31. joulukuuta 2015

Joulukuun kirjat

No niin, vuosi on lopussa ja selvisin itselleni asettamasta haasteesta. Olin jo pitkään ollut tyytymätön lukemieni kirjojen määrään, joten päätin, että vuonna 2015 luen ainakin 24 kirjaa ja vähintään 2 kirjaa kuukaudessa. Nyt voin tyytyväisenä todeta, että ehdin kahlata läpi 37 kirjaa. Aloitin myös pari, jotka jäivät kuitenkin kesken.

Tämä vuosi ei ollut siitä helpoimmasta päästä (mikä ei tosin johtunut tästä tavoitteesta) vaan tuskailin erinäisten aikatauluongelmien kanssa ja monesti olin todella, todella väsynyt. Lukuhaaste osoittikin tämän takia myös negatiivisen puolensa ja laskeskelin usein, kuinka monta sivua on päivässä luettava, jotta sen kaksi kirjaa kuussa ehtii kahlata läpi. Jos aika ei muuten riittänyt, nipistettiin yöunista. Velvollisuudentunto kunniaan ja niin pois päin.

Tällä kertaa lupaan itselleni, etten lukuharrastuksesta ota samanlaisia paineita. Tykkään lukemisesta ja en ole sitä hylkäämässä, mutta jos elämä ja kiireet potkivat päähän, ovat kunnon yöunet tärkeämpiä kuin sivumäärätavoite. Lukemisen kuitenkin pitäisi olla kivaa ja rentouttavaa ja sellaisena haluan sen itselleni takaisin.

Hieman yllättäen joulukuussa en lukemisesta enää ottanut paineita ja sitten huitaisinkin viisi kirjaa menemään. Tosin tässä saattoi auttaa loma, jolla olen ehtinyt lukemaan huomattavasti enemmän kuin arkena.



Candace Bushnell - The Carrie Diaries

Carrie Diariesiin tutustuin ensin tv-sarjana, josta kiinnostuin, koska teininä katselin Sinkkuelämää-sarjaa aktiivisesti. Carrie Diaries siis kertoo Sinkkuelämään Carrien nuoruusvuosista. Tykkäsin tv-sarjasta tosi paljon, joten kirjatkin sitten tarttuivat mukaan. Toinen on tosin vielä lukematta.

Hämmästyin kirjan ja sarjan eroista, vaikkei ehkä pitäisi. Olenhan törmännyt vastaavaan useasti, kun olen lukenut kirjoja, joiden pohjalta tv-sarjoja on kuvattu. Peruselementit olivat toki samat ja tuttuja tapahtumiakin tuli vastaan, mutta silti kirjassa oli paljon sellaista, mikä sarjasta oli jätetty pois. Hyvä niin oikeastaan, koska siten se oli uusi ja mielekäs kokemus eikä pelkkää kertaamista.

Kirja oli myös tavallaan hämmentävä. Odotin tietysti nuorille suunnattua romaania, koska päähenkilötkin ovat lukioikäisiä, mutta kuten tv-sarja, myös tämä kirja oli jotain muuta. Nuorista hahmoista huolimatta kirjoitustyylissä oli jotain, mikä vetosi minuun aikuisena. Minulle ei tullut jo varsin tutuksi käynyttä tunnetta, että tässä sitä taas luetaan nuorille suunnattua tekstiä ja voi, voi, kun en oikein ole kohderyhmää, olisin tykännyt tästä enemmän viitisentoista vuotta sitten. Ei, tällä kertaa nautin alusta loppuun ja koin oikeasti olevani kohdeyleisöä.

En tiedä, mikä taika tässä kirjassa oli. Kun tartun kakkososaan, pitää kiinnittää asiaan tarkemmin huomiota. Mitä keinoja Bushnell käyttää? Tahdon samat omaan työkalupakkiini. Aion varastaa sumeilematta, jos vain keksin, mikä tässä oli salaisuutena.


Elina Rouhiainen - Uhanalainen (Susiraja #2)

The Carrie Diariesista siirryin sitten taas selkeästi nuoremmille suunnattuun teokseen eli jatkoin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan lukemista. Tämä upposi ihan yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, vaikken tosiaan ihan kohderyhmää ole ja kaipasin taas sitä aikuisnäkökulmaa, mutta ymmärrän kyllä, ettei se toimisi tässä kohtaa (ratkaisuhan olisi pitänyt tehdä ensimmäisen kirjan kohdalla) vaan nyt mennään näillä ja niin on hyvä.

En jaksanut kiinnostua ihmissuhdeosiosta, mutta itse tarina on mielestäni hyvä ja pitää otteessaan. Haluan tietää niin susien kuin Raisankin salaisuudet, uppoutua tähän salaperäiseen maailmaan syvemmälle. Pidän myös edelleen siitä, että tarina sijoittuu Suomeen. Vastaaviin kirjoihin en ole kovin montaa kertaa törmännyt, joten ainakin minulle tässä on uutuuden viehätystä. Ja siis joo, olen lukenut Suomeen sijoittuvia kirjoja kyllä, mutta hyvin vähän kotomaaperällä tapahtuvaa urbaania fantasiaa.

Ei kai tässä voi muuta sanoa kuin, että aion lukea sarjan loputkin kirjat. Sitten vain ostoksille Elisa Kirjaan taas kerran...


Kyoko Mori - Shizukon tytär

Shizukon tytär tarttui kirpputorilta mukaan, koska Japani. Yllätyin, kun kirja olikin oikeasti kiinnostava. Lähtöasetelma ei kuulostanut sellaiselta, mitä yleensä tykkään lukea. Kirja siis kertoo lukioikäisestä tytöstä, jonka äiti on tehnyt itsemurhan ja isä mennyt uusiin naimisiin, eikä tyttö tule toimeen uuden äitipuolensa kanssa.

Tarinan lähtökohta on ehkä perinteinen jopa satuasteelle saakka, mutta kiinnostavan siitä teki juuri kulttuurillinen erilaisuus. Pidinkin teosta matkana 70-luvun Japanin kulttuuriin ja huomasin niskavillojeni nousevan pystyyn erityisesti naisten yhteiskunnallisen aseman suhteen. Tämä on asia, joka mietityttää minua nykypäivän Japanissakin, mutta mikäli kirjan tiedot pitävät paikkansa, on vuosikymmenten aikana muutoksia kuitenkin tapahtunut.

Shizukon tytär olikin minulle ehkä enemmän kulttuuriantropologinen sukellus kuin kaunokirjallinen nautinto. Itse tarina ei minua kiehtonut erityisen paljon, mutta juuri kulttuuri, ihmisten väliset valtasuhteet, politiikka ja yhteiskunta vetivät puoleensa. Ei niin, että ihannoisin vaan olen yksinkertaisesti kiinnostunut ja haluan nähdä ja ymmärtää yhä enemmän. Jäin janoamaan lisää.


Taru ja Tarmo Väyrynen - Kuuman tuulen aika

Törmäsin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n Facebook-ryhmässä mainokseen Vuorileijonan varjo -trilogian itsenäisestä jatko-osasta, jonka sai ladata ilmaisena epub-tiedostona. Kävin kyseisen tiedoston tietenkin lataamassa, mutta en sitten ryhtynytkään kirjaa vielä lukemaan. Halusin nimittäin ensin virkistää muistiani alkuperäisen trilogian suhteen. Luin sen joskus yläasteikäisenä enkä enää muista yksityiskohtia kovinkaan kirkkaasti. 

Trilogian ensimmäinen osa tulikin sitten kahlattua varsin nopeasti. Tarina käynnistyy, kun Sirpin saarivaltio valloitetaan ja päähahmot joutuvat pakenemaan kotikaupungistaan. Vaikka läpi käydään sotaan ja vallan ikeestä vapautumiseen liittyviä kuvioita, iso osa tarinaa on hahmojen kasvu lapsista nuoriksi, vastuuta ottaviksi aikuisiksi, joista kenenkään rooli ei ole helppo.

Tykkäsin tarinasta edelleen. Alusta ehkä hitusen enemmän kuin lopusta, sillä loppuratkaisu tuntui olevan vähän Deus ex machina -meininkiä, mihin en nuorempana kiinnittänyt huomiota ollenkaan, mutta nyt se pisti silmään. Ei se kuitenkaan hyvää kokonaisuutta pilannut vaan innolla hyppään seuraavan osan kimppuun.


J. K. Rowling - Harry Potter ja viisasten kivi

Sain joululahjaksi kuvitetun version Viisasten kivestä, kuten olen jo tainnut mainitakin. Kyseinen lahja piti tietenkin korkata heti jouluaattona ja tänään sain sen sitten luettua loppuun. Kirja oli niin painava, ettei sitä voinut mukavasti iltaisin sängyssä lukea, mutta sohvalla istuen ja kirjaa sylissä pidellen homma onnistui. Tarina oli edelleen nautittava ja ihana kuvitus tuki sitä juuri sopivasti.

Nyt olisi sitten kamala hinku napata hyllystä Salaisuuksien kammio, mutta taidan malttaa mieleni vielä toistaiseksi. Jään odottelemaan uutisia muista kuvitetuista Pottereista. Jospa vaikka ensi joulunakin paketista paljastuisi tällainen erittäin mieluinen lahja. Tästä saisi perinteen muutamaksi vuodeksi.

Harry Potterista ei sinällään ole juuri uutta sanottavaa. Tarina lienee kaikille tuttu, itsellenikin melko läpikotaisin. Vaikka löydän kirjoista kritiikin aihetta, en voi olla hieman ihailematta Rowlingin kerrontatyyliä. Pottereissa on edelleen kummallista taikaa.

Vuosi 2015

Taas on vuosi vierähtänyt ja on aika luoda katsaus taaksepäin. Mitä vuodesta 2015 oikein jäi käteen vai jäikö mitään?

Tammikuu

Kuu alkoi synttärihulinoilla, jotka tosin olivat tapansa mukaan pienimuotoiset. En ole kova juhlimaan. Synttäreiden jälkeen ohjelmassa oli paljon kirjoittelua ja sen pohdintaa, mutta loppukuuta leimasi kuitenkin äänen katoaminen. Sain kolmen päivän puhekiellon lääkäriltä ja neljäntenäkin päivänä ääni oli vain pientä kähinää. Lisäksi tammikuussa hankkiuduin eroon sinisestä hiusväristä, jonka olin päähäni suurella vaivalla edellisenä syksynä taikonut.

Tuo kaikki näkyi blogipostauksissa. Muuten minulla onkin vain hämärä mielikuva kuukauden tapahtumista. Toisaalta vuosi on mennyt todella nopeasti, toisaalta tuntuu, että tammikuusta on ikuisuus.




