28. lokakuuta 2014

Kolme vuotta onnea

Kolme vuotta. Se ei ole paljon, mutta ei se toisaalta ole ihan vähänkään. Samaan aikaan se tuntuu pitkältä tovilta ja lyhyeltä hujaukselta. Sen verran meillä on takana nyt yhteistä taivalta. Tunnettu ollaan toki pidempään, mutta oltiin hitaita saamaan varsinaista suhdetta aikaan. Eikä noita pari ensimmäistä tuntemisvuotta voi edes sanoa mitenkään erityisen onnellisiksi, koska M oli pahin kilpailijani ikinä, voitettava vihollinen... vai olisiko sekin itse asiassa ollut omanlaistansa onnea? :D

Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, joten en ala toistaa samoja asioita uudestaan. Omassa mielessä on tosin tullut monesti pohdittua asioita ja ihmeteltyä, miten kaikki oikein tapahtui ja päätyi tähän pisteeseen. Positiivisessa mielessä, tuo melkein kuulosti siltä, että kauhistelisin asiaa.

Kuinka maailman ärsyttävimmästä miehestä tuli maailman ihanin? Hassua kyllä, se mies pysyi samana koko ajan. Meillä on lopulta aika paljon yhteistä, mikä onkin tärkeä asia. Yhteiset jutut toimivat kuin liima. Kaiken ei tietenkään tarvitse olla yhteistä, mutta jos oikein mikään sänkyä ja asuntoa lukuun ottamatta ei ole, homma ei pelitä.

Myönnettäköön myös, että minulla oli aika tiukka kriteerilista siltä varalta, että vielä jonkun ihmisen kanssani parisuhteeseen huolisin. Listalta löytyi mm. omillaan toimeentuleminen, kohtuullinen koulutus (alalla ei ollut merkitystä), omillaan asuminen, riittävästi ikää, hyvä käytös, fiksu suhtautuminen alkoholiin ja riittävä, muttei liiallinen suvaitsevaisuus. Sen sijaan listalla ei ollut ulkonäkövaatimuksia tai muuta vastaavaa, mutta toki taustalla on aina ajatus, että silläkin saralla pitää natsata. Toisen pitää siis olla sopivasti sytyttävä. M täytti kaikki vaatimukseni jo ihan järkitasolla ajatellen, mutta suhdetta tuskin olisi syntynyt, jos tunnepuolta ei olisi ollut olemassa.

Nämä yhteiset kolme vuotta ovat olleet myllerrystä. Ensimmäiseen vuoteen mahtui kolme muuttoa, mikä oli todella raskasta. Niiden jälkeen on onneksi päästy laittamaan yhteistä kotia ihan rauhassa enkä ihan heti ole halukas uudestaan muuttamaan. Samana vuonna käytiin myös ensimmäisen kerran yhdessä Japanissa, mikä oli kaikin puolin upea kokemus. Kulttuurielämyksen lisäksi se tarjosi tilaisuuden tutustua appivanhempiin, M:n veljeen ja tämän silloiseen avovaimoon paremmin. Oikeastaan sanoisin, että vasta tuon reissun jälkeen osasin kyseisten ihmisten seurassa aidosti rentoutua. Ja kyllähän se M:aa ja minuakin kiitettävästi lähensi.

Toinenkin vuosi vierähti isojen juttujen parissa. Kihlat solmittiin ensimmäisenä vuosipäivänämme 28.10.2012 ja aika pian syntyi päätös, että häät ovat tasan vuoden päästä. Mitään isoja juhlia ei haluttu, mutta puuhaa riitti silti ihan kiitettävästi.

Puuhassa ei ollut mitään pahaa, vaikka joskus väsytti eikä olisi huvittanut järkätä enää mitään tai säätää pukujen yksityiskohtien kanssa. Enemmän minua silti ahdisti hääjuhla siitäkin huolimatta, että vieraiden määrä karsittiin minimiin. Kimpoilin seinille pelkästä ajatuksesta, että kaikkien edessä pitää sanoa "tahdon" ja vielä suudellakin. Vasta nyt alan olla sinut tuon kaiken kanssa, pitkään vielä häiden jälkeenkin iski ahdistus.

Haluan korostaa, ettei tämä ahdistus liittynyt naimisiin menoon tai M:n millään tavalla. Minä vain en oikeasti kestä huomion keskipisteenä olemista. Vaikken ollut tilanteessa yksin, se oli todella kuluttava. Olenkin siis iloinen, että juhla on ohitse ja on päästy kiinni oleelliseen. Ja joo, oli kiva silti  pitää juhlat, pukeutua hienosti, syödä hyvää ruokaa ja juhlien kautta tarjota iloa lähisuvulle. Tiedän tilaisuuden olleen tärkeä kaikille, jotka paikalla olivat, joten sisäinen kuohuntani oli kyllä sen arvoista.

Nyt takana on tosiaan kolmas yhdessäolon vuosi ja ensimmäinen avioliitto vuosi. Mikä muuttui? Ainakin pahin myllerrys on toistaiseksi tasoittunut. Nyt ei ole mitään isoa projektia, jota oltaisiin toteuttamassa vaan on saatu elää ihan tavallista, ajoittain tylsääkin arkea. Tosin reissattu on urakalla. Tässä vuoden sisään on käyty Japanissa, Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa eli ei voi sanoa, että olisi ollut tosi rauhallista. Ehkä nyt onkin syytä hidastaa tahtia tuon reissaamisen osaltakin, vaikka japanikuume polttelisi kyllä pahemman kerran.

En sanoisi, että suhteessamme on mikään kamalasti muuttunut. Naimisiin meneminen ei ollut suuri käänne, se oli vain tärkeä etappi yhteisellä taipaleella. Tärkeydestään huolimatta se ei ole tärkein. Tärkein vaihe on tästä eteenpäin, se on tie, jonka kuljemme yhdessä oli siinä sitten ala- tai ylämäkiä, suoraa tai mutkia. Voi olla, että on kuoppia ja hyvin tasoitettuja kohtia, mutta kaikesta mennään yhdessä. Se on oleellista.

On mukava tehdä asioita yhdessä. Meillä pelaillaan, katsotaan leffoja ja sarjoja, käydään ulkona, matkoilla, coneissa ja muissa mielenkiintoisissa jutuissa. Meillä puhutaan paljon. Ihan arkisista asioista keskustellaan, mutta myös päivän politiikasta, uskonnoista, arvoista ja maailman tilanteesta. Toisaalta myös peleistä, muusta viihteestä ja ihmissuhteista. Meitä kiinnostavat samat asiat ja niistä juttua riittää, toivottavasti vielä vuosiksi eteenpäin. Aina meillä ei silti hölötetä vaan välilllä möllötetään (huom. eri asia kuin mököttäminen) kumpikin omissa jutuissamme ja ollaan vain hiljaa. Sekin on hienoa, koko ajan ei tarvitse olla aktiivisesti läsnä.

