30. syyskuuta 2015

Syyskuun kirjat

Syyskuukin katosi jonnekin, mutta jossain välissä sitä sai kolme kirjaa kahlattua läpi. Olisin ehkä ehtinyt neljännenkin, ellei mukana olisi ollut yhtä harhalaukausta, jonka droppasin. Olisi kenties pitänyt uskoa kannessa ollutta varoitusta, jonka mukaan kyseinen kirja on herkkua Twilight-faneille, mutta päätin ottaa riskin.

Tosin mitään Twilight-tyylistä menoa en kirjassa havainnut... mitä nyt päähenkilö oli tylsä ja juonesta en saanut otetta ollenkaan. Reilun viikon aikana kitkutin läpi noin sata sivua ja sitten päätin luovuttaa. Kirja toimi kyllä erinomaisena unilääkkeenä, mutta kirjallisilla ansioilla se ei pätenyt. Harmillista, mutta välillä näitä osuu kohdalle.

Mutta mennäänpä sitten niihin kirjoihin, jotka luin kokonaan ja joiden parissa viihdyin paremmin kuin osasin odottaa.




Cassandra Clare - Luukaupunki

Kun kuulin jokunen vuosi sitten, että Cassandra Clarelta on tullut kirja, olin varovaisen utelias. Toisaalta olin myös varauksellinen teoksen suhteen ja tästä syystä kirja jäi kaupan hyllylle monet kerrat. Nyt sitten Elisa Kirjan alennukset veivät mennessään ja tämäkin tuli e-kirjana shoppailtua. Tähän väliin todettakoon, että Kobo ja Elisa Kirja varmaan vievät minut vielä turmioon. Tili valuu kuin huomaamatta ah-niin-ihanan edullisiin kirjaostoksiin, joista en tiedä, milloin ehdin ne lukea.

Takaisin Luukaupunkiin... Kirja jätti hitusen ristiriitaiset fiilikset. Olin nähnyt elokuvan, joten tiesin, mistä suurin piirtein on kyse. Tästä huolimatta petyin joihinkin käänteisiin enkä oikein jaksanut innostua hahmoista. Osittain tähän saattoi vaikuttaa jo pelkästään hahmojen ikä, mutta ehkä heidän käytökselläänkin oli osuutta. Missään vaiheessa heihin ei syntynyt kovin läheistä suhdetta.

Oma lukunsa oli Claren kirjoitustyyli, joka ei iskenyt minuun. Joskus vuosia sitten Draco-trilogiaa tavatessa en kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, mutta nyt se tökkäisi moneen otteeseen. En tosin tiedä, johtuuko se Claresta vai kääntäjästä. Paha sanoa.

Tarinasta kuitenkin tykkäsin ja se jätti epämääräisen nälän jälkeensä. En ole vielä ostanut sarjan muita osia, mutta harkinnassa se on. Jos yhtään itseäni tunnen, voi sortuminen vielä tapahtua. Aivan ykköslukemistoksi tämä sarja ei silti päätynyt, muttei välittömästi toisaalta hylkylistallekaan.


Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Tätäkin teosta on tullut muutamaan otteeseen pyöriteltyä käsissä, mutta vasta tänä vuonna ostin sen. Teemestarin kirja on saanut todella paljon kehuja, mikä oli omiaan karkottamaan minut kauemmas. En tiedä, mikä siinäkin on. Jos jotain hehkutaan liikaa, minua lakkaa kiinnostamasta. Tämä siitä huolimatta, etteivät kehut yleensä turhasta tule (tosin on sitäkin sattunut, esim. Twilight, mutta sen ympärillä pyörivä hype on ihan eri juttu kuin Teemestarin kirjan).

Ensivaikutelmani Teemestarin kirjasta oli, että taas on edessä erä dystopista katastrofin jälkeistä scifiä, jota olen lukenut viime aikoina ehkä hieman liikaa. Tarina voi olla hyvä, mutta konsepti alkaa puuduttaa. Ensimmäiset luvut tuli siis kahlattua läpi epäilyksen vallassa.

Sitten tapahtui jotain. Tarina takertui ihoon kiinni eikä suostunut jättämään rauhaan. Oli pakko kääntää vielä yksi sivu, lukaista vielä yksi luku, vaikka kello oli jo vähän liikaa. Lopulta piti pakottaa itsensä eroon kirjasta, että jaksaa seuraavana päivänä töissä (tästäköhän viiden päivän päänsärkyputkeni johtui?).

Pakkohan se on todeta, että Teemestarin kirja oli juuri niin hyvä kuin jutut väittivät. En vain lukenut sitä vaan elin Norian tarinan läpi ja kahlasin tunteiden syvissä vesissä hänen kanssaan.


Alyson Nöel - Punaiset tulppaanit 

Ostin tämän kirjan Elisa Kirjasta, kun halvalla sattui saamaan. Minulla ei siis ollut oikein mitään ennakko-odotuksia eikä edes kirjailijan nimi ollut aiemmin tuttu. Punaiset tulppaanit on hyvin selkeästi genreltään paranormaalia romanssia ja suunnattu minua noin 15 vuotta nuoremmille, mutta jollain kierolla tavalla nautin jopa vähän sen lukemisesta.

Tarinasta löytyi yhtymäkohtia niin Twilightiin kuin The Vampire Diariesiinkin, vaikkei kyse ollut vampyyrijutusta. Löysin myös jälleen vanhan tutun päähahmoallergiani ja onnistuin luomaan Everiin ainoastaan ärsyyntymissuhteen. Hän oli rasittava teini, joka kantaa mukanaan turhaa syyllisyyttä ja kuvittelee aina sen pahimman mahdollisen vaihtoehdon toisten ihmisten tekemisien ja sanomiesien perusteella (tämä siitä huolimatta, että tyyppi osaa lukea ajatuksia). Joo, Everillä oli sinällään syynsä syyllistymiseen ja hänen käytöksensä oli tyypillistä teinien ehdottomuutta ja sinällään uskottavaa, mutta ärsyyntymistä se aiheutti silti. Tiedä sitten, onko tämä hyvä vai huono asia.

Juoni kirjassa oli ihan kiva, mutta hyvin ennalta-arvattava. Mikään käänne ei tuntunut yllättävältä. Tuttua ja turvallista kamaa siis. Sellaista taskulämmintä luettavaa, joka ei varsinaisesti innosta, muttei aiheuta suuria pettymyksiäkään. Meni hyvänä välipalana.

Käännöksestä on kuitenkin sanottava sen verran, että teksti vilisi ikävän paljon lyöntivirheitä. Milloin oli liikaa kirjaimia, milloin ne olivat väärässä järjestyksessä ja milloin lainausmerkit missä sattuivat. Tuli sellainen fiilis, että kääntäjällä on ollut kiire ja kenties kustannustoimittajallakin (tai kuka ikinä käännökset käy läpi, ennen kuin ne menevät julkaisuun?). Tämä jätti sellaisen "halvalla ja nopeasti" -tunnelman, mikä ei ollut kauhean miellyttävä. Ja siis kyllähän sitä kirjoihin aina jotain mokia eksyy, ei siltä voi välttyä, mutta tässä niitä oli oikeasti silmiinpistävän paljon.

Kokonaisuus oli siis sellainen mukiinmenevä. Ei nyt varsinaisesti kruunannut syyskuutani (sen teki Itäranta), muttei sitä pilannutkaan. Ehkä nyt on kuitenkin paikallaan pitää pieni tauko teini-ikäisten paranormaaleista romansseista.