Helmikuu

Mikä oli oleellista helmikuussa? No, tietenkin Desucon Frostbite! Meillä oli pari convierasta ja kaikki sujui oikein mallikkaasti. Cosplay jäi osaltani melko vähäiseksi, mutta toisaalta conissa oli paljon rennompaa hengata, kun päällä ei ollut mitään puristavaa, kiristävää ja hankalaa. Kuljin erilaisissa mekoissa ja sunnuntain asuna kierrätin itse asiassa hääpukuni yläosan. Rakastan kyseistä mekkoa, joten täyty keksiä sille vielä uusiakin käyttötilaisuuksia.

Kirjoitettuakin kuukauden aikana tuli ja lisäksi koin käänteisen ikäkriisin, kun minua luultiin reilusti nuoremmaksi kuin oikeasti olen. Yleensähän sitä kai pidetään hyvänä asiana, mutta minä olen ihan mielelläni kolmekymppinen ja mieluusti soisin, että minua myös ikäni mukaan kohdeltaisiin ja ikäisenäni pidettäisiin. Tosin ei se haittaa, jos Alkon kassa joskus kysyy papereita.

Maaliskuu

Maaliskuu oli blogissa melko hiljainen. Pääsin silti vihdoin kertomaan Matkalla duuniin! -toimittajan hommasta, joka starttasi virallisesti jo syksyllä 2014, mutta josta piti olla hissunkissun pitkän aikaa.

Nyt tuota pestiä on tullut jo tehtyä useampi kuukausi ja varmuutta tekemiseen on karttunut matkan varrella. Täydellinen en silti ole. Jännitän haastatteluja ja tuskailen usein tekstin pituusrajoitusten kanssa. Toisaalta se on hyväkin. Tiivistämistä on tullut harjoiteltua hyvin ahkeraan tämän homman myötä.

Huhtikuu

Tämä kuu oli niin hiljainen, ettei oikein ole kuvaakaan laittaa. Mitä ihmettä oikein tein huhtikuussa? Töitä varmaan ja ehkä pelailin. Ei mitään käryä. Pelilomani tosin oli maaliskuun viimeisellä viikolla, joten ehkä putki sitten jäi sieltä päälle.

Toukokuu

Toukokuussa tapahtui. Oli syntymäpäiväjuhlia, äitienpäivää, kirsikankukkia ja Maltan matka. Jotekin ehdin siinä tohinassa kirjoittaa jopa 9 blogipostaustakin. Mielestäni se on ihan kohtalaisen paljon minun mittapuullani.

Yleensä toukokuu on kiireisyytensä vuoksi hyvin raskas, ei se tainnut tänä vuonna tehdä poikkeusta. Maltalle karkaaminen oli kuitenkin loistava tapa katkaista arki ja irtaantua kaikesta stressaavasta. Viikko oli ihana ja antoi paljon inspiraatiota kirjoittamiseen. Ehkä se vähän kasvatti taas energiavarastojakin. Hyvä reissu siis kaikin puolin.

Kesäkuu

Kesäkuu ei ollut kovin kesäinen. Kuva villasukista mökillä kertoo paljolti siitä, millaisissa lämpötiloissa eleltiin.

Törmäsin myös ikävään ongelmaan. Vaikka Maltalta oli haettu kivasti inspiraatiota, olin tekstin kanssa jumissa viikon tauon jälkeen. Tätä seurasi syrjähyppy toisen tekstin pariin, mutta kuten tulisten ihastusten kanssa usein käy, tämäkin katosi omia aikojaan. Tosin säästin kyseisen tekstin tulevaisuuden varalta. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka siitä saisi jotain kelvollista aikaan.

Kesäkuussa käytiin myös Desuconissa. Pitkästä aikaa hankin coniin ostopuvun, koska aikaa ja jaksamista ei ompelemiseen riittänyt. Tykästyin puvun hameeseen ja olenkin alkanut käyttää sitä arkivaatteena. Muutenkin puku oli oikein kiva, mutta sen muut osat eivät ehkä oikein sovellu arkikäyttöön.

Heinäkuu

Alkukuu meni töissä, loppukuu lomalla. Merkittävä tapahtuma oli Maan mahdin kansikuvan kuvauspäivä. Itse en tosin ollut paikalla, mutta oli jännittävää ensin odottaa tuloksia ja sitten päästä näkemään niitä. Olen vieläkin innoissani.

Kesälomalla sorruin tavalliseen tapaani shoppailemaan. Meille tuli kotiin senkki, joten nyt keittiössä kivemmin tilaa astioille. Tärkeämpi ostos oli silti Kobo e-reader, joka on koitunut turmiokseni. Palkkani valuu hiljalleen e-kirjakauppoihin, kun kirjoja on vähän turhankin helppo ostaa. Toisaalta ei lukeminen ainakaan pääse loppumaan kesken. Se on aina vain nettiyhteyden päässä. Voin kyllä lämpimästi suositella Koboa e-kirjojen lukemiseen. Kulkee näppärästi mukana, taustavalo mahdollistaa pimeässä lukemisen ja kirjoja on tosiaan erittäin helppo ostaa ja lukea.

Elokuu

Paluu arkeen koitti rankkana, mutta hengissä kuitenkin selvittiin. Illat menivät joko koomatessa tai kirjajuttuja puuhatessa. Tulipahan todettua, ettei taittaminen ole minun juttuni sitten yhtään. Onneksi on mies, josta on moneksi. Ilman M:aa en olisi millään saanut valmista.

Elokuu on meillä myös aina täynnä juhlia. Normaalisettiin kuuluvat M:n, M:n veljen ja minun isäni synttärit. Tänä vuonna niiden lisäksi oltiin kaverin kolmekymppisillä, jotka paljastuivat melkoisiksi kekkereiksi. Olin ehkä pikkuisen kateellinenkin. Kukaan ei tule koskaan järjestämään minulla tuollaisia juhlia. En ehkä haluaisi juuri Nintendo-teemabileitä, mutta esim. Final Fantasy -synttärit olisivat tosi makea juttu!

Syyskuu

Maan mahti saatiin pakettiin ja julkaistua. Pian se alkoi ilmestyä e-kirjakauppoihin. Syyskuu oli siis jännittävää aikaa, kun kävin kauppojen sivuilla roikkumassa ja kurkkimassa, koska sitä saa.

Syyskuussa oli tietysti myös Tracon, joka kuuluu vuosittaiseen ohjelmaamme. Tälläkin kertaa conissa oli kivaa ja seura oli hyvää. Valitsemamme hotelli oli kuitenkin hieman pettymys. Ensi vuonna täytynee valita paremmin. :P

Conin jälkeen syyskuussa oli hieman rauhallisempaa, mutta loppukuusta huitaisimme vielä Helsinkiin visiitille. Toin sieltä tuliaisiksi flunssan, jonka kourissa sitten kärvistelinkin seuraavan viikon. Oli kuitenkin kiva käydä pääkaupungissa pyörähtämässä yhdessä M:n kanssa. Vaikka ollaan maailmalla reissattu yhdessä, oli Helsinki vielä kokematta (yksin käyn siellä kyllä useamman kerran vuodessa).

Lokakuu

Lokakuussa blogi alkoi hiljentyä ja samaa talviunta se meinaa nukkua edelleen. Kirjoittelin Maan mahdin jatko-osaa ja taisin hieman pelaillakin. Kävin myös E:n kanssa Helsingin kirjamessuilla. Päivän jälkeen jalkoja särki, mutta reissu oli mielenkiintoinen ja hauska.

M:n kanssa vietimme toista hääpäiväämme 28.10., joskin varsinaisen juhlinnan siirsimme samaisen viikon perjantaille. Pitkä viikonloppu maistui ja niin maistui hyvä viinikin ruoan kanssa. Tällä kertaa emme lähteneet edes ulos syömään. Arki oli ollut kiireistä ja raskastakin, joten rauhallinen ilta kahdestaan kotona oli erittäin tervetullut vaihtoehto.

Lokakuun päätteeksi menimme uudestaan naimisiin, tällä kertaa virtuaalisesti Final Fantasy XIV:ssä. Seremoniaa oli todistamassa kolme kaveria. Hassua kyllä, jännitin melkein yhtä paljon kuin oikeissa häissä.

Marraskuu

Marraskuussa piti kirjoittaa Nanoa, mutta yrityksesihän se jäi. Minulla on aina jonkin kamala kiirevaihe elämässä juuri marraskuussa ja sen takia Nano menee yleensä reisille. Tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta.

Ehdin kuitenkin käydä pari kertaa japanin tunneilla ja kerran kampaajalla, missä en ollut käynytkään melkein vuoteen. Yhdet pikkujoulutkin pidettiin ja oli kyllä ihan älyttömän kivaa. Oli mahtavaa päästä viettämään aikaa hyvien tyyppien kanssa. Useimpia en ollut edes nähnyt kuukausiin, joten siinäkin mielessä pikkujoulut tulivat erittäin tarpeeseen.

Marraskuuta kuitenkin leimasi yleinen synkkyys eikä pelkästään sään puolesta. Kuukauden aikana ehti tapahtua kaikenlaista, mikä veti mielialaa mustiin syövereihin, joten olin oikeastaan vain helpottunut, kun päästiin siirtymään joulukuun puolelle.

Joulukuu


Vuoden viimeinen kuukausi oli kiireinen. Töissä riitti hässäkkää, oli pikkujoulua, japanin opiskelua, uutta Tähtien sotaa ja kirjoittamista. Sain vihdoin TT:n puoliväliinsä ja lisäksi raapustelin kaksi Final Fantasy XIV -ficciä. Ehdin jopa aloittaa erään scifimmän tarinan työstämisen, mutta sen osalta en ole ollenkaan varma, tuleeko sitä mitään. Niin ja luin ihan kiitettävän määrän kirjojakin. Ne esittelen omassa postauksessaan.

Joulukuussa tunnuin saavan paljon enemmän aikaan kuin muuten syksyllä. Kenties tiedossa oleva loma auttoi rutistamisessa. Loma kyllä tuli tarpeen ja olen siitä todella paljon nauttinut. On ollut rentoa olemista ja kaikenlaista puuhastelua sopivassa suhteessa. Tosin ainahan loma on hiukkasen liian lyhyt ja pidempäänkin voisi olostaan nautiskella. ;D

Jouluaattona tuli sitten napattua perinteinen jouluselfieni. Ehkä teetän näistä ison kollaasin vaikkapa sitten 50-vuotissynttäreille.


Muutaman version kautta on taas palattu punaiseen tukkaan. Ehkä nyt vihdoin pysyttelen siinä, koska se on kuitenkin se minun juttuni. Viimeisen vuoden aikana on tullut todettua, että työlästä tätä tukkaa on ylläpitää. Värjääminen helpotti, kun pääsin käsiksi Elumeniin, mutta rinnalle tuli tyvikasvun kanssa taisteleminen. Sen lisäksi pituutta alkaa olla sen verran, että tukka on aina jossain väärässä välissä, jos sitä ei pidä kiinni ja takkuunkin se menee kovin herkästi. Pitkään pärjäilin ilman hoitoaineita, mutta nyt ne ovat taas tulleet kuvioihin mukaan, samoin värjäävä tyvispray ja hiuspuuteri. Hiuksiin siis meni aikaa ja rahaa ennätyksellisesti vuonna 2015 ja ensi vuonna tuskin helpottaa. Silti en halua luopua ja vaihtaa lyhyempään malliin.

