31. maaliskuuta 2015

Maaliskuun kirjat

Otin alkuvuodesta tavoitteekseni lukea vähintään kaksi kirjaa kuukaudessa. Onnistuin vielä maaliskuunkin kohdalla pitämään tästä kiinni. Tosin tällä kertaa tavoite ei ylittynyt, mikä saattoi johtua osittain siitä, että valitsin luettavaksi yhden englanninkielisen teoksen ja luen enkku huomattavasti hitaammin kuin suomea. Lisäksi molemmat valitut kirjat olivat kohtalaisen pitkiä.





Carol Goodman - Blythewood

En ollutkaan vielä tämän vuoden puolella lukenut yhtään englanninkielistä kirjaa ja huomasin alkuun kielen vähän takkuavan. Muutamassa päivässä sain siitä kuitenkin kiinni, vaikka Goodman viljelee tekstissään myös jonkin verran minulle vierasta sanastoa. Joka tapauksessa kirjan loppupuoli tuli luettua jo varsin sujuvasti.

Blythewoodista tuli vahvasti mieleen Harry Potter, mutta tyttökouluversiona. Siinä oli vahvasti samoja elementtejä kuin ensimmäisesssä Potter-kirjassa, mikä myös teki siitä jokseenkin ennalta-arvattavan. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä kirja viihdytti ja piti otteessaan aivan viimeiselle sivulle asti. Ja Potterista poiketen mukana oli myös romanssielementtejä (joo, näitä on Pottereissakin, mutta tässä niiden rooli ja merkitys tuntui vahvemmalta).

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja seuraava osa jo odottaakin omaa lukuvuoroaan. Verrattuna aiempaan Goodmanilta lukemaani teokseen (Incubus) tässä oli myös se positiivinen puoli, etten äitynyt vihaamaan ketään päähahmoa. Kaikki hahmot olivat vähintäänkin ok, vaikka osa olikin vähemmän pidettäviä. Hahmojen lisäksi kirja esitteli upean maagisen maailman, jonka kytkökset todelliseen maailmaan toimivat. Pidin myös siitä, miten erinäiset historialliset tapahtumat tapahtumavuodelta oli kytketty osaksi tarinaa.


Anu Holopainen - Ilmestyskirjan täti

Holopainen pääsee nyt jo toista kertaa tänä vuonna listalleni, koska satuin viime vuonna voittamaan kaksi hänen kirjaansa. Ilmestyskirjan täti oli erilainen verrattuna Holopaisen vanhempaan tuotantoon, mutta se ei tullut minulle yllätyksenä.

Kirja oli hyvä omassa genressään ja Holopaisen kielenkäyttö rikasta ja voimakasta, mukaansatempaavaa suorastaan. Minuun varsinainen tarina ei kuitenkaan iskenyt, mutta en syytä siitä kirjailijaa vaan omaa rajoittunutta makuani. Kirja ei ollut ehkä parasta lomaluettavaa, sillä toi vahvasti mieleen kaikki mahdolliset työelämän huolet, joita elämä voi ylipäätään eteen heittää... ja lomallahan niitä ei pitäisi ryhtyä murehtimaan. Siinä mielessä siis valitsin lukuajankohdankin huonosti. Lisäksi lukeminen on minulle usein todellisuuspakoa, mutta tämä teos tuntui enemmän hierovan todellisuutta naamaan.

Sanoisinkin, että Ilmestyskirjan täti on todella hyvä teos. Se ei vain tällä hetkellä ollut minulle sopivaa luettavaa. Jossain toisessa hetkessä olisin (ehkä) nauttinut sen lukemisesta enemmän.

27. maaliskuuta 2015

Hiljainen hetki blogissa

Tähän blogiin ei ole tullut nyt niin kovin ahkerasti kirjoiteltua. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että aika on mennyt muihin juttuihin, mutten silti ole blogia unohtanut.