26. syyskuuta 2015

Poikkeusperjantai

Eilinen oli harvinainen perjantai. Ei ollut töitä ja suunnattiinkin M:n kanssa Helsinkiin. Aamupäivä meni asioita hoitaessa, mutta kun kerran sinne asti mentiin, piti tietysti yhdistää mukaan hupiosuuskin.

Täällä päässä meno oli aika Silent Hill, mutta sumu onneksi katosi junan puksutellessa Helsinkiin päin. Siellä saatiin jo nauttia huomattavasti paremmasta ilmasta ja iltapäivällä paistoi aurinkokin.

Asioiden hoidon jälkeen suunnattiin ensimmäisenä Fantasiapeleihin ihmettelemään tarjontaa ja todettiinkin, että paljon olisi taas sellaista, mitä haluaisi, mutta eihän niitä painavia kirjoja kannata tässä kohtaa ostaa. Olisi ollut varsin epämukavaa rontata niitä koko päivän ajan mukana. Päädyttiin siis siihen, että käytiin vielä ennen pois lähtöä Fantsussa uudestaan.

Vierailukohteiksi valittiin myös Stockmanin Expert ja Akateeminen kirjakauppa, mutta kummastakaan ei lopulta ostettu mitään. Ne tuotteet, joita Expertistä mentiin katsomaan, olivat jo loppuneet hyllystä eikä viitsitty korvaavista maksaa useita kymppejä ylimääräistä. Odotellaan, josko taas jostain tulisi vastaan. Ei ole onneksi kiirus. Akateemisessa en taas lopulta jaksanut komuta hyllyjä läpi niin perusteellisesti kuin yleensä, joten saaliskin jäi laihaksi. Toisaalta noita luettavia kirjoja on vino pino odottamassa, joten ei tuo nyt niin kamala asia ole.

Poikettiin Iguanaan lounaalle, joka oli varsin tuttu, mutta hyvä. M ei tosin ollut käynyt kyseisessä ravintolassa aiemmin. Iguana oli jokseenkin helppo valinta, koska osui reitille sopivasti ja tiesin, että sieltä saa ihan kelvollista sapuskaa suht nopeasti. Toki Helsingissä noita vaihtoehtojakin riittää, mutten viitsinyt ottaa nyt riskiä uuden paikan kanssa.

Kun vatsat oli täytetty, jatkoimme matkaa Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Minä en ollut käynyt siellä koskaan, M oli vieraillut joskus lapsena. Kummallekin riitti siis kivasti katseltavaa.











Museo oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, vaikka jalkapohjat alkoivatkin viimeisen kerroksen kohdalla huomautella, että nyt on kävelty jo liikaa. Tykkäsin erityisesti kolmoskerroksen näyttelystä, joka keskittyi aika pitkälti esihistoriallisiin eläimiin. En ole aiemmin nähnyt T-rexin luurankoa ja on kyllä pakko myöntää, että olihan se vaikuttava.

Suosittelen kyllä käymään Luonnontieteellisessä museossa, jos Helsingissä sattuu liikkumaan. Ainakin minä viihdyin oikein hyvin.

Museon jälkeen pyörittiin tovi Kampissa, kunnes treffattiin E ja suunnattiin Robert's Coffeeseen iltapäiväkahvilla. Itse tosin otin kuumaa kaakaota, koska kahvi ei ole minun makuuni eikä kyseisen kahvilan listalla näkynyt yhtään kelvollista teelaatua (en sitten tiedä, oliko tarjolla mahdollisesti jotain listan ulkopuolelta... ei tullut kysyttyä). Pääasia ei kuitenkaan ollut juomapuoli vaan seura, joka oli ehdottoman erinomaista. Oli mukava päästä pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia.

Kahvilasta jatkoimme taas Fantsuun ja ostimme lähes kaiken, mitä oli suunnitelmissakin. Valitettavasti unohdin pari mangapokkaria, mutta ehkä saan ne hankittua tammikuussa Desucon Frostbitesta. 

Käväisimme vielä kolmessa kirjakaupassa, mutta mukaan tarttui vain kontaktimuovia mangojen päällystämistä varten. Ehkä ihan hyvä niin, sillä Fantsuun meni taas luvattoman paljon rahaa.

E saattoi meidät asemalle, missä vielä hetki ehdittiin turista, ennen kuin piti jälleen hypätä junaan. Kaiken kaikkiaan Helsingistä pyörimisestä jäi hyvä ja rentoutunut fiilis, joten kotimatkaa lähdettiin taittamaan kivoissa fiiliksissä.

Pakollinen loottikuva
Matkaan lähti siis tällä kertaa taas vähän lisää Sword Art Onlinea M:lle (joskin minäkin varmasti tulen niitä lueskelemaan) ja Darksouls-taidekirja, joka näkyy kuvassa luvattoman huonosti. Sekin siis M:n hankintoja. Minä ostin korvaläpät, joissa on sisällä kuulokkeet sekä kolme pokkaria Citrus-mangaa. Toivottavasti se on oikeasti hyvä sarja, oli nimittäin aika heräteostos. Koska yurin tielle olin jo langennut, lähti mukaan vielä Strawberry Panicin romaanikokoelma yksissä kansissa (sisältää kolme kirjaa). Strawberry Panic oli ensimmäinen yuri-anime, jonka olen koskaan katsonut ja rakastin sitä niin animena kuin myöhemmin manganakin. Tästä syystä nuo romaanit on ihan pakko lukea. Toivottavasti tarina herättää yhä ihastusta.

Museosta M nappasi minulle mukaan siilipehmon. Ruinasin meille aikoinaan siiliä lemmikiksi ja nyt sitten sain Lemmi-siilin, jotta ruinaus loppuisi. Saas nähdä, toimiiko ;D

Viimeiseksi tarttui vielä asemalta mukaan Fazerin uutuus talvisuklaa, jossa on manteleita ja karpaloita. Se maistuu kyllä enemmän joululta kuin talvelta, mutta kelpaa. Jos se vielä olisi tummaa suklaata, se olisi täydellistä.

Valitettavasti hyvä päivä ei päättynyt kovin kivasti. Kun tulimme kotiin, oli naapuri pudottanut postiluukustamme lapun, jossa kerrottiin, että varastoomme oli murtauduttu. Tietenkin rynnättiin heti katsomaan, mikä on tilanne ja niinhän sitä oli ovesta sisään menty. Lukko oli ehjä, mutta salpa, jossa se roikkui, oli katkaistu. Varakahvinkeittimme löytyi käytävältä ja varastokomerossa vallitsi kaaos. Mm. kaikki säilössä olleet cossini oli levitetty pitkin lattiaa. Meiltä vietiin ainakin uniikki käsityönä tehty lasinen joulukuusi, mikä harmittaa todella paljon. Täytyy nyt vielä siivoilla varasto ja katsoa, onko muutakin viety. Rikosilmoitus luonnollisesti asiasta tehtiin ja tuotiin kaikki suht arvokas pois siihen asti, että saadaan taas ovi kuntoon.

Kurjat fiilikset kruunasi sitten vielä yöllä alkanut flunssa. Heräsin joskus kuuden pintaan kovaan kurkkukipuun eikä voittajafiilis ole kyllä vieläkään. Piti käydä kummankin vanhemilla tänä viikonloppuna, mutta niin sitä vain kotona köllötellään sohvan vankina.

Olen joka tapauksessa iloinen, että flunssa iski vasta nyt. Sain viettää mahtavan perjantain ihanien ihmisten seurassa. Ikävät sattumukset keljuttaisivat vielä enemmän, jos taustalla ei olisi ollut tuota voimaannuttavaa päivää.