Vuosi 2016

Niin, uusi vuosi olisi taas edessä. Ikävuosia rapisee lisää heti loppiaisena ja vähän sen jälkeen edessä on Desucon Frostbite. Lisäksi vuodelta odotan muita coneja ja Final Symphony -konserttia. Varmaan keksitään jotain muutakin kivaa.

En yleensä harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta ajattelin jotain sen suuntaista tällä kertaa suunnitella. Haluan lukea taas paljon kirjoja (37 vuonna 2015), mutta en halua ottaa asiasta paineita. Otan siis aikaa lukemiselle, mutta lopetan sivumäärien laskemisen ja tuskailun siitä, että on ehdittävä kahlata vähintään kaksi kirjaa kuukaudessa läpi.

Lisäksi haluan ottaa aikaa kirjoittamiselle. Toivon, että ensi syksynä kirjoittamiskurssi ei menisi päällekkäin japanin opintojen kanssa, jolloin voisin taas osallistua. Vaikken kurssille pääsisikään, aion käyttää aikaa tekstien tuottamiseen. Kovasti houkuttaisi taas kirjoittaa kesäraapaleita ja joulukalenteria, mutta katsotaan, mitä lopulta keksin.

25. joulukuuta 2015

Kirjaisa joulu

Jouluaatto oli yllättävän kirjaisa tänä vuonna. Ei ole tainnut samanlaista satoa ollakaan vähään aikaan. Tämä oli tietysti erittäin positiivinen yllätys, en ole ollenkaan pahoillani.

Sain Kristiina Vuorin Neidonpaulan, J. K. Rowlingin Viisasten kiven kuvitettuna versiona ja J. S. Meresmaan Mifongin kätkemän. Luettavaa siis riittää hetkeksi... varsinkin, kun mukaan laskee kolme e-kirjaa, jotka voitin aaton aattona Osuuskumman Facebook-arvonnasta ja Vuorileijonen varjo -trilogian, jonka shoppailin itse edellisenä päivänä. Veikkasin itse, että luen näitä seuraavat puoli vuotta, mutta M oli sitä mieltä, ettei siinä mene kuin kolme kuukautta. Katsotaan, miten käy. Päätin nyt aloittaa Potterista, vaikka olen sen villeinä nuoruusvuosina jo aika montaa kertaa lukenut. Tarinassa on edelleen viehätystä ja rakastan kirjan kuvitusta jo nyt. Olisi ihanaa saada koko sarja samalla tavalla kuvitettuna, vaikkakin esimerkiksi Feeniksin kiltaa varten varmaan tarvitsisi jo jonkinlaisen lukutelineen.

Loput aattoillasta menikin sitten Viisasten kivi sylissä istuen. Muut katselivat Breaking Badia, mutta minua kiinnosti tällä kertaa kirja enemmän.

Muitakin lahjoja toki tuli. Sain jälleen käsisaippua, suihkusaippua, käsirasva -setin ja meikinpoistoainetta. Koska jo viime jouluna tuli kaksi käsirasvaa, joista olen käyttänyt puolikkaan tuubin, on minulla nyt käsirasvaa 4,5 vuodeksi. Pitäisi ehkä vihjaista, että vähään aikaan en tarvitse lisää, heh. Suklaata tuli myös levy kaupalla, samoin muitakin karkkeja, joten sokerihumala on tällä lomalla taattu. Lisäksi lahjakääreistä paljastui kuppikakkukaulakoru, uudet villasukat ja kasa arpoja. Yhteisinä lahjoina M:n kanssa saimme uuden Mad Max -elokuvan, Nathan Drake PS4 Collectionin, käsin tehtyjä Final Fantasy -joulupalloja (jotka minä haluaisin ripustaa pysyvästi ikkunaan, M oli ehkä vähän eri mieltä) ja lasisen joulukuusen. Toivon totisesti, että tätä uutta kuusta eivät varkaat vie, kuten edellisen kanssa valitettavasti kävi.

Eilisestä vietimme suuren osan minun perheeni luona ja illaksi ajelimme M:n vanhemmille. Täällä ollaankin sitten tapaninpäivän iltaan asti. Ajattelin ottaa rennosti ja käyttää ajan lueskeluun ja kirjoittamiseen, toki sosialisoimista unohtamatta. Välillä varmaan pitää tankata jouluruokiakin. Kuulostaa ihanan rauhalliselta.

Toivottavasti teillä muillakin on ollut mukava jouluaatto ja toivon mukaan myös muut pyhät menevät kivoissa merkeissä!

23. joulukuuta 2015

Tulkoon joulu

No niin, nyt ollaan jo jouluaaton aatossa ja ihan kohta pitäisi ryömiä lämpimään peiton alle. Ensimmäinen lomapäivä hujahti käsistä, kun paistoin kinkkua ja odotin uutta pesukonetta, jonka asennus ei tietenkään sujunut suunnitelmien mukaan, mutta onneksi veli on putkimies ja hoiti tänään tilanteen kuntoon.

Tänään oli vuorossa myös pakollinen kauppareissu, ennen kuin kaikki menee kiinni. Koska oli pakko myös mennä S-pankkiin, suuntana oli jälleen Prisma, jota olen jo useana jouluna manaillut. Ehkäpä ensi vuonna ei ole pakollista pankkireissua tiedossa ja voi suunnistaa johonkin pienempään ja siten miellyttävämpään kauppaan. Inhoan noita automarketteja tavallisinakin päivinä, mutta näin joulun alla ne muistuttavat helvetin esikartanoa. Hengissä kuitenkin selvittiin eikä tarvinnut jäädä haamuna haahuilemaan Prismaan lopuksi ikuisuudeksi.

Kun sekä pesukonepulma että kauppahelvetti oli selätetty, olenkin saanut keskittyä niihin kivoihin juttuihin eli tekstien parissa puurtamiseen. Itse asiassa tulostelin jo eilen puolikkaan TT:n joulutuomisiksi esilukijalle ja nyt olen jo puolittain paniikissa siitä, millaista kommenttia oikein saan. Vaikka palaute hirvittää, toivoisin silti löytäväni myös jonkun fantasiaa muutenkin lukevan esilukijan kurkistamaan tekstiä.

Tänään raapustelin sitten Final Fantasy XIV -ficciä taas. Lupasin peliporukallemme kirjoittaa sellaisen, jossa hahmomme puuhaavat jotain. Tällä hetkellä teksti on aika kamalaa kuraa, vaikka itse sanonkin. Olen lähinnä haeskellut otetta hahmoista, joten kaikki täytyy kirjoittaa uusiksi jossain vaiheessa. Ote kokonaisuudesta tai kokonaisuus ylipäätään puuttuu vielä täysin enkä tykkää tarinastani yhtään. Uskon kuitenkin, että kaiken haahuilun keskeltä punainen lanka vielä löytyy ja peliporukkamme saa luettavaa. Se on sitten kokonaan eri asia, kiinnostaako tuollainen tarina ketään muuta, mutta liekö sillä väliäkään. 

Seuraavat pari kolme päivää ovat varmaan kirjoittamisen osalta hiljaisia. Huomenna pöräytämme auton käyntiin jo aamupäivällä ja suuntaamme minun vanhemmilleni. Sieltä sitten jatkamme illalla M:n vanhemmille, missä luultavasti viivymme aina tapaninpäivään saakka. Luultavasti ohjelmassa on haudoilla vierailua, syömistä, leffojen katselua ja muuta yhteistä toimintaa, jolloin ei ole suotavaa hautautua koneen ääreen salaperäisiin maailmoihin seikkailemaan. Tosin varmuuden välttämiseksi läppäri lähtee mukaan... jos vaikka joku pieni hetki naputteluunkin löytyisi. Joulupyhät ovat sen verran sosiaalista aikaa, että saatan ajoittain tarvita omaa pientä pakopaikkaa edes blogin päivittämisen muodossa.

Mutta eipä tässä varmaan sen ihmeellisempää. Kenties on aika ryömiä sänkyyn ja lueskella kirjaa, kunnes nukahtaa. Aamulla voikin sitten ihmetellä, kuinka se joulu tuli jälleen kerran niin uskomattoman nopeasti. Vastahan edellisestä on vuosi!

21. joulukuuta 2015

Kurkistus syksyn vaatekaappiin

Talvi ei ole saapunut vieläkään vaan syksy on venähtänyt pitkäksi. Katselin tuossa syksyn mittaan räpsimiäni kuvia ja kiinnitin huomiota siihen, että olen melkein koko ajan kulkenut aika samalaisella tyylillä. Sanon usein, ettei minulla ole mitään tiettyä pukeutumistyyliä, mutta ehkä minulla sittenkin on... hämmentävää.

Pahoittelen kuvien hailakkuutta. Useimmat on tullut räpsäistyä juuri ennen kotoa lähtöä eteisen peilistä... ja valaistus eteisessä on... noh, huono. Siihen päälle kännykkälaatu, joten ihmeitä ei voi odottaa.

Syyskuussa:



Alkusyksystä suosiossa olivat mintunvihreä ja liila neuletakki. Ne tuli yhdistettyä kahteen eri hameeseen, joista tuo ensimmäinen on itse asiassa peräisin Final Fantasy Type-0:n cosplayasusta. Olen kierrättänyt sen arkikäyttöön, koska tykkään siitä valtavan paljon.

Lokakuussa:

Lokakuulta olikin vain yksi asukuva. Olin lähdössä E:n kanssa kirjamessuille. Jälleen tuttu ja turvallinen neuletakki tuli kiskottua päälle, mutta yhdistin sen mustavalkoiseen mekkoon ja jättimäiseen vaaleanpunaiseen rusettiin. Jälkimmäinen keräsi jostain syystä paljon katseita. :P















 Marraskuussa:



Marraskuussa värimaailmassa tapahtui muutos. Menin edelleen samoilla hamosilla, mutta neuletakit vaihtuivat vähän paksumpiin neulepuseroihin ja kevyemmät värit viininpunaiseen. Tosin myös tuota valkoista neuletta on tullut käytettyä ahkerasti.

Joulukuussa:

Koska ulkona tarkenee edelleen erinomaisesti hameessa, sillä mennään. Nyt olen ottanut käyttöön uuden jouluneuleeni, joka tosin on näihin keleihin nähden vähän turhan kuuma. Takki tuohon vielä päälle ja hikoilu on varmaa. Kotona meillä on kuitenkin sen verran viileä, ettei neule ja villasukat ole ollenkaan liikaa.

