21. heinäkuuta 2013

"Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka"

Minua pyydettiin kirjoittamaan rakkaudesta. Se on todella laaja ja monimutkainen aihe, joten siihen paneutuminen tosissaan vaatisi luultavasti vähintään yhden kirjan verran tekstiä. Rakkautta on niin monenlaista, ettei kaikkea ole järkeä käsitellä yhdessä postauksessa... enkä kai kaikkea osaisi kunnolla pohtiakaan. Ehkä liiankin perinteisesti ajattelin nyt keskittyä romanttiseen rakkauteen.



Mitä (romanttinen) rakkaus on?

Ihanan helppo kysymys heti alkuun... mutta sitä minulta oikeastaan kysyttiin. Ei sanatarkasti noin, mutta aiherajauksen vuoksi kysymys nyt on tuossa muodossa.

Minä en usko rakkauteen ensisilmäyksellä (se siitä romantiikasta ;P). Minusta toista ihmistä ei voi rakastaa tuntematta häntä, joten ensisilmäyksellä ei ole mahdollista rakastua. Sen sijaan ihastuminen on kyllä mahdollista. Jonkun ulkonäkö osuu omaan makuun erityisen hyvin tai hymyssä on jotain uskomattoman viehättävää ja se olikin sitten menoa. Kyllä sitä tapahtuu. Moni varmaan sekoittaakin tuon huumaavan ihastuksen tunteen rakkauteen, vaikka kyse ei ole samasta asiasta.

Minulle rakkaus on tunne, joka kehittyy pitkähkön ajan kuluessa. Tuo pitkähkö aika tosin on subjektiivinen käsite, mutta kyse ei ole mistään viikosta tai kuukaudesta. Se vaatii hieman enemmän.

Rakkauteen liittyy vahvasti luottamus sen kohteeseen. Rakkauden voi siis rikkoa pettämällä luottamuksen. Toki petoksen jälkeenkin on mahdollista rakastaan, mutta tunteeseen on tullut särö, joka ei kenties koskaan parane. Siksi onkin tärkeää, että kumpikin on saamansa luottamuksen arvoinen. Hyvää suhdetta ei kannata pilata typerillä teoilla.

Luottamuksen lisäksi rakkauteen liittyy vapaus. Se ei saa sitoa kohdettaan liikaa vaan kummankin on saatava olla oma itsensä ja toteuttaa niitä asioita, jotka kokee tärkeiksi. Toisen mielenkiinnon kohteita ei tule rajoittaa eikä omiaan vähätellä rakkauden vuoksi, ettei rakkaudesta tule vankilaa. Liika kahlitsevuus tappaa rakkauden ja katkeroittaa ihmisen. Siksi on tärkeää pitää kiinni omasta vapaudestaan, mutta antaa myös toisen säilyttää omansa.

Omana itsenä oleminen kulkee puolestaan käsi kädessä hyväksymisen kanssa. Se ei tarkoita, että voi käyttäytyä toista kohtaan kuin mikäkin ääliö. Se kuitenkin tarkoittaa, että jokaisella on hyvät ja huonot päivänsä ja suhteessa se on okei. Kun rakastaa jotakuta, hyväksyy myös tämän heikommat puolet. On hyvä tiedostaa, että toisessa tulee aina olemaan asioita, jotka ärsyttävät ja joita ei välttämättä kykene ymmärtämään. Noista asioista ei tarvitse pitää eikä niitä tarvitse ymmärtää, mutta ne on hyväksyttävä. Muuten yhteiselosta tulee vaikeaa. Luonnollisesti tämänkin on toimittava molempiin suuntiin... mutta rakastaessa sen ei pitäisi olla mikään mahdottomuus vaan normaali tilanne. Enkä tarkoita tällä, ettei koskaan saisi riidellä asioista. Totta kai saa, mutta on osattava myös sopia.

Myös kunnioitus on osa rakkautta. Toista tulee kunnioittaa ja se tulee osoittaa sanoin ja teoin. Yksinkertaisinta tämä on, kun kohtelee toista samoin kuin haluaa itse tulla kohdelluksi. Se kuulostaa helpolta, mutta voi joskus olla vaikeaa. Kuitenkin, jos kumpikin pitää kiinni tästä periaatteesta, asioiden pitäisi sujua.

Tuossa tuskin tuli mitään uutta kenellekään. Noin minä silti näen rakkauden. Se on laaja tunne, johon liittyy paljon erilaisia asioita. Sen takia siitä on vaikea saada kunnollista otetta. Nuo kaikki määritelmät kuitenkin pätevät myös ystävyyteen, joka onkin yksi rakkauden monista muodoista. Tästä syystä täytyy olla jotain, mikä erottaa ystävyyden ja romanttisen rakkauden.

Tämäkään ei tule kenellekään yllärinä, mutta rakkauden fyysinen puoli on minulle se erottava tekijä. Tosin minulla on ystäviä, joiden kanssa olen myös fyysisesti läheinen. Joskin tällä tarkoitan lähinnä halailua ja sen sellaista. Oman rakkaan kanssa fyysinen läheisyys on toisenlaista kuin ystävien kesken.

Itse koen tärkeäksi, että päiviin kuuluu sekä halauksia että suukkoja. Olen hellyydenkipeä ja se näkyy käytöksessäni, tarvitsen ja tarjoan syliä säännöllisesti. Minulle romanttinen rakkaus on kaiken edellä mainitun lisäksi siis pieniä eleitä, lämpöä ja läheisyyttä. Luonnollisena osana tähän kuuluu seksi. Tiedän, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä asioista, mutta minusta seksi kuuluu parisuhteeseen ja vaatii tunnesiteen vastapuoleen. (Lisähuomautuksena: tiedostan, että tapoja ja haluja on erilaisia ja jokainen saa toki toimia valitsemallaan tavalla. Jos ketään ei satuteta, minusta aikuiset ihmiset ovat vapaita puuhaamaan keskenään, miten haluavat.)