20. syyskuuta 2015

Japania taas

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin japanin opiskelu alkaa. Opiston lukukausi on ehkä vähän liian lyhyt makuuni, kun se loppuu huhtikuussa ja alkaa syyskuussa. Opiskeluun tulee pitkähkö tauko, jolloin taitojen ylläpito on pelkästään opiskelijan vastuulla. Varmasti on ihmisiä, joita tämä ei haittaa, mutta minä tarvitsen yleensä pientä ulkoista painetta, jotta saan opiskelustani parhaita tuloksia irti. Kesä meni siis todella kevyellä panostuksella. Tosin tein yhden japanin käännöstyön kesälomalla, mikä palautti vähän virettä... ja siinä oli sopiva ulkoinen painekin, kun en tehnyt sitä vain omaksi huviksi.

Ensimmäinen osuus läksyistä on tehty.
Tänä vuonna aloitus oli hieman erilainen kuin parina aiempana. Meillä oli uusi opettaja ja ryhmän kokoonpanokin oli muuttunut. Osa vanhoista tyypeistä oli siirtynyt edellisen opettajan mukana alkeiskurssille ja sitten taas nykyisen opettajan entisiä tyyppejä oli tullut suoraan alkeiskurssilta edistyneelle jatkokurssille. 

Meillä on siis ryhmä, jossa on useita vuosia opiskelleita tyyppejä (minä ja M aloitimme nyt seitsemännen vuoden) ja sitten on niitä, jotka ovat käyneet alkeiskurssin kirjasta 6 ensimmäistä kappaletta ja ehkä opiskelleet siihen päälle itsenäisesti. Kaikkea tältä väliltä löytyy myös. Sanoisin, että kokoonpano on hieman haasteellinen, mutta mielenkiintoinen.

Joka tapauksessa ryhmä vaikuttaa nyt ensimmäistä kertaa siltä, että siellä on aidosti opiskelusta kiinnostuneita ihmisiä, jotka myös panostavat hommaan. Aiemminhan kritisoin sitä, ettei porukka tehnyt tehtäviä ja levitteli käsiään, kun olisi jotain pitänyt saada aikaan. Jokainen toki tavallaan, mutta olen kyllä iloinen, jos porukan opiskelumotivaatio on suunnilleen samaa tasoa kuin omani. Erot osaamisen tasossa ovat minusta pienempi ongelma kuin erot opiskeluinnossa.

Opettajamme on tähän asti vetänyt vain alkeiskursseja, joten hänelläkin varmasti riittää tekemistä jatkokurssin opettamisen kanssa. Toivon, että hän osaa selittää asioita riittävän syvällisesti, koska itse ainakin tarvitsen välillä hyvinkin selkeitä vastauksia ja selityksiä kysymyksiini, jotta asiat oikeasti myös jäävät mieleen.

Positiivisena uudistuksena kurssilla on tänä vuonna oma blogi, johon opettaja päivittää tuntien sisällön ja läksyt. Sieltä on siis helppo tarkistaa, jos ei muista asioita tai on ollut poissa. Lisäksi tunneille on mahdollista osallistua Skypen välityksellä, jos on vaikkapa kipeä.

Tällä kerralla kävimme läpi keväällä saatuja monisteita. Täytyy myöntää, että oli hieman vaikea kääntää aivot taas japanimoodille ja ryhtyä suoraan pariharjoitusten tekemiseen. Kyllä se taas jotenkin onnistui, vaikka lukeminen takkuili.

Pariharjoituksista siirryimme vielä opettajajohtoiseen suulliseen kertaustehtävään, ennen kuin kävimme kirjan kimppuun. Kirjasta jatkoimme siitä, mihin keväällä jäätiin, mutta nyt jokseenkin eri tyylillä kuin aiemmin. Itseltä vaatii taas vähän sopeutumista tottua uuteen opetustyyliin. Yritän kuitenkin olla vertaamatta liikaa, koska se ei kuitenkaan hyödytä mitään. Nyt mennään tällä.

Läksyjä tuli myös eri tahdilla kuin ennen. Uuden kappaleen koko kielioppi ja tehtävät pitäisi käydä läpi itsenäisesti. Sen lisäksi meidän tulee kirjoittaa ruokaresepti japaniksi. Sen teinkin jo eilen, koska kirjoitustehtävät ovat ihan parasta, mitä voi olla. Harmillisesti näitä ei vain ilmeisesti palauteta opettajalle vaan luetaan tunnilla ääneen muille. Siinä tulee toki harjoiteltua lukemista (ja omien harakanvarpaiden tulkintaa), mutta yleensä tekstistä ei saa ihan yhtä hyvin palautetta kuin jos opettaja oikeasti tarkistaisi sen punakynän kanssa. Nythän en esim. saa tietää, olenko kirjoittanut kanjit oikein tai saati käyttänyt oikeita kanjeja, mikä taas olisi minulle kovin tärkeää.

Noh, mutta ainakin sain taas harjoitella kirjoittamista. Täytyy toivoa, että joka kappaleeseen liittyisi jokin kirjoitusharjoitus, ettei tarvitse ryhtyä keksimään sellaisia itse. Tiedän nimittäin, että ne itse kehitetyt jäävät puolitiehen, kun niitä ei ole kukaan tarkistamassa (jälleen se ulkoinen paine).

Mieltä veti vähän vielä matalaksi se, että samaan aikaan toisessa luokassa oli menossa luovan kirjoittamisen kurssi. Entisiä kurssikavereita pyöri pihalla ja väkisinkin tuli mietittyä, mitähän toisessa luokassa tehtiin samalla, kun me harjoittelimme sanastoa. Kurjaa, kun ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Täytynee laittaa opistolle palautetta, että olisi kiva, jos kurssit eivät ensi vuonna osuisi päällekkäin, mutta voi olla, ettei siitä ole hyötyä. Jos olen ainoa, joka sitä toivoo, muutoksia tuskin tehdään.

Vähän siis sekavissa tunnelmissa on tullut aloitettua opiskelusyksy. Olen innoissani, mutta samaan aikaan hitusen harmissani. Ehkä tästä kuitenkin vielä hyvä tulee :)

18. syyskuuta 2015

Nyt sitä saa


Kannen kuva: © Eveliina Kronqvist
Tovi tässä vierähti, mutta nyt Maan mahti on ostettavissa e-kirjana muutamista kirjakaupoista. Hinta vaihtelee hieman kauppakohtaisesti, mutta missään kaupassa sen ei pitäisi päätä huimata.

Amazon 

Maan mahdin pitäisi olla tulossa myyntiin myös Elisa Kirjaan ja Apple iBooksiin. Valitettavasti en osaa sanoa, millä aikataululla, mutta toivotaan, että pian. Kiireisimmät voivat hakea omansa noista toisista kaupoista lukulaitteelleen, tabletilleen, älypuhelimelleen tai tietokoneelleen. Amazonin kirjojen kohdalla tosin kannattaa muistaa, että ne taitavat toimia vain Kindlessä.

Eli jos japanilaisten roolipelien inspiroima fantasia kiinnostaa, nyt on loistava tilaisuus käydä ostoksilla.




PS. Muuta luettavaa löytyy sitten tuolta Julkaisut-sivun alta. Siellä on muutamia vanhoja novelleja ja muita lyhytkertomuksia. Lisäksi olen listannut sinne kirjoittamani Matkalla duuniin! -tarinat.