Tuo voi kuulostaa siltä, että meillä on täydellistä. Ei ole. On myös huonoja päiviä, jolloin kaikki kiukuttaa. Toinen tekee välillä jotain tyhmää ja loukkaavaa ja sitten sekin asia pitää käsitellä. Mitään repivää riitelyä ei ole kuitenkaan ollut, muuten on saatu tilanteet aina hoidettua. Minä olen tuiskahtelija ja saatan joskus möksähtääkin, mutta ei meillä tosiaan naamat punaisina toisilleen huudeta.

Olen saanut kuulla varoitteluja tyyliin "kyllä se teilläkin vielä suruksi muuttuu". Siis vihjaillaan, että ne repivät riidat ja huutaminen ovat tulossa, etäisyys kasvaa läheisyyden sijaan ja ainoat puheenaiheet ovat siivoaminen ja ruokaostokset. Tiedän, että kaikki tuo on mahdollista, mutta ei se ole mikään tavoitetila. Eikä sitä pidä alkaa pelätä, että näin varmasti käy. Yhtä hyvin voisi alkaa kauhistella avioerotilastoja ja miettiä, kuinka tästä niiden valossa aika varmasti ero tulee. Mutta mitä se sellainen eläminen on?

Ylipäätään minua kummastuttaa, miksi tuollaisia pitää ihmisille laukoa. Kyllä, osa tänäkin vuonna naimisiin menevistä eroaa, mutta osa ei. Kyllä, osa etääntyy puolisostaan ja jää kituuttamaan kuihtuneeseen liittoon, mutta toiset viihtyvät yhdessä vuosikymmentenkin päästä ja ovat läheisiä. Ja ihan oikeasti näihin asioihin voi vaikuttaa itse. Ei toki pelkästään yksin, mutta yhdessä. Avioliittolupauksessa tahdotaan. Kyse on siis siitä, mitä me yhdessä tahdomme. Totta kai siitäkin, mitä tahdomme erikseen, mutta yhdessä pysyminen onnellisena vaatii molempien panostuksen ja sitoutumisen.

Kolme vuotta on tosi vähän aikaa sanoa mitään varmaa. Voi olla, ettei siihen riitä edes kolmekymmentä vuotta. Meillä kuitenkin eletään päivä kerrallaan ja nautitaan elämästä. Siitä ihan tavallisesta arkisesta ja joskus harmaastakin elämästä. Tuskin tässä täysin kolhuitta selvitään, kun ei olla selvitty tähänkään asti. Tuskin tähän asti eteen tulleet myllerrykset jäävät ainoiksi. Tuskin joka päivä on yhtä ihanuutta. Mutta niin asioiden kuuluu ollakin. Onni ei ole jatkuvaa autuutta, se on tietynlainen perusmielentila. Nyt siinä tilassa on oltu kolme vuotta. Tahtotila on jatkaa samalla tavalla. Yhdessä.

21. lokakuuta 2014

Postia Japanista

Eilen oli luukusta kolahtanut ilmoitus, että postissa odottaa isokokoinen kirje, joka ei ole mahtunut luukusta sisään. Ihmettelin tätä, koska en yleensä saa mitään niin isoa postia, etteikö sitä luukusta voisi tunkea. Tänään postissa paljastui, että kuori todellakin oli niin iso, ettei mene postiluukusta.


Löysin Traconista ihanan muumikortin ja lähetin sen kaverille Japaniin noin kuukausi sitten, ehkä vähän reilu. Mukaan laitoin lajitelman erilaisia muumikarkkeja. Kaveri lupasi lähettää minulle kirjeen, mutta mitään näin isoa en todellakaan odottanut :D Sisältöäkin oli melkoisesti...


Täytyy myöntää, että olin äimistynyt kaikesta tästä herkkupaljoudesta. Melkein alkoi nolottaa ne pienet karkkipakkaukset, jotka itse lähetin Japanin suuntaan. Täytynee postittaa sinne jokin kiva joululahjapaketti sitten lähempänä joulua... pitää vain ensin kehitellä sinne jotain kivaa.

Tässä paketissa on keräilykortti ja purkkaa, joka oli aika kirpsakkaa, mutta ihan hyvää. Keräilykortissa on ilmeisesti japanilaisen idoliryhmän, Johnny's Idolsin, jäsenet. Valitettavasti kyseinen porukka ei ole minulle tuttu enkä äkkiseltään netistäkään heistä löytänyt juuri mitään. Olisi ollut mielenkiintoista kuunnella yksi biisi tai jotain.

Idolikulttuuri ei ole kovin syvästi minuun kolahtanut, mutta olisihan se ollut ihan mielenkiintoista tietää vähän lisää... Ehkä se olisi myös selvittänyt, miksi tämä purkkapakkaus päätyi pakettiin :D

Seuraavaksi tuli vastaan paketti Toppoja. Muistelisin syöneeni niitä edellisellä Japanin reissulla, kun konbinista ei saanutkaan Pockyja. Tosin juuri tätä makua (Mont Blanc... mitä se lienee...) en ole aiemmin maistanut, joten epäilemättä tästä tulee taas uusi elämys listalle. Onneksi japanilaiset karkit ovat yleensä olleet makuuni, joten eivätköhän nämäkin alas mene.

Toppo-pakettia ei avattu vielä, joten en osaa sanoa, miltä nämä lopulta maistuvat. Odotan mielenkiinnolla. Jotenkin on tosi kiva päästä herkuttelemaan kaikilla japanilaisilla jutuilla pitkästä aikaa... vaikkakin se pahentaa matkakuumeta ja ikävää kyseiseen maahan. Pääsisipä jo pian... huokaus.
Paketissa oli myös tällaiset Milky-karkit. Koostumukseltaan ne muistuttivat hieman hedelmätoffeeta, mutta maku ei ollut sinnepäinkään. En oikeastaan osaa edes kunnolla sanoa, miltä nämä maistuivat. Todella mietoja olivat ja ehkä tosiaan nimensä mukaisesti hieman maitomaisia.

Ihan kivoja siis, vaikkeivät nyt välittömästi kiivenneet omalle suosikkilistalle. Toisaalta eivät töksähtäneetkään vaan ihan hyvällä halulla menivät alas :D

Nämä mansikkasuklaanamut korkattiin heti ensimmäisinä. Ovat muuten todella hyviä! Täytyy ostaa näitä lisää seuraavalla kerralla, kun mennään Japaniin.