Rakkautta on vaikea summata lyhyesti. En osaa määritellä sitä vain yhdellä lauseella, sillä mikään määritelmä ei ole riittävän kattava. En siis edes yritä tiivistää edellisiä kappaleita, koska nekin ovat jo heikohko tiivistelmä kokonaisuudesta.



Rakkaus omassa elämässäni

Aihealue numero kaksi, jota minua myös pyydettiin käsittelemään. Tähän haluan ottaa kaksi näkökantaa: rakkaus, joka koskee minua itseäni, ja rakkaus, jota käsittelen kirjoittajana. Kumpikin on oleellinen osa elämääni, koska tarkastelen tätä maailmaa ja itseäni osittain myös kirjoittamisen kautta.


"Niin monta olen kohdannut matkallain, mut rakastanut sellaista yhtä vain..."
(Juhamatti - Pieni ja lämpöinen)

Ihastun helposti ja nopeasti. Se on epäilemättä sekä vahvuus että heikkous. Tosin ihastuminen ei tarkoita, että aikoisin tehdä asian suhteen jotain. Usein myös ihastun fiktiivisiin hahmoihin, joten en edes voisi tehdä mitään. Muistan joskus teininä kuulleeni, että julkkiksiin ja fiktiivisiin hahmoihin ihastuminen on luonnollinen vaihe tietyssä iässä ja sen kautta harjoitellaan "oikeaa rakkautta". Omalla kohdallani on todettava, että joko olen jämähtänyt tuohon vaiheeseen ja harjoittelen edelleen tai sitten se on vain ihan tavallista, että näin käy. En joka tapauksessa koe tätä piirrettä itsessäni ongelmallisena, koska kirjoittaminen... mutta menen siihen myöhemmin.

Olen siis ihastunut useita kertoja elämässäni. Joidenkin ihastuksen kohteiden kanssa on syntynyt suhdekin, jotka ovat kestäneet vaihtelevan pitusia aikoja. Aina olen tykännyt lujaa, mutta sitoutumistasoni on ollut matala. Se ei tarkoita, että olisin pettänyt seurustelukumppaneitani, mutta olen koko ajan tiedostanut, etten halua suhteen etenevän liikaa. Yhteenmuutto on ollut nounou, naimisiin menosta puhumattakaan. Olen tosin asunut myös yhden kerran ennenkin yhdessä erään henkilön kanssa... vaikka se tuntui väärältä ratkaisulta jo silloin. Silti tein niin, koska... niin vain kuului tehdä? Ja se kannatti taloudellisesti. Kuulostanpa kamalalta.

Vahvimmin olen tuntenut suhteissa, jotka ovat lähteneet kaveruudesta ja muuttuneet ystävyydeksi ja sitä kautta ihastukseksi. Tällaisia juttuja on elämässäni ollut kolme. Yksi niistä ei johtanut mihinkään, paitsi välirikkoon (joka kenties on korjautunut jonkinlaiselle tuttavuustasolle vähintään), toinen kieppui tunteiden vuoristoradassa aikansa, kunnes palasi ystävyyden asemalle. Ja se on oikea päätepysäkki ollutkin.

Kolmas onkin sitten tämä nykyinen suhteeni. Se eroaa kaikista aiemmista seurustelusuhteistani hyvin paljon. Se alkoi ärtymyksestä ja kilpailunhalusta, joka muuttui ystävyydeksi ja syveni ihastukseksi pienin askelin. Tai ehkä olin ihastunut koko ajan, mutten kyennyt tunnustamaan tunteitani edes itselleni. Tunnesoppaan hyppäsi mukaan myös järki aika äkkiä. Se ei tarkoita, että tämä suhde ei olisi romanttinen, mutta kieltämättä ikä ja kokemus toivat mukaan myös toisenlaisen tavan ajatella. Halusin omillaan toimeen tulevan kumppanin, jolla on myös työpaikka ja kaikin puolin vakaa tilanne eikä päihteiden liikakäyttöä. Toivelistalla olivat myös kotitöiden tekeminen valittamatta, siisteys ja huoliteltu ulkonäkö.

Nuo kaikki yhdistyivät M:ssa eikä edes tehnyt tiukkaa. Pelkällä järjellä ei silti suhdetta saada aikaan, mutta tunnepuoli jo natsasikin sopivasti. Suhteen aloittaminen oli yksi elämäni parhaita päätöksiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni yhteenmuutto ei tuntunut pelottavalta ajatukselta, ei edes se osuus, että sitouduin asuntolainaan yli 20 vuodeksi. Häitäkin odotan jo kovasti, mutta en siksi, että saisin päivän prinsessana. Toki on kiva pukeutua nättiin pukuun, mutta se ei ole pääasia. Oikeastaan juhlat hermostuttavat ja ahdistavat minua jossain määrin. En tykkää olla sillä tavoin huomion keskipisteenä.

Sen sijaan odotan sitä, että olemme naimisissa. En usko sen muuttavan mitään välillämme, kysehän on vain parisuhteen virallistamisesta yhteiskunnan silmissä. Samalla saamme kumpikin turvattua toistemme tilanteen, kun toinen kuolee. Mahdollisten lasten isyyttäkään ei tarvitse erikseen tunnustaa. Avioliitto on siis enemmän järkiasia meille. Sitoutumisastetta se ei muuta, mutta onhan sitä silti kiva juhlistaa. Tai olisi, jos en kiipeäisi seinillä ajatuksesta, että kaikki tuijottavat meitä ja pitävät meihin liittyviä juhlapuheita jne. En tiedä, miten selviän siitä kaikesta :D


Jos aiempien juttujen suhteen en ole voinut olla varma, minkäasteisista tunteista on ollut kysymys, tällä kertaa olen. Ei ole ollut itkua ja ikävistä asioista aiheutunutta suurta draamaa. Oma olo on hyvä ja rauhallinen. Olen onnellinen silloinkin, kun asiat menevät huonosti ja kaikki ottaa päähän. Tarkoitan tällä, että perustunnetila on rauhallinen onni, jonka sisään ja ympärille mahtuu koko muu tunnekirjo. Elämässäni on yksi vakaa tukipilari, johon voin luottaa. Tässä suhteessa toteutuvat kaikki ne rakkauden määritelmät, jotka luettelin postauksen alussa. Vastaavaa en ole kokenut aiemmin.