11. syyskuuta 2015

Books on Demand -kokemus

Mietin tovin, kirjoittaako tästä aiheesta vai ei, mutta ehkä muutaman sanasen raapustelu on ihan hyvästä. En ole Books on Demandin eli lyhyesti BoD:n kokenut käyttäjä vaan ensikertalainen, joten en nyt puhu sillä kuuluisalla kokemuksen syvällä rintaäänellä vaan vihreän tyypin turhautuneella piipityksellä.

Tässä opiskellaan BoD:n ohjeita
BoD mainostaa itseään helppona tapana saada oma kirja julkaisuun. E-kirjan saat vielä kaiken lisäksi julkaista ihan ilman kustannuksia. Kuulostaa hyvältä, eikö? Tietysti omaa vaivaa joutuu näkemään eikä se missään nimessä tullut minulle yllätyksenä. E-kirjapakettiin ei nimittäin pysty ostamaan erikseen esimerkiksi taittoa.

Kirjan yleiset tiedot olikin varsin helppo täyttää BoD:n lomakkeelle. Tässä kohtaa ei tarvinnut edes ohjetta juuri selailla, koska kaikki oli pääsääntöisesti ymmärrettävää.

Sen sijaan kun pääsin itse kirjan työstämiseen, alkoi ongelmia ilmetä. BoD tarjoaa käyttäjilleen editorin, jota voi hyödyntää eri tavoin. Yksi keino on kopioida teksti luku kerrallaan vaikkapa suoraan Wordista ja sitten valita BoD:n valmiista taittoasetuksista ne eniten silmää miellyttävät. Kuulostaa helpolta ja tavallaan onkin sitä, mutta omaa silmääni ei juuri nuo vaihtoehdot valitettavasti miellyttäneet. En siis päätynyt tätä vaihtoehtoa kovin pitkälle kokeilemaan.

Jos ei halua kopioi-liitä-rumbaan lähteä, voi valmiiksi taitetun tekstin tuoda editoriin joko docx- tai epub-muodossa. Tämän jälkeen asetuksista valitaan "Käyttäjän mukainen" ulkoasu tekstille, jolloin kaiken pitäisi olla muotoiltu kuten alkuperäisessä dokumentissa.

Noh, oikeastihan se ei ihan näin mennyt...

Kokeilin tekstin siirtämistä ensin docx-muodossa, koska en ollut epub-tiedostoja koskaan luonut ja käsitellyt (muuta kuin siirtänyt niitä kirjakaupasta suoraan Kobooni). Teksti kyllä siirtyi ihan näppärästi, mutta siihen se kätevyys sitten jäikin.

Seuraavia ongelmia ilmeni:

- Tekstistäni katosi pätkiä
En osaa sanoa, kuinka monta pätkää ja mistä kohtaa, koska näiden metsästäminen osoittautui toivottamaksi työksi. Minun olisi pitänyt käydä koko teksti lause lauseelta läpi ja verrata sitä alkuperäiseen. Teoriassa kyllä ihan mahdollista... ainakin, jos tämä olisi ollut ainoa ongelma. Käytännössä tietysti erittäin turhauttavaa.

- Osa tekstistä värjäytyi punaiseksi
Yhtäkkiä tosiaan tekstin pätkiä saattoi olla punaisella fontilla, vaikka docx-tiedostossa värinä oli automaattinen (eli musta).

- Osa repliikeistä muuttui muotoilultaan "Otsikko 2":ksi
Alkuperäisen tiedoston muotoiluissa oli käytetty Otsikko 1:tä lukujen otsikoinneissa, muuten oli vain leipätekstiä.

- Tyhjät rivinvälit katosivat
Näitä oli alkuperäisessä käytetty merkitsemään pidempää katkoa / asian vaihtumista luvun sisällä ja runojen säkeistöjen erottamisessa toisistaan.

Kaikki nuo olisivat toki olleet manuaalisesti korjattavissa, mutta vaativat paljon työtä. Päätin siis ottaa selvää epub-vaihtoehdosta. Sen luominen oli oma hommansa, ei kuitenkaan mikään mahdoton, kun hankki sitä varten erillisen ohjelman.

Uuden tiedoston kanssa ilmenivät sitten uudet ongelmat:

- Tiedostossa oleva kansikuva ei siirtynyt, koska se oli BoD:n editorin mukaan liian pieni, samaa kuvaa lisättäessä erillisinä ilmoitti editori sen olevan liian suuri
Mitähän tästäkin pitäisi ajatella? En ole haka matematiikassa yms., mutta järkeeni ei käy, että sama kuva voi samassa ohjelmassa olla yhtä aikaa sekä liian pieni että liian suuri. Kuva saatiin lopulta lisättyä erillisenä, kun siitä tehtiin tarkalleen BoD:n kokovaatimusten mukainen. Tämä on sinällään ymmärrettävää (koossa oli alun perin pientä heittoa), mutta silti paukapääni ei käsitä tuota yhtäaikaista liikaa pienuutta ja suuruutta.

- Lukujen otsikoita ei voinut keskittää
Editori antoi kyllä tämän tehdä, mutta siitä poistuttaessa ja uudelleen palattaessa, oli otsikot taas tasattu vasemmalle. Tämä siis tallentamisesta huolimatta. Tästä syystä myös kirjan lopullisessa versiossa otsikot on tasattu vasemmalle, vaikka olisin halunnut keskittää ne.

- Sisennykset joko loistivat poissaolollaan koko tekstissä tai sitten ne ilmestyivät jokaiseen kappaleeseen
Yleensähän kirjoissa ei sisennetä lukujen ensimmäistä kappaletta (eikä kappaletta, joka aloittaa uuden asian eli sitä ennen on se tyhjä rivi). Tähän ulkoasuun pyrin ja se oli epub-tiedostossani ihan nätisti onnistunut. Valitettavasti BoD:n editori päätti pissata koko jutun päälle eikä suostunut moista hyväksymään. Joko-tai-meiningillä mentiin, minkä seurauksena jouduin valitsemaan sisennyksen joka kappaleeseen, koska se oli luettavuuden kannalta kuitenkin parempi veto kuin täysin ilman sisennyksiä eläminen.

Laitoin BoD:iin myös palautetta näistä ongelmista, johon sain vastaukseksi, että editoria kyllä pyritään kehittämään. Hyvä juttu, jos näin on. Minua se ei kuitenkaan tässä hetkessä auttanut vaan jouduin tyytymään vähän sinnepäin -ratkaisuun. Mitään ohjeistusta kyseisten ongelmien välttämiseksi en saanut, joten en nyt valitettavasti pysty muitakaan tässä asiassa auttamaan. Mikäli jossain vaiheessa keksin, miten nuo ongelmat voidaan välttää, voin siitä oman postauksen kirjoitella.

Viimeisenä silauksena BoD:n editori päätti vielä yllättää jo valmiin kirjan kanssa (tähän ei siis muutoksia enää voi tehdä). Missään vaiheessa esikatselussa ei näkynyt ongelmaa, mutta valmiissa teoksessa on joidenkin repliikkien lainausmerkin ja ensimmäisen sanan väliin lisätty välilyönti. Siis tosiaan vain osaan eikä edes kaikkiin. Tämähän tietysti saa minut näyttämään siltä, etten vain osaa, mikä on erittäin harmillista. Jos ongelma olisi näkynyt esikatselussa, olisin voinut sen vielä manuaalisesti korjata, mutta milläs edes yrität korjata jotain, mitä et pysty näkemään.