Maku on hitusen kirpeä, mutta mansikan maistaa silti erittäin selvästi. Suklaa on aika mietoa, selkeästi maitosuklaata. Tumman suklan suurkuluttajalle siis ihan kevyttä kamaa, mutta sitäkin maukkaampaa. Yllätyin siitä, etteivät nämä silti tuntuneet liian makeilta. Kirpeys tasapainottaa ilmeisesti aika hyvin suklaun makeuden pois. Toimiva kokonaisuus siis näin minun näkökulmastani.

Suosittelen näitä kyllä kaikille mansikan ja suklaan ystäville. Olisin voinut ahmia koko paketin kerralla, mutta pitää nyt hieman säästellä kuitenkin.

Nämä ovat selkeästi taas Pockyjen sukulaisia, mutta koskaan aiemmin en ole nähnyt näitä. Makuna siis mansikka ja sisällä keksitikku. Vielä ei avattu vaan säästettiin nämä myöhemmäksi, joten varmaksi en osaa makua sanoa. Ainakin tuotteella on hyvä nimi ;D

Tykkään myös pakkauksesta todella paljon, mutta minulla onkin viime aikoina ollut jokin kummallinen vaaleanpunainen kausi menossa, joten ihmekös tuo.

Viimeiseksi paketista paljastui vielä paketillinen Takenoko no sato -keksejä. Tämä nimenomainen paketti sisältää kastanjanmakuisia kermapäällysteisiä keksejä. Ne ovat aika pieniä ja oikein maukkaita. Kastanjan mausta tulee jostain syystä mieleen joulu, vaikken edes tiedä syöneeni aiemmin mitään kastanjanmakuista :D

Keksien pohja on hitusen puiseva, mutta se ei haittaa, koska kermapäällistä on suhteessa keksin kokoon paljon ja se maistuu todella hyvältä.

Tämä oli kyllä melkoinen illan piristys tämä paketti. Mukana oli myös kirje ja postikortti, joista jälkimmäisen laitoinkin jo jääkaapinoveamme koristamaan. Nyt täytyy tosiaan ryhtyä suunnittelemaan oikein kivaa joulupakettia Japanin suuntaan. Jotain muumiaiheista varmastikin taas mukaan, mutta voisi ehkä jotain muutakin suomalaista kääriä pakettiin. Ehdotuksia otetaan vastaan.

20. lokakuuta 2014

Opiskeluahdistuksia

Syksy on lähtenyt aika hyvin käyntiin ja opinnotkin on taas saatu alkuun. Eilen palauttelin luovan kirjoittamisen tehtävät tuskailtuani ensin niiden kanssa hyvän tovin. Jotenkin niiden laatu ei vastannut omia vaatimuksia, mutta deadline painoi päälle ja pakko oli palauttaa. Nyt ahdistaa jo valmiiksi lauantain tapaaminen, koska nuo rävellykset toki jaetaan siellä kaikille.

Mietin, mikä niissä oikein mättää? Kieliopillisesti ja kenties kielellisestikin ne olivat ihan kelpoa tavaraa, varsinkin sen jälkeen, kun korjasin typot pois. Ne eivät vain kuulosta minulta samalla tavalla kuin jotkin muut kirjoitukset. Jouduin tiivistämään todella paljon, muuttamaan rakennetta erilaiseksi, että sain kaiken mahtumaan yhteen 4A:ään (per tarina toki). Jouduin hylkäämään tapani kertoa, koska se ei vain soveltunut näin lyhyeen ilmaisuun. Miltei meinasin jo sortua runoilemaan, mutta ei sentään.

Hetken kävi myös mielessä käyttää vapaassa kirjoitelmassa Kalevala-aiheista ficciäni, joka on runomuodossa. Sekään ei kuitenkaan mahtunut yhteen sivuun (paitsi, jos olisin laittanut sen kahdelle palstalle, mutta se olisi kai ollut huijaamista?) enkä ollut valmis tiivistämään sitä enää yhtään.

Tiivistäminen on hyvä taito. Tekstistä pitääkin osata karsia turhat pois. Minun tapani kirjoittaa on kuitenkin mielestäni aika tiivis ja turhia koreilematon jo valmiiksi. Ongelma on enemmänkin siinä, että tarinani eivät ole lyhyitä ja tiiviitä. Niissä on paljon käänteitä, niissä paneudutaan hahmojen sielunelämään joskus syvällisestikin, ne polveilevat ja risteilevät ennen lopullista päämäärää. Tällaista ei voi tehdä yhden sivun jutussa, se sivu ei vain riitä siihen. Sen takia tekstin ääni ei ole enää sama, ei niin minun tyyliseni.

Tarkoitus ei ole syytellä kurssia tai opettajaa, pikemminkin kriiseilen itseni, oman ääneni kanssa. Lyhyessä ilmaisussa minun on vain löydettävä se uudestaan. Kaivettava esiin jotain sellaista, jota en ole tottunut käyttämään. Ja hetkittäin pysähdyn miettimään, onko minun oikeasti tehtävä niin. En halua olla runoilija, en halua kirjoittaa lyhyttä proosaa. Minä haluan kirjoittaa pitkää ja polveilevaa spekulatiivista fiktiota.

Noh, ymmärrän hyvin, etten voi työntää romaanikässäriä luettavaksi muille kurssilaisille tai opettajalle. Aika ei riitä kaikkeen. Kurssi ei ole pelkästään minua ja minun tarpeitani varten, meitä on siellä neljätoista. Minun täytyy vain osata ottaa siitä tarvitsemani ja sivuuttaa se, mikä ei ole oleellista. Ymmärrän myös sen, ettei harjoituksista ole haittaa. Oman äänen hakeminen on aina hyödyllistä, vaikka sen tekisi itselle sopimattoman tyylilajin kautta. Tuleepahan kokeiltua sellaista, mihn ei muuten uhraisi aikaansa.

Olen siis edelleen ihan tyytyväinen, että hakeuduin kurssille. Silti minua hirvittää mahdollinen palaute teksteistäni. Hirvittää myös nähdä muiden tuotoksia, sillä epäilemättä vertaan niitä omiini, vaikkei niin pitäisi tehdä. Voinkin siis jo valmistautua henkisesti kriiseilemään kirjoittamisen suhteen vielä moneen otteeseen seuraavien kuukausien aikana. Toivottavasti siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Japanin opiskelukaan ei ole alkanut täysin ilman ahdistusta. Niiden osalta olen kuitenkin tyytyväinen omaan osaamiseeni. Se ei tarkoita, että olisin valmis nyt lopettamaan ja toteamaan olevani valmis. Ehei, minulla on vielä paljon opittavaa. On silti kiva huomata, miten paljon jo osaa, vaikka samalla tiedostaa, miten paljon ei osaa.

