27. elokuuta 2012

Syksyn ohjelmaa

Ainoa pysyvä asia on muutos tai jotain sinnepäin. Tuntuu, että siitä, kun aloitin nykyisessä työssä, olisi vasta hetki. Oikeasti siitä alkaa olla 9,5 kuukautta. Siitä taas, kun aloitin nykyisessä työpaikassa, on reilut kolme vuotta. Aika on mennyt todella nopeasti.

Kala, koska se näyttää kivalta.
 Minulla ei ole tietoa tulevasta. Olen hakenut töitä ja käynyt muutamassa haastattelussa, mutta toistaiseksi en ole saanut hakemiani paikkoja. Perjantaina on taas haastattelu.

Sitten on yksi paikka, johon ihan oikeasti haluan. Siis kyllähän sitä hakee kaikkea, kun on pakko, mutta ihan jokaiseen paikkaan ei ole yhtä suuri hinku. Tähän yhteen olisi ja siihen aion panostaa. Tosin vielä ei ole tullut haastattelukutsua, mutta väitän hämmästyväni erittäin suuresti, jos ei tule. Tiedän, että ne lähtevät 12.9. jälkeen, joten vielä pitää jaksaa odotella.

Olen täysin varautunut siihen, että syyskuussa ei ole töitä, mutta lokakuun alusta saisi kyllä jo olla. En jaksaisi kauempaa kotona hengailla, saati sitten olla rahattomana. Viime syksynä olin kuusi viikkoa ja siinä oli muutama viikko liikaa. Ilman japanin tunteja olisin luultavasti hajoillut pahasti... tai ilman niitä ja pientä muuta säpinää.

Syyskuun ohjelmassa on tällä hetkellä Tracon, jonne lähdemme M:n kanssa. Tarkoitus on pyöriä siellä kolmistaan yhden kaverin mukana. Luultavasti treffaamme myös M:n veljen ja toivottavasti törmäämme moniin tuttuihin.

Rausku.
Minulla olisi myös risteilylahjakortti, joka pitäisi käyttää tässä syksyn aikana. Loogisesti ajateltuna se kannattaisi käyttää nyt sitten syyskuussa, koska tuskin saan viikolla vapaata heti uudesta työstä (enkä halua sellaista edes kysyä). Risteilemään lähteminen vaan vaatisi seuraa, koska yksin ei huvita mennä, ja rahaakin hieman. Kamalasti en viitsisi tuhlailla, koska tiedän jo, että lokakuussa tekee tosi tiukkaa.

Niin, että saa nyt nähdä, tuleeko lähdettyä laivalle...

Muuta ohjelmaa ei tälle syksylle olekaan vielä tiedossa. Kavereita olisi kiva nähdä, mutta nyt ei pariin kuukauteen kyllä suuremmin liikuta mihinkään. Marraskuussa aikaisintaan. Siihen asti olen pitkälti jumissa Lahdessa, ellei lasketa tuota Traconia mukaan.

Ehkä tekemistä kuitenkin keksii. Ainakin tällä viikolla alkaa taas japanin opiskelu. Neljäs vuosi edessä eli "korkein" taso, jota täällä voi opiskella. Minulla on tunne, että olen aivan pihalla kaikesta, joten haasteellista tulee varmasti olemaan. Tästä syystä ilmoittauduin myös toiselle japanin kurssille, jossa on eri opettaja. Se on muutamana lauantaina tässä syksyn aikana. Ajattelen sitä vähän niin kuin tukiopetuksena, jospa sen myötä alkaisin taas paremmin tajuta kielestä jotain. M ilmoittautui samalle kurssille myös, vaikka epäilen, ettei hän mitään tukiopetusta tarvitsisi. Tosin silti mukavaa, että voidaan mennä yhdessä.

