden ääressä ei tarvinnut kuitenkaan olla huippusosiaalinen.


Kesäkuu


Mitä kesäkuusta jäi mieleen?

  • 72 päivän Naruto-haaste, jota en ole vieläkään saanut loppuun
  • Desucon
  • Juhannus mökillä

Kesäkuussa päätin, että nyt on aika lukea kaikki Narutot. Aikanaan sarjan lukeminen jäi kesken, koska en pitänyt tapahtumien saamista käänteistä. No, haaste on edelleen kesken, koska tapahtumat vain tökkivät edelleen. Minulla on n. 10 viimeistä Narutoa lukematta. Pitäisi varmaan joku päivä vain pakottaa itsensä sohvannurkkaan ja kahlata ne läpi. Ei siihen yhtä päivää kauemmin menisi... eikä varmaan sitäkään kokonaan.

Desucon on osa kesäkuuta ja siellä tuli taas vierailtua. Meillä oli myös porukkaa yöpymässä, kuten tavallista. Tällä kertaa se väsytti ehkä kuitenkin vielä normaalia enemmän, koska en ollut ehtinyt toipua toukokuustakaan.

Juhannus mökillä sen sijaan oli ihanan rentouttava, vaikka sielläkin oli muita paikalla. Sai syödä ja nukkua, lueskella ja saunoa. Sääkin oli ihan kohtalainen.

Heinäkuu



Mitä heinäkuusta jäi mieleen?
  • Kesäloma!
  • Vettä satoi miltei aina, kun jonnekin piti mennä
  • Finncon

Heinäkuussa lomailtiin ja se todella tuli tarpeeseen. Kävin Finnconissa sparrautumassa Tulen tahdon suhteen, mutta muuten coni meni lähinnä kaverin kanssa hengailemiseen. Kyseisen reissun lisäksi käytiin M:n kanssa sekä Tampereella että Helsingissä ja kastuttiin molemmilla reissuilla perinpohjaisesti. Jälkimmäisellä piti käydä Suomenlinnassa, mutta jätettiin se sitten suosiolla välistä, kun vettä tuli kuin saavista kaataen.

Enonsaarireissulla saatiin onneksi nauttia harvinaisesta auringonpaisteesta ja lämmöstä jopa siinä määrin, että poltin käsivarteni. Saaren luontopolku oli tosin onnettomassa kunnossa, mutta muuten reissu oli mukava.

Elokuu


Mitä elokuusta jäi mieleen?
  • Hillitön kiire
  • Julkaistu tabloidi
  • KupoConin fanitaidekilpailun bongaaminen ja kisatyön ensimmäisen version kirjoittaminen

Loman jälkeen kiire ja kohellus jatkui ja ylityöt paukkuivat taas. Positiivisiakin asioita kuitenkin tapahtui ja kevään puserrus konkretisoitui tabloidin muotoon. Olin mukana suunnittelussa ja kirjoitin tabloidiin myös kolme juttua. Sitä oli aika hienoa pidellä omissa käsissä, tallessa on vieläkin.

Elokuussa kirjoitin myös ensimmäisen version KupoConin taidekisaan osallistuvasta työstä... tai siis sain sen valmiiksi. Jo pelkästään ensimmäisen version muodostaminen oli työläs urakka, sillä tarina ei meinannut ottaa muotoaan sitten millään. Olen kuitenkin iloinen, että kaiken kiireen keskellä jaksoin vaivan nähdä. Ylitin omia rajojani. Tuon urakoinnin jälkeen tarina jäikin kuukaudeksi pöytälaatikkoon hautumaan.

Syyskuu



Mitä syyskuusta jäi mieleen?

  • Tracon
  • Karmiva flunssapöpö
  • Englannin reissu (kipeänä)
  • Kiire ja kohellus

Syyskuu alkoi kiireellä töissä (ylläriii) ja Traconilla. Conittaminen tosin jäi tällä kertaa puolitiehen, sillä sunnuntaiaamuna heräsin kauheaan kurkkukipuun. Särkylääkkeiden voimalla raahauduin maanantaina töihin ja sinnittelinkin siellä aina keskiviikkoon asti. Sitten luovutin ja menin työterveyteen, mikä oli ihan hyvä ratkaisu. Perjantaina sain nimittäin kuulla, että nielunäytteestä löytyi jokin lastentauti, jonka ei pitäisi aikuisille edes tarttua, ja sain kunnon antibiootit. Seuraavana päivänä oli lähtö Englantiin, joten pahimmassa tapauksessa olisin siellä joutunut hakeutumaan lääkäriin, jos en olisi sitä Suomessa ajoissa tehnyt.