Minulla on itse asiassa myös punainen syys-/talvihame, mutta jostain syystä se ei ole päässyt esiintymään ainoassakaan kuvassa. Olen sitä kyllä jonkin verran käyttänyt, mutta tänä vuonna se ei ole oikein istunut yhteen käyttämieni yläosien kanssa, joten käyttö on jäänyt vähemmälle kuin aiempina vuosina. Haluaisin ehkä vielä yhden paksumman hameen, jossa voisi olla ruutukuosia, pitsiä ja vähän röyhelöäkin. En ole vielä löytänyt sopivaa yksilöä.








Melkein koko syksy on tosiaan tullut kuljettua hameissa, koska viihdyn niissä paremmin kuin housuissa. Muutaman kerran on kuitenkin ollut farkkutyylikin.




Joo, minulla on käytännössä nuo yhdet ja samat farkut käytössä. Omistan myös kahdet mustat ja yhdet vaaleanpunaiset, mutta jostain syystä niitä ei vain ole nyt tullut käytettyä.

Ja vertailun vuoksi: tällä tavalla tonttuilin joulukuussa 2005.



Tuo hame on oikeastaan aika kiva. Voisin haluta samantyylisen, jos vain jostain löytyisi.

20. joulukuuta 2015

Puuhastelua joulukuussa

Yhtäkkiä on joulukuun 20. päivä. Käsittämätöntä! 

Tämä kuukausi on huvennut silmissä, kun olen painanut kodin ja työpaikan väliä edestakaisin. Illat ovat menneet joko koomatessa, pelatessa tai kirjoittaessa, joista jälkimmäinen on onneksi sujunut suhteellisen hyvin tässä kuussa verrattuna edelliseen. En tiedä, otinko Nanosta ylimääräisiä paineita vai häiritsikö kaikki muu elämä kirjoittamista vain liikaa. Kuitenkin tuota häslinkiä on tähänkin kuukauteen mahtunut ihan kiitettävästi.

M teki meille pipareita
Meillä oli toiset pikkujoulut, joissa tosin oli paikalla vain kolme vierasta. Ilta kului nopeasti, kun pelailimme yhdessä mm. Mariokartia. Koska minkäänlaiset ajelupelit eivät kuulu suosikeihini, olin kuitenkin enemmän katsojan roolissa kuin ohjaimessa kiinni.

Pikkujoulujen lisäksi yksi viikonloppu vierähti M:n vanhempien luona ja siellä vierailivat minunkin vanhempani. Syötiin hyvin ja sujuvasti M:n kanssa kuunneltiin, kun vanhemmat juttelivat yhdestä sun toisesta asiasta. Itse ei tullut keskusteluun kyllä juuri osallistuttua, mutta tulipahan kaksi sukulaisvierailua hoidettua yhdeltä istumalta.

Tänä viikonloppuna olikin sitten vuorossa perinteinen joululeffassa käynti M:n perheen kanssa. Valinta ei ollut vaikea: Star Wars episode VII oli yksinkertaisesti pakko nähdä. Hyvähän se oli kuin mikä tai ainakin parempi kuin episodit I-III. Alkuperäistä trilogiaa ei varmasti mikään pieksä, koska se on kuorrutettu nostalgialla. Täytyy kyllä sanoa, että Force Awakening sai paljon ekstrapojoja Harrison Fordista. Olihan Han Solo yksi lapsuuteni suurista ihastuksista, joten oli mahtavaa päästä vielä kerran näkemään hänen seikkailujaan. Tykkäsin.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen täysin vakuuttunut, ettei Voima ja teiniangsti sovi yhteen. Jedit pitäisi pitää purkissa parikymppisiksi ja vasta sitten aloittaa Voiman käyttökoulutus. Silloin säästyttäisiin paljolta pahalta. Tämän enempää en aio mitään spoilaavan suuntaistakaan sanoa eikä tuokaan ole mikään spoileri ole vaan puhtaasti oma teoriani.

Kirjoittelutkin ovat sujuneet ihan mukavasti. TT on nyt suurin piirtein puolivälissä… ainakin tarinallisesti. Sanamäärästä en mene sanomaan. Eräs innokas lukija saa luultavasti lähipäivinä ensimmäisen puolikkaan hyppysiinsä, mutta muita esilukijoita ei tällä hetkellä ole.

TT:n lisäksi raapustelin Final Fantasy XIV -ficin, kuten vähän uhkasinkin. Suomalaisessa FFXIV Facebook-ryhmässä on sopivasti meneillään kilpailu, johon piti osallistua jollakin peliin liittyvällä taideteoksella. Minä luonnollisesti päätin kantaa korteni kekoon tekstillä. En tiedä, voidaanko ficci laskea taideteokseksi, mutta sittenhän se nähdään, kun tulokset tulevat. Kisa antoi myös hyvin motivaatiota kirjoittaa ficci vihdoin oikeasti eikä vain haaveilla siitä. Ajattelin kyllä kirjoitella lähiaikoina vielä toisenkin.

Blogia sen sijaan ei ole tullut päivitettyä kaiken tohinan keskellä. Pitäisi varmaan tehdä uuden vuoden lupaus säännöllisistä postauksista, mutta toisaalta postailen mieluummin silloin, kun on oikeasti sanottavaa, kuin pakon edessä. Nyt kuitenkin hankin blogien päivittämistä varten Open Live Writerin, jota testatakseni oikeastaan ryhdyin tätä postaustakin kirjoittamaan. Mielenkiinnolla odotan, minkä näköisenä teksti tulee blogiin.

Joululomakin on ihan kohta, itse asiassa puolikkaan työpäivän päästä. Edessä on jouluhalon leipomista ja kinkun paistamista, mutta ajattelin myös ehti näppäimistön ääressä viihtyä vielä ennen aattoa. Jospa sitä saisi blogiinkin jotain lisää. :D

//edit

Näköjään Open Live Writer ei ole vielä täydellinen. Postauksen kirjoittaminen ja muokkaus onnistui sulavasti, mutta tageja ohjelma ei antanut laittaa. Lisäksi julkaisun yhteydessä heitti Error 403:n, joten eipä teksti sitten blogiin siirtynyt. Sen verran kivalta editorilta kuitenkin vaikuttaa, että jään odottamaan seuraavaa versiota... josko sitten jo pääsisi postailemaankin sillä.

6. joulukuuta 2015

Marraskuun kirjat

Vähän myöhässä tämä postaus, mutta eikös se mene niin, että parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Yritin marraskuussa viimeiseen asti saada kolmatta kirjaa luettua, mutta viimeisenä iltana väsymys puski päälle ja kirjan vikat sivut tuli luettua vasta 1. joulukuuta. Siispä saldo oli lopulta vain kaksi kirjaa.

Tällä kertaa kirjoista ei ole kuvia, sillä nuo kaksi olivat e-kirjoja enkä suotta viitsi Koboani tähän kuvata.


Elina Rouhiainen - Kesytön (Susiraja #1)

Ihmissuhdet eivät ole oikeastaan suuremmin minua koskaan kiinnostaneet, mutta tartuin kirjaan, koska haistoin paranormaalin romanssin ja koska kyseessä oli suomalainen teos. Nuorille tosin suunnattu, mutta niinhän tämän genren teoksista tuntuu suuri osa olevan (saa vinkata niistä aikuisille suunnatuista paranormaaleista romansseista).

Tykästyin heti päähahmo Raisaan sekä hieman myöhemmin Nikoon, jonka kanssa  hän ystävystyy. Sen sijaan alfa-susi Mikael ei minua innostanut, mikä tietysti leikkasi siltä romanssiosuudelta minun kohdallani vähän siipiä.

Tarina kokonaisuudessaan oli kuitenkin mukaansa tempaava ja erityisesti pidin tosiaan siitä, että se sijoittui Suomeen. Tämä sarjan ensimmäinen kirja oikeastaan vasta raotti mysteerien verhoa, joten odotettavaa jäi seuraavien teosten suhteen. Kakkososa onkin nyt itse asiassa joulukuun lukulistalla. Jos se pitää yhtälailla otteessaan, kolmas ja neljäskin kirja varmasti päätyvät ennemmin tai myöhemmin kokoelman jatkoksi.

Tämänkin kirjan kohdalla tunnistin silti valitettavan selkeästi, etten ole enää kohderyhmää. Nuoret hahmot ovat ihan kivoja, mutta kaipaisin ehkä isompaa roolia aikuisille ja sitä aikuisten näkökulmaa. Samaan aikaan tiedostan, että on ihan turha napista tästä, kun itse olen luettavani valinnut. Enkä minä nyt tarkoituksella valitsisi luettavaksi epäkiinnostavaa kirjaa. Kesytönkin oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja tarinatasolla vetoava. Romanssi siinä ei minua jaksanut innostaa, mutten pidä sitä liian suurena puutteena.


Tuulia Aho - Pääsky ja Yötuuli

Luin aiemmin syksyllä saman kirjailijan Kuikansulan, josta tykkäsin kovasti. Se oli omaan maailmaansa sijoittuva fantasiaseikkailu, joka ei kuitenkaan kivunnut liian eeppisiin mittasuhteisiin. Pääsky ja Yötuuli on samaan maailmaan sijoittuva tarina, joka kertoo edellisen kirjan Kuikansulan lapsista. Jälleen kerran tarina muodostui suureksi seikkailuksi, jonka aikana hahmot kasvoivat ihmisinä ja löysivät myös jotain omasta sisäisestä maailmastaan. Maailmanpelastuseen liittyvää eeppisyyttä sen sijaan ei tarvittu, enkä edes jäänyt sitä kaipaamaan.

Kirjan päähahmot olivat yhtä aikaa sekä ihanan että raivostuttavan inhimillisiä. Heitä pystyi ymmärtämään ja aina ei pystynyt vaan teki mieli pamauttaa otsalohko pöydänpintaan heidän puolestaan. Joskus ehkä pieni ravistelu olisi tehnyt hyvää. He olivat siis hyvin aitoja ja juuri siksi niin kiehtovia. Tykkäsin siitä, miten sama hahmo saattoi tosiaan toisena hetkenä ihastuttaa ja seuraavana vihastuttaa. Niinhän se menee oikeidenkin ihmisten kanssa. Taidokasta siis, osaisinpa itse yhtä hyvin.

Sarjassa on julkaistu vielä kolmaskin kirja, Lumen tytär. Se on jo hankittuna ja odottaa lukulistalla omaa vuoroaan. Uskoisin myös sen olevan erittäin miellyttävä lukuelämys.

30. marraskuuta 2015

Marraksesta jouluun

Tuolla ulkona on niin masentava sää, ettei siitä viitsi edes puhua. Yritän kuitenkin virittäytyä joulutunnelmiin jo pikku hiljaa. Marraskuu saa jäädä taakse eikä varsinaisesti ikävä tule.