Syksy on siis tiivistä japanin opiskelua. Toivon, että muutakin ilmaantuu... eli töitä, kaverien tapaamisia, kirjoituspuuskia ja peli-intoa. Jälkimmäisestä puheen ollen aloitin taas Star Oceanin alusta. Kesti hieman päästä pelin taistelusysteemiin sisään enkä vieläkään hallitse hienouksia. Jossain vaiheessa tulee varmaan bossien kanssa siis hankaluuksia.

Pelin maailma ei vielä ole kovin tuttu ja ensimmäiset hahmotkin ovat vähän meh. Edge on perus-shounen-sankari (= sinisilmä-blondi ja tyhjäpää, yli-innokas kouhottaja) ja valitettavasti Reimillä ja Faizella tuntuu olevan kieli aika syvällä hänen anaalissaan. Muuten Faize voisi olla ihan kiinnostava hahmo, mutta tuo käytös ärsyttää. Lymle on tähän mennessä ollut paras, mutta kuulemma vielä mielenkiintoisempia hahmoja on tulossa.


Lymle & Faize
Jään siis vielä odottelemaan hahmorintamalta, mitä tuleman pitää. Lymle on jotenkin ylisöpö ja häntä olisi ihana cossatakin, mutta kun olen tällainen vanha haahka niin ei tuo hahmo oikein toimisi minulla. Liian pitkäkin olen (oho, kerrankin näin päin). Faize on hot, koska hiukset ja korvat, mutta tosiaan Edgen palvonta menee liian pitkälle... kuinkahan paljon noista kahdesta on kirjoitettu homostelua. Hmmm, en taida ottaa asiasta selvää. Luultavasti paljon. Itsekin olen jo pelissä onnistunut lämmittelemään enemmän Faizen ja Edgen välejä kuin Reimin ja Edgen.

No joo, se pelaamisesta. Tällä merkinnällä ei taida oikein olla tolkullista aihetta, kunhan raapustelen kaikesta mahdollista. Se nyt pitää vielä mainita, että SO kutkuttelee hieman ficcihermoja, mutta täytyy pelata pidemmälle, ennen kuin voi sanoa varmaksi. Lisäksi aiemmat osat ovat pelaamatta, mutta toisaalta ne sijoittuvat käsittääkseni aikajanalla tämän jälkeen, joten se ei ole niin vakavaa.

Huomaa kyllä, ettei minulla ollut mitään varsinaista asiaa, josta kirjoittaa. Joskus on vain kiva jauhaa kaikkea kukkua. En sitten tiedä, onko se lukijan kannalta erityisen hauska asia. Ehkä en nyt jatka tästä enempää vaan häröän loppuillan jotain yleistä, kunnes kömmin petiin. Vielä olisi neljä täyttä työpäivää edessä.

Maailmanennätystä yrittämässä. Kuvan otti N.

25. elokuuta 2012

Afeni - parturi-kampaaja

Viikko sitten puuhastelin kokonaisen illan peruukin kanssa. Ideana oli saada saksittua vanhasta peruukista uusi kaverin cossia varten. Valitettavasti peruukki oli sen verran huonolaatuinen, ettei homma oikein toiminut. Myönnettävä myös on, että osasyy saattoi olla leikkaajan kokemattomuus.

Tuossa näkyy, millainen peruukki alun perin oli. Olen käyttänyt sitä cossatatessani Misa-Misaa (Death Note) ja randomia turkia (Final Fantasy VII). Se on yksi ensimmäisistä peruukeista, jonka hankin, eikä minulla ollut tuolloin mitään käsitystä, millainen on hyvä peruukki. Kunhan ostin jotain, joka oli sinnepäin ja hinta kohtuullinen... ja tietenkin Suomesta.

Tarkoitus ei ole dissata Suomesta saatavia peruukkeja. Varmasti nämä naamiaistarvikekauppojen peruukit ajavat asiansa, kun kyse on tavallisesta naamiaishupailusta, mutta olen todennut, että cossatessa ne ovat aika meh. Paremmista peruukeista taas saa maksaa Suomessa itsensä kipeäksi.