Englannin reissu meni kipeissä tunnelmissa, mutta loppupäässä sentään hieman helpotti. Harry Potter -studio ja vierailu Stonehengellä olivat ehdottomasti matkan kohokohtia, mutta kokonaisuudessaan se oli mahtava vierailu. Pitäisikin saada viimeiset reissupostaukset kursittua kasaan, olen ennätyksellisen myöhässä niiden kanssa.

Loman ja reissun jälkeen kiire ja kohellus jatkuivat, mutta loppukuusta meno alkoi onneksi rauhoittua ja vihdoin jäi aikaa myös ajattelulle.


Lokakuu



Mitä lokakuusta jäi mieleen?

  • Tulen tahdon editoiminen
  • KupoCon ficin editoiminen

Niin, lokakuun voi tiivistää yhteen sanaan: editoiminen. Ensin väänsin kierroksen Tulen tahdon kanssa, sitten vaihdoin lennossa kieltä ja editoin KupoConin kilpailuun menevää tarinaa. Se kävi vielä parilla esilukijalla, joiden kommenttien pohjalta editoin sitä vähän lisää.

Okei, näin kuun alussa paria kaveria ja tuli kai sitä viikonloppuisin sukuloituakin, mutta kuukausi on silti jäänyt mieleen nimenomaan editoimisen suhteen.

Marraskuu


Mitä marraskuusta jäi mieleen?

  • Synkkä ja pohdiskeleva ajanjakso
  • Harry Potter -jutut
  • Novellin kirjoittaminen
  • KupoConin kilpailussa sijoittuminen

Marraskuu ei ollut minulle paras mahdollinen. Kävin pitkiä sisäisiä keskusteluja ja pähkäilin omaa elämäntilannetta monelta kantilta. Ymmärsin olevani väsynyt ja kyllästynyt, haluton jatkamaan enää samalla tavoin. Tein lopulta tiukan päätöksen, jonka hedelmät korjataan ensi vuonna. Jouduin jättämään taakseni Matkalla duuniin! -tarinoiden kirjoittamisen, koska muut samaan työhön kuuluvat jutut eivät enää kohdanneet omien tulevaisuuden näkymieni kanssa. Harmi, mutta kaikkea ei voi saada eikä pullasta voi poimia pelkkiä rusinoita. Täytyy löytää entistä herkullisempi pulla jostain.

Marraskuussa oli onneksi kaiken ahdistuksen vastapainona paljon Potter-juttuja. Luin Pottermoresta muutamalla eurolla saatavat lyhyet e-kirjat ja Kirotun lapsen, kävin myös Helsingissä kansallismuseon Potter-tapahtumassa (ja jouluostoksilla seuraavana päivänä) kaverin kanssa. Reissu oli mahtava irtiotto arjesta ja teki todella hyvää, selvitti myös ajatuksia, kun pääsi kaverin kanssa pähkäilemään.

Lisäksi kirjoitin novellin. Olen ajatellut sen työntämistä Type & Tellin novellikisaan, mutta katsotaan nyt, saanko editoinnin valmiiksi riittävän aikaisin. Deadline siintää jo horisontissa, enkä tiedä, saanko novellia mahdutettua toivottuun pituuteen. Kenties sen voi laittaa johonkin toiseen kisaan, mikäli tähän ei nyt sitten onnistu. Hienoa olisi tietysti luetuttaa se jollakulla, ennen kuin laittaa sitä mihinkään, mutta ainakaan Type & Tellin kisaa ennen en vain ehdi. (Myöhempi lisähuomio: novelli on editoitu ja laitettu kisaan, katsotaan, miten käy.)

Marraskuun viimeisenä päivänä tulivat KupoConin kilpailun tulokset. Itse tosin luin sähköpostini vasta joulukuun ensimmäisen aamuna. Sijoituin toiseksi, mikä oli todella huikeaa. Kirjoitin ensimmäistä kertaa englanniksi tosissani ja osallistuin kansainväliseen kisaan. En ollut uskoa tulosta!

Joulukuu



Mitä joulukuusta jäi mieleen?
  • Hupenevat työpäivät
  • Jouluvalmistelut
  • Final Fantasy XV
  • Katoava lumi

Joulukuu tuntui katoavan käsistä, kun työpäivät alkoivat käydä vähiin. Yhtäkkiä oli jo 20. päivä, joka olikin sitten viimeinen vakkaripestissä. Sen jälkeen olen ollut lomalla, kunnes työsuhde 31.1.2017 päättyy. Jännittävää aikaa.