Herkuttelua Lemmi-siilin kanssa
Viikonloppuna meillä oli pikkujoulut, mikä tarkoitti herkullista ruokaa ja hyvää seuraa. Vajaasta kymmenestä kutsutusta paikalle saapui lopulta neljä vierasta, mutta se oli oikein sopivasti. Kaikkien kanssa ehti jutella ja vaihtaa vähän kuulumisia. Nuo pienimuotoiset kekkerit olivat oikein sopiva kruunu synkeälle marraskuulle ja piristivät tunnelmaa.

Muutenhan kuukausi on mennyt lähinnä koomatessa, mutta mukaan on mahtunut myös kirjoittamista ja pelaamista. Nanon varjoilu meni lopulta varsin kevyellä otteella, koska muu elämä pisti kapuloita rattaisiin oikein urakalla. Lopputulemana TT sai reilut 10 000 uutta sanaa ja kokonaispituus on tällä hetkellä pikkuisen vajaat 25 000 sanaa. Kuten tuosta voi päätellä, ei vielä olla lähelläkään valmista, mutta ei ole toisaalta tarkoituskaan. Matkaa on jäljellä ja kuljen sen mielelläni, mutta omaan tahtiini.

Myös M osallistui kirjoitusurakkaani tekemällä minulle motivointikäppyrän. En tiedä, paljonko tuolla on vaikutusta, mutta toisaalta nyt innostaisi tehdä uusi tarinan loppua varten. Alustavasti voisin laittaa tavoitesanamääräksi 50 000, mutta sitä voi korottaa, jos tarina ei ole valmis sen täyttyessä.

Vaikka tuo toteutumakäppyrä (sininen) jäi pahasti tavoitekäppyrän (vihreä) alle, oli mielenkiintoista seurata omaa kirjoittamistaan visuaalisessa muodossa. Viehätyin. Ehkäpä jopa motivoiduin, sillä nollien kirjaaminen Exceliin oli tosi noloa. Tämä voisi toimia kyllä jollain tasolla, mutta en ehkä halua suoranaista päiväkohtaista tarkkailua. Täytyy siis miettiä, miten uusi systeemi rakennetaan... tai sitten vain annan insinöörin aivojen hoitaa työn puolestani ja ihastelen lopputulosta.

Nyt joulukuussa minua kuitenkin houkuttaisi taas sukeltaa hetkeksi ficcien maailmaan. Haluaisin kirjoittaa lyhyen jutun Final Fantasy XIV:stä. Minulla on ideantynkä valmiina ja olisi kiva katsoa, saanko kasvatettua sille siivet selkään. Mihinkään pitkään ja suureen ficciprojektiin en nyt halua sitoutua, koska TT on se ykkösjuttu, mutta kaipaisin kenties pientä hurvittelua toisenlaisella maaperällä.

Tänä vuonna olen muutenkin ahkeroinut jo ficcirintamalla. Alkusyksy meni joulukalenteria raapustaessa ja huomenna olisi vihdoin aika startata tuo tarina. Kiinnostuneet voivatkin puolen päivän aikaan suunnata Fanitytön aarreaittaan. Linkkailen kalenteria myös säännöllisesti Twitteriini ja sen löytää jatkossa myös seuraamalla hashtagia #FFjoulu.

Kuten tuosta hashtagista voi kenties päätellä, olen taas kerran palannut Final Fantasyiden kimppuun. Tämänkertainen joulukalenteri sijoittuukin Final Fantasy VII:n maailmaan. Kyseisen peli(sarja)n tuntemisesta on etunsa, mutta uskoisin, että tuota pystyy lukemaan, vaikkei se olisikaan tuttu. Mitään kovin perinteistä joulukalenteria ei kuitenkaan kannata odottaa.

Kirjoittamishommien lisäksi aion käyttää joulukuussa aikaa Desucon Frostbite -cosplayn suunnittelemiseen. Näillä näkymin yksi uusi puku voisi olla tulossa, mutten ole vielä varma, kierrätänkö jonkun vanhan sen lisäksi.

Joko teillä muilla on suunnitelmia joulukuulle?

23. marraskuuta 2015

Liebster Award

Hieman odottamattomasti sain Päiväunien salainen elämä -blogin vaarnalta Liebster Awardin blogilleni. Kiitokset tästä tunnustuksesta, se ilahdutti kovasti.



Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Haluan antaa palkinnon eteenpäin seuraaville blogeille: 

Tyylitajuton  / Minorea

Kysymykset:

1. Minkälaiset aiheet inspiroivat blogisi postauksia?
2. Mitkä ovat tärkeimmät arvosi?
3. Miksi päätit kirjoittaa juuri sellaista blogia kuin kirjoitat?
4. Onko sinulla esikuvia? Kuka / ketkä?
5. Minkälainen on tavallinen viikkosi?
6. Minkä kirjan, tv-sarjan, elokuvan tms. maailmassa voisit kuvitella eläväsi ja miksi?
7. Luokitteletko itsesi kuulumaan joihinkin ryhmiin? Mihin?
8. Milloin tunnet olevasi parhaassa terässä?
9. Mikä on suosikkivuodenaikasi?
10. Mihin asioihin haluaisit muiden ihmisten ehdottomasti kiinnittävän huomiota?
11. Mikä on parasta ikinä?

Ja sitten ne vastaukset vaarnan esittämiin kysymyksiin:

1. Mitä on työn alla juuri nyt?

Maan mahdin jatko-osaa olen kirjoitellut enemmän ja vähemmän ahkerasti. Samalla työstän oikolukijan avustuksella tulevaa joulukalenterificciä julkaisukuntoon.

2. Kuka on tärkein kirjallinen esikuvasi?

Tämä on vaikea kysymys, koska ihailen hyvin monia kirjailijoita. Yläasteikäisenä kuitenkin luin Anu Holopaisen Kristallien valtakunnan ja olin aivan myyty. Rakastan kirjoja, joissa on pääosassa naishahmo ja tarina koostuu niin seikkailusta, fantasiasta kuin romanssistakin. Kristallien valtakunta avasikin minulle aivan uuden oven ja sen jälkeen ahmin Anu Holopaisen muutkin kirjat. Pidän myös paljon Anun kerrontatyylistä ja tavasta ilmaista asiat.

En sano, että Anu Holopainen on ainoa kirjallinen esikuvani, mutta tietyssä mielessä hän on tärkein. Hänen kirjansa tyrkkäsivät minut suuntaan, johon kuljen edelleen.

3. Onko sinulla teksteissä toistuvia suosikkisanoja?

Entisen betani mukaan "selvästi" on suosikkisanojani. Olen pyrkinyt sitä karsimaan teksteistäni. Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että jokaiseen kirjoittamaani tarinaan voi tulla omia suosikkisanoja, jotka toistuvat yhä uudestaan. Niitä saakin sitten editoida urakalla jälkikäteen. Toisinaan minulla on myös kausiluontoisia suosikkisanoja, jotka näkyvät sitten ihan kaikkialla... myös blogipostauksissa.

4. Mietitkö/työstätkö kirjoitustyyliäsi tietoisesti?

Kyllä. Tai ainakin pyrin siihen. Aiemmin minulla on ollut pari erittäin taitavaa betalukijaa, jotka auttoivat tässä hyvin paljon. Silloin tyylin kehittäminen tuli ikään kuin luonnostaan, kun siitä tuli käytyä keskustelua. Nykyisin tuollaiseen keskusteluun on harvemmin tilaisuutta, joten on itse vain aktiivisesti pyrittävä analysoimaan ja pohdiskelemaan omaa tekstiään. Se on työläämpää eikä aina puita metsältä tai toisinpäin.

5. Mistä haluaisit kirjoittaa muttet uskalla?

Enemmän ja vähemmän salainen haaveeni on kirjoittaa avaruusseikkailu-scifiä, jossa on mukana romantiikkaa. En tiedä, olisiko se sitten genreltään paranormaali scifi-romanssi vai jotain ihan muuta, mutta joka tapauksessa sellainen tarina kutkuttaisi. Minulla on tarinaan idea ja osa hahmoistakin olemassa, mutta scifin kirjoittaminen on jossain määrin hirvittävää. En ymmärrä tekniikkaa kovin syvällisesti enkä välttämättä osaa kirjoittaa avaruudesta uskottavasti ja kuitenkin haluaisin panostaa myös tähän puoleen.

Ehkä vielä jonain päivänä, mutta toistaiseksi taidan keskittyä tuttuun ja turvalliseen fantasiaan.

6. Millainen oli ensimmäinen tarinasi?

Kyseessä oli luultavasti jokin kouluaine, jota en enää kunnolla muista. Ensimmäisen luokan loppupuolella aloin kuitenkin kirjoittaa Jännä kesä -nimistä tarinaa. Tarinan päähahmoina oli kaksi ala-asteikäistä tyttöä, jotka päätyvät selvittämään lähistöllä tapahtunutta salaperäistä rikosta. Vaikutteita oli vedetty vahvasti sekä Viisikkojen että S.O.S.-kirjojen ja Neiti Etsivien suunnalta.

Jännää kesää seurasivat lopulta ala-asteen aikana kaikki muutkin vuodenajat ja niiden jälkeen aloin kirjoittaa yhdessä koulukaverin kanssa Nuoret salapoliisit -sarjaa. Sarjakirjailija taisin siis olla jo alusta alkaen.


7. Harrastatko muuta kulttuuria kuin kirjoittamista?

Kaipa sitä voisi sanoa, että harrastan Japanin kulttuuria. Siihen kuuluukin sitten kielen opiskelu, cosplay, japanilaiset roolipelit, japanilaiset draamasarjat, anime ja musiikki. Niiden lisäksi olen kiinnostunut sekä shintolaisuudesta että buddhalaisuudesta ja kaikenlaisista japanilaisista ilmiöistä. Myönnettävä tosin on, että japanilainen ruoka ei kuitenkaan ole minun juttuni, mutta matcha-teehen olen jäänyt koukkuun ja yritän päästä maistamaan mahdollisimman monia sitä sisältäviä tuotteita. Melko kokonaisvaltaisesta harrastuksesta on siis kyse.

Luulen tosin, ettei kysymyksellä tarkoitettu aivan tuota, mutta Japani-harrastukseni on kirjoittamisen ohella niin kaiken nielevä, ettei aikaa jää enää paljon muulle.

Mainittakoon nyt silti, että luen myös kirjoja, minkä kai voi tähän laskea.

8. Mikä fiktionaalinen hahmo on jäänyt ihosi alle?

Nyt en osaa nimetä ketään yksittäistä hahmoa. On kuitenkin pari hahmotyyppiä, jotka toistuvasti ryömivät ihon alle, ennen kuin ehdin sitä edes tajuta. Ensimmäinen on ylienergisen oloiset tytöt, jotka ovat hirveän reippaita, innokkaita, huumorintajuisia ja vähän koheltajiakin. Osan mielestä he saattavat olla ärsyttäviä jopa. Jos tähän luonteeseen yhdistyy synkempi puoli, jota kohelluskäytöksellä itse asiassa peitellään, minut on myyty. Esimerkkeinä voisin äkkiseltään käyttää Final Fantasy VII:n Yuffieta tai Final Fantasy XIII:n Vanillea.