Niinpä lopulta löysin tieni eBayn ihmeelliseen maailmaan ja olen hommannutkin jokusen ihan hyvän peruukin... tai ainakin paremman kuin nämä ensimmäiset kokeilut. Uusin löytöni esim. tuntuu hengittävän hyvin eikä kutita ja kaiken lisäksi se istuu päähäni paremmin kuin aiemmat ostokset. Tosin sijoitin siihen hitusen enemmän rahaakin.

Mutta takaisin asiaan...


Pyrkimys oli tätä kohti.



Lähdin liikkeelle niskahiusten saksimisesta.



Hetken päästä näyttikin sitten tältä.



Seuraavaksi kävin sivuhiusten kimppuun ja yritin saada samalla kevennettyä peruukkia. Tämä osoittautui yllättävän hankalaksi. En tiedä, olisiko oikeilla parturisaksilla ollut helpompi leikata tai käyttäytyisikö vaikkapa aito hius eri tavalla... kokemusta ei ole, mutta ihan mielenkiintoista puuha oli joka tapauksessa.


Olin saksinut molempia puolia, mutta tässä vaiheessa ne olivat vielä epätasaiset. Hirveän vaikealta tuntui saada niistä samanpituiset, vaikka pystyin pyörittelemään peruukki päätä sopiviin kulmiin. Btw, täytyy kyllä ehdottomasti hankkia tuollainen pää itsellekin. Se helpottaa peruukin käsittelyä ihan älyttömän paljon. En vain tiedä, saako noita Lahdesta mistään.

Peruukki oli turkasen paksu vielä tässäkin vaiheessa, joten samalla, kun yritin saada siitä yhteneväisen kummaltakin puolelta, aloitin myös reippaan kevennysprojektin.


Todella pitkän leikkelyn jälkeen tulos näytti tältä. Tuossa vaiheessa olin myös hinkannut hiuksiin reippaasti hiusvahaa, sillä peruukki oli alkujaan melkoinen pörrö eikä se meinannut asettua millään pelkkien saksien voimalla.


Sivusta peruukki näytti minusta todella kivalta... ainakin siihen nähden, etten ole koskaan aiemmin leikannut hiuksia. Olen saksinut kyllä toisinaan omaa otsistani, mutta mitään näin radikaalia ei ole tullut kokeiltua. En olisi uskaltanut nytkään, ellei tämä peruukki olisi ollut jo muutenkin valmiiksi roskikseen menevää kamaa. En siis ollut käyttämässä tätä enää missään, joten leikkaaminen ei aiheuttanut sydämentykytyksiä.


Lisäsin vielä vahaa peruukkiin ja yöksi iskimme sille ratsastuskypärän päähän. Tarkoitus oli saada pörröä lannistumaan ja peruukkia muotoutumaan haluttuun malliin. Jännittyneinä painelimme petiin...


Aamulla sitten näytti tältä...


... ja tältä.

Kun ottaa huomioon taidottomuuteni ja sen, mistä lähdettiin liikkeelle, sanoisin lopputuloksen olevan hyvä. Valitettavasti peruukki nousi taas pörrölle, kun kaveri iski sen päähän, joten päädyimme kuitenkin toiseen hahmoon Särkänniemen maailmanennätysyritystä varten. Roskikseen tämä viritelmä ei silti päätynyt, vaan keksimme sille uuden tarkoituksen. Kyseessä on jonkinlainen cosplay-sarjis, jossa esiintyvät turkeista ainakin Gun ja Knife... sekä mahdollisesti Reno, jos saamme jonkun mukaan ja keksimme miten toteuttaa kuvat välimatkasta huolimatta. Tästä ehkä joskus myöhemmin lisää.