Jouluvalmisteluja on tullut tehtyä pitkin kuuta. Paketteja kertyi tänä vuonna ennätyksellinen määrä ja niitä oli hauska väkertää. Joululauluja ehdin kuunnella ja laulella sen sijaan todella vähän, mikä ehkä jäi hieman harmittamaan.

Iso osa ajasta on mennyt Final Fantasy XV:n parissa. Peli oli hauska ja sitten ei ollut. Siitä olen puhunut enemmän Level up!:n puolella.

Lumen katoaminen on ollut hieman masentavaa. Odotin valkoista joulua, sain mustan ja vesisateisen. Tykkään talvesta todella paljon, joten toivon sään vielä kylmenevän ja lumen palaavan ihastuttamaan minua.


Olen vuodesta 2010 ottanut selfien joka jouluaatto. Nyt noita kuvia onkin jo kertynyt seitsemän. Katsotaan, kuinka kauan jaksan pitää tätä perinnettä yllä. Toistaiseksi se on ollut minusta hauska tapa tarkastella, miten vuosi vuodelta muuttuu tai ei muutu. Punaista tukkaa on ainakin tullut suosittua ja voipi olla, että suosin vielä pitkään. Otsis myös hengaa sitkeästi matkassa, vaikka olen sitä aina välillä kasvatellu poiskin. Jostain syystä se tekee aina paluun samalla tavalla kuin punainen värikin.

Mitä vuonna 2017?


Tuleva vuosi näyttää suurelta kysymysmerkiltä. Toiveissa on saada Tulen tahto kirjakauppoihin, mutta muuten en osaa oikein sanoa, mitä on tulossa. Aloitan totta kai seuraavan kirjan kirjoittamisen, itse asiassa toivon pääseväni aloittamaan jo tammikuussa. Edessä on myös töiden etsimistä. Suomen taloustilanne ei ehkä ole otollisin, mutta uskon silti löytäväni oman polkuni. Nähtäväksi jää, montako mutkaa matkalla mahtaa olla.

28. joulukuuta 2016

Lukupäiväkirja 32/2016: Liskon häntä

Sain arvostelukappaleen Osuuskumman hiljattain julkaisemasta Liskon hännästä. Fantasian ystävänä siihen tuli tarttua heti, kun sopiva väli löytyi. Lukukokemus olikin mielenkiintoinen.


Christine Thorel - Liskon häntä


Christine Thorel on ilmeisesti aiemmin julkaissut novelleja. En ole päätynyt häneltä kuitenkaan mitään ennen lukemaan (luen novelleja ylipäätään hyvin vähän), joten ennakkokäsityksiä minulla ei hänen tekstinsä suhteen ollut. Liskon häntä on hänen esikoisromaaninsa ja Osuuskumma on sen julkaissut tänä syksynä.

Liskon häntä maalasi silmieni eteen kuivan ja karun autiomaan, joka on täynnä kauneutta, jos sitä osaa tarkastella oikealla tavalla. Kirja esittelee yhteiskunnan, joka on jakautunut kolmeen, keskenään nahistelevaan ryhmään. Kahdella ryhmistä alkaa olla pulaa vedestä, kun kolmas rypee yltäkyltäisyydessä.

Päähenkilö, Aalmei, on syntynyt Galamakin lasten heimoon, mutta tullut lapsena ryöstetyksi Putalnutikkien heimoon. Sieltä hän on lopulta päätynyt kaupunkilaisen miehn hoteisiin ja saanut kasvaa taustaansa nähden hyvässä asemassa. Sisälleen hän on kuitenkin kerännyt katkeruutta ja haluaa kostaa kaupunkilaisille autiomaan ja oman perheensä puolesta.

Aalmei ei ole hahmona erityisen miellyttävä, mutta tuskin hänen on tarkoituskaan olla. Missään vaiheessa en oppinut hänestä pitämään. Siedin häntä ja seurasin mielenkiinnolla hänen kehittymistään katkerasta ja itsekkäästä miehestä kohti hieman lempeämpää ja empaattisempaa persoonaa. Vaikka Aalmei ajaa autiomaan vapautusta kaupungin ikeestä, hänen lähtökohtansa ovat itsekeskeisiä ja hänen tuntuu olevan vaikea ymmärtää, saati hyväksyä erilaisia näkemyksiä. Hän on kasvanut kolmessa heimossa eikä edusta niistä oikeastaan yhtäkään kunnolla.