En siis sanoisi, että BoD on se helpoin ja käytännöllisin tie omakustanteen julkaisemiseen. Tosin en tiedä, mikä olisi sitten parempi vaihtoehtokaan. BoD:lla on kuitenkin kontaktit eri kauppoihin, mitä yksittäisellä ihmisellä ei ole. Oman e-kirjan jakelu ilman kanavia on melkoinen haaste, joten täydelliseen itsenäisyyteen pyrkiminen ei ole välttämättä kannattava vaihtoehto. Kirjoja (ja varsinkin omakustanteita) myydään Suomessa muutenkin vähän.

Itselleni myynti ei ole sinällään se tärkein asia. Ei tällä joka tapauksessa rikastumaan pääse. Olisi kuitenkin hienoa saada edes muutama lukija ja toivonkin, että esim. ne, jotka ovat tarinoideni parissa aikaisemmin viihtyneet, löytäisivät tiensä myös Maan mahdin pariin.

Jatko-osan kanssa täytyy nyt sitten miettiä, käytänkö BoD:ia vai keksinkö jotain muuta. Päätös ei onneksi ole vielä hetkeen ajankohtainen.

7. syyskuuta 2015

Vähän Traconista ja sen ympäriltäkin

Syyskuun alku tarkoittaa nykyisin aina Traconia. Minun kesäni päättyy tuohon tapahtumaan ja syksy alkaa virallisesti seuraavana maanantaina. Traconissa viihtyy yleensä aina, vaikka ei sekään täydellinen tapahtumana ole.

Jotain kai voisi tämän vuoden Traconista turista...

Asut

Kuten olen jo aiemmin maininnut, ei tänä vuonna tullut panostettua cosplay-puoleen juuri ollenkaan. Tai no, panostin sen verran, että shoppailin vähän eBayssa, Citymarketissa ja kirpparilla kesäloman aikana ja kierrätin vanhan peruukin. Näistä aineksista syntyi Super Sonico.



Super Sonicollahan ei siis oikeasti ole hametta, mutta häveellisyyssyistä en kehdannut con-alueen ulkopuolella juoksennella pelkässä paidassa ja neuletakissa. Siinä missä tapahtumajärjestäjät ja kanssaconikävijät ymmärtävät, tavikset eivät välttämättä katso hyvällä pelkässä paidassa hiihtelyä, etenkään silloin, kun paita on mallia vesiraja. Jouduin ostamaan kirppikseltä jättikokoisen miesten paidan, mutta eivät nekään nyt ihan tolkuttoman pitkiä ole.

Sunnuntaina en pukuillut vaan tarkoitus oli mennä täysin omana itsenäni coniin pyörimään. Erinäisistä syistä (jotka kerron myöhemmin) tukkani oli kuitenkin aivan lähmäinen, joten peruukki oli pakko laittaa. Onneksi olin lauantaina saanut Liinalta Sennan peruukin takaisin. Se oli pääni pelastus.



Peruukki istui minunkin päähäni ihan suht kivasti. Sen lisäksi käytin jopa laseja, jotta näkisin luennoilla ja ehkä bongaisin ihmisiä (jälkimmäistä ei tosin juuri tapahtunut), ja uusi kaulakorukin pääsi roikkumaan mukana.

Käytän tuota hametta aika usein töissä, mutta kerrankin laitoin sen vyötärölle niin kuin sitä kuuluisikin pitää. Normaalisti pidän sitä lantiolla, koska hame tuntuu tosi lyhyeltä muuten. Nytkin oli vähän sellainen fiilis, että vilkkuuko pantsut, mutta eivät ne kuulemma vilkkuneet. Myönnettävä on, että kivemmalta se noin näytti. Voi silti olla, etten töihin uskaltaudu silti samalla lookilla.


Tapahtumajärjestelyt

Vaikka tämä oli kymmenes Tracon, tuli tunne, etteivät järjestelyt toimineet yhtä hyvin kuin aiempina vuosina. Aika moni sanoi joutuneensa jonottamaan älyttömän pitkiä aikoja. Kuulemma esimerkiksi cosplay-kisan paikkalippujonossa seistiin 1,5 tuntia. Minuahan tuo ongelma ei koskettanut, mutta se kuulostaa joka tapauksessa kurjalta.

Omalla kohdalla törmäsin siihen, etten ykköskerroksesta löytänyt ainuttakaan vesipistettä. Kun kysyin asiaa infosta, ei sieltäkään osattu kertoa, missä vesipisteet sijaitsivat. Tosin lupasivat etsiä kartan niistä, mutta en sitten jaksanut jäädä odottamaan ja kakkoskerroksesta lopulta löysin yhden, jossa jopa oli vettäkin.

Toinen ikävä juttu oli meidokahvila. Ei, en vastusta meidokahvilaa, mutta vastustan tavallisen kahvilan korvaamista sillä. Meidokahvila kerrytti ajoittain melkoiset jonot, joten jos olisi halunnut pikaisesti teetä tai kahvia, sai tyytyä nuolemaan näppejään tai piti lähteä johonkin alueen ulkopuoliseen kahvilaan.

Näistä jutuista huolimatta olin yleisesti ottaen ihan tyytyväinen ja viihdyin conissa. Tracon on paisunut melko isoksi, joten ei ole sinällään ihme, jos välillä joutuu jonottamaan ja kahvilaan on ruuhkaa. Toivotaan kuitenkin, että nämäkin saataisiin toimimaan myös isolla porukalla.


Ohjelmat

Kävin tänä vuonna vain kuudessa ohjelmassa. Traconin koko tarjonnasta se on aika vähän, mutta selittyy sillä, että kiinnostavia juttuja meni päällekkäin enkä ole vielä oppinut kloonaamaan itseäni :/

Konsoliroolipelien evoluutio oli ensimmäinen luento, jolle M:n kanssa kerkesimme. Luentoa vaivasivat asiavirheet (ja kirjoitusvihreet dioissa), lisäksi se oli melko luettelomainen ja joitain oleellisia esimerkkipelejä oli jätetty pois. Toki tuo viimeinen on vähintään osittain mielipideasia, joten en ulise siitä sen enempää.

Aihe oli joka tapauksessa mielenkiintoinen ja siitä olisi varmasti voinut puhua vielä pidempään. Rajaus luennon sisällössä oli tiukka, mutta se lienee hyvä asia. Tuosta kun voisi rönsyillä ties mihin suuntaan. Tiedän tämän, koska olen itse kirjoittanut pitkän postaussarjan, jossa tutkailin Final Fantasy -pelisarjan kehittymistä monesta eri näkökulmasta.

MMA - Massiivisen Moninpelattavat Animet oli lauantain toinen luento. Siitä huomasi, että se oli diplomi-insinöörin pitämä, mutta en siis pidä tätä varsinaisena ongelmana. Erityisen kiinnostavaa minusta oli luennon alkupuoli, jossa määriteltiin erilaisia MMA-sarjatyyppejä ja lopun tilastoyhteenveto kiinnosti minua myös. Videoesimerkitkin toimivat. Luento oli kuitenkin todella pitkä ja valtaosa ajasta käytettiin lukuisten sarjaesimerkkien läpi kahlaamiseen. Tätä osuutta oli liikaa ja se oli ajoittain jopa puuduttavaa.

Jumalan viholliset - Noitavainojen historia päätyi lauantain viimeiseksi luennoksi (arvoimme Bloodstained Soulsin kohdalla, mutta lopulta se oli meille liian myöhään). Kun oli juuri istunut kuuntelemassa diplomi-insinööriä, humanistiopiskelijan esitystyyli tuntui melkoisen erilaiselta. Tämä ei siis haitannut, mutta oli hauska havainto.