Minulla oli pitkään kausi, jolloin raivostuin koko kielestä, koska ymmärsin koko ajan paremmin, miten huono olen, miten vähän osaan ja mitä virheitä teen. Tuo on juuri se hetki, kun tekee mieli heittää kirves kaivoon ja rage quitata koko juttu. Kuherruskuukausi uuden kielen kanssa on mennyt ohitse ja oppimisen huuma korvautunut raa'alla työllä, jonka tulokset eivät kuitenkaan ole heti nähtävissä. Oma osaamattomuus ärsyttää ja tulee tunne, että paukuttaa päätä seinään.

Olen iloinen, että selvisin tuosta kaudesta ja voin nyt taas tervehtiä opiskelua ilolla (vaikka läksyjen teko joskus keljuttaakin). Tällä hetkellä kielen opiskelu ei tunnu suossa rämpimiseltä, mitä se oli melkein pari vuotta. Tiedän, mitä osaan ja mitä en osaa. Tiedän myös, että on vielä paljon asioita, joita en tiedä ollenkaan ja osaa ottaa huomioon. Pystyn silti jo ilmaisemaan itseäni edes auttavasti japaniksi ja kirjoittamaan aineita annetusta aiheesta. Ymmärrän myös lukemaani (jos se ei sisällä liikaa kanjeja ja vieraita sanoja :D) ja kuunteleminenkin on helpottunut, vaikka jälkimmäinen on yhä heikkouteni.

Mikä sitten ahdistaa? Ryhmä. Anteeksi kamalasti, olen varmasti hirveä ja ymmärtämätön ihminen, mutta ahdistun toisista. Meillä on oikeasti tosi kiva ja mukava porukka, mutta minun on vaikea olla kiipeämättä seinille, kun ihmisillä on monisteet hukassa ja tehtävät tekemättä.

Joo, joku voisi sanoa, että mitä toisten tekemiset minulle kuuluvat? Perinteisesti voisi ajatella, etteivät kuulukaan, mutta kun tuntien määrä ja aika on rajallista, muiden kohellus vaikuttaa minuunkin. Lyhyen tunnin aikana ehtii vähemmän, kun osalla on tehtävät tekemättä ja vastauksia ryhdytään arpomaan siinä vaiheessa, kun vastausvuoro osuu omalle kohdalle. Perään kuullaan kootut selitykset siitä, miksei niitä läksyjä ole voinut tehdä.

Tajuan, että joskus on kiirettä ja hässäkkää tai tapahtuu jotain, mikä pistää läksyt prioriteettilistan alimmaiseksi. Tätä tapahtuu itsellekin, mutta ei nyt joka ainoa kerta sentään. Miksi se tapahtuu toisille aina ja jatkuvasti? Eikö se ole kamalan stressaavaa?

Kun puhutaan vapaaehtoisesta opiskelusta, minun on vaikea ymmärtää käsien levittelyä ja tehtävien tekemättä jättämistä. Eikö siellä olla sitä varten, että opitaan? Ja eikö oppimista edistä se, että tehdään annetut hommat? En valittaisi tästä, jos se ei olisi minulta pois. Ehtisimme vain paneutua tunneilla useampiin asioihin, jos kaikki hoitaisivat oman osuutensa.

No joo, pyrin kuitenkin pitämään suuni. Ihan oikeasti meillä on ryhmässä kivoja tyyppejä ja opettajakin on loistava. Pidän hänen tyylistään ja tavastaan opettaa ja tykkään uudesta kirjastakin. Kurssin taso on aikalailla sopiva itselle, varsinkin höystettynä aineilla, jossa pääsee oikeasti kokeilemaan omia rajojaan ja harjoittelemaan kanjeja. Tässä mielessä on lopulta pieni asia, jos joku toinen ei jaksa panostaa opiskeluunsa yhtä paljon kuin itse haluaisin. Onhan se hienoa, että kaikessa kiireessään ihmiset kuitenkin ehtivät edes tunneille hiomaan kielitaitoaan, vaikkeivät sitten muuten kerkiäisi läksyihin panostaakaan.

Yritän siis muovata omaa asennettani suvaitsevaisemmaksi, vaikka myönnän sen olevan välillä vaikeaa. Jonain päivänä voi käydä niin, että minulla on niin kiirettä, etten saakaan läksyjäni hoidettua. Kenties silloin ymmärrän paremmin. Toivon tosin, ettei niin suurta hässäkkää osu kohdalle, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Jokaisella on omat syynsä toimia niin kuin toimii. En voi muuttaa muita, vain itseäni, joten ei auta kuin asennekasvattaa itseään. Kyllä se tästä vielä.


PS. Blogin kirppiselle on päivitetty juttuja ;)

17. lokakuuta 2014

Tahtoisin vain...

Tiedän, että materialismionni on pahasta, mutta en ole siitä silti valmis luopumaan. Sen sijaan haluttavien asioiden lista kasvaa melkein samaa vauhtia kuin lyheneekin. Nytkin listalle on ehtinyt kertyä kaikenlaista.

J. S. Meresmaa - Mifongin mahti

Olen lukenut sarjan aiemmat osat, joten tämä on pakkohankinta. Kirja julkaistiin jo syyskuussa, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi hankkia, koska luettavien kirjojen pino on kuitenkin melkoisen korkea.

Kummallisen kirjoittajat -kirjoitusopas

Tämäkin on ollut ostoslistalla jo kesästä, jolloin kyseisestä kirjasta kuulin. Olen vähän laiska lukemaan kirjoitusoppaita, mutta tämä osuu niin hyvin omiin mielenkiinnonkohteisiin, että tulisi varmasti luettua. Ja voisihan siitä hyötyäkin olla...

Final Fantasy VIII:n soundtrack

Hankittiin M:n kanssa Final Fantasy -soundtrackeja kiva pino, mutta kasin oli Square Enixin kaupasta loppu. Sisäinen metsästäjä-keräilijä ei salli puutoksia kokoelmassa, joten kasinkin levyt on jostain kaivettava ennemmin tai myöhemmin. Ja tavallaan haluaisin ehkä ne aiempienkin Finaleiden soundtrackit, mutta näin alkuun riittäisi tämäkin.

Monster High -merenneitonukke

Tähän hätään en muista kyseisen nuken nimeä, satuinpahan vain näkemään sen yksi päivä lelukaupassa vieraillessani. Kovasti tahtoisin sen kokoelman jatkoksi, mutta toistaiseksi jäi hyllyyn kovan hintansa takia.

Final Fantasy XIV Delivery Moogle

Tämä Square Enixin tuote julkaistiin juuri tänään. Älyttömän söpö ja ihana. Vaikka minulla on jo FFXIV-moogle, haluaisin tämänkin.