Toinen tyyppi on vahvat taistelijanaiset. He saattavat olla jopa vähän miesmäisiä, mutta kuitenkin hyvin selkeästi naisia. Heillä saattaa olla myös tarinassa jonkinlainen suojelijan rooli. Esim. Maria Carolen Naarni on tällainen tai Final Fantasy IX:n Beatrix.

En tiedä, miksi juuri nuo kaksi hahmotyyppiä vaikuttavat minuun aina niin syvästi, mutta huomaan toistuvasti kiintyväni näihin tämäntyyppisiin hahmoihin. Esimerkit olivat nyt aika pitkälti pelimaailmasta, mutta siis kirjallisinakin nuo hahmot toimivat minulle.

9. Millä tavoin ruokit muusaasi? Vai onko sinulla muusaa?

Pohdin tätä kysymystä pitkän aikaa ja jouduin toteamaan, ettei minulla tällä hetkellä ole muusaa. Minulla on ollut sellainen, mutta nyt olen vähän eksyksissä.

10. Käytkö usein kirjastossa?

Tämä on tosi noloa myöntää, mutta en. Pääkirjasto tuntuu jotenkin hankalasti saavutettavalta, joten käyn siellä lähinnä työasioissa. Vapaa-ajalla en jaksa enää lähteä erikseen keskustaan eikä töiden jälkeen viitsi hankkiutua täysin päinvastaiseen suuntaan kuin missä koti on.

Meidän kaupunginosamme kirjasto oli myös pitkään remontissa ja läheisessä sairaalassa toimi tilapäisesti ainoastaan (kirjaston) lastenosasto. Nyt meillä on täällä uusi hieno monitoimitalo, jossa on kuulemma itsepalvelukirjasto, mutta en ole vielä uskaltautunut sinne testaamaan, miten se toimii. Matkaa olisi vain parisen sataa metriä, joten kenties tässä pitäisi rohkaistua.

Mutta viime vuosina on tosiaan tullut ostettua kirjat, jotka olen halunnut lukea. Nykyisin tuntuu, että ostelen vielä enemmän. Lukulaitteen hankkiminen avasi oven e-kirjojen maailmaan ja kiinnostavaa luettavaa löytyy jo pikkurahallakin pelottavan helposti.

11. Mikä on suurin ilosi lukijana?

Tietysti hyvät tarinat! Rakastan fantasiaa, scifiä, seikkailua ja romantiikkaa. Loistavaa on, jos nämä pystytään yhdistämään. Kun mukana on vielä hyvä ja toimiva kerronta, kiinnostavat hahmot ja sykähtelevä kirjoitustyyli, minua ei saa kirjasta irti. Tiedän, että vaadin paljon, mutta tässähän kysyttiin suurinta iloa. 

21. marraskuuta 2015

Inspiraatiota vuodenajoista

Jokainen kirjoittaja kokee varmasti toisinaan inspiraatiopiikkejä. Se, mistä ne tulevat, vaihtelee epäilemättä paljonkin. Minua inspiroi oikeanlainen musiikki (yleensä pelisoundtrackit), pelit, tv-sarjat, anime ja elokuvat. Nuo elementit pyörivät elämässäni jatkuvasti ja niiden vaikutus kirjoitusinspikseen vaihtelee.

Sen sijaan vuodenaikojen vaihteluun herään tasaisin väliajoin. En tiedä, mikä siinä oikein on, mutta taikuutta täytyy olla pelissä.




Rakastan ensilumen narskuntaa kenkien alla, kevään raikasta tuoksua, kesän lämpöisiä iltoja ja syksyn väriloistoa. Minun kannaltani on onnekasta, että olen sattunut syntymään maahan, jossa kaikki nuo neljä vuodenaikaa esiintyvät. En tosin välitä välivuodenajoista, jolloin on tasaisen harmaata, kosteaa ja koleaa, mutta ne varsinaiset vuodenajat ovat jotain aivan loistavaa.

Aina kun huomaan, että vuodenaika on kunnolla vaihtunut, koen kummallisen inspiraatiopiikin. Haluan välittömästi hypätä kirjoittamaan jotain, missä voin hyödyntää muuttunutta maisemaa. Ei ole sattumaa, että Maan mahdin tapahtumat alkavat keväästä. Aloin myös kirjoittaa kyseistä tarinaa kevään puhjetessa hiljalleen kukkaansa. Kevät on uuden alun aikaa, joten siinäkin mielessä kertomuksen sopii alkaa juuri tuosta vuodenajasta. Ei liene vaikea arvata, että jatko-osa sijoittuu kesäkauteen.

Minä näen jokaisessa vuodenajassa jotain romanttista. Niissä on oma tunnelmansa, joka ryömii ihon alle ja huutaa päästä osaksi jotain suurempaa. En edes kunnolla osaa selittää, mikä vuodenajoissa minua tarkalleen ottaen viehättää, mutta jokin käsittämätön voima niissä on.

Tänään olen onnekkaasti saanut katsella ensilumen valaisemaa maisemaa. Se saa sydämeni sykkimään talvisille tarinoille, joita en ole vielä päässyt kertomaan. Minun ei kuitenkaan ole talvella pakko kirjoittaa tarinaa, joka tiivistyy jääpuikoiksi räystään pieleen. Sen sijaan tähän pimeään aikaan on hyvä käpertyä viltin alle, hauduttaa kuppi teetä ja sytyttää kynttilä, ennen kuin istahtaa tietokoneen ääreen ja antaa sanojen virrata näytölle.

Kirjoittaminen eri aikoihin vuodesta on erilaista. Valo ja pimeys saavat mielen kulkemaan erilaisia polkuja, samoin lämpö ja kylmyys sekä kaikki luonnossa esiintyvät värit. Niistä voi ammentaa tekstiin loputtomasti materiaalia.

Vaikuttaako vuodenkierto sinun kirjoittamiseesi? Vai onko sinulla jokin oma inspiraation lähde, joka innostaa sinua yhä uudestaan ja uudestaan?

11. marraskuuta 2015

Jotain vähän pinnallisempaa

Välillä on kiva pohdiskella muutakin kuin kirjoittamista, opiskelua jne. Siksipä mieluusti toisinaan hyppään näihin pinnallisempiin "lifestyle-tyylisiin" aiheisiin.

Toissa perjantaina sain vihdoin varattua ajan kampaajalle. Kävi niin hyvä tuuri, että jouduin kävelemään kyseisen kampaamon ohitse ja tuli sitten marssittua sisään ja pyydettyä aikaa. Sain sen jopa viikon päähän eli viime perjantaihin.

Kampaamossa käyminen on minulla aina ison kynnyksen takana. En tykkää soitella puhelimella edes kavereille, saati sitten puolitutuille tai tuntemattomille, joten puhelua ennen psyykataan aina huolella... ja pahimmassa tapauksessa toisesta päästä ei vastaa kukaan ensimmäisellä yrittämällä.

Jotta soittelun vaikeus ei riittäisi, koen myös yleisesti kampaamossa käynnin sosiaalisesti raskaana. Olen käynyt samalla kampaajalla teini-ikäisestä asti, mutta näen kuitenkin häntä harvakseltaan (koska se ajan varaaminen on niin vaikeaa ja olen laiska). Puheenaiheita on vaikea keksiä, mutta en haluaisi sysätä ongelmaa vain kampaajan huoleksi. Lisäksi olemme persoonina hyvin, hyvin erilaisia, joten mielenkiinnonkohteetkaan eivät kohtaa. Jutun vääntäminen on toisinaan väkinäistä, mutta hiljaisuuskin tuntuu kiusalliselta.

Silti en halua vaihtaa kampaajaa. Työnsä tuo ihminen nimittäin hoitaa hyvin ja olen aina ollut tyytyväinen lopputulokseen. Hän tuntee jo juuri minun hiusteni kummallisuudet ja ongelmakohdat, joten minun ei tarvitse selittää muuta kuin se, mitä tällä kertaa haluan tehtävän. Koska olen kasvattanut tukkaa loppuvuodesta 2010, ovat nämä selityksetkin aika yksinkertaisia. Kuivat pois latvoista ja silleen, välillä vaihdetaan otsatukan mallia.

Tälläkin kertaa mentiin tuolla samalla setillä. Kampaaja kummasteli tukkani kasvua (en ole itse huomannut), mutta toisaalta kävin edellisen kerran 2014 joulukuussa. Hän oli kuitenkin pituudesta todella innoissaan. 3-5 senttiä siitä nyt lähti, koska huonoksi mennyttä latvaa oli ja tukka oli eripituinen eri kohdista.

Toinen puheenaihe oli väri. Rehellisesti kerroin, että Elumenin kanssa on säädetty, mistä tietysti heräsi epäilys, että vieraissa on käyty. Olin aistivinani pienen loukkaantumisen, joka onneksi tuntui sulavan, kun kerroin värjänneeni itse ja selitin, mistä tarvikkeet on saatu (Elumenia ei siis Suomesta saa kuluttajakäyttöön). Kyllähän kampaajani vähän vihjaili, että taitaa näin pitkän tukan värjääminen itse olla vaikeaa, mutta en nyt kuitenkaan tarttunut syöttiin. Juurikasvu on hoidettava kuntoon kuukausittain eikä budjettini salli niin usein kampaamossa istumista... varsinkaan, kun se värjääminen siellä ei ole mitenkään halpaa puuhaa.

Käynnin myötä myös otsatukka teki paluun. Tein edellisenä iltana pientä gallupia ja useampi ihminen oli sitä mieltä, että otsatukka sopii kasvoihin paremmin kuin ilman sitä meneminen. Olin tätä jo itsekin pohdiskellut, mutta M taas oli vähän eri mieltä. Aika moni suositteli minulle sivuotsista, mutta arvoin sen ja suoran otsatukan väliltä vielä kampaamon penkissäkin. Kampaajan mielipide lopulta oli se ratkaiseva ja sivuotsis tuli. Sitä en tiedä, tuliko jäädäkseen, mutta ainakin nyt toistaiseksi.

Kampaajani oli myös siinä määrin innostunut tukastani, että halusi välttämättä tehdä siihen kampauksen. Tämä ehdotus tuli täysin puskista, mutta en vastustanut, vaikka se tarkoitti käynnin venähtämistä. Lopputuloksena oli oikein kaunis tukka... harmi vain, ettei kampausta pysty säilyttämään kovin pitkään. Seuraavana päivänä se oli jo aika sottainen, enkä itse saanut sitä enää kovin kivaksi korjailtua. Mutta se joka tapauksessa piristi perjantai-iltaani oikein mukavasti.



Tällaisella otsatukkatyylillä mennään nyt tovi. Kampaus on tosiaan jo valitettavasti poissa, mutta ehkä pitää alkaa opetella samantapaisen tekemistä. Oli nimittäin oikein kiva ja toimiva kokonaisuus, sopisi vaikkapa joihinkin sukujuhliin vallan mainiosti.