Tälläkin luennolla pidin eniten alku- ja loppupuolesta. Noitavainoja käsiteltiin mielenkiintoisesti ja informatiivisesti, joskin "tämä ilmiö on voinut esiintyä jossain kylässä paikallisesti, muttei päde yleiseen noitakäsitykseen" -vastaus yleisökysymyksiin kävi äkkiä vanhaksi. Joo, epäilemättä totta, mutta se tuntui myös olevan vastaus vähintään 2/3 kysymyksistä.

Joka tapauksessa tykkäsin luennosta paljon ja sain siitä myös ajattelemisen aihetta omaan kirjoittamiseen. Hyötyä siis oli :)

Fan fiction ennen ja nyt -paneeli starttasi minun sunnuntaini. M kävi samaan aikaan kahdella muulla luennolla (joista toiselle olisin halunnut, mutta ei voi mitään). Alkuun minua hieman epäilytti koko ohjelma, koska edellisestä fan fiction -ohjelmasta, johon olen Traconissa osallistunut, jäi todella paha maku suuhun. Kun ohjelma sitten alkoi videolla, joka sai yleisön hihkumaan ja huokailemaan, aavistelin pahaa.

Tällä kertaa jouduin kuitenkin myöntämään oman asenteellisuuteni. Paneelikeskustelu oli täyttä asiaa, jota olisin voinut kuunnella pidempäänkin. Hieman jäi vain harmittamaan, ettei minulla ole koskaan rohkeutta osallistua tuollaisissa tilanteissa. Aiheesta minulla kyllä olisi paljonkin sanottavaa. Mukavaa oli myös se, että panelisteissa oli myös oma ikäluokka edustettuna.

Tavallaan oli myös mukava kuulla, etten ole ainoa, joka kärsii suomalaisen foorumikulttuurin hiipumisesta. Kun kirjoittaa fan fictionia suomeksi, julkaisukanavat alkavat olla vähissä... tai voihan sitä julkaista, mutta harva lukee ja vielä harvempi kommentoi. Olen varmaan tosi typerä jäärä, mutten silti aio vaihtaa kirjoituskieltäni englanniksi. Inhottaa jo nyt se, miten paljon anglismeja teksteihini tunkee, vaikka pyrin niitä aktiivisesti välttämään.

Ehkä pitäisi ryhtyä miettimään, miten saisi suomalaisen ja suomenkielisen fan fiction -kulttuurin elvytettyä. Tai sitten vain olen laiska ja tyydyn puuhailemaan lähes yksin...

Aikuisten Japani: todellisuus ja anime mentiin katsomaan yhdessä M:n ja N:n kanssa. Tästä ohjelmasta tykkäsin todella paljon. Esiintyjä todellakin tiesi, mistä puhui, kokemus kuulsi kaikesta läpi. Japanin yliopisto- ja työelämä eivät ole minulle täysin vieraita (ei siis omaa kokemusta, mutta japanilaisilta tutuilta kuultua ja kirjoista opittua tietoa) enkä ole koskaan ajatellut animen ja j-doramojen näyttävän täyttä totuutta. Tästä huolimatta uuttakin tietoa tuli ja aloin ymmärtää paremmin erään japanilaisen tuttavan kommentteja minun työstäni.

Oikeastaan luento jätti kaipaamaan pidempää luentosarjaa aikuisten Japanin eri elementeistä. Aihe kiinnostaisi minua valtavasti. Täytyy siis toivoa, että joku siihen tarttuu. (Ja ei, itse en lähde luennoimaan, en ole esiintyjätyyppiä.)

Levelit kasvaa, vaatteet vähenee - kriittinen katsaus fantasiapanssareihin jäi conin viimeiseksi luennoksi, koska sen jälkeen ei mennyt mitään mielestä (samaan aikaan valitettavasti kyllä meni). Luento koostui erilaisten fantasiapanssareiden esittelystä, sekä feministisestä että yleisestä kritiikistä ja kevyestä vertailusta historiallisiin panssareihin.

Minulla ei ole kovinkaan laajaa tietämystä historiallisista panssareista, joten siinä mielessä luento oli avartava. Ja kun monesti on tuo naisten panssarointi peleissä ottanut päähän, oli mukava kuulla aiheesta muidenkin ajatuksia. Yleisö oli tällä luennolla aika osallistuvaa. Olisin ehkä kaivannut vielä viittausta tulevaan Mobius Final Fantasyyn ja sen aiheuttamaan kohuun miesten liian paljastavista haarniskoista. Olisi kai taas kerran pitänyt itse uskaltaa avata suunsa.

Muihin ohjelmiin en tosiaan ehtinyt, koska paljon mielenkiintoista meni päällekkäin ja valintoja oli pakko tehdä. Traconin avajaiset ja päättäjäiset jätimme puolestaan tarkoituksella väliin, sillä aiempina vuosina ne ovat olleet lähinnä tylsistyttävä pettymys. Mielummin sitä nukkuu lauantaina pikkuisen pidempään ja lähtee sunnuntaina hieman ennen pahinta ruuhkaa ajelemaan kotiinpäin.


Ostokset

Rahaa tuli kulutettua harvinaisen vähän, mutta se on vain hyvä. Olen viimeisen kuukauden aikana ostellut ehkä vähän liikaakin kaikkea fanituskamaa ja pian on varmaan pakko laittaa ennakkovaraukseen yksi juttu. Tai siis mikään pakkohan ei ole paitsi oma sisäinen metsästäjä-keräilijäni, joka aina välillä rupeaa huutelemaan. En onneksi ihan aina kuuntele sitä.

Mutta siis jotain tarttui mukaan tälläkin kertaa:



Taidekujalla törmäsimme suloisiin Final Fantasy IX-tarroihin. Vivi oli valitettavasti jo myyty loppuun, mutta saimme haalittua Garnetin, Beatrixin ja Eikon. Tarrat eivät ajaneet konkurssiin ja tyydyttivät kovasti pientä fanityttöä. FFIX on minulle niin suurta rakkautta, että siihen liittyviä juttuja on todella vaikea vastustaa.

Myyntipöydiltä bongasin sitten pari ihanaa kaulakorua. Olen aina tykännyt kaulakoruista, mutta pitkäaikainen ongelmani on ollut, että taviskorut ovat aivan liian tylsiä makuuni. Muutaman viime vuoden aikana "ernukorujen" tarjonta on räjähtänyt käsiin, joten melkein joka conista on mukaan tarttunut juttu tai pari.

Meijin keksit olivat myös pakkohankinta. Siitä asti kun sain ensimmäisen pakettini japanilaiselta tutulta, olen ollut hulluna niihin. Keksit ovat törkeän kalliita (6 kpl viidellä eurolla), mutta suon itselleni tämän paheen, koska niitä saa harvakseltaan. Mutta ihan vinkkinä Japaniin matkaaville kamuille, näitä saa tuoda minulle tuliaisiksi ;) Ja siis parhaita ovat juurikin nuo kuvassa näkyvät, joissa on täytteenä machaa. Ihan hyviä ne muutkin ovat, mutta machasta on tullut suurta rakkautta.

Viimeinen ostos oli Genrewearin Harry Potter -pipo. Tämä tuli oikeasti tarpeeseen. Olen nimittäin etsiskellyt syksyn lenkkeilyä varten tuollaista kevyttä trikoopipoa, mutta jälleen kerran olen kaivannut jotain vähemmän tavista. Nörttiteemat ovat aina plussaa, kun niitä voi tunkea johonkin eikä pipo tee poikkeusta (talvella töissä piponi herättävät aina huvitusta).