21. elokuuta 2012

Kotihommia

Viikonloppu meni vauhdikkaissa merkeissä. Aikaa tuli vietettyä synttäreillä, Ikeassa, kaverin luona ja Särkänniemessä. Ikeasta tosiaan haettiin ne mainitut kirjahyllyt ja alkuviikko on mennyt iloisesti niitä kasaillessa. Tänään totesimme, että tarvitsemme vielä 6 hyllylevyä lisää enkä edes halua ajatella kustannuksia. Ne pahuksen hyllylevyt maksavat yhteensä enemmän kuin yksi hyllykkö lisää, mutta...

Enivei, viikonloppuna tapahtui paljon ja aineksia kertyi useampaankin postaukseen. Käydään tässä läpi näitä sisustusjuttuja, myöhemmin tulee sitten peruukkiasiaa ja ehkä maininta Särkänniemestäkin x)



Kun tulin sunnuntaina kotiin, sain huomata, että mangot, animut ja leffat olivat muuttaneet olohuoneesta keittiön nurkkaan. Tuossa läjässä siis näkyvät ne, jotka olivat jo hyllyssä. Ne mainitut viisi laatikkoa ovat edelleen avaamatta. Olohuone ja kirjasto puolestaan muistuttivat jonkin sortin työmaata, koti oli aika mullinmallin. Onneksi maanantai-iltaan mennessä neljä hyllyä saatiin pystytettyä, ja olohuone alkoi taas näyttää inhimilliseltä. Yksi hylly tosiaan odottaa vielä niitä hyllylevyjä. Ja kaikki tavarat pitäisi latoa takaisin sekä avata laatikot. Olohuoneen lattia on toistaiseksi vielä figuurien peitossa... pitää katsoa, tulevatko ne uusien hyllyjen päälle vai kirjastoon.


Kirjasto tosiaan näyttää aika karulta. Tänään raivattiin pahvit yms. pois, mutta suurin osa kirjoista odottaa edelleen hyllyyn laittamista. Lauantaina on M:n synttärijuhlat, joten se on deadline kämpän kuntoon saamisen suhteen.

Ompelu-/vierashuone näyttää onneksi jo paremmalta. M:n ja H:n urakoidessa hyllyjen kanssa minä järjestelin ompelu- ja askartelutarvikkeeni koreihin ja siirsin kaiken pienen hyllyyn. Jeps, sain yhden koululaishyllyn käyttööni, kun sitä ei jätettykään olohuoneeseen leffojen säilytystä varten.

Kun minulla kerran oli aikaa sisustuspuuhiin, päätin myös laittaa julisteita seinille. Tunnelmasta tuli heti erilainen, ja nyt on sellainen fiilis, että huoneessa on ylipäätään kivempi työskennellä. Verhoja vielä kaipailen, mutta varmaan ne jossain vaiheessa laitetaankin, kunhan vain saadaan aikaiseksi. Tuonne on siis tarkoitus tulla kappa M:n toisista verhoista. Toivoisin kovasti, että muihinkin huoneisiin löydettäisiin pian sopivat verhot.

Sellaista tällä kertaa. Seuraavaksi tosiaan hieman toisenlaista juttua taas. Laitetaan kuitenkin loppuun vielä kuva ihanuudesta, jonka postimies minulle tänään kotiin kantoi :)


16. elokuuta 2012

Operaatiot Kirjahylly ja Kengät

Viime aikoina on tuntunut olevan vapaa-ajasta taas pulaa. Jonkin verran olen kirjoittanut, mutta se Projektin viimeisen luvun viimeinen keskeneräinen kohtaus etenee nyt kyllä luvattoman hitaasti. Jostain syystä en saa sitä koneella etenemään ollenkaan, käsin onnistuu, joten vihkoon olen raapustellut. Tosin sitten se pitää vielä kirjoittaa puhtaaksi. Oman hauskuutensa tähän toi se, että Office 2013 päätti mennä totaalisen solmuun... onneksi pystyin kuitenkin vaihtamaan takaisin vanhempaan versioon. Varmaan laitan 2010 vielä lähiaikoina ostoslistalle, sillä tuo uusin ei nyt kyllä vakuuttanut.