"Kun hänen äänensä kuulin, se tuntui niin kuin lentäisin..." 
 (Paula Koivuniemi - Tummat silmät, ruskea tukka)

Sitten on vielä pakko sanoa pari sanaa kirjoittamiseen liittyen. Kirjoitan siis pääasiassa fan fictionia, kuten monet varmasti jo tietävät. Vaikka kirjoitan paljolti seikkailua, toimintaa ja sen sellaista, on pohjalla usein kuitenkin rakkaustarina. Yleensä en kirjoita helposta rakkaudesta, jossa kaikki naksahtaa paikoilleen tuosta noin vain. Vaikka oikeassa elämässä sellainen voisi olla jopa toivottavaa, kirjoittaessa se on vähän tylsää. Silloin kaipaan draamaa ja yllättäviä käänteitä, vaikka päämäärä olisi selvillä.

Rakkaustarinoiden kirjoittamisessa auttaa kummasti taipukseni ihastua fiktiivisiin hahmoihin. On siis helppoa kirjoittaa hahmon X tunteista hahmoa Y kohtaan, kun itselläkin on sopivan kutkuttava ihastus päällä. Yleensä kyllä ihastukseni hahmoihin joko laantuu tai syvenee rakkaudeksi ajan myötä, mutta sekään ei haittaa.

Lisäksi rakastun jollain tasolla myös omiin hahmoihini. Se lienee tuttua jokaiselle, joka kirjoittaa. Hahmoihin syntyy tunneside, jota voi kutsua rakkaudeksi. Siksi toisinaan voi olla erittäin kova paikka, jos joutuu heittämään hahmot tiukkaan ja epämiellyttävään tilanteeseen. Se on kuitenkin tehtävä silloin, jos se palvelee tarinaa.

Fiktiivisten hahmojen rakastaminen on erilaista kuin oikeiden ihmisten, mutta se on mielenkiintoista ja siitä saa paljon. Elän usein kirjoittaessani läpi koko saman tunneskaalan kuin esimerkiksi tarinan päähahmo. Se on rankkaa eikä aina millään muotoa edes miellyttävää, mutta silti erittäin koukuttavaa.

Olenkin vuosien varrella käsitellyt rakkautta monenlaisesta näkökulmasta ja hyvin erilaisissa tilanteissa. Rakkaus on teema, joka jaksaa kiinnostaa minua yhä uudestaan. Toisaalta saatan tylsistyä lukiessani ihan puhdasta rakkausromaania, mutta rakkaudella höystetty seikkailukertomus on parhautta.

Hahmojen kautta voi tutkia omia arvojaan ja ajatuksiaan sekä leikitellä aivan päinvastaisilla elämänasteilla kuin omani. Kirjoittaessa voi heittäytyä hetkeksi jonkun toisen pään sisään ja elää hänen kokemuksensa rakkaudesta. Täysin vastaavaa kokemusta en ole saanut elokuvia katsomalla tai edes toisten tekstejä lukemalla.

On myös erilaista kirjoittaa hahmoista, joilla on jo vahva rakkaussuhde toisiinsa, kuin hahmoista, jotka ovat vasta ihastumassa. Kumpikin on kutkuttavaa ja kiehtovaa, mutta hyvin eri tavoilla. Vakiintuneen parin keskinäiset sanailut, naljailut ja leikittelyt ovat aivan erilaista käsiteltävää kuin vasta nupullaan olevan suhteen ujostelut ja kiusaantuneisuudet sekä ihastumisen tunteeseen pakahtumiset. Veikkaan, että löydän vielä monet kerrat itseni pyörittelemästä kumpaakin konseptia yhä uudessa ja uudessa tarinassa. Toistaiseksi en ainakaan ole kyllästynyt.


Onnellisina elämänsä loppuun asti

Tämä postaus venähti jokseenkin pitkäksi. Jokunen tunti myös vierähti sitä kirjoittaessa (ja hölmöjä otsikkoja miettiessä). On hyvin pitkälti mahdollista, etten sanonut aiheesta mitään, mitä joku muu ei olisi joskus sanonut. Tulipahan kuitenkin kerrottua, mitä itse ajattelen rakkaudesta... tosin on täysin mahdollista, että jotain jäi silti mainitsematta.

Kyseinen aihealue meni myös aika henkilökohtaiselle osastolle, mutta menköön nyt tämän kerran. Ehkä sitä joskus pitää avautuakin.

Mutta niin, jakakaa toki myös omia ajatuksianne aiheesta. Olisi mielenkiintoista lukea toistenkin pohdintoja.

(Ja teemoja saa kyllä ehdottaa jatkossakin. Minusta on mielenkiintoista kirjoitella eri aiheista.)




18. heinäkuuta 2013

Kauas illat karkaavat

Vapaa-aika. Mitä se on?

Ei vaan, kyllä minulla sitä on, vaikkei odotettu kesäloma ole vieläkään koittanut. Jotenkin vain tuntuu, että illat ja viikonloput hujahtavat niin nopeasti, ettei mitään oikein ehdi puuhata. Työpäivät sen sijaan etenevät ihan normaalia tahtia... joskin tällä hetkellä hommia riittää niin, ettei aina ehdi välissä pysähtyä ajattelemaan.


Iltaisin olen yrittänyt ehtiä puuhailla kaikenlaista. Käytännössä se on kuitenkin tarkoittanut ruoanlaittoa ja sohvalla / koneella lojumista. Sain katsottua hiljattain The Carrie Diariesin loppuun ja nyt pohdin, jaksanko katsoa Pretty Little Liarsin kolmoskauden ja Once Upon A Timen kakkoskauden vai droppaanko koko sarjat. Toisaalta ei ole oikein mitään katsottavaa tälle kesälle, jos True Bloodia ei lasketa ja sekin tuntuu menevän rankasti alamäkeen :(

Tässä ohessa olen askarrellut kutsukortteja ja pohdiskellut hääkakkua. Olen onneton leipuri eikä minulla ole kakun suhteen ideoita. Ehkä vaivaan pitopalvelun ammattilaisia ja pyydän kakusta ehdotuksia.