Liskon häntä onkin yhteiskunnallisista teemoistaan huolimatta ennen kaikkea kiintoisa kasvutarina. Se ei ole perinteistä fantasiaa, mutta yhtä kaikki kiehtovaa ja kiinnostavaa. Lukijalle avautuu maailma, joka on yhtä aikaa tuttu ja vieras.

27. joulukuuta 2016

Joulunajan kuulumisia

Jouluhan meni taas niin, että hujahti. Tänä vuonna se ei ollut erityisen pirteä, koska ensin sairasti M ja nyt olen vuorossa minä. Flunssasta huolimatta pääsimme heittämään perinteisen kierroksen minun vanhempieni kautta M:n lapsuudenkotiin ja sieltä taas omiin nurkkiin. 


Valmisteluja


Jouluvalmistelut pääsin aloittamaan vasta 16.12., vaikka yleensä olen niiden suhteen hyvissä ajoin liikkeellä. Nyt olin ollut sen verran väsynyt iltaisin, etten ollut jaksanu tehdä oikein muuta kuin pelata (okei, halusin myös pelata, joten...). Tuo perjantai oli kuitenkin vapaata, joten käytin ajan tehokkaasti hyväksi ja paketoin lahjoja pari tuntia kuunnellen samalla joululauluja. Paketteja kertyi lopulta älytön määrä, osin siitä syystä, että en halunnut tunkea samaan pakettiin monta pientä asiaa vaan kääriä jokaisen omaan kääreeseen. Tuli paljon nätimpiä niin.

Samalla tuli sitten kotiakin koristeltua vähän lisää, mutta kuusen laitoimme vasta lauantaina, kun M:kin oli kotosalla. Kuusemme alkaa olla aika vinkura ja pelkään, ettei se kohta pysy enää pystyssä. Uuden hankkiminen alkaisi siis olla ajankohtaista, kun nyt vain jaksaisi sen verran lähteä kaupoille sellaisen perään ihmettelemään. Tällä hetkellä ei näytä kovin todennäköiseltä, että liikun välipäivinä kotoa yhtään minnekään.

Meillä jouluun valmistautumiseen kuuluu myös talvipäivänseisauksen viettäminen. Sen kunniaksi leivoimme perinteisen jouluhalon ja appivanhemmatkin kävivät sitten kahvittelemassa. Lahjoja emme tuolloin vielä jaa vaan sen olemme jättäneet aattoon. On kuitenkin mukavaa, että voimme viettää molempia juhlia ilman, että asiasta tarvitsee vääntää.

Aina niin perinteinen aatto


Tänä vuonna aaton suhteen oli pieni jännitys ilmassa. M oli vielä torstaina tosi kipeä, joten varoiteltiin jo vanhempia, ettei välttämättä päästä tulemaan. Onneksi päästiin kuitenkin. Minulla oli tosin tuolloin jo kaktus kurkussa, mutta päätin pitää sen omana tietonani. Itsekästä ehkä, mutten halunnut, että minun takiani reissu jää tekemättä.

Harmillisesti lunta ei ollut ja porukoiden piha olikin lähinnä täynnä liukasta mutaa. Sisällä eivät huonot kelit kuitenkaan haittaa ja tunnelma oli mukavan lämpöinen. Tällä kertaa paikalla oli myös toisen veljeni tyttöystävä, mikä osaltaan muutti päivän dynamiikkaa, mutta eipä tuo haitannut. Kivempaahan se isolla porukalla on.

Oman hupinsa toivat myös vanhempien koira ja kissa. Koira, Nero, keräsi rapsutuksen kotiin ja olisi halunnut leikkiä koko ajan. Kissa, Elli-Kaneli, oli puolestaan erittäin kiinnostunut (muovi)kuusesta ja yritti syödä sitä. Aika monta kertaa sai kissan käydä nostamassa pois sieltä, ennen kuin uskoi, ettei oksia ole asiaa mennä mutustamaan. Elli on siitä mukava kissa, ettei se iske kynsillä, vaikkei sylissä välitäkään olla. Se vain menee fetkuksi ja venkoilee pois käsistä.

Illaksi ajelimme M:n vanhemmille. Tällä kertaa jätimme hautausmaakierroksen välistä, mikä oli varmastikin ihan hyvä ajatus. Ilta meni rauhaksiin sohvalla istuessa ja lahjoja availlessa.

Kaiken kaikkiaan lahjoja tulikin ihan älyttömän paljon. Sain kaikenlaista ihanaa ja tarpeellistakin. Oli tietysti myös kiva päästä näkemään, mitä toisten paketeista kuoriutui. Yhteisinä lahjoina saimme 7 elokuvaa, joten alkuvuoden viikonloppusuunnitelmat taitavat olla aika pitkälti selviä.