Teepo-pehmolelu

Tales of Xillian paras hahmo olisi ehdottomasti saatava kotiin. Valitettavasti hinta on niin törkeän kallis, etten ole raaskinut tilausta laittaa. Voi olla, että tämä ihanuus jää siis saamatta, vaikka kovasti oman superkamun haluaisinkin :/

Tales of Xillia 2

Ykkösosa ei ole parasta ikinä, mutta ihan kiva kuitenkin. Niinpä ajattelin, että kakkosenkin voisi hankkia ja joskus pelailla läpi...

Tales of Symphony

Katselin tätä hiljattain kaupassa ja bongasin, että uudisversioon on lisätty japanilainen ääninäyttely. Lisäksi olen kuullut huhua, että kyseessä olisi yksi Tales-sarjan parhaimmista peleistä, joten ehkäpä tämä olisi ihan hankkimisen arvoinen.

Tangle Teezer

Listalla on jotain käytännöllistäkin :D Ostin kesällä jo yhden Tangle Teezer -hiusharjan ja rakastuin siihen. Nyt haluaisin toisen, jota voisi kuljettaa laukussa mukana. Tavallinen harja ei nimittäin tunnu enää ollenkaan niin hyvältä, joten en haluaisi päivälläkään sellaista käyttää.

Uudet olohousut

Edelliset ostin Odaiban Uniqlosta, mutta nyt ne alkavat olla jo rikki :( Olen yrittänyt etsiä kivoja olohousuja vähän joka paikasta ja parit ostanutkin, mutten ole niihin varsinaisesti tyytyväinen. En vain tykkää tästä nykymuodista niiden suhteen. Erityisen inhoja mielestäni ovat lahkeiden suihin laitetut kuminauhat tai resorit, yök. Sopivat ehkä joillekin, mutteivät minulle. Haluaisin siis olohousut kivalla kuosilla ja hitusen levenevillä lahkeilla.

Uudet talvikengät

Kenkien ostaminen on ka-ma-laa! Inhoan sitä, mutta vanhat talvikengät alkoivat viime "talven" kosteissa keleissä vuotaa. Pitäisi siis löytää uudet ja paremmat. Mieluiten tietysti sellaiset, jotka sopivat tyyliini (mikähän se mahtaa olla?) ja olisivat myös suht edulliset, koska budjetti on tiukka erinäisistä syistä. Olen katsellut kenkiä mm. YesStylestä, mutta en ole vielä uskaltanut tilata... epäilyttää, mahtuvatko aasialaiset kengät varmasti jalkaan ja sopivatko Suomen oloihin.

Uusi torkkupeitto

Olen kyllästynyt vanhan kuosiin. Uudet tyynyt sohvalle löydettiin jo, eikä vanha istu niiden kanssa yksiin ollenkaan. Siispä uusi on löydettävä.

___

Tiedän, etten välttämättä tarvitse tuota kaikkea ja tiedän, että niitä välttämättömiä menoja taas riittää loputtomiin. Silti on ihana haaveksia kivoista jutuista ja aina silloin tällöin ilahduttaa itseään hankkimalla niitä.

Onko teillä jotain, mitä haluaisitte juuri nyt ehdottomasti hankkia?

//edit 17.10.2014, 21:11

Lisätty moogle listaan.

14. lokakuuta 2014

Juhlajärkkäilyt

Viime vuosina olen pohtinut paljonkin juhlia. En tarkoita tällä nyt mitään häitä tai synttäreitä vaan vuodenkiertoon liittyviä pakanallisia juhlia ja niiden sovittamista yhteen kristillisen perinteen kanssa. Faktahan on, että kristinuskon juhlat on lätkäisty pakanallisten päälle, jotta kansa saatiin aikoinaan paremmin käännytettyä... mutta tämä ei ole se seikka, jolla kannattaa avata keskustelu, kun haluaa lisätä perheperinteisiin muille vieraita juhlallisuuksia.

Meillä ei ole vielä kunnollista juhlaperinnettä, mutta ehdottomasti haluan sellaisen luoda. Siksipä olen tätä asiaa ryhtynyt pohtimaankin. Nyt olen pikku hiljaa lähtenyt liikkeelle ruoan kautta, koska siihen osuuteen voi vaivattomasti osallistaa muitakin ihmisiä ilman, että kukaan kärsii. Ja missään vaiheessa ei ole tarkoitus pakottaa ketään mihinkään erityisen uskonnolliseen, mutta silti haluan, että meidän perheessä molempien näkemykset otetaan tasapuolisesti huomioon.

Vuodenkierron juhlia meillä vietetään tällä hetkellä seuraavasti:

Kuva: www.oakwillow.com

Kevätkausi

Kevätpäiväntasaus / Ostara
Olen toistaiseksi viettänyt yksin. Yleensä tähän on liittynyt siivoamista yms. valmistautumista kevään alkuun. Tarkoitus on kehittää tähän ainakin yhteinen ruokaperinne.

Pääsiäinen
Vakiintunut käytäntö näyttää olevan, että vietämme pääsiäisestä 1-2 yötä M:n vanhempien luona. Ruokalistalla on vähintäänkin lammasta ja pääsiäismunia. Uskonnollista osuutta ei ole. Sinällään myös kevätpäiväntasauksen vieton voisi tähän yhdistää, mutta pääsiäinen seilaa kalenterissa niin valtavasti, että välillä nämä kaksi juhlaa ovat aika kaukana toisistaan.

Beltane
Tätäkin olen viettänyt yksin tai jättänyt viettämättä, jos tilanne ei ole sallinut. Jonkinlaista mielessä virittäytymistä juhlaan on kuitenkin liittynyt. Olen ajatellut, että tulevaisuudessa voisi viettää jonkinlaista yhteistä juhlaa 30.4.

Vappu
Maallinen juhla. Meillä tämä näkyy yleensä siten, että mennään minun vanhemmilleni, koska äitini syntymäpäivä osuu juuri tähän kohtaan. Perinteiset vappuherkut kuuluvat luonnollisesti ruokalistalle. Koska tosiaan vappua vietetään aina äidin syntymäpäivien merkeissä, meidän perheen yhteinen juhla on järkevää ajoittaa edelliseen päivään.

Kesäkausi

Kesäpäiväntasaus / Litha
Olen viettänyt vaihtelevasti, perinteitä ei ole päässyt syntymään. Koen myös hieman vaikeaksi niiden kehittelyn, mutta pohdinta on työn alla.

Juhannus
Edellisen juhlan suunnittelua vaikeuttaa nimenomaan juhannus, jota vietetään melko pakanallisissa merkeissä mökillä. Ohjelmaan kuuluu saunomista, hyvää ruokaa, uimista, veneilyä ja kokkokin joskus. Myös alkoholi sopivissa määrin on osa tätä juhlaa. Olenkin toisaalta miettinyt, että voisinko ihan vain mennä tällä konseptilla.