Mutta niin... asiaan. Meiltä jäi muuton jälkeen purkamatta viisi (5!) laatikollista animua. Hyllytilaa ei vain yksinkertaisesti ollut niille kaikille. Mangot sentään saimme hyllytettyä. Tästä syystä päätimme, että uudet, isommat kirjahyllyt on lähiaikoina hankittava ja nyt ne sitten lauantaina käydään ostamassa Tampereen Ikeasta.

Nykyiset olohuoneen hyllyt siirtyvät kirjastoon ja kirjaston vanhat hyllyt lähtivät kierrätykseen.

Vanhat hyllyt kirjastossa
Kirjaston vanhat hyllyt olivat peräisin vanhemmiltani, massiivipuuta. Ostivat ne joskus 80-luvulla, joten ikääkin noilla alkoi olla. Siihen nähden kuitenkin erittäin hyväkuntoiset muutamaa naarmua lukuun ottamatta. Yritin niitä kaupitella Naamakirjan kautta, mutta vietiin sitten paikalliseen kierrätyskeskukseen, kun kiinnostuneista kukaan ei tarjoutunut kuitenkaan omaksi näitä hakemaan. Olivathan ne ihan hyvät, mutta veivät liikaa tilaa. Nyt ne sitten korvataan Sotkan koululaishyllyillä.

Harmillisesti mappini eivät kyseisiin hyllyihin mahdu pystyyn enkä halua niitä olohuoneeseen tuoda, joten ne on kaiketi varastoitava lappeelleen. Kirjoista varmaankin suurin osa menee ja luultavasti jää vielä tilaakin. Eli voin hyvällä omatunnolla ostella lisää kirjoja!







Tämä välivaihe tosin rasittaa. Kirjastossa on kaaos. Okei, kirjat on pinottu aakkosjärjestyksessä, mutta ei tuossa näyssä nyt suoranaisesti silmä kyllä lepää. Seuraavaksi pitäisi jaksaa tyhjentää hyllyt olohuoneessa ja siirtää ne yhtä lukuun ottamatta kirjastoon. Yksi jää leffahyllyksi ja siirretään tv-tason viereen.

Kun tuo operaatio on tehty, kaaos onkin olohuoneessa siihen saakka, että uudet hyllyt on saatu kämppään sisälle ja kasattua. Neljän hyllyn kasaan naputtelu tuskin käy ihan hetkessä, kun minun työpöytänikin kanssa meni kolme arki-iltaa. Sen jälkeen vielä pitäisi järjestää mangot ja animut kauniisti hyllyihin, myös ne viisi täyttä laatikkoa, joihin ei ole vielä koskettu.

No, kuten M ilmaisi: "Aina pitää olla jokin projekti kesken". Periaatteessa allekirjoitan tuon lausahduksen, mutta itselleni se on pääsääntöisesti tarkoittanut kirjoitusprojekteja (ja tällä hetkellä kirjaimellisesti Projektia). Nykyisin sana taitaa viitata kovin usein johonkin kodin laittamiseen liittyvään juttuun. Eipä sillä, touhuan niitä ihan mieluusti, mutta välillä väsyttää eikä voisi kiinnostaa vähempää mikään tekeminen. Joskus kun olisi kivempi vain vetää lonkkaa ja nollata kunnolla. Ehkä tämä vielä tasoittuu niin, ettei joka viikoksi ilmene jotain puuhaa.

Toinen iso operaatio tällä viikolla on ollut Yuffie bootcovereiden teko. Ei, se ei ole minun alaani. Kauniit niistä eivät tule, mutta jos nyt edes pysyisivät jalassa, niin olen tyytyväinen. Sain ostettua piilovetoketjut niihin, joskin ovat liian pitkät. Toivon, että onnistun lyhentämään ne rikkomatta niitä. Muistan joskus niin jollekin vetoketjulle tehneeni.