Rento joulupäivä


Joulupäivän aamuna olo olikin sitten jo lievästi kuumeinen, joten tuli koko päivä otettua aika rauhaksiin. Muiden katsoessa Sherlock Holmesia vetelin autuaasti sikeitä, mutta päivälliselle sentään jaksoin itseni kammeta. Ruoan jälkeen oli vuorossa Kingsglaive: Final Fantasy XV, jonka minäkin könysin katsomaan. Olen nähnyt elokuvan jo kertaalleen, mutta jotenkin olin onnistunut unohtamaan siitä tosi paljon. Tälläkään kertaa se ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta huomasin pelin ja elokuvan tukevan (vai tukeutuvan) toisiaan siinä määrin, että ne olisi hyvä nauttia sopivasti limittäin lomittain yhdessä kokonaiskuvan saamiseksi.

Loppuilta menikin sitten taas sohvalla suklaata syödessä ja Twitteriä selatessa. Minulla oli hurjat editointisuunnitelmat joulupäiväksi. Olin ajatellut käyväni kirjoittamani novellin läpi tiheällä kammalla, mutten jaksanut tarttua koko tekstiin. Aivokapasiteetti ei vain siinä hetkessä riittänyt moiseen. Toivottavasti nyt viikolla riittäisi. Edelleen vain tuntuu, että paras paikka olisi peiton alla.

Tapanina leffan kautta kotiin


Aamulla olo oli ehkä kamalin ikinä. Särkylääkebuustilla sain sentään itseni liikkeelle. Olimme ostaneet liput Rogue Oneniin, joten pakko oli vain päästä ylös. Kyllähän se kannatti, elokuva oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Pidin siitä älyttömän paljon! Pakko saada omaan kokoelmaan.

Leffan jälkeen pistäydyttiin vielä syömässä ja sitten vihdoin huristeltiin kotiin. Oli ihanaa päästä omiin oloihin ja siemailla lämmintä glögiä. Totta kai läheisiä oli mukava nähdä, mutta en ollut ehkä parhaassa ja vastaanottavaisimmassa vireessä tänä jouluna.

Tapaninakin oli tarkoitus joko editoida tai kirjoittaa jotain, mutta toisin kävi. Illan selasin nettiä ja nautin kuumia juomia, kunnes ryömin petiin. Unta en kuitenkaan meinannut saada vaan aivoni alkoivat rakennella kokonaan uutta tarinaa, jälleen kerran kristallien ympärille. Puoli kahteen asti pyörin ja mietin jumalia, kristalleja, ilmapiraatteja ja prinsessoja sekä uutta maailmaa. Mitähän tästä vielä seuraa? Sormeni syyhyäisivät. Voi kuumeiset aivot, minkä teitte!


25. joulukuuta 2016

Lukupäiväkirja 31/2016: Tulen morsian

Aina ei tiedä, mitä menee ostamaan. Tulen morsian -elokuva kiinnosti minua kovasti, mutta erinäisistä syistä en päässyt sitä teatteriin katsomaan (ehkä sitten levyltä myöhemmin). Ilahduin suuresti, kun bongasin Elisa Kirjan aleista samannimisen kirjan ja ajattelinkin sen olevan elokuvan kaunokirjallinen versio. No, ei ollut. Se oli tietokirja noitavainoista.


Leena Virtanen - Tulen morsian


Aina pitäisi lukea, mitä on ostamassa, eikä vain tehdä oletuksia. Onneksi tällä kertaa mitään isoa mokaa ei kuitenkaan päässyt käymään. 

Tulen morsian käsittelee Ahvenanmaalla 1600-luvulla tapahtuneita noitavainoja, lyhyesti sivutaan myös Ruotsin tapahtumia samaan aikaan. Virtanen avaa kirjassaan, mistä vainot saivat alkunsa, mihin ne johtivat ja mihin ne lopulta päättyivät. Historiallisia yksityiskohtia on kirjaan kerätty hämmentävän tarkasti, mutta myös aukkoja jää arvuuteltaviksi.

Ennen lukemista minulla oli jonkinlainen yleinen käsitys noitavainoista. Niitä ei koskaan peruskoulun tai lukion aikana käsitelty kovin syvällisesti, mutta jonkinlaisen hämärän maininnan muistan kuulleeni. Sekin on jäänyt mieleen, että olen lapsena kuullut, että muinoin minut olisi poltettu noitana. Olihan minulla punainen tukka ja vihreät silmät, selkeät noidan merkit siis.