Viikolla olen myös pyrkinyt kirjoittamaan. Uusi ficci etenee kivasti, sitä on nyt 45 sivua, mutta vieläkään en ole julkaissut mitään. Arvon, uskaltaisinko julkaista vai en. Ehkä jossain vaiheessa rohkaistun. Pelkään murskakritiikkiä, koska olen ottanut tarkastelun alle sellaisen hahmon, josta en ole kovin paljon kirjoittanut.

Samalla olen editoinut toista tekstiä. Sitä oli alun perin 193 sivua, mutta nyt pituus on 199 sivua ja luultavasti nousee, kun saan asetuksia yms. rukattua. Paljon olen silti tehnyt myös poistelua ja pohdiskellut lauserakenteita uusiksi. Osan kohdista olen toistaiseksi tosin vain merkinnyt punaisella, jotta muistan seuraavalla kierroksella, että niille on tehtävä jotain.

Editointi on jokseenkin puuduttavaa puuhaa ja alkaa väsyttää minua aika pian. En siis jaksa tehdä sitä pitkiä aikoja kerrallaan, joten on ihan jees, että on toinenkin teksti työn alla. Uuden luominen on aina kivempaa, joten sitä voi sitten tehdä palkintona, kun on ensin editoinut luvullisen vanhaa tavaraa.

Olen pohdiskellut sitäkin, että ehkä tuo tekele pitäisi antaa jollekulle luettavaksi ennen kuin lähetän sen kilpailuun... mutta en oikein tiedä, ketä sillä viitsisin vaivata. Olen muutenkin vähän arka sen suhteen ja sitten, kun siellä on punakynää jo ihan omasta takaa :D Voi tosin olla, etten lopulta uskaltaudu kysymään ketään sitä lukemaan. En tykkää tyrkyttää omia tekstejäni toisille vaan haluan uskoa, että kiinnostuneet hakeutuvat itse niiden pariin. Tämä tarina tosin tekee poikkeuksen siinä mielessä, etten voi sitä nyt julkaista netissä.

Eniveis, viikot ovat tosiaan menneet koneen ääressä puuhatessa. Iltaan on vielä kuuluneet säännölliset lukusessiot. Luen edelleen M:lle Projekti S. R.:ää ja itsellä on työn alla Beautiful Creatures, vaikken ole täysin varma, onko se todella lukemisen arvoinen teos. Tähän asti se on kuitenkin ollut ihan viihdyttävä. Ehkä mulkaisen elokuvankin, jos kirja ei ole totaalinen pettymys.

Viikonloput ovat tältä kesältä menneet joko tapahtumissa tai mökillä (tai molemmissa). Sitten toukokuun ei ole tullut vietettyä yhtään kokonaista viikonloppua kotona. Nytkin ollaan perjantaina menossa viettämään peli- ja leffailtaa kaveriporukassa ja epäilen vahvasti, että ensi viikonlopullekin ilmestyy suunnitelmia. Joku varmasti juonii jotain pääni menoksi.

Kivahan se on, että puuhaa riittää, mutta kyllä sitä voisi välillä kotonakin köllötellä. Lauantain ja sunnuntain ajattelin viettää tiiviisti neljän seinän sisällä ja nauttia siitä, ettei ole pakkoja. Pieni nollaus on ehdottomasti paikallaan. Saatan aloittaa tuolloin uuden neuleen, sillä löysin tänään kaupasta aivan ihanaa lankaa ja netistä bongasin kivan ohjeenkin. Vähän syyhyttäisi heilua puikkojen kanssa, vaikka olenkin huono saattamaan neuleprojekteja loppuun asti :D

Jeps, tämä oli tällainen sekalainen päivitys, koska olin luvannut tänään jotain blogiin raapustella. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään varsinaista aihetta mielessä, joten päätin kirjoitella ihan vain kuulumisia. Eiköhän noita teemallisiakin postauksia taas tule... jahka keksin jonkin hyvän teeman ;)

9. heinäkuuta 2013

"Saisko tähän jatkoa, pliiiiiss!!11"

Jokainen kirjoittaja, joka myös julkaisee (tai luetuttaa jollakulla) tekstejään, painii epäilemättä palautteen saamisen tai saamatta jäämisen kanssa. Palaute on tärkeä juttu, vaikkei saisi olla se pääasia kirjoittaa. Vai saako?

Kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Raapustan tarinoita, jollaisia haluaisin itse lukea, mutta kukaan ei ole tyrkännyt nokkani alle. Kenties makuni on turhan vaativa, kun välillä on vaikeuksia löytää lukemista ficcipuolelta. Myönnän suoraan olevani nirso, vaikka valikoimaa olisi paljon. Sitten äherrän koneella tämän oman suppean makuni pohjalta juttuja.

Kun kirjoitin Pirates of the Caribbeanista ja Narutosta, totuin saamaan rutkasti kommentteja ficceihini. Iso osa oli kehuja, mutta rakentavaa (ja joskus ei-niin-rakentavaa) kritiikkiäkin tuli. Palautteen saaminen rohkaisi kirjoittamaan lisää ja kehittämään omia kykyjään. Se potki eteenpäin silloin, kun ei muuten olisi huvittanut kirjoittaa.


Sittemmin olen aika pitkälti jättänyt nuo fandomit taakse ja siirtynyt toisiin. Olen kirjoittanut paljon Final Fantasy XII:sta ja XIII:sta. Kummankin fandomin ficceihin on tullut palautetta, muttei siinä mittakaavassa kuin aiemmin. Viime aikoina olen raapustellut Finaleista suosituimmasta eli seiskasta, mutten silti ole hukkunut palautteeseen.