Bootcovereita tosiaan on pitänyt työstää, koska tavalla tai toisella aion päästä sinne Särkänniemeen sunnuntaina. Shurikenia minulla ei ole vieläkään, mutta kengät olisivat iso plussa. Täytynee tosin toivoa hyvää keliä, koska shortsit ja napapaita ovat tunnetusti viileät varusteet (*köh*Desucon Frostbite*köh*). Elättelin myös toivetta, että uusi peruukkini olisi ehtinyt kotiutua Kiinasta, mutta aika epätoivoiselta näyttää. Vanhalla siis todennäköisesti mennään vielä tämä kerta, mutta ehkä seuraavaan coniin mennessä se ehtisi saapua.

Mutta varautukaa, mestarininja ja maailman pelastaja voittamaton Yuffie Kisaragi aikoo valloittaa Tampereen viikonloppuna \o/


9. elokuuta 2012

Innostusta etsimässä

Minulla oli vakaa aikomus viimeistellä Projektin viimeinen luku viikonloppuna. Sitten tapahtui asia X ja kaikki muu unohtui. Samaa juttua pyöriteltiin vielä alkuviikkokin eikä se ole vieläkään vaipunut unholaan. Veikkaan sen nyt värittävän syksyä  hyvin pitkälti, mutta pitää silti palata ruotuun.

Siispä vakaa aikomus siirtyi tälle viikonlopulle. Minulta siis puuttuu yksi kohtaus koko ficistä ja se pitäisi saada naputeltua kasaan. Ei mikään mahdoton urakka, mutta vaatii tietynlaista virittäytymistä. En olisi viime viikonlopun tunnelmissa edes pystynyt kirjoittamaan sitä, vaikka aikaa olisi löytynyt. Nyt on paremmat mahdollisuudet. Ja tosiaan aivan viimeiset lauseethan ficciin on jo kirjoitettu. Yksi kohtaus vain puuttuu välistä.

Sen jälkeen on tyhjyyttä. Iso aukko. Päässä on pyörinyt yksi originaalin idea, mutta en tiedä, tartunko siihen kuitenkaan. Se ei ole vielä lähtenyt riittävästi kehittymään. Yhtä tarinaa aloittelin keväällä, mutta sekin on jäänyt vähän roikkumaan... Kummankaan tarinan potentiaalista en mene sanomaan mitään. Ideat ovat ihan ok, mutta eivät toisaalta erikoisia tai erityisiä. Joku on jo varmasti kirjoitellut jotain vastaavaa. Tietysti voi olla melko mahdotontakin keksiä jotain, mitä kukaan muu ei ole tullut ajatelleeksi (ja vielä innostua ideasta).

Minusta tuntuu, että saan hyvän idean suunnilleen kerran kolmessa vuodessa. Sitten lähden kauhealla höyryllä toteuttamaan sitä ja suurin piirtein elän kirjoittamiselle. Tätä vaihetta seuraa taantuma, jolloin jumitan ja sitten puserrus, joka on varsinaista työntekoa tekstin parissa. Sitten on valmista ja ajelehdin itseäni etsien, kunnes seuraava hyvä idea pulpahtaa jostain. Koskaan en ole keksinyt mitään hienoa silloin, kun olen itseltäni sitä yrittänyt vaatia vaan parhaat tarinani ovat syntyneet juurikin jonkin yllättävän idean seurauksena. Parhailla en tarkoita sitä, että ne olisivat laatukirjallisuutta, mutta ovat kuitenkin edustaneet sen hetkisen tasoni parhaimmistoa ja innostus on näkynyt sekä tekstissä että julkaisu-/kirjoitustahdissa. Yleensä näitä juttuja on myös seurannut jatko-osa tai toinenkin, mutta ne eivät juuri koskaan ole olleet yhtä hyviä kuin ensimmäinen (tästä varmaan pitäisi oppia jotain).