Tulen morsiamessa ei kuitenkaan analysoitu syytettyjen hiusten tai silmien väriä vaan merkit noituudesta löytyivät muualta. Oleellista olivat henkilön teot, aidot tai oletetut sekä noitamerkkien löytyminen kehosta. Tällainen merkki saattoi olla esimerkiksi luomi, jonka pistäminen neulalla ei syytettyä satuttanut ja joka ei vuotanut verta.

Virtanen avaa myös aikakauden yhteiskuntaa ja uskomuksia, mikä oleellisesti valottaa noitavainojen syntymistä. Maailmaa katsottiin eri tavalla ja erilaiset tapahtumat näyttivät uskottavilta kuin nykypäivänä. Harva suomalainen nykypäivänä uskoo, että naapuri lentää noitasapattiin pässin selässä ja varastaa voionnea muilta yhteisön jäseniltä omaksi edukseen.

Toisaalta nykypäivää piinaavat väärä informaatio ja erilaiset oletukset toisten tekemisestä, yhtälailla kateuden värittämät ja toisaalta epäreiluuden tuntemuksista kumpuavat ajatukset. Vaikka tämän hetken Suomeen on vaikea kuvitella samanlaisia noitavainoja kuin 1600-luvulle, on tässä päivässä ilmiöitä, jotka niitä muistuttavat. Erilaisia ihmisryhmiä asetetaan kyseenalaiseen valoon ja syyllistetään asioista, joihin heillä ei ole vaikutusta. Heitä ei tuomita kuolemaan, mutta sosiaalisia rangaistuksia annetaan ja joskus taloudellisiakin leikkaamalla vähäisestä toimeentulosta vielä vähän lisää.

Tulen morsian saikin miettimään, miten pitkälle olemme tulleet ja samalla, mihin olemme silti jämähtäneet. Maailma on mennyt eteenpäin, tekniikka kehittynyt ja elämä muuttunut turvallisemmaksi monin tavoin. Silti asenteissa ja asetelmissa olisi vielä paljon kehitettävää. Tämä ei tietysti koske pelkästään Suomea, maailmassa kokonaisuudessaan riittää parannettavaa. Omasta tontistaan on kuitenkin helpoin aloittaa... vaiko kenties vaikein? Näemmekö malan omassa silmässämme?

21. joulukuuta 2016

Joululahja lukijoille: Tulen tahdon 1. luku

Syksyn on ollut tuulista aikaa eivätkä kaikki projektit ole edenneet toivotussa aikataulussa. Kenties uusi vuosi tuo taas uutta puhtia ja saan hieman enemmän aikaan. Näin talvipäivänseisauksen ja lähestyvän joulun kunniaksi halusin kuitenkin tarjota teille rakkaille lukijoilleni pienen lahjan: Tulen tahdon 1. luvun. Samalla esittelen tulevan kirjan kansikuvan.

Kannen kuva: Eveliina Kronqvist
Kannen kuva: Eveliina Kronqvist

Kuten Maan mahdin kannen, myös Tulen tahtoon kannen kuvasi taitava Eveliina Kronqvist. Mallina toimi upea Mona, joka nähtiin jo Maan mahdin kannessa. Upeaa työtä molemmilta, en voisi olla iloisempi!

Kannen taakse tarvitaan tietenkin sisältöä. Tulen tahto on nyt menossa viimeisellä editointikierroksellaan ja sen takia uskallankin nyt ensimmäisen luvun teille tarjoilla. Luvun voit ladata .pdf-tiedostona omalle koneelle.




Mukavaa talvipäivänseisausta ja lämminhenkistä joulua!

5. joulukuuta 2016

Miettimisen marraskuu

Marraskuu tuli taas ja iski halolla päähän. Tällä kertaa kuitenkin tajusin, ettei kyse ole vain kuukaudesta. Oli aika sulkeutua omaan pesään ja pysähtyä miettimään, mihin suuntaan sitä onkaan matkustamassa. Jos tuntuu siltä, että polku viettää vasemmalle, kun itse haluaisi kulkea oikealle, on vain otettava raivaustyökalut käteen ja avattava uusi polku oikeaan suuntaan.