Kaikkein mieluiten olisin halunnut "Nerd is strong in this one" -pipon, mutta sitä ei ollut trikooversiona tarjolla, joten Potter tuli sitten hyvänä kakkosena. Jos pipon kanssa ei olisi ollut kiirus, olisin ehkä ehdottanut Genrewearille tuon toisen pipon tuomista trikoona markkinoille, mutta tarvitsen pipon nyt tähän syksyyn enkä seuraavaan. Sitä paitsi pipo käy hyvin yhteen juuri hankkimani Kelmien kartta -hupparin kanssa. Tosin en aikonut hupparissa lenkkeillä, mutta se on sivuseikka, eikös?

Muuten rahaa meni sitten ruokaan ja juomaan, mutta mitään tuhlailuorgioita ei tällä kertaa tullut järjestettyä. M osti lisäksi pari mangapokkaria (minun sarjani eivät olleet vielä saaneet jatkoa) ja yhden joululahjan, joka oli kyllä todella upea hankinta. Onnekas lahjansaaja!


Hotelli

Tällä kertaa tuli testattua suhteellisen tuore Solo Sokos Tampere Torni -hotelli. Se ei ollut halvimmasta päästä, mutta sijaitsi Tampere-talon lähellä ja sisälsi aamiaisen (valitettavasti kaikki hotellipaketit eivät tätä sisällä). Vierailu jätti vähän kahtalaiset fiilikset.


Ensin ne hyvät jutut:

- Kohtelias henkilökunta, ei nyrpistelyä edes minun cosplay-asulleni
- Näköala huoneesta ok ottaen huomioon, että olimme kaupungin keskustassa
- Kylpyamme
- Monipuolinen aamiainen ja erityismainintana haudutettu vihreä luomutee

Olin positiivisesti yllättynyt, ettei respan työntekijä tosiaan nyrpistellyt minulle yhtään vaan suhtautui kuin keneen tahansa asiakkaaseen. Cosplay-asussa liikkuessa nimittäin välillä törmää kahviloissa, ravintoloissa ja hotelleissa ikäviin mulkaisuihin. Tätä ei Tornissa tapahtunut henkilökunnan taholta kertaakaan. Kiitos asiallisuudesta siis! Henkilökunta oli muutenkin mukavaa.

Torni on aika korkea hotelli ja saimme huoneen kerroksesta 14. Sieltä oli oikein kivat näkymät, joskin vähän tylsään suuntaan eli Tullintorille. En tiedä, olisiko vaikkapa Sorsapuisto näyttänyt hienommalta. Kävimme myös pyörähtämässä ylimmän (25.) kerroksen baarissa näköalojen takia. Olivathan ne kivat, mutta niitä ei viitsinyt jäädä katselemaan, sillä jumputusmusiikki ja juopottelevat ihmiset aiheuttavat ainakin minulle ahdistuksen.

Huoneessamme oli kylpyamme, mikä on minulle monien reissujen kohokohta (olen ehkä saattanut jokusen kerran mainita :P). Vaikka tultiin hotellille aika myöhään, piti amme tietenkin testata ja hyväksihän se osoittautui.

Aamiainen oli myös herkullinen ja vaihtoehtoja oli paljon. Syötyä tuli riittävästi ja sapuskan voimilla pärjäsi pitkälle iltapäivään. Olin myös ilahtunut, kun tarjonnasta löytyi vihreää teetä. Lisäpisteitä Torni sai siitä, että se oli haudutettua eikä vain pussissa. Myös sitruuna-, minttu- ja muut ällötysmaut loistivat poissaolollaan.

Sitten ne huonot jutut:

Kamala seinä
- Huoneen seinien ja katon design
- Tarjolla ollut shampoo
- Vessapaperin laatu
- Aamiaisravintolan tilat
- Hinta

Sitä on tullut useammassakin hotellissa yövyttyä, mutta toistaiseksi en ole missään törmännyt yhtä karmaisevaan design-ratkaisuun kuin Tornissa. Yksi seinä ja iso osuus katosta oli jätetty pelkäksi betoniksi. Seinässä oli vielä kaiken lisäksi laikkuja ja reikä. En ymmärrä, kenen mielestä se on näyttänyt hienolta. Minusta se näyttää vain vesivahingolta ja loi huoneeseen likaisen, ahtaan ja epämiellyttävän tunnelman. Tuo kyseinen seinä oli vielä sänkyä vastapäätä ja sille oli asetettu tv eli juuri sitä tulee eniten katseltua, kun huoneessa viettää aikaa.

Sängyn päätyseinä oli siedettävämpi, mutta senkään design ei vastannut mieltymyksiäni. Silti se ei ollut asia, mistä lähtisin kitisemään. Siitä pystyn ymmärtämään, että joku voi tykätäkin.

Se vähän vähemmän kamala seinä
Toinen ikävyys oli shampoo. Ensinnäkin se ei levittynyt kunnolla vaan imeytyi välittömästi hiuksiin ja sai ne takkuisen karheiksi. Sen peseminen pois tukasta oli työn ja tuskan takana eikä lopulta edes onnistunut kunnolla. Tukkani oli takkuinen lähmäkasa aamulla. Onneksi oli peruukkeja kaksin kappalein matkassa. Ja onneksi M sai omat lyhyet hiuksensa paremmin puhtaiksi kuin minä omani, mutta ei hänenkään tukka kyllä ihan freesiltä näyttänyt. Suosittelen siis ottamaan omat pesuaineet mukaan, jos Torniin on menossa yöpymään.

Vessapaperi oli myös todella ohutta, kovaa ja epämiellyttävän tuntuista. Tiedän, että tämä on pikkujuttu, mutta ärsyttipä nyt silti.

Vaikka aamiainen oli loistava, tila oli todella huono. Buffet-pöytien väliin jäi niin kapea käytävä, että sillä kulkeminen oli vaikeaa törmäämättä toisiin asiakkaisiin. Erilaiset tarvikkeet oli sijoiteltu kummallisesti toisiinsa nähden ja esim. lämpimien ruokien lautaset olivat eri päässä kuin mistä ruokia lähdettiin jonottamaan. Tämä aiheutti pyörimistä, mikä lisäsi ahtautta entisestään. Harmillisesti missasin myös juustot ihan vain sen takia, että ne sijaitsivat hankalassa paikassa enkä viitsinyt asiakasmassan läpi lähteä tunkemaan niitä kohti.

Kaikki nämä mainitut ikävyydet kilpistyvät yhteen ongelmaan: raha. Huone ei ollut mitenkään edullinen ja nyt sen hinta on noussut vielä useita kymppejä siitä, mitä me maksoimme. Ehkä tämä on nipotusta, mutta odotan kalliilta hotellilta vähintäänkin ymmärrettäviä design-valintoja, laadukasta vessapaperia ja shampoota (edes puhdistavaa sellaista!) ja toimivia tiloja.

Sen verran paljon nämä huonot jutut painavat vaakakupissa, ettemme enää Tornissa aio yöpyä kuin pakkotilanteessa. Jos suinkin vain saamme huoneen, ajattelimme seuraavan Traconin aikana vierailla taas Scandic Tampere Station -hotellissa. Näköala ei ole yhtä hyvä eikä kylpyammetta ollut, mutta aamiaistila oli loistava, ruoka erinomaista, huone perushyvännäköinen ja kylppäritarvikkeetkin vähintään kohtuullisia. Hinta sopi myös budjettiimme paremmin. Sinne siis, täytyy vain olla ajoissa liikkeellä.


