Marraskuussa ei levätä

Syys- ja lokakuu vierähtivät tekstin poistamisen ja muokkaamisen parissa, tosin pikkuisen tuli uuttakin kirjoitettua. Nyt olen päässyt tuosta vaiheesta niin sanotusti hetkeksi eroon ja vuorossa on taas raakatekstin tuottaminen.


Syyskuussa pääsin vihdoin aloittamaan Tulen tahdon editointikierroksen ja lokakuussa sain sen päätökseen. Pienen tauon jälkeen tartuin sitten vielä KupoConin taidekilpailutarinaan, jonka olin kirjoittanut elokuussa. Vaarna ystävällisesti oli lupautunut sen betaamaan ja häneltä saamani palautteen pohjalta olikin hyvä hioa tekstiä paremmaksi. 

Pakko on silti myöntää, etten ole aivan varma, tuliko ficistä silti niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Huomaan, ettei ilmaisuni ole englanniksi läheskään yhtä rikasta tai värikästä, en osaa porautua hahmojen sisäiseen maailman samalla tavoin kuin suomeksi ja kuvailutkin voivat jäädä melko pintapuolisiksi. Kieli ei varsinaisesti ole huonoa, mutta ei se toisaalta ole kovin kummoistakaan. En vain ole englannin taitajana vielä sellaisella tasolla, että pystyisin kieltä täysin soljuvasti kirjoittamaan. Tähän tietysti auttaa harjoitus ja lukeminen, mutta en koe erityistä intohimoa juuri englanniksi kirjoittamiseen. Mieluummin hion taitojani suomen parissa. Englanninkielinen tuotanto jääköön siis suosiolla hetken huvitukseksi ja harrastukseksi.

Ei kilpailuun osallistuminen silti turhaa ollut. Se oli hyvää harjoitusta ja hauskaa, hyvin erilainen kirjoituskokemus kaiken kaikkiaan. Urakka oli työläs, mutta kierolla tavalla myös nautin siitä. Se oli hyvä päätös editointikuukausille. Nyt ficci on jo lähtenyt kisaamaan toisia tarinoita vastaan ja ensi kuun lopussa sitten nähdään, ketkä ovat selviytyneet viimeisen luolaston läpi voittajina.

Marraskuu on novellikuu


Huomennahan alkaa taas National Novel Writing Month, johon en siis tänäkään vuonna ota virallisesti osaa. En aio aloittaa uutta romaania taaskaan. Marraskuu on yleensä päivätyön puolella melkoisen raskas, joten en enää edes elättele toiveita, että minulla olisi joka ilta aikaa ja jaksamista puskea reilut 1000 sanaa tekstinkäsittelyohjelman syövereihin.

Romaanimittaisen tekstin sijaan valitsin lajiksi novellin. Se ei tosin koskaan ole tuntunut omalta jutulta ja tästä syystä tulee varmasti aiheuttamaan monia haasteellisia hetkiä, mutta tämän vuoden teema tuntuu olevan jonkinlainen omien rajojen venyttäminen tavalla, jos toisellakin. Siispä novellia kokeilemaan.

Aloittelin itse asiassa jo tänään, pienellä ja kevyellä sanamäärällä, mutta kuitenkin. Tavoitteena on saada marraskuun aikana novellin ensimmäinen versio kirjoitettua. Mitään sanamäärätavoitteita en kuitenkaan itselleni ole asettanut. Novellista tulee sen pituinen kuin tulee ja sitten sitä editoidaan ja täydennetään tarpeen mukaan myöhemmin.

Novellin kirjoittamiseen aion testata Scriveneria. Käytin kyseistä ohjelmaa jo Tulen tahdon editoimiseen, mihin koin sen soveltuvan melko hyvin. Aivan täysin en ole sen sielunelämään tosin vielä päässyt sisälle, koska käyttöohjeiden lukeminen on luusereille ja tekemällä oppii. Joo, tiedän kyllä, että se manuska kannattaisi lukea, mutta toistaiseksi kynnys on ollut korkea. Nyt kirjoittaessa kokeilen erilaisia toimintoja ja katson, mitä kaikkea oppia tarttuu matkaan. Samalla kuulostelen, onko ohjelmasta Wordin haastajaksi vai palaanko vielä tuttuun ja turvalliseen ympäristöön.


Myös peliviikko teettää töitä


Marraskuun toinen iso juttu on kansainvälinen peliviikko. Täällä blogissa se ei varmastikaan näy, mutta Level up!:n puolelle olen työstämässä kolmea hieman vaativampaa blogipostausta kyseistä viikkoa varten. Tulossa ei ole pelkkää kepeää fanityttöilyä tai yksinkertaisia pelikokemuksia vaan syvempää käsittelyä vaativia juttuja. Yhden osalta vielä toteutustapakin on melkoisen auki.

Haluan kirjoittaa peliviikon postaukset erityisen hyvin (toki panostan muihinkin aina parhaan kykyni mukaan). Olen niistä jopa hieman innoissani ja samalla kauhuissani, koska en tiedä, pystynkö sukeltamaan riittävän syvälle vai jäävätkö horinani kuitenkin liian pintapuolisiksi. Toivottavasti jaksan iltaisin paneutua riittävästi urakkaani.

Peliviikon lisäksi marraskuussa on tietysti muutama muukin ihan tavallinen viikko, joiden aikana pitäisi postauksia julkaista. Ideoita on onneksi jonoksi asti, aika kirjoittamiselle vain pitäisi löytää.


Suunnitelma siis jälleen valmiina


Näyttää siltä, että marraskuu on ihan yhtä tarkkaan ohjelmoitu kuin pari edellistäkin kuukautta. Toisaalta se on mukavaa, ainakaan ei ole vapaa-ajan ongelmia. Toisaalta minulla on tunne, että olen nyt viimeisen vuoden painanut koko ajan jotain projektia eteenpäin ilman isompia rentoutumismahdollisuuksia, joten jossain vaiheessa pitää ehkä vähän löysätä.

Kenties sitten, kun olen saanut Tulen tahdon julkaistua, voisin ottaa hieman lomaa kirjoittamispuuhista. Nyt nuo "kirjoittamistauot" ovat käytännössä menneet blogipostausten urakointiin ja fan fictionin kirjoittamiseen, joten ei niitä oikein voi laskea. Mukavaahan tuo kaikki toki on, mutta ehkä välillä voi tehdä muutakin ja hieman nollata aivoja.

Marraskuu ei kuitenkaan ole nollauskuu. Se on täynnä novellia, pelejä ja niistä puhumista. Ehkä siihen vielä mahtuu myös jokunen postaus tämänkin blogin puolelle.

Ei kommentteja