Mietiskelyn aika


Marraskuu lähti käyntiin jokseenkin nihkeästi. Oli tapahtunut kaikenlaista ja olo oli väsynyt. Samaan aikaan kävin sisäistä vääntöä erään päätöksen suhteen, mikä sitten imikin kaikki loput mehut. En vain jaksanut tarttua kirjoittamiseen enempää kuin oli aivan pakko (peliviikon postaukset) eikä peliohjainkaan yllättäen houkutellut, vaikka irtautuminen ajatuksista olisi varmasti tehnyt hyvää.

Se, etten saanut mitään aikaan, otti päähän, mutten saanut tehtyä asialle mitään. Tunsin huonoa omatuntoa siitä, ettei novelli etene ja jopa siitä, etten ole pelannut tarpeeksi voidakseni kirjoittaa kunnollisen postauksen World of Final Fantasysta. En saanut kasaan myöskään postauksia, joita olin vähän lupaillut marraskuulle, mutta ehkäpä nyt joulukuussa saan urakan edes alkuun.

Jos ajattelee kylmällä järjellä, minulla olisi kyllä iltaisin ollut aikaa tehdä kaikenlaista. Sen sijaan käytännössä kaksi viikkoa nyhjäsin sohvalla tekemättä muuta kuin välttämättömimmän. Ruoskin itseäni asiasta melko paljon, mutta jälkikäteen näen, että tarvitsin tuon ajan itselleni. Minulla oli ollut vähän liikaa kaikkea ja nyt oli vain pysähdyttävä pohdiskelemaan asiat halki.

Kahden viikon rämpimisen  jälkeen tein päätöksen, joka pelotti todella paljon. Kun se oli tehty, tunsin kuitenkin painon putoavan hartioilta. Synkkyys vaihtui valoon ja tulevaisuus alkoi näyttää mielenkiintoiselta.

Kohti uutta


1.2.2017 alkaa uusi aika. Minulla ei ole vielä aavistustakaan, mitä silloin todella tapahtuu. Varmaa on vain, etten ole enää vakituisessa työsuhteessani tuona päivänä. Lomalle jään jo aikaisemmin, joten oikeasti irtaudun kovin tutuksi tulleesta työarjesta aika pian. Jännittää, vähän pelottaakin, mutta samaan aikaan olen utelias. En tiedä, mitä seuraavassa polun mutkassa on, mutta uskon sen olevan jotain mielenkiintoista ja erilaista.

Tavoitteenani on löytää jotain, mikä on juuri minua varten. Olen usein valinnut turvallisen ja ulkoa käsin ohjaillun polun. Olen kuunnellut muita ja noudattanut ohjeita siitä, mikä on hyväksi ja viisasta. Varmasti ohjeet on annettu kaikella rakkaudella ja välittämisellä, mutta niiden seuraaminen on myös johtanut siihen, että olen joutunut tukahduttamaan omia haluja, intoa ja jopa osaamista ja panostamaan asioihin, jotka hiertävät vastakarvaan. Valinta on toki ollut omani, siitä ei voi ketään muuta syyttää enkä edes halua. Olen turvallisuushakuinen ja helpot ratkaisut ovat helppoja. Jossain vaiheessa turvallisuuskin vain voi ruveta ahdistamaan.

Turva on nyt nykäisty pois alta ja on aika vain kokeilla, miten siivet kantavat. Hyvistä lentosuunnista otan mielelläni vinkkejä vastaan, mutta tällä kertaa aion tehdä päätökset omilla ehdoillani. Liian kiltti ei pidä olla.

2. joulukuuta 2016

Joulukuun superyllätys

Marraskuu meni osin varsin synkeissä tunnelmissa, mutta joulukuu sen sijaan starttasi sellaisella riemulla, ettei sitä alkuun edes käsittänyt. 1. joulukuuta aamuvarhaisella hörpin teetä aamiaispöydässä ja selasin totuttuun tapaan sähköposteja. Siellä joukossa oli yllätys. Olin saanut postia KupoConin fanitaidekilpailun järjestäjiltä.

2. sija kirjoittajien sarjassa

Alla upotettuna torstaiaamuna raapustelemani Facebook-päivitys:


Sijoituin toiseksi kansainvälisellä tasolla ja englanniksi kirjoittaen. En vieläkään kunnolla käsitä, miten tässä pääsi näin käymään. Onhan se uskottava, kun omin silmin sen voi jo sähköpostin otsikosta lukea. Tuota viestiä onkin tullut tavailtua useampaan kertaan ja aina se nostaa sellaisen vähän hölmön hymyn huulille. Tiedättehän? Sellaisen ei ihan tervejärkisen, sellaisen Irvikissan hymyn.