Sosiaalisuus

Ihanainen Cresta lahjoitti
minulle vihreää jasmiiniteetä,
joka on yksi parhaista
asioista maailmassa.

Aina ajoittain blogissa tulee mainittua sosiaalivammaisuuteni. Se on jännä juttu, koska töissä pystyn olemaan ihan sosiaalinen ja olenkin paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Vapaalla olen sitten hyvinkin erilainen. Minun on vaikea mennä coneissa ihan vain juttelemaan ihmisille, en uskalla aina tehdä sitä edes netissä. Ja välillä jopa kavereiden tapaaminen jännittää luvattoman paljon. On monia ihmisiä, joihin oikeasti tutustuisin mielelläni, mutten uskalla tehdä aloitteita. Kaipa siinä on taustalla pelko, että häiritsee muita, on liian vanha/nuori tiettyyn seuraan tai muuten vain ei-toivottu yksilö.

Mutta hah! Ylitin itseni Traconin aikana juttelemalla useammalle ihmiselle ja osa oli vieraitakin. Keskustelut olivat lyhyitä eivätkä johtaneet mihinkään isompaan, mutta puhuimpa silti. Autoin jopa yhtä ihmistä hänen korujensa kanssa.

Meillä oli myös Kristallimaailman miitti, johon lopulta saapui minun lisäkseni kolme ihmistä. Pieni porukka, mutta meillä oli oikein mukavaa. 1,5 tuntia conissa hurahti tämän miitin merkeissä (mikä oli yksi syy sihen, että osa kiinnostavista ohjelmista jäi välistä). Vähän tuli mieleen, että näitä miittejä voisi taas yrittää tunkea muihinkin coneihin, joihin foorumin / FB-ryhmän jäseniä osallistuu. Kyllä minäkin sosialisoinnista tykkään, vaikka olen varsin ujo tapaus. Ja kai sitä voisi jonkun tapaamisen joskus taas muutenkin järjestää. Täytyy pohdiskella asiaa.


Yleiset fiilikset

Yleisesti ottaen olen iloinen siitä, että taas kerran tuli Traconiin lähdettyä. Tuli istuttua mielenkiintoisilla luennoilla, tavattua ihmisiä, herkuteltua, ostettua kivoja juttuja ja ylipäätään  heittäydyttyä anime- ja pelikuplaan, josta saa nauttia valitettavan harvoin. 

Olen käynyt nyt Traconissa vuodesta 2009 asti ja joka kerta viihtynyt oikein hyvin. Jos mitään ihmeellisiä esteitä ei ilmaannu, tulee varmasti jatkossakin mentyä.

4. syyskuuta 2015

Rakennetta rakentamassa

Nyt kun taittopuuhat (joihin lopulta piti nakittaa toinen ihminen auttamaan) ovat vihdoin takanapäin, on ollut aikaa miettiä muita juttuja. Käytännössä tämä on tarkoittanut Maan mahdin jatko-osia. Kyllä, monikossa.

Varsinaiseen kirjoittamiseen on näiden muiden kiireiden takia tullut taukoa, mikä tarkoittaa, että siihen on taas vaikea tarttua. Sen sijaan päätin lähteä työstämään tarinaa muuta kautta. TL:n lyhenne näyttäisi tällä hetkellä vaihtuvan TT:ksi, koska minulla nuo työnimet aina matkan varrella vaihtuvat. Sen lisäksi suunnittelin kyseiseen tarinaan lukuja. Tällä hetkellä niitä näyttäisi tulevan 17, mikä on muuten saman verran kuin Maan mahdissa. Lukujen määrä voi kuitenkin vielä elää, en aio lyödä sitä lukkoon vielä pitkään aikaan.

Oli vapauttavaa saada tarinalle selkeämpi rakenne. Vaikka olen jo pitkään tiennyt, mitä siinä tulee tapahtumaan, on kaikki ollut yhtä suurta epämääräistä möykkyä, josta ei ole oikein saanut otetta. Nyt minulla kirkkaampi käsitys asioiden järjestyksestä ja yksittäisten lukujen sisällöstä.

Tosin Maan mahdissakin luvut vaihtoivat paikkaa ja väleihin tuli sellaista, mitä en ollut aiemmin suunnitellut. Nytkään en kuvittele saavani kerralla valmista, mutta ensimmäisen version kirjoittaminen tuntuu helpommalta, kun asioita on järjestellyt itselleen.

Tästä innostuneena ryhdyin samalla työstämään hieman niitä loppujakin jatko-osia. Niiden kirjoittaminen ei ole vielä ajankohtaista, mutta minusta alkoi tuntua, että luut tarvitaan jo, liha luodaan myöhemmin. Arvon edelleen, tuleeko lopullisia kirjoja olemaan neljä vai viisi, mutta uskon tämän pulman ratkeavan aikanaan.

Suunnitelmaa tehdessä kirkastui moni asia, joka on kyllä ollut mielessä, mutta niin sekavana vyyhtinä, etten ole ottanut siitä itsekään tolkkua. Kristalli on nyt puhunut minulle ja minun on vain seurattava sen viitoittamaa tietä, jotta saan tarinani kerrottua loppuun saakka. Samalla tosin ymmärsin, että tästä on tulossa pitkä projekti. Olen työstänyt tarinaa jo hyvän tovin, mutta paljon enemmän on vielä edessä.

Pitkien ficcisarjojen kirjoittamisen myötä olen oppinut, ettei sarjakirjailu ole mikään helppo laji. Mielessä voi olla kokonainen tarina, mutta sen pusertaminen ulos on työtä ja joskus myös verta ja hikeä. Sellaisen projektin loppuun vieminen ei voi perustua pelkkään inspiraatioon, joka on tunteena raivostuttavan häilyvä. Joskus on vain puskettava eteenpäin ja jaksettava kirjoittaa, vaikkei niin huvittaisikaan. Toisaalta välillä on muistettava hellittää ja antaa tarinan hengittää. Se puhdistaa ilmaa ja auttaa näkemään selkeämmin.

Ajoittain iskee epätoivo. Sitä miettii, mihin on oikein ryhtynyt ja onko tässä mitään järkeä. Pystynkö minä todella? Osaanko? Jaksanko? Olisi paljon helpompaa kohauttaa olkapäitään ja jättää asiat tekemättä. Silloin ei ainakaan voi mokata. Tosin se tarkoittaisi jostain hyvin rakkaasta luopumista. Ehkä onkin parempi taistella ja opetella elämään erilaisten pelkojen kanssa. Kenties niistä voi jopa ammentaa voimaa.

Joka tapauksessa jonkinlaisen luurangon kasaaminen tekstin tueksi helpottaa urakkaa paljon. Minulla on kansio, johon kerään tarpeellista materiaalia sekä kuvia inspiroimaan työskentelyä. Aluksi kaikki oli vain tiedostossa koneella, mutta huomasin tarvitsevani jotain, mitä hipelöidä. En ole vielä täysin kyennyt siirtymään digiaikaan.

Nyt työskentelyyn tulee taas pieni tauko, kun lähden Tampereelle viettämään viikonloppua Traconissa. Ehkä on kuitenkin ihan hyvä tuulettaa päätä kaikista kirjajutuista ja keskittyä roolipelien ja animen ihanuuteen. Cosplay-puoli on köyhänlainen omalta osaltani tänä vuonna, sillä voimia ja jaksamista pukujen väsäämiseen ei ole jäänyt. Ja itse asiassa arvon edelleen, mitä edes sunnuntaina laitan päälleni.

Viettäkää te lukijatkin ihana viikonloppu!