Lughnasadh
Tämän juhlan vietto on jäänyt kovin vähäiseksi. Täytyy siis ryhtyä suunnittelemaan perinnettä. Kristillistä vastinetta ei tälle juhlalle tietääkseni ole tai ainakaan sitä ei kummankaan meidän lapsuudenperheissä ole vietetty, jos onkin olemassa. Tosin nyt kun katsoin kalenterista, lähelle osuu Kirkastussunnuntai. Minulle se on täysin tuntematon pyhä päivä.

Syyskausi

Syyspäiväntasaus / Mabon
Tätä juhlaa olemme viettäneet yhdessä ruoan merkeissä. Listalla on omenapiirakkaa ja jokin hyvä liharuoka. Haluaisin nimen omaan lihapataa, mutta se ei ole toistaiseksi mennyt läpi. Jatkan asian työstämistä ;D Tietääkseni tällekään juhlalle ei ole kristillistä vastinetta.

Kekri / Samhain 
Tunnetaan myös Halloweenina, mitä ollaankin jonkin verran vietetty yhdessä jo ihan siitä ilosta, että suhde otti lopullisesti tulta alleen eräissä kuuluisissa Halloween-bileissä. Vihjaisin jo M:lle, että tänä vuonna haluaisin viettää Kekriä tai Samhainia yhdessä jälleen kerran ruoan muodossa. Asia sopi, mutta eipä tuo ole koskaan hyvästä ruoasta valittanutkaan. Oman haasteensa tähän tänä vuonna tuo lähelle osuvat muut suunnitelmat (= Kekrin vietto kaveriporukassa ja käsityömessut), mutta jotenkin aion kuvion parsia kasaan.

Pyhäinpäivä
Pyhäinpäivä on juhlan kristillinen vastine. M ei ole koskaan osoittanut erityistä mielenkiintoa sen viettämiseen, joten se ei ole meillä näkynyt.

Talvikausi

Talvipäivänseisaus / Yule
Yulea meillä on vietetty nyt jo pari kertaa ja sitä ennen olen ahkerasti viettänyt yksin (ylläri :P). Nykyiseen perinteeseen kuuluu Yulehalon tekeminen. Yritin tästä alkuun karppia vaihtoehtoa, mutta se oli niin surkea esitys, että olen suostunut tinkimään asiasta. Nykyinen resepti on hyvä ja sillä mennään. Ja koska herkkua tulee paljon, siitä on yleensä tarjottu muillekin... joskin heille se on markkinoitu jouluhalkona. Viime vuonna appivanhemmat kummastelivat, että eikö se olisi pitänyt säästää aatoksi, mutta eivät sitten enempää udelleet, kun sanoin sen kuuluvan juuri siihen päivään, jona se tarjoiltiinkin.

Joulu
Suomalainen joulu on täynnä pakanallisia perinteitä ja käsittääkseni iso osa niistä on siirtynyt Kekristä. Minulla ei ole siis ongelmaa kuusen, kinkun, pipapeiden, joulupukin, lahjojen yms. kanssa. Itse asiassa tykkään niistä hyvin paljon. Jouluperinteet ovatkin ikään kuin vain jatkumo talvipäivänseisauksen vietolle.

Meillä jouluun kuuluu vierailu molempien vanhemmilla ja M:n vanhempien kanssa haudoilla käyminen. Tämä on ihan ok, vaikkei kyse ole minulle läheisten haudoista (paitsi tietysti nyt valitettavasti joukkoon on liittynyt yksi, jonka oikeasti ehdin tuntea). Joulukirkko ei ole meillä ohjelmassa, vaikka äiti yrittää säännöllisesti sinne houkutella.

Imbolc
Olen varmaan tosi surkea pakana, mutta joudun tämän juhlan nimen aina tarkistamaan uudelleen. Olen luultavasti kerran elämässäni viettänyt Imbolcia. Nyt kuitenkin haluan ottaa itseäni niskasta kiinni ja luoda myös sille oman pienen perinteen.

Kynttilänpäivä
Imbolcin kanssa samoihin aikoihin asettuu kynttilänpäivä, jota M ei ole kuitenkaan millään tavoin halunnut viettää. Sanoisin, ettei sitä ole siis tarpeen ottaa nytkään ohjelmaan.

___

Siinä on tosiaan juhlia melkoinen määrä. En ole ajatellutkaan, että kaikkia vietettäisiin suurimuotoisesti, mutta haluaisin kuitenkin huomioida vuodenkierron omassa elämässä nykyistä paremmin... ja haluaisin sovittaa sen osaksi arkea, vaikka juhlista onkin kyse. Monesti nämä juhlapäivät osuvat ihan vain arkiviikolle, joten sekin vaikuttaa siihen, miten paljon voi niihin panostaa.

Varsinaisen uskonnollisen puolen pidän omanani enkä sitä aio tyrkyttää M:lle. Sen sijaan muihin elementteihin ottaisin hänet mieluusti mukaan ja ruokapuoli onkin siitä helpoimmasta päästä. Siksi ehkä panostan nimen omaan keittiössä hääräämiseen. Juhlaan liittyviä ruokia valmistaessa voi hyvin keskittää ajatuksensa niihin muihin elementteihin, joiden ei välttämättä tarvitsekaan aina olla niin konkreettisesti näkyvissä. Myös ruoanlaitto voi olla rituaali.

Minua kiinnostaisi kovasti, minkälaisia vuodenkierron juhlia muut viettävät? Ihanko vain samoja, joita "kaikki muutkin" vai onko teillä jotain omia perinteitä? Miten olette yhdistäneet juhlaperinteet mahdollisen puolison kanssa? Tai oletteko jotenkin pohtineet asiaa, jos puolisoa ei (tällä hetkellä) ole?

9. lokakuuta 2014

Asioita, joista pidän syksyssä


Olen joskus sanonut, etten ole yhtään syksyihminen vaan täysillä kesäihminen. Varmaan se pitää jossain määrin edelleen paikkansa. Ainakin taakse jäänyt kesä oli aivan ihana kuumine päivineen ja kivoine ajanvietteineen. Veikkaan kuitenkin, että vuosien takainen kesärakkaus ei ole liittynyt pelkästään vuodenajan säätiloihin yms. vaan pikemminkin siihen, ettei kesällä tarvinnut olla koulussa. Opiskelusta olen kyllä aina tykännyt, "koulukavereista" en niinkään. Kesällä sai siis olla rauhassa ja tehdä omia juttuja, joten ei ahdistanut.

