28. huhtikuuta 2015

Tuulista

Viime aikoina on tullut taas ahkeroitua, vaikkei se blogin puolella ole näkynyt. Aika monta iltaa on silti tullut istuttua koneen ääressä kiihkeästi naputtaen. Ja itse asiassa samaa on tullut tehtyä myös päivällä töissä.

Sain uuden romaanimittaiseksi tähtäävän tekstini alkuun. Kirjoittamisen alkuhuuma on hämmentävän ihanaa, kun jokaista sanaa ei tarvitse houkutella esille erikseen. Ne vain tulvivat näytölle ja asettuvat sieviin riveihin. Tiedän kyllä, että olen rivien sievyydestä vielä myöhemmin aivan toista mieltä, mutta tässä kohtaa en aio välittää mokomasta. Huumasta pitää osata nauttia.

Muutkin kirjalliset projektit tuppaavat viemään aikaa. Olen pyrkinyt siihen, että julkaisen Level up! -blogissa vähintään yhden tekstin viikossa, joskus kaksi. Toistaiseksi se on onnistunut hyvin, sillä minulla on ollut paljon sanottavaa peleistä. Nytkin luonnoksissa roikkuu kuusi tekstiä odottamassa editointia ja julkaisua, joten hätää ei toistaiseksi ole.

Hyppäsin myös hetkeksi takaisin fan fictionin ihanaiseen maailmaan. Se oli kamalaa, koska pelkäsin sössiväni hahmot. En ollut hetkeen kirjoittanut kuin omista hahmoistani, joten yhtäkkiä siirtyminen muiden luomien persoonien kimppuun ei ollutkaan niin kovin helppoa. Kaiken lisäksi valitsin uuden fandomin, mikä vielä lisäsi vaikeutta. Tuotos tuli ulos hieman pusertamalla, mutta jätti kuitenkin kutinan tähänkin suuntaan. Voipi olla, että palaan ficcien maailmaan vielä uudestaan. Pitkiä projekteja en aloita, mutta tällaiset lyhyet ovat maukkaita välipaloja. Ficin voi halutessaan lukea täältä.

Töissä olen tehnyt normaaleja hommiani, mutta tarinointi on sielläkin nyt tunkenut tyhjiin väleihin. Se on tarkoittanut haastatteluissa juoksemista, lukuisia puheluja ja sähköpostin lähettämistä, mutta myös ahkeraa kirjoittamista ja joka suunnalta tulvivien editointikehotusten työstämistä. Kun tekstiä yhtäkkiä tarkistaa seitsemän ihmistä, joista osa on ammattitoimittajia, paineet nousevat kiitettävästi.

Olen ollut jossain määrin jopa ahdistunut ja hyvin epävarma omista kyvyistäni, koska tällä saralla olen vielä ihan aloittelija. En ole toimittajan hommia tehnyt koskaan eikä minulla ole minkäänlaista koulutusta alalle. Jotenkin en osaa nähdä sitä, että 24 vuotta kirjoittamista on jo ollut melkoinen koulu. Ja herttinen, nyt kun kirjoitin tuon vuosimäärän, en voi kuin tuijottaa sitä hämmentyneenä.

Noh, ei takerruta vuosiin vaan pysytään asiassa. Sain tänään puhelun eräältä henkilöltä. Hän halusi tarkistaa pari nimiasiaa, mutta minulle oleellisempi kommentti kuitenkin oli: "Se on niin hyvä, että julkaisen sen tällaisenaan". Puhe oli jutusta, jota olin edellisen viikon työstänyt sydän verillä, kun aikataulu oli tiukka ja sanat hukassa. Kun tulin kotiin, pääsinkin jo juttuni lukemaan Etelä-Suomen Sanomien verkkosivujen Yrityselämää-palstalta.

Olo on vähän outo. Olen innoissani ja samalla minua hirvittää. Mitä tästä vielä seuraa vai seuraako mitään? Kumpi on pahempi vaihtoehto? En tiedä, joten ei auta kuin katsella ja jatkaa kirjoittamista.