Tällä on tietty vaikutus. Motivaatio kirjoittaa löytyy sisältä, mutta välillä tarvitsisi lisäpotkua. Toisaalta toisinaan tekee omasta mielestään jonkin näppärän kirjallisen ratkaisun tai onnistuu luomaan tyrmäävän juonenkäänteen. Sitten kukaan ei sanokaan mitään. Se jättää vähän tyhjän olon. Sitä jää miettimään, tajusiko kukaan muu kohtaa, jolla itse herkuttelin mielessäni. Ehkäpä tosiaan ei?

Sillehän ei voi mitään, että kirjoitan fandomeista, jotka eivät massoja kiinnosta. Tai massafandomeista raapustellessani valikoin hahmot/paritukset, jotka eivät herätä innostusta. Tuossa lienee ainakin yksi syy kommenttien vähäisyyteen. Toinen syy voi olla, etteivät ficcini vain herätä kommentointihaluja (vaikka joissakuissa onneksi kuitenkin herättävät).

Arvostan aidosti saamaani palautetta, vaikken siihen joka kerta salamannopeasti vastaakaan. Tykkään tietenkin kehuista ja kehitysehdotukset otan mieluusti vastaan. Kaikista herkullisinta kuitenkin on pitkien tarinoiden kohdalla spekuloiva palaute. On mielenkiintoista lukea lukijoiden ajatuksia siitä, mihin suuntaan tarina mahdollisesti lähtee kehittymään. Tästä saan henkilökohtaisesti eniten irti.

En ole nyt hetkeen julkaissut mitään erikoisempaa (yhden novellin ja yhden luvun jatkotarinaan), joten en sinällään ole kamalasti palautetta odottanutkaan. Ryhdyin kuitenkin hiljattain täyttämään tyhjiötä M:aa kiusaamalla. Olen nyt jo useamman viikon verran lukenut hänelle iltaisin Projekti S. R. -ficciäni (Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus). Kovin monimutkaista sanallista palautetta en ole saanut, mutta välittömät reaktiotkin antavat paljon. Tiedättehän... spontaanit naurahdukset yms. Ne kertovat jo paljon.

Aluksi lukeminen oli kamalaa. Välillä se takkuaa edelleen, mutta olen silti edistynyt ja osaan jo vähän käyttää äänenpainoja hyödykseni. Jännitän sitä paljon, koska tavallaan pelkään tyrmäystä. Toistaiseksi sitä ei ole onneksi tullut. Oman tekstin lukeminen ääneen on myös opettanut paljon. Olen huomannut kirjoitustyylini heikkoudet aivan eri tavalla kuin aiemmin. Ehkäpä onnistun joskus pääsemään niistä eroon tai kääntämään ne jotenkin vahvuuksiksi. Siinä minulla on työstettävää toviksi. Tosin osa olisi korjattava ihan vain editoimalla... mutta melkein 400 sivun ficciä ei ihan vain huvikseen viitsi alkaa editoida. Ei, kun se on jo julkaistukin.

Joka tapauksessa ilman palautteen kaipuuta tuokin asia olisi jäänyt huomaamatta. Lyön siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun luen tarinaa M:lle. Tai kenties kolme, koska nyt tulee oikeasti luettua sellainen tarina, jollaista olen kaivannut. Anteeksi omahyväisyyteni... mutta sehän on toisaalta perimmäinen syy siihen, miksi tätä teen.

Lähdin myös hiljattain muokkaamaan erästä pitkähköä tarinaa (n. 200 sivua Book Antiqua -fontilla, fonttikoolla 12 ja rivinvälillä 1) uusiksi. Jos vain saan editoinnin valmiiksi ajoissa, saatan lähettää sen Gummeruksen romaanin kirjoituskilpailuun. En oikeastaan usko voittoon, mutta osallistuminen olisi silti kivaa. Toisaalta jos tekeleeni julkaistaisiinkin, en ole ollenkaan varma, haluaisinko lukea kirjakriitikkojen tarjoamaa palautetta siitä :D

8. heinäkuuta 2013

KAPTEENI Jack Sparrow

Fanityttöilymuisteluita taas kerran luvassa. Siitä on sopivasti nyt kymmenen vuotta, kun menin katsomaan sellaisen elokuvan kuin Pirates of the Caribbean: Mustan Helmen kirous. Kävinkin sitten tuijottelemassa sen useampaan otteeseen ja hankin omakseni dvd:n Briteistä, jossa se julkaistiin aiemmin kuin Suomessa.

Merirosvoista olen ollut kiinnostunut koko pienen ikäni, joten sinällään ei ollut ihme, että leffaan tykästyin. Johnny Depp on myös minusta hyvä näyttelijä, joten hänen hahmostaan Jac... kapteeni Jack Sparrow'sta olin jo valmiiksi kiinnostunut. Kyseinen hahmo olikin sitten aivan loistava, ja fanityttöydyin oikein kunnolla.

Elokuvan katsomista seurasi luonnollisena jatkumona ficcien etsintä. Tuossa vaiheessa suomalainen tarjonta oli melko olematonta, mutta enkunkielisiä juttuja löytyi. Ryhdyin jopa kääntämään ficciä How to Love a Pirate (luvan kanssa tietenkin), mutta käännöstyö jäi kesken, kun en pitänytkään tarinan lopusta. Inspiroiduin käännöstyöstä niin paljon, että aloitin oman ficcini Karibian kuumat tuulet, joka sai lopulta kolme osaa ja löytyy tuolta toisen blogini puolelta ladattavana tiedostona, jos joku nyt kiinnostui.



Fan fictionin maailma

Iso osa Jackin fanituksesta keskittyi nimen omaan fan fictionin ympärille. Elokuvaa tuli toki katsottua ahkerasti (olen nähnyt sen 57 kertaa), mutta kirjoittaminen oli oleellinen osa juttua. Karibian kuumat tuulet kertoo Ann Smith -nimisestä tytöstä, joka elää vuoden 2003 maailmassa, mutta auto-onnettomuuden seurauksena havahtuukin keskeltä Karibian merta 1700-luvulla. Lukijan pohdittavaksi jää, onko kyse aikamatkustuksesta vai koomapotilaan houreista. En väitä, että ficin idea olisi siitä fiksuimmasta päästä, mutta penteleen hauskaa minulla oli sitä kirjoittaessani. Ann on joidenkin mielestä Marisuski, mutta kiistän, että tarkoitus olisi ollut tehdä hänestä sellainen.