Mistäkö tarinoista puhun? Ehkä ne pitää listata tähän:


Pirates of the Caribbean: Karibian kuumat tuulet I (2003)

Tätä seurasi kaksi jatko-osaa, mutta...


Naruto: Yumemiru-saaga osat 1-6 (2004, yhdessä Minorean kanssa)
Noin 6000 sivua vajaassa vuodessa, hämmästelen tätä yhä... laadusta ei takeita, mutta tekstiä riitti ja tiedostoa piti vaihtaa aina, kun 1000 sivua tuli täyteen, koska Word alkoi hidastella.


Final Fantasy XII: Rakasta minua nyt, kun kaikki muut ovat menneet... (2007)
Sitten tuli Kivien legenda, Glabadosin kätkö I ja nyt on työn alla Glabadosin kätkö II... kolmas osakin on vielä suunnitelmissa. Tämä on paisunut käsittämättömiin mittasuhteisiin. Inspiraatiota ja kirjoittamista muutenkin hidastaa se, etten vieläkään ole päässyt eteenpäin Revenant Wingsissä ja Tacticsissa.



Naruto: Punainen aamunkoitto (2008)
Ficci, joka vilisee virheitä (japanilaisen kulttuurin suhteen, että osaavatkin nykyisin ärsyttää), mutta jonka tarinasta tykkään itse erittäin paljon. Ficin alkupää pohjautuu löyhästi erääseen meseroolipeliin (josta kiitos Minorealle), mutta loppuosa on kokonaan minun tarinaani. Tälle en kirjoittanut jatko-osaa, vaikka sitä toivottiin. Hyvä minä!


Final Fantasy XIII: Dum spiro, spero I (2010)
Kakkososakin oli ajatuksissa, mutta sitten tuli FFXIII-2 ja vei kaikesta järjen. Minua ei innosta ajatus siitä, että kaikki kuolevat ja maailma tuhoutuu lopulta. Tosin Lightningin DLC-jutska antoi hieman toivoa, en silti lupaa mitään inspiraationi suhteen.



Final Fantasy VII: Projekti S. R. (2011)
Tämä on siis kohta valmis. Tähänkin olisi olemassa idea jatko-osaan, mutta ehkä pitäisi vain päästää irti. En tiedä. Toisaalta haluaisin kyllä kirjoittaa Vincentistä ja Yuffiesta vielä. M suositteli kokonaan uuden tarinan aloittamista... mutta tulisiko siitä tämän toisinto? Pystyisinkö kirjoittamaan  heistä eri tavalla? En tiedä.

Ja nyt kun katson ficcien vuosilukuja, huomaan, että kolmen vuoden teoriani meni metsään. Oikeammin sanottuna minulla on kahden vuoden kausi, jolloin saan pari ideaa. Sen jälkeen seuraa tauko ja taas uusi kahden vuoden kausi. Tämän perusteella seuraava isompi ideani on tuloillaan joko 2013 tai 2014 :P Ehkä siis rääkkäänkin päätäni nyt liikaa. Kenties pitäisi vain hyväksyä tämä rauhallisempi aika.

Taukovuosinakaan en siis ole ollut kokonaan kirjoittamatta. Olen työstänyt yleensä noita jatko-osia ja naputellut kasan lyhyempiä ficcejä. Olen myös saattanut kirjoitella loppuun jotain pidempää tarinaa, jonka olen aloittanut joskus hamassa menneisyydessä. Jotain tekemistä kirjoittamisen saralla on siis ollut kyllä koko ajan viimeiset kymmenen vuotta. Siinä mielessä minun ei kannattaisi olla huolissani. Jos nyt onkin hiljaisempaa ja rauhallisempaa, jossain vaiheessa varmasti rytisee taas. Niinhän se on aina ennenkin mennyt... x)

8. elokuuta 2012

Jotain valmista... ehkä

Viikonloppu ja alkuviikko meni jonkinlaisessa sumussa. Onnistuin siitä huolimatta käymään kampaamossa ja ompelemaankin hieman. Kotia on taas tullut laitettua ja on kiva huomata, että edistystä oikeasti tapahtuu. Keittiö alkaisi olla kunnossa.