PS. Tein blogiin erillisen sivun julkaisuilleni. Sieltä löytyy muutama novelli vuosien varrelta sekä linkit näihin ilmestyneisiin verkkojulkaisuihin. Päivittelen sivua sitä mukaa kuin uutta materiaalia tulee.

19. huhtikuuta 2015

Luopumisen vaikeus

Kevät on totisesti koittanut, kun japanin tunnitkin loppuvat. Odotin vinoa pinoa kesälomaläksyjä ja siihen päälle ainekirjoitusta, mutta toisin kävin. Viimeisillä tunneilla saadut uutiset olivat kaikkea muuta kuin mitä olin kuvitellut.

Ensimmäinen pommi oli, että opistomme on nostanut opiskelijoiden minimimäärää kahdeksaan opiskelijaan, jotta ryhmä edes toteutuu. Tällä hetkellä varmasti jatkavia on 6-7, joten ihan sillä porukalla ei kurssia saada aikaiseksi. Tämä on ongelmallista jo senkin takia, ettei ryhmään välttämättä pysty ihan tuosta noin vain hyppäämään ilman, että on jonkinlainen pohja kielestä. Ilmeisesti nyt ainakin yksi kaveri aiemmasta japaninryhmästäni on kuitenkin syksyllä liittymässä joukkoon, joten hyvällä tuurilla saadaan se kahdeksan jopa kasaan.

Toisena pommina tuli ilmoitus, että opettajamme vaihtuu. Olen tykännyt nykyisen opettajan tavasta opettaa erittäin paljon ja oikeasti tajunnut asioita, joita en edellisessä ryhmässä ymmärtänyt sitten millään. Lisäksi ainekirjoitus on ollut minulle iso plussa, koska tunnun oppivan useat asiat nimenomaan kirjoittamisen kautta. Olin siis totaalisen tyrmistynyt tästä päätöksestä.

Opettajamme ei lopeta, mutta hän siirtyy opettamaan kaikkia alkeiskursseja. Näitä aiemmin opettanut henkilö taas ottaa haltuun jatkokurssimme. Ilmeisesti tähän päätökseen oli päädytty, koska alkeiskursseilla täytyy saada kieleen vahva pohja, kun taas pidemmälle edistyneet pärjänneevät ei pedagogisia opintoja suorittaneen natiivipuhujankin kanssa. Itse hieman kritisoin tätä siksi, että kielioppi menee pidemmällä vielä monimutkaisemmaksi ja hankalammaksi ja jos opettaja ei osaa sitä selittää, tiedän olevani taas hankaluuksissa. Toisaalta ymmärrän kuitenkin suomenkielisen opettajan tarpeellisuuden erityisesti siellä alkeiskursseilla.

Tarkoitus ei nyt ole tuomita uutta opettajaa ennakolta. Enhän tunne koko ihmistä enkä tiedä, miten hyvä opettaja hän on. Hänhän voi olla loistava. Yritän siis suhtautua tähän muutoksen mahdollisimman avoimesti.

En voi silti mitään sille, että minua hieman pelottaa. Uusiin ihmisiin tutustuminen on aina ollut minulle hankalaa, joten tiedän jo, etten osaa syyslukukauden aikana rentoutua. Se jo pelkästään tekee oppimisesta hankalampaa. Lisäksi en ole vahvoilla kuullun ymmärtämisessä... entäs jos en enää ymmärräkään mitään?

Minulla ei ole aikomustakaan jättää opiskelua kesken (jos vain saadaan se ryhmä, jossa opiskella!), mutta olo on tällä hetkellä jokseenkin epävarma. En haluaisi luopua todella hyvästä opettajasta, mutta minkäs teet. En voi tehtyyn päätökseen vaikuttaa ja toki haluan myös suoda aloittelijoille parhaan mahdollisen opetuksen.

Eipä tässä nyt auta kuin kesän aikana toipua shokista ja syksyllä lähteä katsomaan, millaista se opiskelu onkaan. Toivotaan, että kaikki menee hyvin.

11. huhtikuuta 2015

Kevät

Tajusin tänään, että tuolla ulkonahan on kevät. Lumet on lähes sulaneet ja välillä jopa paistaa aurinko. Ei ole niin kamalan kylmäkään. Tänään vaihdettiin autoon taas kesärenkaat. Vihaan sitä puuhaa, mutta silti siellä tulee mukana heiluttua. Yleensä vastaan renkaiden pesemisestä ja niin se meni tälläkin kertaa.