Nyt aikuisena olenkin huomannut, että vaihtelevia vuodenaikoja tervehtii usein ilolla. Toki niissä on omat huonot puolensa. En ole koskaan tykännyt kaatosateesta, rännästä, sohjosta tai kolmeakymppiä hipovista pakkasista. Tuskin näistä koskaan alan tykätäkään. Jokaisessa vuodenajassa on kuitenkin oma viehätyksensä. Ja tämä on lista asioista, jotka minua syksyssä viehättävät.

Värikkyys

Ruska-aika on todella kaunista. Tykkään värikkäistä lehdistä, niitä on ihana katsella ja kuvatakin, vaikken valokuvaajana ole kaksinen. Syksyisessä maisemassa siis lepää silmä. Myös häidemme koristeina käytettiin syksyisiä vaahteranlehtiä. Olisimme halunneet käyttää myös pihlajanmarjoja, mutta viime vuonna niitä tuli vähän ja vähätkin katosivat jo kauan ennen hääpäivää. Onneksi kaupasta sai korvikkeita, mutta lehdet olivat tosiaan aitoja ja luonnosta kerättyjä.


Kirpeä ilma

Kuuman kesän jälkeen on ihanaa, kun ilma alkaa viiletä eikä enää ole koko ajan hiki. Pieni aamupakkanen ei haittaa (paitsi auton ikkunoiden raappaus) vaan on oikeastaan aika piristävää.

Lämpimät vaatteet

Syksyllä saa taas kaivaa esiin kaikki ihanat neulepuserot ja muut lämmittävät suloisuudet. Näihin kuuluvat villasukat, lapaset, kaulahuivit, säärystimet ja pipot. Minulla on paha tapa haalia näitä ja eteisen yläkaappi tursuaakin monenlaista huivia ja pipoa, mutta pitäähän sitä valinnanvaraa olla!

Paksut hameet ja sukkahousut

Nämä on mainittava ihan erikseen. Minulla on tällä hetkellä ns. housuton kausi. Ei vain yhtään nappaa kiskoa farkkuja tai muita housuja jalkaan (okei, kotioloissa käytän kyllä myös olohousuja) vaan viuhdon menemään hame päällä. Syksyllä on kiva ottaa taas esille myös ne paksumpaa kangasta olevat hameet, joita ei voi kesäkuumalla kuvitellakaan laittavansa päälle. Ja sukkahousut ovat ihania, varsinkin paksut ja pehmeät, ohuista nylon-viritelmistä en niinkään välitä.

Pimenevät illat ja kynttilät

Pimeys voi olla masentavaa, mutta on se omalla tavallaan myös kiehtovaa. Se myös tarjoaa hyvän syyn sytytellä kynttilöitä niin keittiöön, olohuoneeseen kuin parvekkeellekin. M usein huolehtii tästä, joten minä voin keskittyä nauttimaan näystä. Olin muuten äärimmäisen positiivisesti yllättynyt, kun tajusin, että M ihan vapaaehtoisesti laittelee kynttilöitä esille. Ensimmäinen omalle kohdalle osunut mies, joka on moisesta kiinnostunut. Keräsi pisteet kotiin ;)



Viltin alle käpertyminen

Olen herkkä palelemaan, mikä ei ole mukavaa. On kuitenkin kiva kääriytyä vilttiin, ennen kuin ryhtyy datailemaan, pelaamaan tai lukemaan. Sohvaltamme löytyykin lähes aina viltti tätä tarkoitusta varten. Haluaisin tosin jo uusia sen, koska olen kyllästynyt kuosiin, mutta odottelen vielä, että se oikea tulisi vastaan.

Hääpäivä

Noh, naimisiin mentiin viime vuonna, joten hääpäivän vietosta ei ole vielä kokemusta. Väitän silti, että tästä muodostuu myös yksi asia, josta syksyssä pidän. Nyt ainakin odotan jo kovasti pidennettyä viikonloppua ja kahdenkeskistä laatuaikaa.

Samhain / kekri / halloween

Tätäkin on tavalla tai toisella yleensä tullut vietettyä ja kyseessä on yksi syksyn kohokohdista. Myös tänä vuonna on pienimuotoisia suunnitelmia. Halloween-bileissä on tullut oltua useamman kerran, mutta toisinaan on tullut vietettyä juhlaa ihan omassa seurassa tai sekä että. 

Opiskelu

Opiskelu starttaa aina syksyllä. Monena vuonna se on jo tarkoittanut japanin kielen tavailua, mutta tänä syksynä myös luovaa kirjoittamista. Kumpikin on mukavaa ja antaa paljon, vaikka välillä harmittaa, kun osa viikonlopusta menee muussa kuin vapaa-ajan vietossa. Lopulta se on kuitenkin pieni harmistus, koska on tekemässä asioita, joista pitää.

____

Tässä oli minun listani syksyn parhaista puolista. Mitkäs ovat teille niitä vai tökkiikö syksy pelkästään?

5. lokakuuta 2014

Ikuinen hiusprojekti ja ihmisten ihanat reaktiot

Ehdin jo tottua hassuun merenneitotukkaani, mutta ajattelin silti vahvistaa sen väriä. Niinpä saunapäivänä iskin lisää sinistä päähän ja marssin värin kanssa tyytyväisenä saunaan. Yllättäen violetinharmaa tekikin katoamistempun ja turkoosikin vaihtui siniseen ja nyt ollaan siinä pisteessä, mihin alun perin pyrin :D Vahingossa jälleen... tämä hiusten värjääminen on hassua puuhaa. Onneksi pahimmilta katastrofeilta on silti tullut vältyttyä viime vuosina.



No, en valita. Nyt tosiaan väri on se, mitä alun alkaen tavoittelin. Tosin ehdin jo tykästyä tuohon kaksiväriseen, mutta en usko, että siihen on ihan helposti paluuta. Vaalentelemaan en ainakaan aikonut ryhtyä. Nyt mennään tällä sinisellä.

On muuten taas tullut huomattua, että ihmisillä on mielenkiintoisia suhtautumistapoja. Useimmat eivät kommentoi väriä millään tavalla, mutta osa tuijottaa suorastaan vihamielisesti. Eilen bussissa vastapäätä istunut nainen tuntui yrittävän katsemurhaa. Ehkä en sopinut hänen maailmankuvaansa. Tuijottajissa on myös toinen ryhmä, positiivisesti kiinnostunut. Tosin tuijotus on joka tapauksessa kiusallista, joten toivoisin, ettei kiinnostustuijotustakaan harjoitettaisi kovin pitkiä aikoja kerrallaan ;)

Lapset ovat oma lukunsa. Yleensä hyvin positiivinen sellainen. Olen kuullut kommentteja merenneidoista ja hassusta tukasta, mutta myös "mäkin haluun!" huudahduksia. Yleensä lasten seurassa olevat vanhemmat eivät tunnu näitä arvostavan, mutta olen pyrkinyt hymyilemään lapsille nätisti. Tai no... olen oikeastaan ottanut asenteen, että hymyilen kaikille tuijottajille, myös niille, jotka näyttävät avoimesti paheksuvan.