Kauan odotettu loma alkoi viikko sitten ja on nyt jo loppusuoralla. Töihinpaluu häämöttää maanantaina, mutta onneksi totuttelua varten edessä on kaksi nelipäiväistä työviikkoa, kun pääsiäinen sattuu sopivasti. Loman olen löllinyt kotisohvalla ja pelannut ahkerasti Final Fantasy Type-0:a. Sen lisäksi olen raapustanut toiseen blogiin kiivaasti (toistaiseksi julkaisemattomia) postauksia aiheesta, tehnyt kirjoituskurssin palautetehtävää ja lenkkeillyt epäsäännöllisen säännöllisesti. Ollaan toki yhdessä sitten myös tuijoteltu leffoja, animea ja j-doramoja, joten tämä blogi sitten jäi kaiken muun puuhan alle.

Jostain mystisestä syystä tämän hiljaisuuden aikana on silti ilmestynyt listalle uusia lukijoita. Kiitos siitä, kiva saada teidätkin mukaan ^^  Myös Twitterissä on kummallisesti seuraajat lisääntyneet, vaikka olen koko viikon puhunut vain peleistä (tai kenties juuri siksi?).

Vaikka olen puuhannut melkein kaikkea muuta, on myös kirjoittaminen ollut usein mielessä. Tarkoituksena olisi tässä kevään aikana saada fantasiatarinani toinen osa alkuun. Tiedosto jo odottaa, että kirjoittaisin sinne ensimmäiset rivit. Olen kuitenkin tehnyt lähinnä taustatyötä vielä ja täydentänyt hahmo- ja maailmakuvauksia ensimmäisen osan jäljiltä. Kohta olisi aika heittäytyä tekstin kimppuun ja unohtaa kaikki rajoitteet hetkeksi. Ajatus on innostava, sillä tuntuu, että viimeinen puoli vuotta on ollut vain editoimista editoimisen perään ja siihen päälle kirjoituskurssin harjoitustehtäviä. Tarkoitus ei ole väheksyä kumpaakaan, mutta kaipaan taas sitä ihan puhdasta kirjoittamista ilman sen suurempaa suodatinta tai ulkopäin tulevia ehtoja.

Toisaalta samaan aikaan mielessä kutkuttelee tuo pelaamani Final Fantasy Type-0, joka on saanut sisäinen, mutta jo tovin hiljaa olleen, ficcarini huomauttelemaan loistavista tilaisuuksista. Voipi olla, että kirjoittelen tässä välissä vielä jonkin pienen välipalaficin, ennen kuin käyn tuon romaanimittaisen tarinan kimppuun.

Päädyinpä sitten kumpaan tahansa ratkaisuun, toivon, että iltaisin riittää energiaa sekä kirjoittamiselle että pelaamiselle, vaikka työt alkavat taas rullailla normaaliin tapaan. Olin talven todella väsynyt, mikä hidasti mm. kaikkea. En haluaisi viettää kevättäkin samanlaisessa koomassa. Ehkä valo kuitenkin vähän auttaa jaksamaan iltaisin ja sekin, jos saa väännettyä itsensä lenkille ennen sohvalle lysähtämistä.

Pyrin taas päivittelemään blogiakin välillä, vaikka tällä hetkellä nuo pelit puhuttavatkin enemmän kuin muu elämä (tai siis, mikä elämä? ;).

11. maaliskuuta 2015

Kirjallisia edistysaskelia

Viime aikoina on tuntunut tapahtuvan paljon. Tai oikeastaan tapahtumat saivat alkunsa jo viime syksynä. Se oli ihan tavallinen työpäivä, jos nyt niin voi meikäläisen hommista ylipäätään sanoa. Joka tapauksessa mitään epänormaalin normista poikkeavaa ei ollut sattunut. Sitten eräs työtovereistani marssi työpöytäni luokse ja sanoi kuulleensa huhua, että osaan kirjoittaa.

En varsinaisesti ole mainostanut harrastuksiani töissä, mutta en toisaalta ole niitä salannutkaan. Joskus jossain sivulauseessa on saattanut tulla ilmi, että jotain on pöytälaatikkoon raapustettu. En silti koskaan ajatellut, että asiaan kiinnitettäisi sen enempää huomiota. Nyt oli kuitenkin niin, että eräs toinen henkilö ei pystynyt syystä X tekemään kirjoitustyötä, joka alun perin oli hänelle nimetty. Minua pyydettiin paikkaamaan ja suostuin, kun minulle luvattiin, että saan myös nimeni lopulliseen tuotokseen.

Työ tehtiin syksyllä, mutta siitä ei saanut puhua mitään. Ei, ennen kuin nyt.