Kevät on sitä aikaa vuodesta, kun itsekin herää ja alkaa taas elää. Kyllä sitä talvellakin tekee asioita, mutta monesti tulee myös vain käperryttyä sohvannurkkaan viltin alle. Vasta keväällä jaksaa aloittaa uusia asioita ja ryhtyä oikeasti toimeen.

Nyt on tullut taas kaivettua lenkkivarusteet esille. Vielä ei pääse metsään nauttimaan luonnosta, mutta meillä on onneksi jalkakäytäviä pitkin ihan siedettävät lenkkeilyreitit. Odotan silti, että lumet lähtevät metsästäkin ja pääsemme sinne kävelemään. Sitten voisi ehkä napata muutaman kuvankin reitiltä, harmaita kerrostaloja sen sijaan en edes viitsi kuvata.

Kevät on myös hyvä aika aloittaa uusia projekteja. Mainitsinkin jo aiemmin, että uusi tarina on tarkoitus startata. Tai eihän se täysin uusi ole, silllä se on jatko-osa toiselle tarinalle. Mukaan tulee kuitenkin asioita, joita edelliseen ei voinut vielä mahduttaa. Siinä mielessä edessä on paljon uutta.

Lisäksi tähän aikaan vuodesta voi aloittaa kesäsuunnitelmien tekemisen. Olen kesäihminen ja nautin siitä vuodenajasta ehkä kaikista eniten (jokaisessa on tosin silti puolensa). Kohta kesälomat on anottu ja sitten jännitetään sormet ja varpaat ristissä, että käyvätkö ne esimiehelle ja saadaanko miehen kanssa pitää samaan aikaan. Yleensä hyvä tuuri on käynyt, mutta kyllähän se jännitys aina ilmassa on. Olen siinä mielessä outo tapaus, etten haluaisi lomailla yksin vaan mieluummin sitten olisin töissä, jos toinenkin on. Huhua olen kuullut, että joistain pareista taas on luksusta, jos saa lomat eri aikaa ja korkeintaan viikko päällekkäin. Onpa joku sanonut sitäkin, että meidän suhde on niin nuori ja siksi ajattelen näin. Tiedä häntä, voihan se olla, että vuosien päästä olen eri mieltä, mutta toistaiseksi paras loma on yhteinen loma.

Matkoja on jo myös pohdittu. Haluaisin Englantiin, mutta näyttää siltä, että menemme vähän eri suuntaan. Ehkä se Englantikin joskus toteutuu? Japaniin tietysti haluaisin myös... edelleen vaan saan vastaukseksi, että sitten joskus. Onhan se toki kallista, joten ehkä ei pitäisi olla näin malttamaton.

Conejakin olen ehtinyt miettiä. Cosplay-taukoa on nyt kestänyt useamman kuukauden ja olo on sellainen, että pitäisi kyllä pukuilemaan päästä. Kuitenkin aikaa on todella vähän ja kiireitä kaikenlaisia. Olenkin harkinnut, että ostan itselleni onnen ja sijoitan samalla alempaan stressitasoon. Jos kerran kelvollinen puku löytyy siedettävään hintaan eBaysta ja minulle jää aikaa pelaamiselle ja kirjoittamiselle, miksen tekisi tätä ratkaisua? Kaiken lisäksi suunnittelemani puku on kierrätettävissä useammalle eri hahmolle, joten siitä voi saada iloa pitkäksikin aikaa.

Jos kevät aloittaa paljon juttuja, jotain se lopettaakin. Kirjoituskurssi on nyt historiaa, mikä tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa ja itse päätettyjä kirjoittamisen aiheita. Japanin tuntejakin on enää vain yhden kerran eli sanaston kertaaminen ja kanjien raapustelu jää taas vähemmälle. Tilaa kalenterista vapautuu hetkellisesti.

Ilmassa on paljon asioita. Kevät antaa niihin kummasti energiaa ja inspiraatiota. Toivottavasti edessä on paljon aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä, jotka voi käyttää joko pelikonsolin tai tietokoneen ääressä.