Ja jos nyt vaikka yrittäisi sen seuraavan kampaamoajan varailla vähän aikaisemmin... 11 kuukautta on ehkä hieman liian pitkä käyntiväli latvojen kunnon kannalta.

8. marraskuuta 2015

Leikisti NaNo, oikeasti lehtijulkaisu

Marraskuu on ehtinyt hyvin käyntiin. Sovin parin kaverin kanssa ns. varjo-NaNoWriMosta, joten olen nyt sitten yrittänyt myös kiltisti tuottaa tekstiä Wordin puolella. Tämä on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi, koska elämä tunkee nyt monessa muodossa tielle. En viitsi ruveta avautumaan siitä, mikä kaikki tuntuu yhtälössä mättävän, mutta rehellisesti sanottuna väsyttää ja tekisi vapaalla vain mieli vetää peitto korviin kirjoittamisen sijaan.

NaNo on siis tänä vuonna minulle silkkaa leikkimistä. Olen viikossa saanut aikaan vajaat 3000 sanaa enkä tiedä, paraneeko tuo luku paljoakaan. Olen skeptinen ja vihaan omaa saamattomuuttani. Haluaisin nauttia kirjoittamisesta, mutta tällä hetkellä lähinnä stressaan siitä. Ehkä tunne jossain kohtaa helpottaa, kun elämä ei taas rajoita ajankäyttöä niin paljon kuin tällä hetkellä.

Jotain on sentään oikeastikin tapahtunut. Päijät-Hämeen Yrittäjien tuoreimmassa lehdessä on nimittäin ihan painettuna minun kirjoittamani juttu. Kukaan ei kyllä maininnut minulle etukäteen, että se sinne päätyisi, mutta tietenkään tästä ei kannata valittaa. Asiahan on ehdottoman positiivinen.

Tuosta kuvasta juttua ei kannata yrittää tihrustaa vaan on parempi käydä lukemassa se täältä. Jeren duunimatkasta tuli nyt sitten ensimmäinen lehtijulkaisuni, ja kyllähän se pisti hymyilyttämään, kun työkaveri kiikutti lehden minulle perjantaina nähtäväksi. Jotenkin se näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta kuin verkkosivuilla oleva tarina, vaikka se tasan sama juttu onkin. Mistä lie johtuu...

Kai tässä pitäisi muistutella itselleen, että vaikkei NaNo juuri etene, olen jotain silti saanut aikaan. En ole vain pyöritellyt peukaloita ja löllinyt sohvannurkassa vaan tehnyt hommiakin ihan koko syksyn. Ja lisää tekemistä on luvassa vielä ennen joulua, jolloin toivon mukaan ehdin edes vähän lomaillakin.

Ja ehkä NaNokin vielä pikkuisen etenee. Päässä kyllä tapahtuu paljon, mutta jostain syystä ne tapahtumat eivät vain nyt ehdi valua näppäimistön kautta näytölle. Tarvitsisin päähäni USB-portin, jonka kautta siirtää kaikki tarinat aivoista suoraan tietokoneelle. Tosin tuloksena saattaisi olla melkoista soopaa, kun ajatuksilla on ikävä tapa heilahdella vähän sinne sun tänne.

Tämäkin postaus oli nyt vähän tällainen tynkä, jolla ei ollut sen suurempaa sanomaa. Ehkäpä seuraavaksi postailen taas pitkästä aikaa tukkakuvia. Kävin nimittäin perjantaina kampaamossa ja käynti oli oikein poikkeuksellisen kiva (jopa minulle, vaikka ahdistun kampaamososialisoinnista).

30. lokakuuta 2015

Lokakuun kirjat

Lokakuussa tuli 30 kirjaa täyteen tämän vuoden lukulistaan. Oma tarvoite (24) on nyt kivasti ylitetty, mutta olen huomannut, että tällaisessa numeroiden tavoittelussa on omat haittapuolensa. En nimittäin ole uskaltanut tarttua kaikkein paksuimpiin teoksiin, koska minun nopeudellani sellaisen lukeminen voisi viedä useamman kuukauden (esim. Genjin tarua en ole uskaltanut aloittaa, koska se on valtava tiiliskivi pienellä fontilla ja ohuen ohuella paperilla). Toinen lieveilmiö on sivujen laskeminen ja suhteuttaminen kuukaudessa jäljellä oleviin päiviin. On kuin lukisi kokeeseen: "näin monta sivua on luettava tänään, jotta aika ei lopu kesken". Olen siis kehittänyt stressin lukemisesta. Voi olla, että ensi vuonna jää tavoitteet asettamatta ja keskityn vain kirjoista nauttimiseen.


Sakurako Kimino - Strawberry Panic 1, 2 ja 3

Kaikki kolme kirjaa tulivat samoissa kansissa ja muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joten en halua puhua niistä jokaisesta erikseen... varsinkin kun luin ne putkeen. Strawberry Panic on minulle alun perin tuttu animena. Katsoin sen muistaakseni vuonna 2008 ja rakastin sitä. Mangatkin tuli aikoinaan hankittua ja harmittelin pitkään, kuinka tarina jää kesken. Kääntäjä ei koskaan vaivautunut hoitamaan hommaansa loppuun (ilmeisesti tarina ei myynyt tarpeeksi hyvin).

Tässä valossa olin suorastaan hämmästynyt, kun nyt yhtäkkiä tänä syksynä törmäsin Strawberry Panic -lyhytromaaneihin englanniksi. Vihdoin kokonainen tarina ja siinä muodossa, jota rakastan eniten! Anime ja manga ovat kivoja, mutta minä tykkään nimen omaan lukea kirjoja. Olen ollut huomaavinani, että japanilaisia lyhytromaaneja on viime aikoina käännetty hieman enemmän (noh, ennen niitä ei näkynyt ollenkaan), joten ehkä edessä on uuden aikakauden alku. Minun ei kenties tarvitsekaan oppia superhyvin japania päästäkseni lukemaan niitä viimeinkin. Ei sillä, haluan kyllä silti oppia kieltä, mutta tämä on joka tapauksessa hyvä uutinen. (Ja nyt varmaan joku tulee sanomaan, että kyllä niitä käännöksiä on ollut saatavilla viimeiset kymmenen vuotta ja en vain ole tajunnut sitä. :D)

Strawberry Panic sijoittuu Astrae Hillin alueelle, jolla sijaitsee kolme kuuluisaa ja hyvämaineista tyttökoulua. Jokaisella koululla on omat tähtioppilaansa ja joka kevät uuden lukukauden alkaessa käynnistyy myös koulujen välinen Etoile-parikilpailu, jossa valitaan kolmen koulun yhteinen tähti. Tarina pyörii tämän kilpailun ympärillä, mutta sitäkin tärkeämpää on tyttöjen välille muodostuvat suhteet ja draama.

Kirjoissa on kaksi selkeää pääparia, Nagisa ja Shizuma sekä Amane ja Hikari. Shizuma ja Amane ovat japanilaisessa viihteessä tyypillisesti esiintyviä isosiskohahmoja, jotka suojelevat, ovat rohkeita, vahvoja ja ehkä hitusen etäisiäkin. Nagisa ja Hikari puolestaan edustavat pikkusiskotyyppiä, joka ei ole niin rohkea vaan kaipaa suojelua ja tukea, mutta ihailee isosiskotyyppiä hyvin vahvasti ja on valmis tekemään lähes mitä tahansa tämän vuoksi. Jos japanilainen viihde ei ole tuttua, voivat nämä selkeät tyypittelyt vähän hypätä silmillekin.

Toinen silmille puskeva seikka voi olla selkeät animemaiset tapahtumat ja elehdinnät. Minä kiinnitin näihin huomiota ensimmäinen kirjan aikana, mutta nyt en edes osaa sanoa, oliko niitä kolmannessakin. Veikkaan, että oli, mutta olin jo niin uppoutunut itse tarinaan, että luultavasti sivuutin epäolennaisuudet.

Ja se tarina sitten... rakastin sitä edelleen. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, miten vähän tyttöjen välillä lopulta tapahtui. Jotenkin olin olettanut animen olleen "se kiltimpi versio" ja kirjan sitten revittelevän enemmän, mutta pääpaino oli suurissa tunteissa ja herkissä suudelmissa, juuri sen enempää ei tosiaan tapahtunut. Se ei haitannut, sillä draama piti otteessaan hyvin tiukasti.

Minun on vaikea arvioida Strawberry Panicia objektiivisesti, koska kirjan lukemiseen liittyy valtava nostalgia vuodelta 2008, kun katsoin animea. Jotenkin liitän tuon tarinan myös tiettyyn elämäntilanteeseen, joten siihen kietoutuu mukaan paljon sellaista, mikä ei liity suoranaisesti alkuperäiseen teokseen millään tavalla. Joka tapauksessa voisin kirjaa suositella ainakin japanilaisen yuri-viihteen ystäville, kunhan ei odota pelkkää kuumaa toimintaa, sillä paino on tosiaan siellä herkissä, mutta ylitse pursuavissa tunteissa.

Se on vielä pakko mainita, että tarinassa on vähän sellainen "se, mikä tapahtuu tyttökoulussa, pysyy tyttökoulussa" -tunnelma. Olisikin mielenkiintoista lukea jatko-osa, jossa kerrottaisiin, mitä näille kaikille tyttöjä rakastaville tytöille tapahtuu, kun lukio on ohitse ja aikuisten maailma avautumassa. Mikäli romanttiset tunteet eivät jää vain tyttökoulujen kirjastoon ja puutarhan salaisiin sopukoihin, on edessä kenties vielä suurempaa draamaa, kyyneliä ja rakkautta. Siitä tahtoisin lukea.

18. lokakuuta 2015

Mutta mitä tapahtui lokakuussa?

Reilut pari viikkoa on mennä humahtanut eikä blogiin ole ilmestynyt mitään. Minulla on selkeästi aktiivisen kirjoittamisen kausia ja sitten näitä hiljaisempia. Se ei oikeastaan ole yllättävää itselleni, koska samalla tavalla toimin myös romaania työstäessäni ja ficcejä raapustellessani. Kirjoitan purskeena paljon ja sitten on taas kuivan kauden aika. Purskekaudet voivat joskus kestää useamman kuukauden, joskus vain päiviä. Niin sanotut kuivat kaudet eivät kuitenkaan tarkoita, etten tekisi mitään. Yleensä työstän tarinoita (tai blogipostauksia) ajatuksen tasolla tai teen jopa konkreettista suunnittelu- ja taustatutkimustyötä. Ja sitten joskus teen jotain ihan muuta.