Näin myös äitiä torstaina (tai siis vanhempia, mutta isä ei kommentoinut mitään). Äiti ei tietenkään ollut kovin iloinen. Totesi vain luulleensa minun pysyvän siinä "nätissä punaisessa". Sanoin ainoastaan, että "luulit väärin". En jaksanut ryhtyä väittelyyn, koska tiedä kyllä hänen mielipiteensä. Sininen hiustenväri on lapsellinen eikä sovi minulle yhtään, koska ajattelin kasvaa aikuiseksi? Jos se on hiustenväristä kiinni, en luultavasti koskaan ;)

Perjantaina tein sitten pienen kokeen. Kävin Alkossa. Käyn yleensä aina samassa Alkossa ja usein tulee asioitua samalla kassalla. Kyseinen kassa ei papereitani ole koskaan kysellyt, mutta eilen kyllä kysyi ja sihtasi tarkkaan :D Ilmeisesti edes silmälasit ja raivostuttavat silmäpussini, joita aina aamuisin kiroan, eivät pelastaneet sinisen hiustenvärin nuorentavalta vaikutukselta.

Eipä siinä. Tuntuu vähän hassulta, kun ei ole tottunut tällaiseen. Pitkän aikaan olen kai sulautunut massaan edes suurin piirtein. Nyt pistän silmään ja ihmisten pitkät katseet on vain pakko hyväksyä. Eiköhän se tästä taas helpota, kun aikaa kuluu x)

4. lokakuuta 2014

Jee, japania!

Tänään oli fiilis katossa, kun japanin tunnit alkoivat taas. Eilen ei tosin aivan samalta tuntunut, kun töissä starttasi työpaikkakoulututtajan koulutus ja sen jälkeen ohjelmassa oli viimeinen puserrus japanin tehtäviä. Jätän yleensä aina osan tehtävistä viimeiseen iltaan tarkoituksella, koska sitten aivot ovat sopivassa vireessä seuraavan päivän tunneille (haa, hyvä selitys viimetippailuun!).

Onneksi jäljellä oli vain aineen kirjoitus ainepaperille. Olin siis jo luonnostellut sen tietokoneella valmiiksi, joten kyseessä oli lähinnä kopiointi käsin. Tosin pari virhettä bongasin ja korjasin ne lopulliseen versioon. Tuon lisäksi oli tekemättä vielä kirjan viimeiseen kappaleeseen liittyvä kysymysmoniste. Se tehtiin M:n kanssa yhdessä siten, että minä luin kysymykset ääneen (hyvää harjoitusta) ja vastailtiin yhdessä. Oli kyllä aika helppo, koska vastaukset pystyi käytännössä kopioimaan suoraan kirjan kappaleesta.

Kokonaisuudessaan kesälomaläksyjä oli aivan älytön määrä, joten olen iloinen, etten jättänyt niitä kaikkia viimeiseen iltaan. Ja hyvä juttu, että aloitin aineenkin jo elokuussa. Ne ovat aina melkoisen työläs projekti, vaikka niiden kirjoittamisesta tykkään. Huomasin myös, että minulla on paha tapa hutaista osaamani kanjit paperille vähän sinnepäin. Sen sijaan ne, joita en vielä kunnolla osaa, tulee kirjoitettua huolellisesti. Tästä saa vaikutelman, etten osaisi niitä toisia kirjoittaa kunnolla... vaikka kyse on oikeasti siitä, että ne tulevat ulkomuistista, mutta käsialani vain on sotkuinen. Ja kyllä, myös japania kirjoittaessa käsialaerot näkyvät hyvin selvästi. M:lla on esimerkiksi todella siisti ja huolellinen käsiala, kun taas omani on sotkuisempi (näin myös ihan suomea kirjoittaessa), mutta toisaalta kirjoitan kanoilla ja kanjeilla (niillä, mitkä osaan) yhtä nopeasti kuin M romanjilla.

Tänään tosiaan sitten oli ensimmäiset tunnit tänä syksynä. Meidän luokka oli pöllitty, joten jouduimme varaluokkaan, mutta sielläkin pärjäsi ihan hyvin. Ryhmästä oli jäänyt aika paljon porukkaa pois, mikä on vähän harmi, mutta toisaalta porukkaan on tullut uusia. Nyt miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon. Silloin kun aloitimme, M oli ainoa mies. Kivaa oli myös, että entisestä japanin ryhmästämme eräs henkilö oli ilmoittautunut nyt tälle kurssille. Vanhoja tuttuja on mukava nähdä ^^

Koko kerta meni kesälomaläksyjen läpi käymiseen eikä edes riittänyt. Osa tehtävistä tuli uudestaan läksyksi. Kaikki eivät olleet tehneet kesälomatehtäviä ollenkaan. Uusien kohdalle sen tietenkin ymmärtää, mistäs he olisivat niistä tienneet, mutta vanhojen osalta ei oikein tuo selitys uppoa. Jokainen toki päättää itse, miten toimii, mutta kieltämättä minua kummastuttaa. Ehkä sitten olen vain ylitunnollinen, kun väännän läksyt myös silloin, kun ei yhtään napostelisi. Sitä vartenhan minä opiskelen, että jotain jäisi päähänkin ja jos tuntien ulkopuolella en tekisi mitään, ei kyllä asiat pysyisi päässä. Ehkä toisilla tieto sitten vain imeytyy suoraan eikä mitään tarvitse tehdä?

Minä ja M olimme ainoat, jotka palauttivat aineen. Muut eivät olleet kirjoittaneet sitä ollenkaan ja saivatkin tehtävästä vapautuksen. Eli sitä ei olisi ilmeisesti ollut pakko tehdä. No, ei kaduta silti. Itseäni vartenhan tämä opiskelu on. Tosin tällaisista asioista tulee ajoittain tosi hikkeolo, kun itse tekee tunnollisesti kaiken ja palauttaa tehtävät ajallaan, kun toiset taas jättävät tekemättä ilman huonoa omatuntoa. Itse häpesin, kun olin yhdestä tehtävästä unohtanut merkitä verbiryhmät. No, meitä on moneen lähtöön.

Joka tapauksessa tunneilla oli mukavaa. Japania ei juuri pääse käyttämään niiden ulkopuolella, joten siinäkin mielessä ne ovat aina piristysruiske. Vaikka läksyt välillä ottavat päähän, tykkään kyllä japanin opiskelusta älyttömän paljon. Taitaa olla ensimmäinen säännöllinen harrastus, josta en ole luopunut muutaman kerran jälkeen x)