3. huhtikuuta 2015

Tappaako some keskustelufoorumit?

Oma tarinani netin ihmemaassa alkoi Jyrkin chatin (jota ei enää ole), Jippiin (onko sitäkään?) ja Suomi24:n kautta. Myös Kiss FM:n chat oli aikoinaan kovassa käytössä. Mikään noista ei kuitenkaan koukuttanut erityisesti, vaikka kivoja olivatkin.

Sitten tapahtui jotain. Löysin yksityisten ihmisten pyörittämät keskustelufoorumit. Onnistuin pääsemään ns. sisäpiiriin yhdellä ja osallistumaan foorumin kehittämiseen. Meillä oli oma irc-kanava, jolla myös juttelimme aktiivisesti. Hieman myöhemmin tajusin fan fictionin olemassa olon ja silloisesta FinFanFunista tuli yksi lempipaikoistani. Sen jälkeen kyseinen foorumi on muuttanut ainakin kolme kertaa enkä enää ole edes jäsen, mutta hienoa aikaahan tuo oli.

Foorumeihin rakastuminen johti lopulta siihen, että perustin oman: Kristallimaailman, joka on suomenkieliseen Final Fantasy fanifiktioon keskittyvä paikka. Kristallimaailma täyttää tänään 8 vuotta.

En tiennyt foorumien käytännön pyörittämisestä yhtään mitään, kun hyppäsin hommaan vuonna 2007. Nykyisin osaan jo perusteita, mutten silti ole mikään haka.

Alkuun oli tietenkin hiljaista, mutta mainostamisen ja puskaradion ansiosta foorumille alkoi kerääntyä väkeä, joka nautti sekä peleistä että niistä kirjoittamisesta. Jäin koukkuun, sillä yhtäkkiä elinpiiriini tulvi ihmisiä, joilla oli samat kiinnostuksenkohteet kuin minullakin. Hiljalleen foorumi täyttyi upeista tarinoista ja samalla tuli monista asioista juteltuakin. Tietysti yhteenotoiltakaan ei täysin vältytty, mutta kaikesta selvittiin.

Sitten Facebook alkoi lyödä itseään yhä paremmin läpi, tuli Tumblr ja ties mitä muuta. Samaan aikaan Final Fantasy -rintamalta ei kuulunut oikein mitään mielenkiintoista. Nämä kaksi ilmiötä muodostivat tilanteen, jossa väki alkoi vähitellen hipsiä kauemmas ja käydä yhä harvemmin paikalla. Ficcejäkin ilmestyi hitaammin ja vähemmän. En syyttele muita, olen itse osallinen tähän yhtä lailla.

Samanlaista ilmiötä olen huomannut myös muilla foorumeilla, kyse ei ole pelkästään Kristallimaailmasta. Olenkin alkanut surullisena pohtia, ovatko FB, blogit, Tumblr yms. vahvistaneet asemansa niin ylivoimaiseksi, ettei ketään enää kiinnosta hengailla vanhoiksi käyneillä foorumeilla. Ehkä olen niin seniili, etten vain osaa päästää irti menneestä ja siirtyä nykypäivään. Toisaalta kyllä sometan itsekin ahkerasti, mutta ficcini julkaisen ja luen mieluummin foorumipohjalla kuin esim. Tumblrissa. Kaipaan myös yhteisöllisyyttä, joka foorumeilla vallitsi... tai kai se vallitsee vieläkin, se on vain hiljaisempaa ja aktiivista väkeä on vähemmän.

Kaikesta huolimatta en vielä suostu luopumaan toivosta. Muilla foorumeilla en enää jaksa niin paljon roikkua, mutta Kristallimaailmassa käyn päivittäin ja toisinaan jotain postailenkin. Ehkä jokin uusi Final Fantasy vielä räjäyttää pankin ja herättää fooruminkin jälleen kukoistukseensa. Siihen saakka rauhallinen postaustahti saa jatkua, sillä en halua ajaa paikkaa alas. Kahdeksassa vuodessa siitä on kehkeytynyt vähän kuin oma lapsi.