Vaikka bloggaaminen ja TT:n kirjoittaminen on ollut aktiivisena mielessä lähes päivittäin, lokakuu on rehellisesti sanottuna mennyt palkkatöitä tehdessä ja pelatessa. Töissä on ollut kiireinen vaihe, mikä on aiheuttanut iltahommia ja pitkän päivän päälle ei ole jaksanut enää olla kovin aktiivinen. Toisaalta sitten samaan aikaan eksyin Eorzeaan (Final Fantasy XIV) oikein kunnolla ja pelituntejakin on ehtinyt kertyä paljon. Samalla sain pelattavaksi AR-K-seikkailupelin ja Tales of Xillia 2:ta on myös miehen kanssa painettu läpi. Siinähän se vapaa-aika sitten meneekin, kun puskee kolmea peliä yhtä aikaa eteenpäin. Jeps, joskus yksi harrastus ajaa ohitse muista.

Ei minua kuitenkaan huolestuta. Peliputki on ollut mukavaa aivojen tuulettamista. En ole ottanut paineita kirjoittamisesta vaan tehnyt sitä, mikä sillä hetkellä on huvittanut. Liialle huvilinjalle ei ole tietysti hyvä ajautua, mutta minulla on viime kuukausina ollut vahvoja ajatuksia siitä, miten paljon ja milloin on pakko kirjoittaa. Ja sitten kun aletaan puhua velvollisuuden ja syyllisyyden täyttämästä pakosta, ollaan ikävällä tiellä. Silloin on parempi jarruttaa ja vaihtaa toviksi suuntaa. Rakkaasta ajanviettotavasta ei saa tulla kamalaa velvollisuutta.

Tällä hetkellä suunnitelmissa onkin tässä lokakuun peliputken lomassa työstää joulukalenteria, joka tulee olemaan fan fictionia Final Fantasy VII:stä. Ei ehkä niin ajankohtaisin peli (vai onko sittenkin, kun HD remake on tulossa?), mutta sain idean, joka sopii sen maailmaan hyvin. Siispä 24-luukkuinen FFVII-kalenteri on työn alla. Pyrkimys on siihen, että kalenteri on betalla käsittelyssä marraskuussa ja minä voisin raapustella TT:a.

En varmaankaan voi virallisesti osallistua NaNoWriMoon, koska TT on jo aloitettu ja NaNossa kuitenkin taitaa olla ideana aloittaa täysin uusi juttu tyhjästä ja paahtaa kuukaudessa se 50 000 sanaa. Tiedän, ettei minulta tuollainen sanamäärä taitu töiden ohella (todistettavasti kesäloma-aikaan se on sentään mahdollista, jos oikein laitan paukkuja asiaan, olen tehnyt sen kahdesti), mutta jos yrittäisi vaikkapa 20 000 - 30 000 sanaa?

Tällainen varjo-nanoilu voi muutenkin olla hyvä asia. En sitten ehkä kehitä liian suuria paineita asian suhteen, mutta jotain tulee kuitenkin tehtyä. Täytyy vain toivoa, ettei marraskuun synkkyys, päivätyöt ja mahdolliset viikonloppuaktiviteetit ime minusta ihan kaikkia mehuja :D Ehkä pitää ajatella asia niin, että joulukuussa sitten otetaan taas rennommin?

Rentoutua on tosin tarkoitus myös tässä kuussa. Minulla kävi niin hyvä tuuri, että voitin Maria Carolen blogista lipun Helsingin kirjamessuille. Sinne suuntaan siis ensi lauantaina katselemaan, mitä kaikkea jännää löytyykään. En ole muutamaan vuoteen kirjamessuilla käynyt, joten odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää tällä kertaa.


30. syyskuuta 2015

Syyskuun kirjat

Syyskuukin katosi jonnekin, mutta jossain välissä sitä sai kolme kirjaa kahlattua läpi. Olisin ehkä ehtinyt neljännenkin, ellei mukana olisi ollut yhtä harhalaukausta, jonka droppasin. Olisi kenties pitänyt uskoa kannessa ollutta varoitusta, jonka mukaan kyseinen kirja on herkkua Twilight-faneille, mutta päätin ottaa riskin.

Tosin mitään Twilight-tyylistä menoa en kirjassa havainnut... mitä nyt päähenkilö oli tylsä ja juonesta en saanut otetta ollenkaan. Reilun viikon aikana kitkutin läpi noin sata sivua ja sitten päätin luovuttaa. Kirja toimi kyllä erinomaisena unilääkkeenä, mutta kirjallisilla ansioilla se ei pätenyt. Harmillista, mutta välillä näitä osuu kohdalle.

Mutta mennäänpä sitten niihin kirjoihin, jotka luin kokonaan ja joiden parissa viihdyin paremmin kuin osasin odottaa.




Cassandra Clare - Luukaupunki

Kun kuulin jokunen vuosi sitten, että Cassandra Clarelta on tullut kirja, olin varovaisen utelias. Toisaalta olin myös varauksellinen teoksen suhteen ja tästä syystä kirja jäi kaupan hyllylle monet kerrat. Nyt sitten Elisa Kirjan alennukset veivät mennessään ja tämäkin tuli e-kirjana shoppailtua. Tähän väliin todettakoon, että Kobo ja Elisa Kirja varmaan vievät minut vielä turmioon. Tili valuu kuin huomaamatta ah-niin-ihanan edullisiin kirjaostoksiin, joista en tiedä, milloin ehdin ne lukea.

Takaisin Luukaupunkiin... Kirja jätti hitusen ristiriitaiset fiilikset. Olin nähnyt elokuvan, joten tiesin, mistä suurin piirtein on kyse. Tästä huolimatta petyin joihinkin käänteisiin enkä oikein jaksanut innostua hahmoista. Osittain tähän saattoi vaikuttaa jo pelkästään hahmojen ikä, mutta ehkä heidän käytökselläänkin oli osuutta. Missään vaiheessa heihin ei syntynyt kovin läheistä suhdetta.

Oma lukunsa oli Claren kirjoitustyyli, joka ei iskenyt minuun. Joskus vuosia sitten Draco-trilogiaa tavatessa en kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, mutta nyt se tökkäisi moneen otteeseen. En tosin tiedä, johtuuko se Claresta vai kääntäjästä. Paha sanoa.

Tarinasta kuitenkin tykkäsin ja se jätti epämääräisen nälän jälkeensä. En ole vielä ostanut sarjan muita osia, mutta harkinnassa se on. Jos yhtään itseäni tunnen, voi sortuminen vielä tapahtua. Aivan ykköslukemistoksi tämä sarja ei silti päätynyt, muttei välittömästi toisaalta hylkylistallekaan.


Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Tätäkin teosta on tullut muutamaan otteeseen pyöriteltyä käsissä, mutta vasta tänä vuonna ostin sen. Teemestarin kirja on saanut todella paljon kehuja, mikä oli omiaan karkottamaan minut kauemmas. En tiedä, mikä siinäkin on. Jos jotain hehkutaan liikaa, minua lakkaa kiinnostamasta. Tämä siitä huolimatta, etteivät kehut yleensä turhasta tule (tosin on sitäkin sattunut, esim. Twilight, mutta sen ympärillä pyörivä hype on ihan eri juttu kuin Teemestarin kirjan).

Ensivaikutelmani Teemestarin kirjasta oli, että taas on edessä erä dystopista katastrofin jälkeistä scifiä, jota olen lukenut viime aikoina ehkä hieman liikaa. Tarina voi olla hyvä, mutta konsepti alkaa puuduttaa. Ensimmäiset luvut tuli siis kahlattua läpi epäilyksen vallassa.

Sitten tapahtui jotain. Tarina takertui ihoon kiinni eikä suostunut jättämään rauhaan. Oli pakko kääntää vielä yksi sivu, lukaista vielä yksi luku, vaikka kello oli jo vähän liikaa. Lopulta piti pakottaa itsensä eroon kirjasta, että jaksaa seuraavana päivänä töissä (tästäköhän viiden päivän päänsärkyputkeni johtui?).

Pakkohan se on todeta, että Teemestarin kirja oli juuri niin hyvä kuin jutut väittivät. En vain lukenut sitä vaan elin Norian tarinan läpi ja kahlasin tunteiden syvissä vesissä hänen kanssaan.


Alyson Nöel - Punaiset tulppaanit 

Ostin tämän kirjan Elisa Kirjasta, kun halvalla sattui saamaan. Minulla ei siis ollut oikein mitään ennakko-odotuksia eikä edes kirjailijan nimi ollut aiemmin tuttu. Punaiset tulppaanit on hyvin selkeästi genreltään paranormaalia romanssia ja suunnattu minua noin 15 vuotta nuoremmille, mutta jollain kierolla tavalla nautin jopa vähän sen lukemisesta.

Tarinasta löytyi yhtymäkohtia niin Twilightiin kuin The Vampire Diariesiinkin, vaikkei kyse ollut vampyyrijutusta. Löysin myös jälleen vanhan tutun päähahmoallergiani ja onnistuin luomaan Everiin ainoastaan ärsyyntymissuhteen. Hän oli rasittava teini, joka kantaa mukanaan turhaa syyllisyyttä ja kuvittelee aina sen pahimman mahdollisen vaihtoehdon toisten ihmisten tekemisien ja sanomiesien perusteella (tämä siitä huolimatta, että tyyppi osaa lukea ajatuksia). Joo, Everillä oli sinällään syynsä syyllistymiseen ja hänen käytöksensä oli tyypillistä teinien ehdottomuutta ja sinällään uskottavaa, mutta ärsyyntymistä se aiheutti silti. Tiedä sitten, onko tämä hyvä vai huono asia.

Juoni kirjassa oli ihan kiva, mutta hyvin ennalta-arvattava. Mikään käänne ei tuntunut yllättävältä. Tuttua ja turvallista kamaa siis. Sellaista taskulämmintä luettavaa, joka ei varsinaisesti innosta, muttei aiheuta suuria pettymyksiäkään. Meni hyvänä välipalana.

Käännöksestä on kuitenkin sanottava sen verran, että teksti vilisi ikävän paljon lyöntivirheitä. Milloin oli liikaa kirjaimia, milloin ne olivat väärässä järjestyksessä ja milloin lainausmerkit missä sattuivat. Tuli sellainen fiilis, että kääntäjällä on ollut kiire ja kenties kustannustoimittajallakin (tai kuka ikinä käännökset käy läpi, ennen kuin ne menevät julkaisuun?). Tämä jätti sellaisen "halvalla ja nopeasti" -tunnelman, mikä ei ollut kauhean miellyttävä. Ja siis kyllähän sitä kirjoihin aina jotain mokia eksyy, ei siltä voi välttyä, mutta tässä niitä oli oikeasti silmiinpistävän paljon.

Kokonaisuus oli siis sellainen mukiinmenevä. Ei nyt varsinaisesti kruunannut syyskuutani (sen teki Itäranta), muttei sitä pilannutkaan. Ehkä nyt on kuitenkin paikallaan pitää pieni tauko teini-ikäisten paranormaaleista romansseista.