Lueskelin myös ficcejä ahkerasti enkuksi. Hain lähinnä Jack x oma hahmo -parituksia, sillä Elizabeth ei iskenyt minuun hahmona. En vain yksinkertaisesti pitänyt hänestä. En pidä vieläkään. Toki myöhemmissä vaiheissa huomioin hänen osuutensa Jackin menneisyydessä, kun itse kirjoitin.

Sattumuksien kautta löysin tieni Musta Helmi -foorumille, jossa oli muutama muukin kirjoittaja. Ylipäätään oli kiva hengailla paikassa, jossa fanit pääsivät höpisemään ja vaihtamaan ajatuksia suomeksi. Sain myös ficilleni lukijakuntaa ja löysin luettavaa itselleni. Päälle päätteeksi tutustuin liutaan uusia ihmisiä, joista osaan olen edelleen yhteyksissä. Ja itse asiassa nykyisin häärin samaisen foorumin modena eli en ole kadonnut paikasta minnekään, vaikken PotC-ficcejä enää kirjoita.



Ah-niin-ihana meseroolipelaus

Tuo aika oli varmaankin Messengerin eli mesen kulta-aikaa. Enäähän koko pikaviestintä ei ole olemassa vaan se yhdistyi Skypen kanssa. Tuolloin kuitenkin käytin meseä ahkerasti ja juttelin kavereiden kanssa, erityisesti yhden, joka kyllä tunnistaa itsensä ilman mainostustakin. Jotenkin  mystisesti ajauduimme pelaamaan Karibian merelle sijoittuvaa roolipeliä, jossa minulla oli kapteeni Jack Sparrow'n rooli. Peli oli jossain vaiheessa jokailtainen harrastuksemme.

Myöhemmin tuli pelattua myös isommalla porukalla, mutta silloin en pelannut piraattikapteenia vaan omaa hahmoa. Ison jengin peli oli jokseenkin vaikea hallita ja kuoli lopulta omaan mahdottomuuteensa. Sen sijaan kaverin kanssa kahdestaan pelatut pelit jatkuivat vielä pitkän aikaa, vaikka pelasimme myös samalla Naruton maailmaan sijoittuvaa toista peliä.

Tavallaan kaipaan tuota meseroolipelien aikaa. Niissä oli oma kiehtovuutensa, vaikka välistä oli jo vaikea keksiä mitään mielenkiintoisia käänteitä ja asiat tuntuivat joko junnaavan paikoillaan tai toistavan itseään. Aina ei vain tullut uusia ideoita lennossa. Nyt en ole pelannut enää vuosiin eikä minulla edes ole samalla tavalla aikaa istua illasta toiseen koneen ääressä, mutta ajoittain nostalginen fiilis iskee ja pelaamista olisi kiva kokeilla. Mutta katsotaan... en ehkä enää noin aktiiviseen peliin lähtisi. Joku sähköpostipeli voisi toimia ehkä paremmin, kun ei vaatisi jatkuvaa läsnäoloa näytön ääressä vaan voisi kirjoitella silloin, kun itselle sattuu sopimaan.



Ja ne leffat, ne leffat

Niin, Mustan Helmen kirous on edelleen yksi suosikkielokuvistani. Sen sijaan Kuolleen miehen kirstu ja Maailman laidalla eivät fanitustani kasvattaneet. Kummankin olen nähnyt kerran elokuvissa ja ostanut dvd:llä, mutta kumpaakaan en ole jaksanut katsoa toista kertaa loppuun asti. Se kertonee paljon.

Sen sijaan neljännen elokuvan kävin katsomassa leffoissa peräti kahdesti, vaikken ole sellaista harrastanut enää aikoihin. Myös levyltä se on tuijotettu kahteen kertaan ja voisin joskus katsoa uudestaankin. Tykästyin siihen lähes yhtä paljon kuin ensimmäiseen.

Erityisesti pidin kuvioon hypänneestä Angelikasta, joka ei ilmeisesti kaikkiin faneihin yhtä suurta vaikutusta tehnyt. Minusta hän taas on oivallinen pari Jackille ja haluaisinkin seurata noiden kahden tarinaa laajemmalti. Ihan niin paljon en kiinnostunut, että olisin lähtenyt ficcejä etsimään, mutta jos suomeksi törmäisin noista kahdesta kertovaan laadukkaaseen tarinaan, saattaisin sen hyvinkin lukaista.

Mutta niin, minusta kakkos- ja kolmoselokuvat veivät tarinan liian eeppisiin mittasuhteisiin. Ensimmäinen osa oli yksittäinen seikkailu, joka ei olisi jatkoa kaivannut. Kun sitä sitten tehtiin, alkoi homma paisua kuin pullataikina. Lisäksi Jackin, Elizabethin ja Willin välille kehitettiin kolmiodraama, joka vain ärsytti  minua lisää. En siis saanut leffojen katsomisesta samaa nautintoa kuin ensimmäisen.

Neloselokuva minusta palasi vähän enemmän maanpinnalle. Toki Mustaparta esiintyy siinä voimakkaana hahmona ja taikuutta on ilmassa, mutta niinhän sitä oli Mustan Helmen kirouksessakin. Minusta oli myös kiva nähdä Barbossa erilaisessa valossa kuin elokuvasarjan alussa. Leffalla oli heikot hetkensä ja tylsät hahmonsa (esim. pappipoika, joka rakastui merenneitoon), mutta kaiken kaikkiaan se oli innostavaa katsottavaa.