Pääsin siis kirjoittamaan artikkelin hiljattain avatulle nettisivulle. Kirjoitan niitä myös myöhemmin lisää, kunhan materiaalia saadaan. Kyseistä artikkelia varten pääsin myös kokeilemaan omia rajojani, koska jouduin haastattelemaan kolmea ihmistä... mikä oli jo ajatuksena aivan karmea. Kirjoittaminen ei ole ongelma, mutta puhuminen on kokonaan toinen juttu. Lisäksi pelkäsin, etten osaa kysyä oikeita kysymyksiä enkä sitten saa aikaan järkevää kokonaisuutta.

Tekstiä editoitiin moneen otteeseen, mikä oli hyvä kokemus. En ole juuri tehnyt tilaustöitä, joten sain testata minulle täysin uutta juttua. Jännittävin osuus oli tekstin hyväksytys haastatelluilla ihmisillä, mutta varsinainen muilta tahoilta tullut editointiohjeistus taas ei jännittänyt. Huomasin myös, ettei tästä artikkelista tullut rakentava palaute mennyt samalla tavalla ihon alle kuin esimerkiksi ficeistä saatu, osasin suhtautua siihen jotenkin eri tavalla.

http://matkalladuuniin.fi/tietoa/tarinat/niko-sai-vakiduunin-ville-kartutt-tyokokemusta
Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan artikkelin Matkalla duuniin! -sivustolle.

Tämä ei tarkoita, että työni olisi muuttunut kokonaan kirjoittamiseksi, mutta sainpahan nyt uuden alueen valloitettavaksi. Odotan mielenkiinnolla, millaisia muita tarinoita pääsen kirjoittamaan. Haastattelut tosin edelleen hirvittävät, mutta ehkä jossain kohtaa niistäkin oppii nauttimaan ja ne lähtevät sujumaan luontevammin. Hassuahan se edes on niitä kammoksua, kun se varsinainen työni perustuu aika pitkälti ihmisten kanssa puhumiselle.

Syksyllä lähti vierimään myös toinen kivi. Pelit-lehti haki itselleen avustajia ja pitkällisen (lähes kuukauden mittaisen) pohdinnan jälkeen päätin laittaa hakemuksen sisään, vaikken edes tykkää kirjoittaa peliarvosteluja. Räpelsin mukaan näytearvostelun, josta sainkin palautteen, ettei nyt ollut ihan sitä, mitä he hakevat, mutta samalla pyynnön lähettää näytteen jostain muusta. Olin siis jo hakemuksessa maininnut, että kirjoittaisin mieluummin jotain muuta kuin niitä arvosteluja, kun ne nyt vaan eivät ole minun juttuni.

Noh, tällä kertaa Pelitille lähti blogiteksti ja linkki blogiini, mihin sainkin vastauksen, että kiinnostavalta vaikuttaa ja palaillaan asiaan. Joulun kiireistä selvittiin ihan jo tällä jännityshuurulla. Tammikuu vierähti ilman, että tapahtui mitään, mutta helmikuussa rysähti. Level up! -blogini oli valittu Pelit-lehden kumppaniblogiksi.

Pelit 3/2015
Tärisin varmaan kaksi päivää silkasta innostuksesta enkä oikein tiennyt, miten päin olisin ollut ja mitä seuraavaksi blogiini postaisin. Lopulta kirjoitin yksinkertaisen uutisen yhteistyöstä ja selostin, että blogin sisältö pysyy entisellään.

Tänään oli taas hieman aihetta intoiluun, kun maaliskuun lehti putosi luukusta sisään ja kolmossivulta löytyi juttua uudistetusta Pelit.fistä. Hetken tuli nolosteltuakin, kun oma pärstä on kahteen kertaan sivulla. Mietin heti, olenko ollut liian aktiivinen blogini päivityksessä, mutta ehkä se nyt on sellainen asia, mitä ei tosiaankaan pidä ryhtyä murehtimaan.

Jotenkin nämä kaksi juttua tuntuvat aika turkasen hyviltä. Joku on noteeraanut minun kirjoittamiseni. Joku ulkopuolinen taho on todennut sen olevan julkaisukelpoista. En siis voi olla täysi tumpelo, vaikka ajoittain tekisi vain mieli hakata päätä näppikseen, kun kaikki oma teksti tuntuu umpisurkealta kuralta. Epäilemättä ajoittain suollankin Wordiin kammottavuuksia, mutta joskus ulos putkahtaa asiallistakin materiaalia. Ja se, että nimen omaan joku muu on myös sitä mieltä, merkitsee paljon.