Pitkä ja mäkinen tie perille


Kun lähdin kilpailuun mukaan, suurin tavoitteeni oli saada kokonainen tarina kirjoitettua englanniksi. Olen joskus menneinä vuosina ficin tai pari kääntänyt suomesta englanniksi, mutta nyt en edes harkinnut sitä vaihtoehtoa, että olisin kirjoittanut tarinan alkuun omalla äidinkielellä. Käännösteksti on aina käännös (kenenkään kääntäjän työtä väheksymättä) ja uskoin pääseväni hommaan sisään paremmin, jos kirjoitan suoraan tavoitekielellä.

Helppoa ei silti ollut. Minulla ei ollut ongelmaa idean keksimisessä, mutta sen toteuttaminen oli jo huomattavasti haastavampaa. Aloitin ficin useamman kerran alusta ja meinaisin jo heittää sillä tummansinistä chocoboa, mutta jotenkin onnistuin kokoamaan itsekunnioitukseni rippeet ja pakotettua vielä kertaalleen itseni suunnittelupöydän äärelle.

Ikinä,s iis en ikinä, aiemmin ole tehnyt miellekarttaa kirjoittamiseen liittyen. Suunnittelen yleensä ranskalaisilla viivoilla ja kirjoittamalla erinäisiä tekstinpätkiä. Nyt kuitenkin juuri miellekartta lopulta sai tuskani laukeamaan. Paperi täyttyi kuplista, jotka yhdistyivät toisiinsa viivoilla ja niiden väliin piirtyi kuvitusta, kokonaisuus vihdoin hahmottui itselleni.

Tuon miellekartan pohjalta pystyin viimein kirjoittamaan ensimmäisen kokonaisen version ficistä. Eihän se tietenkään siinä vaiheessa valmiiksi tullut, mutta runko oli luotu. Siitä oli hyvä siirtyä eteenpäin. Tarina sai kliseisesti lihaa luidensa ympärille ja muodostui omaksi kokonaisuudekseen.

Oman tärkeän osansa toivat esilukijoina toimineet M ja Vaarna. Kumpikin kertoi rehdin ja rehellisen näkemyksensä, sanoi suoraan, mikä ei vielä oikein toiminut ja toisaalta, mikä oli tarinassa hyvää. Palautteen pohjalta työstin ficciä vielä muutamaan otteeseen. 

Ei kai siitä vieläkään täydellinen tullut, mutta kilpailun deadline tuli onneksi vastaan ja oli vain pakko päästää irti. Prosessi oli raskas, mutta antoisa, opin itsestäni paljon uutta. Päästin ficcini matkaan ja toivotin sille onnea. Sitten hautauduin marraskuun synkeyteen ja unohdin odottaa kisan tuloksia.

Kohti maaliviivaa ja sen yli


Kuten sanottua, marraskuu meni täysin muita juttuja miettiessä. Muistan alkukuusta pohtineeni, että olisi huippua, jos osuisin edes 20 parhaan joukkoon. Pidin sitäkin mahdollisuutta varsin teoreettisena, joten en jäänyt pyörittelemään sitä mielessäni. Ei putoa niin korkealta, kun ei toivo liikaa... tai jotain muuta sellaista peruspessimististä ajattelua.

Ehkä juuri sen takia uutinen oli tipauttaa minut penkiltä. Saavutin jotain, mistä en uskaltanut unelmoida. Sijoituin oikeasti. Tulin toiseksi. Minä. Se on käsittämätöntä. Ehkä ficcini oli tosiaan vähän enemmän kuin vain kelvollinen. Uskaltaisinko jopa sanoa sen olevan hyvä?

Sijoittuminen oli piristysruiske, jota tarvitsin juuri tässä hetkessä. Se loi hitusen uskoa omaan tekemiseen ja ehkä vähän uskallustakin. Kenties rikon omia rajojani vielä toisenkin kerran ja kokeilen jotain, mikä on aiemmin jäänyt tekemättä. 

Isoin palkinto tässä saavutuksessa on juuri tämä fiilis. Olen onnistunut jossakin, saanut pikkuisen tunnustuksen tehdystä työstä. Samalla olen ylittänyt itseni ja kaatanut ehkä pari henkistä raja-aitaa. Kun maaliviivan on kerran ylittänyt, uskaltaa ehkä helpommin yrittää myös uudestaan.

PS. Tässä vielä ficci, mikäli haluat sen käydä lukemassa: When Everything Went Nuts, Kupo!

Ficci on tosiaan englanniksi ja perustuu Final Fantasy IX -peliin. Mikäli pelin maailma ei ole tuttu, se ei välttämättä täysin avaudu.