Fanitus nykyisin

Olen tosiaan Musta Helmi -foorumilla edelleen. Lisäksi leffat on tullut ostettua hyllyyn ja ensimmäisen ja neljännen aion vielä uusiksi jonain päivänä katsoakin. Minulla on myös pieni Jack-figuuri ja kasa julisteita, joista en ole raaskinut luopua. Seinällä ne tosin eivät ole olleet sen jälkeen, kun muutimme yhteen. Kun asuin puoli vuotta virallisesti yksin, pidin yhtä Jack-julistetta jopa näkösällä.

Sen enempää fanitukseni ei taida näkyä, koska ei ole aktiivisessa vaiheessa. Olen toisinaan miettinyt esim. foorumilla kirjoituskilpailuihin osallistumista, mutta en ole keksinyt hyvää ideaa. En ole riittävän inspiroitunut aihealueesta, jotta saisin kirjoitettua siitä.

Jacki-fanitus onkin enemmän passiivista ja muisteluihin painottuvaa. Paljon hienoja hetkiä tuli vietettyä kymmenen vuoden takaisin innostuksen vuoksi.


7. heinäkuuta 2013

Hengailijaernuilua

Eilen tuli pakattua itsensä junaan ja suunnattua kohti Helsinkiä pitkästä aikaa. Edellisestä visiitistä taisikin olla jo reilut puolisen vuotta.

Treffasin pari kaveria asemalla ja siitä sitten suunnistettiin Kaapelitehtaalle, jossa siis tänä viikonloppuna järjestettiin Finncon. En ole kyseisessä conissa muutamaan vuoteen käynytkään (kaiketi 2009 viimeksi?), joten oli ihan kiva pyörähtää. Nyt kun Animeconin ja Finnconin epäpyhä liitto on jo päättynyt, oli tunnelma paikan päällä todella erilainen. Siis huomattavasti rauhallisempi ja vähemmän värikäs, mitä en sano pahalla. Tarkoitan vain, että värikkäitä cosseja näkyi paljon vähemmän ja enemmän oli jengiä, joka näytti suosivan mustaa ja muita tummia sävyjä pukeutumisessaan :) Itse räväytin ja laitoin poikkeuksellisesti vaaleanpuna-valkoisen paidan päälle. Minulla oli myös valtava aurinkohattu, koska pelkäsin auringonpistosta, jos olisimme olleet paljon ulkona (noh, emme sitten lopulta olleet).

Kaapelitehtaalla meitä tervehti dinosaurus.

Tämä con teki poikkeuksen muihin coneihin nähden siinä mielessä, etten käynyt luennoilla ollenkaan. Monet minua kiinnostavat jutut osuivat perjantaille ja sunnuntaille, mutta kyseiset päivät eivät taas muuten istuneet kalenteriini. Lauantain ohjelmassa ei ollut mitään sellaista, joka olisi ollut pakko nähdä. Siksi keskityin mieluummin myyntipöytien raidaamiseen ja kavereiden kanssa hengailemiseen. Hui, yhtäkkiä olinkin pahamainen hengailijaernu, joka pilaa kaikkien muidenkin conin ja nolaa kunniavieraat loistamalla poissaolollaan luennoilta ;D

Omasta mielestäni ratkaisu osoittautui kuitenkin oikeaksi. En ollut nähnyt tiettyjä ihmisiä kuukausiin ja olisi tuntunut hyvän ajan tuhlaukselta mennä kuuntelemaan jotain vain lievästi kiinnostavaa luentoa, kun vaihtoehtona oli rento seurustelu. Oli kiva tehdä löytöjä myyntipöydiltä ja sen jälkeen kokoontua ihan vain istuskelemaan ja juoruilemaan kaikesta mahdollisesta.

Tietysti yhteen paikkaan jumittautumisessa oli se huono puoli, ettei tullut sitten törmättyä ihan kaikkiin tuttuihin, jotka mahdollisesti liikuskelivat muualla Kaapelitehtaan syövereissä. Eli jokunen ihminen jäi bongaamatta. Sen sijaan tuli vietettyä laatuaikaa muutaman muun kanssa, joten ihan hukkaan istuskelu ei mennyt.

Kävimme myös syömässä. Ensimmäisestä ravintolasta meidät kuitenkin käännytettiin pois. Kuulemma siellä olivat tarvikkeet vähissä (eivät olleet varautuneet conikansan läsnäoloon?) ja toinen kokki jättänyt vain tulematta (ei sijaisia?), joten eivät sitten halunneet meitä palvella. Olin aika pettynyt, koska kyseisestä paikasta olisi saanut loistavalta kuulostavaa sapuskaa, jolla olin jo mielessäni ehtinyt herkutella.

Uuden paikan valitseminen tehtiin meille kuitenkin helpoksi ylemmän tahon vaikutuksesta. Kun pääsimme kadulle, ukkonen jyrisi siihen malliin, ettei sinne ainakaan kannattanut jäädä hengailemaan. Aika pian tuli sadekin, ja sai meidät sääntäämään ensimmäiseen eteen osuvaan ruokapaikkaan. Kun vettä tuli taivaan täydeltä, päätimme sitten syödä siellä oli tarjolla mitä tahansa. Onneksi ruoka oli ihan jees eikä maksanut kohtuuttoman paljon.

Ravintolassa tuli sään vuoksi istuttua aika pitkään. Syömisen jälkeen kävimme kuitenkin vielä kertaalleen kiertämässä myyntipöydät, ennen kuin palasimme keskustaan. Loppuaika istuttiin Mangacafessa höpöttelemässä kaikenlaista.

19:19 pitikin sitten lähteä junalla kohti Lappilaan. Vaikka olen reissannut junilla aika paljon, jännitin kovasti vaihtoa Riihimäessä. Konduktööri oli maahanmuuttaja, enkä valitettavasti ensin ymmärtänyt hänen selityksestään mitään, mutta hän palasi sitten myöhemmin vielä luokseni. Oli varmistanut, miten vaihto menee ja selitteli sen minulle kunnolla. Hieno homma. Pääsin ihan turvallisesti perille :)

Ilta hujahti aika äkkiä, kun käytiin saunassa ja viilennyttiin välillä paljussa. Paljon muuta ei ehtinytkään, koska väsymys alkoi aika äkkiä painaa silmiä.