Myös Bub ja Bob juhlistivat sitä, että löysivät itsensä lehden sivulta.

8. maaliskuuta 2015

Se kasvaa sittenkin!

Olen kasvattanut hiuksia suurin piirtein vuoden 2010 joulusta, jolloin leikkasin söpön pörrön palaneen ja katkeilleen kuontalon tilalle. Matkan varrella on väriä tullut vaihdeltua, mutta minusta on tullut myös paljon varovaisempi kokeilujeni kanssa... enkä onneksi ole onnistunut tuhoamaan tukkaani uudestaan.

Joulukuu 2010
Huh, näytänpä nuorelta tuossa kuvassa... mutta onhan siitä toki jo jokunen vuosi aikaakin. Tykkäsin tuosta pörröstä todella paljon, vaikken siihen enää halua palatakaan. Viihdyn ehkä lopulta kuitenkin paremmin pitkähiuksisena.

Onnistuin siis keväällä 2010 polttamaan tukkani aika pahasti tehdessäni värinpoiston ja siirtyessäni suoraan sinisestä lähes valkoiseen tukkaan. Kun tähän lisättiin säännöllinen hopeashampoon käyttö (se kuivattaa), ei suunta ainakaan ollut parempi.

Välissä ehdin olla pinkkipää, mutta kyllästyin siihen ja menin vetämään punaisen kestovärin päälle, mikä olikin sitten viimeinen virhe. Väristä tuli oranssi ja hiukset kärähtivät entistä pahemmin. Kampaajalle kävi tie ja reilusti piti lyhentää... ja tuo lyhytkin oli huonokuntoista! Nyt olen sentään jo päässyt noiden töppäilyjen aiheuttamista vaurioista kokonaan eroon.

Viime vuonna kokeilin jälleen sinistä ja kun sitten siirryin siitä pois, pelkäsin samanlaista katastrofia kuin edellisellä kerralla. Onneksi osasin kuitenkin tällä kertaa hoitaa homman fiksummin ja pahoilta vaurioilta vältyttiin. Tällä hetkellä latvoissa on hieman kaksihaaraisia, mutta olen varaamassa kampaaja-ajan lähiviikkoina. Sitten suunnitelmissa ei ole enää radikaaleja muutoksia ainakaan hetkeen, joten uskoisin tukkani olevan turvassa.

18.3.2013
1.3.2015

Kuten kuvista näkyy, väri on taas melkein sama kuin pari vuotta sitten, mutta pituutta on kertynyt reilusti lisää. Toki jälkimmäisessä on kiharat, joten se ei ihan koko totuutta paljasta. Jostain syystä viihdyn nykyisin paremmin kiharapäänä kuin suorilla hiuksilla, mutta mitään permanenttia en toistaiseksi ole uskaltautunut ottamaan. Kurjaa on vain se, että itse tehdyt kiharat eivät tykkää kosteista päivistä (ja niitä on viime aikoina riittänyt!) vaan katoavat huis hemmettiin jo pelkästään töihin kävellessä.

Toinen ongelma nykyisen tukan kanssa on, että sininen meinaa puskea latvoista läpi jo muutaman pesun jälkeen. Tosin sain viime kuussa Crestalta Directionin punaisen värin ja se on nyt kestänyt hieman paremmin kuin esim. Fantasy Color Gloss. Tällä hetkellä neljän pesun jälkeen latva on kylmän liila, mutta sinistä ei vielä näy, kun se aiemmin tuli esiin jo parissa, kolmessa pesussa.

Noista ongelmista huolimatta tykkäilen tukastani tällä hetkellä aika paljonkin. Sininen oli kiva, mutta ehkä se ei kuitenkaan ollut enää minua. Joskus kuitenkin on kokeiltava asioita vain todetakseen, että alun perin olikin ihan hyvä.


Loppuun tällainen hieno kuva, joka oli seurausta selfie-appilla leikkimisestä. En ole vielä oikein sinut sen kanssa, mutta on se silti ihan hauska lelu.