Ensimmäinen editointiviikko takana

Minun oli tarkoitus ryhtyä editoimaan Tulen tahtoa heti syyskuun viides päivä. Olin laatinut hienon aikataulun ja kaikkea. Kesken Tracon-viikonlopun tulin kuitenkin todella kipeäksi, iski sellainen kurkkukipu ja väsymys, että oksat pois. Eipä siinä seuraavana maanantaina juuri koneen ääreen istuttu. Flunssa piti sairastella ja Englantiinkin matkustaa, joten oikeasti pääsin aloittamaan vasta 18.9.



En ole itse asiassa vieläkään täysin toipunut tuosta flunssasta. Sain päivää ennen Englantiin lähtöä antibioottikuurin, joka hiljalleen reissun aikana helpotti oloa, mutta jonkinlaisessa väsymyskoomassa mentiin. Kuuri loppui vasta 19.9. ja sen jälkeen olo oli pari päivää ihan kohtalainen, mitä nyt väsytti iltaisin töiden jälkeen julmetun paljon. Torstaina palasi kurkkukipu, joten saa nähdä, pitääkö tässä lähteä kiusaamaan lääkäriä uudestaan.

Väsymyksestä huolimatta pakersin iltaisin editointihommia päivätyön jälkeen. Välillä oli sellainen olo, etten vain pysty ja jaksa, että hommaa on ihan liikaa eikä ajatus kulje yhtään. Olen ollut vielä tavallistakin epäinnostuneempi editoimisesta tai ylipäätään mistään, koska väsyttää ja haluaisi vain nukkua.

Hah, mutta siitä huolimatta sain homman tehtyä! 

En tietenkään saanut viikossa editoitua koko Tulen tahtoa. Minulla on tavoite jokaiselle viikolle erikseen ja sain kursittua kasaan tuon ensimmäisen viikon tavoitteen. Toivon mukaan seuraavat ovat vähän helpompia, täytyyhän tämän flunssan joskus loppua.


Mielenkiintoisia huomioita esilukijoilta


Minulla oli tällä kertaa neljä esilukijaa käsikirjoitukselle. Kaikkien huomioiden läpi käyminen on hidasta, mutta toisaalta myös antoisaa. Eri ihmiset ovat kiinnittäneet huomionsa erilaisiin asioihin, mikä on hyvä asia. Toista ei ole kiinnostanut jokin seikka lainkaan, toiselle se on ollut todella tärkeä. Osa on merkinnyt bongaamansa kirjoitusvirheet, osa sivuuttanut ne täysin. Tosin en keltään olettanutkaan, että kukaan varsinaisesti ryhtyisi oikolukemaan töhmellyksiäni. Merkinnät joka tapauksessa helpottavat elämää, kun osa virheistä on valmiiksi havaittu.

Esilukijoiden joukossa on tyyppi, joka on kirjannut ylös lähinnä kriittiset huomionsa, hänen vastapainonaan on eräs, jolla ei ollut kuin positiivista sanottavaa. Kaikki palaute on kuitenkin yhtä tervetullutta. On mukavaa kuulla, että lukija on viihtynyt, mutta arvokkaita ovat huomautukset myös siitä, kun jokin asia ei vain toimi.

Onnistuin nappaamaan joukkoon tällä kertaa myös yhden ns. kohderyhmään kuuluvan esilukijan eli JRPG:tä pelanneen henkilön (tai mistä minä tiedän, vaikka joukossa olisi useampi kaappipelaaja). Hänen kommenteistaan olen saanut näkemystä siitä, miten ehkä ajattelemani kohderyhmä asioihin suhtautuu ja se on myös ollut arvokasta tietoa. Joukossa on ollut sekä kritiikkiä, pohdintaa että positiivisia nostoja. Antoisaa luettavaa siis.


Monipuolisen palautteen tärkeys


Monesti puhutaan siitä, kuinka kritiikki on tärkeää, koska se auttaa kehittymään ja viemään asioita eteenpäin. Tottahan se on. Itse ei välttämättä pysty näkemään omia virheitään eikä aina osaa hahmottaa, mikä käsikirjoituksessa mättää, vaikka tietäisi jollain tasolla, ettei kaikki toimi. Toinen pystyy osoittamaan nämä kohdat ja hyvässä lykyssä vielä perustelee, miksi ajattelee siten kuin ajattelee. Joskus jopa tarjoaa korjausehdotuksen, minkä kirjoittaja voi toteuttaa tai olla toteuttamatta oman harkintansa mukaan.

Positiivisella palautteellakin on silti tärkeä rooli. Tietysti jos saa pelkästään sitä, ei kehittymistä välttämättä tapahdu. Jos kuitenkin saa pelkkää kritiikkiä eikä koskaan mitään positiivista, täytyy olla aika vahva persoona, ettei se kolauta millään tavalla. Itse ainakin koen positiivisen palautteen voimauttavana ja vahvistavana. Kun (esi)lukija nostaa vaikkapa jonkin yksittäisen kohdan ja kertoo, millaisia ajatuksia ja tunteita se on hänessä herättänyt, tai paljastaa nauraneensa jollekin asialle tai tykänneensä jostakin, se kertoo siitä, että olen tehnyt jotain oikein.

Itse ryven editointivaiheessa aina kamalassa suossa, jossa kaikki on oletusarvoisesti kamalaa kuraa ja mikään ei toimi. Kaikkea pitää tuijottaa sillä silmällä, että siinä on kuitenkin jotain vikaa. Tämä siis on ihan omien korvien välissä tapahtuvaa dissaamista eikä liity esilukijoihin millään tavalla. En siis suhtaudu esilukijoiden antamaan kritiikkiin niin, että rypisin vielä enemmän suossa vaan otan arvokkaat vinkit vastaan keinona parantaa lopputulosta. Itse ruoskin itseäni vähän kaikesta ja oletan olevani surkea. En tiedä, mistä tämä kumpuaa, täysin järkevää ajattelua se ei missään nimessä ole.

Tuohon palauttavaksi lääkkeeksi se positiivinen palaute sitten toimii kivasti. Tosin välillä hämmästelen, että tykkäsikö kyseinen henkilö ihan oikeasti tuosta kohdasta, oliko se tosissaan. Enhän minä voi kirjoittaa mitään hyvää! Mitä se nyt horisee? Mutta hyvä, että horisee. Minut tarvitsee aina välillä vetää itse muodostamastani suosta ylös.

Kriitikin avulla siis kehitän itseäni ja positiivisilla huomioilla kasaan voimia selvitä editointiurakasta. Sen lisäksi pitäisi kyllä opetella ajattelemaan itsestä ja omista taidoistaan vähän nätimmin. En ole kirjoittajana täydellinen, mutta en umpisurkeakaan. Ei siis pitäisi aina editointivaiheessa ryhtyä itse polkemaan omaa itsetuntoa. Miksi siis teen niin? En tiedä. Pitäisi lopettaa.

Kohti uutta viikkoa


Viikonlopun olen nyt pitänyt vapaata editointihommista ja keskittynyt raapustelemaan blogipostauksia valmiiksi. En tosin ole saanut aikaan niin paljon kuin olisin toivonut. Yhden postauksen kirjoittamiseen menee pidempään kuin yleensä osaa arvata. Yritän kuitenkin ensi viikolla editoimisen lisäksi myös saada postauksen tai pari varastoon. Ensi viikonloppu nimittäin menee ihan muissa puuhissa.

T'äytyy toivoa, että edessä on hyvä viikko. Ehkä flunssakin lähtee jo helpottamaan ja iltaisin jaksamista sitten riittäisi vähän enemmän.

Ei kommentteja