Junassa ei ollut parempaakaan tekemistä, joten leikin kameralla :P

4. heinäkuuta 2013

Bang, bang, buum! Riks, raks, poks!

Heinäkuu on alkanut väsyneissä merkeissä. Särkylääkkeet vetävät olon surkeaksi ja koko ajan nukuttaisi. Vuorokaudesta voi helposti käyttää puolet tai enemmänkin nukkumiseen... tosin 8 tuntia pitää selvitä töissä arkena, mikä rajoittaa nukkumista. Maanantain 16 vapaasta tunnista taisin joka tapauksessa nukkua 13 :D

Kuva: Wikipedia
Yöllä piti valitettavasti herätä ukkoseen. Vähään aikaan ei ole sellaista jyrinää kuulunutkaan. Oma pää ei oikein pelannut, mutta M sentään tajusi ponkaista ylös sängystä ja nyhtämään piuhoja irti. Valitettavasti tuhoilta ei silti täysin vältytty. En tiedä, kuinka yleistä kerrostaloissa ukkosvahingot yms. ovat, mutta omalle kohdalle ei ole osunut kertaakaan aiemmin.

Meiltä siis hajosi tulostin tai ainakin sen muuntaja. Vielä ei tiedetä, kummassa vika on, koska ei ole löytynyt korvaavaa muuntajaa, jolla testata. Toivoisin melkein löytäväni sellaisen kohtuulliseen hintaan, sillä en haluaisi luopua tulostimestani. Joo, saahan noita uusia, mutta hyvän löytäminen sopivan edullisesti voi olla aika vaikea tehtävä. Tuo tulostin on toiminut pääasiassa erinomaisesti... ainoastaan kaksipuoleisten juttujen kanssa on ollut pientä vaikeutta. Sitä paitsi siihen ostettiin vasta uudet musteetkin, jotka eivät kyllä sitten varmasti uuteen mene.

Minulle tuo tulostin on jotenkin tosi tärkeä kapistus. Nytkin pitäisi päästä tulostamaan leffalippuja... mutta lisäksi tulostan usein kuvia ja tekstejä. Melkein viikottain olen printtaamassa jotain. Olo on siis orpo. Olen silti onnellinen, ettei ukkonen rikkonut jompaakumpaa tietokonetta, telkkaria tai PS3:sta. Ne olisivat olleet tosi kalliita uusittavia. Veikkaan, että uusikin tulostin tulee halvemmaksi kuin mikään noista.

Onneksi myös siirsin tekstini turvaan pilvipalveluun... ehkä sinne voisi ladata kuvatkin. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tietokone kärsii. Toivon kuitenkin voivani käyttää tuota samaa konetta vielä vuoden tai pari ainakin.

Tiistaina M yllättäen halusi lähteä porukoilleen saunomaan töiden jälkeen. Olin väsynyt, mutta suostuin, joten ei tullut sitten koko iltaa nukuttua. Sen sijaan jumittelin koneella, kun M kävi äitinsä kanssa lenkillä, ja sitten vasta saunottiin ulkosaunassa. Kävin paljussakin kääntymässä, mutta vesi oli niin kylmää, ettei siinä tehnyt mieli istuskella. Minusta on tullut tosi herkkä kylmän veden suhteen, vaikka nuorempana se ei häirinnyt oikeastaan ollenkaan.

Ilta sujui rauhallisesti syöden ja The Big Bang Theorya tuijotellen. Ennen lähtöä vielä M opetti minua ampumaan. Tosin ihan vain kuulapyssyillä. Meillä oli kolme pistoolia ja yksi isompi ase, mutta enpäs nyt muista, mikä se oli (pitää selvittää) :D Olin aiemmin sanonut hänelle haluavani harjoitella, jotta osaan tarvittaessa aiheesta kirjoittaa. Nyt tuli sitten testattua. Osuin maaliinkin kolmesti, kunhan ensin hahmokin, miten paljon menee hutiin, jos tähtää suoraan.

Seuraavalla visiitillä on varmaan lisää ammuskelua luvassa ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus siirtyä ilmakivääriin. Jännittävää. Itse tykkäsin kyllä enemmänkin pistoolista kädessä, mutta toki voin kokeilla muutakin. Ja ehkäpä tosiaan vielä hyödynnän näitä kokemuksia jossain tarinassani.

Eilinen olikin sitten ihan vain rauhallinen ja tavallinen koti-ilta. Syötiin ja M katsoi animua minun jumitellessa koneella. Ilta tuli äkkiä ja nukkumaan oli mentävä. Mieluusti olisin valvonut, mutta toisaalta väsytti tosi paljon. Tänään on varmaan samantapaista meininkiä luvassa ja huomenna hiustenvärjäystä siihen päälle.

Lauantaina suuntana onkin sitten Helsinki ja Finncon. Tuskaisesti yritän miettiä, mitä sinne pukisin, kun en ole cossaamassa. Tuntuu, ettei mitään kivaa päälle laitettavaa ole :( Ihan tavistyylillä en haluaisi liikkeelle lähteä enkä toisaalta haluaisi ehkä korostaa animelapsimaisuuttani, koska isot, pahat scifisedät saattavat katsoa pahasti. Sain joskus pukeutumisestani Finnconissa aika negatiivista palautetta 30+-vuotiaalta kaverilta, kun jonottelin erään kirjailijan nimmaria. Kumma, miten tällaiset jutut jäävät mieleen pyörimään...

Jonkun mekon olen ajatellut joka tapauksessa laittaa... tai hameen. Paidan kanssa on ehkä enemmän arpomista. Jostain syystä haluaisin pukea jotain söpön tyttömäistä, mutta en omista sellaisia vaatteita kamalan paljon.

Sunnuntaina ollaan vielä menossa leffaan heti alkuiltapäivästä. Eli tälle viikolle kaiken kaikkiaan riittää ohjelmaa. The Lone Ranger olisi luvassa. Saapa nähdä, mitä siitä tykkään.

Kuten kuvasta näkyy... omat hiukset kaipaavat lisäväriä :P