Pöydän saimme tosiaan vaihtokaupassa. Meiltä lähti pesukone, keittiönpöytä ja tuolit. Tilalle tuli isompi pöytä ja kuusi tuolia, joista tosin nyt on neljä käytössä.

Tänään vihdoin sain pöytäliinan valmiiksi. Ihan kuin sen ompelu nyt olisi niin älyttömän iso urakka :P Jotenkin en vain saanut itseäni niskasta kiinni sen kanssa. Eilen M auttoi mittaamisen ja leikkaamisen kanssa, minä värkkäsin nuppineulat kiinni. Tänään kaivoin ompelukoneen esille ja hurautin reunat, mihin meni maksimissaan kymmenen minuuttia. Olipa tosiaan niin kamalaa. Enemmän melkein otti päähän ompelun jälkeinen silittämisurakka. Sitkeimmät taitokset eivät tahtoneet suoristua edes kuumimmalla teholla, mutta ehkä pesu sitten huuhtoo nekin pois. Minusta tuo pöytäliina tuo todella kiva säväyksen keittiöön. Heti näyttää viihtyisämmältä.

Laitoimme myös M:n kapan ikkunaan. Siinä oli melkoinen äheltäminen, sillä mitoitus oli tehty M:n aiemman makuuhuoneen mukaan. Rypytysten purkaminen ja tasoittaminen oli lievästi sanottuna raivostuttavaa puuhaa... ja kun sitä ei tajunnut tehdä ennen verhon ripustamista, sai tyhmästä päästä kärsiä koko ruumis. Tai ainakin kädet ja hartiat. Puolen tunnin kurkottelu tuntuu hieman lihaksissa.

Pakko muuten sanoa, että tykkään tosi paljon tuosta kellosta, jonka saimme tuparilahjaksi. Se on meidän näköinen... tai ainakin miellyttää minun esteettistä silmääni. Heti oli selvää, että se kuuluu keittiön seinälle. Aamulla näkee unitokkurassakin, mitä kello on, kun ei tarvitse tihrustaa mistään mikron piskuisesta kellosta aikaa.

Olen älyttömän tyytyväinen, että yksi huone on kuosissa. Muihinkin huoneisiin täytyy ryhtyä ihmettelemään verhoja. Ompeluhuoneeseen menevät luultavasti toiset M:n vanhat verhot, mutta muuten tarvitsemme uusia. Olohuoneeseen haluaisin jotain kivaa ruskeansävyä (ei ole vielä tullut vastaan) ja makuuhuoneeseen turkoosia. Kirjastosta en vielä tiedä, ehkä ruskeaa sinnekin. Ihan yksiväriset verhot ovat kuitenkin hieman tylsät, joten jokin hillitty kuvio olisi kiva.

Kampaamossakin kerkesin tosiaan käväistä. Päätin pitkästä aikaa leikkauttaa otsatukan, muttei samanlaista kuin aina. Vaihtelu virkistää tai jotain sinnepäin. Ainakin letti on nyt vähän siistimmän näköinen kuin aiemmin. Se oli jotenkin niin hamppuinen...

Jotain erikoisempaa taas halajaisin, mutta en tiedä, mitä se olisi. Juuri nyt ei ole ehkä oikea aika testailla jänniä värejä, kun on työnhaku meneillään enkä toisaalta halua lyhyttä tukkaa. Voi siis olla, etten keksi mitään sen kummempaa, kunhan yritän näyttää ihmiseltä. Klipsipidennyksillä nyt ainakin saa hieman vaihtelua silloin, kun oikein tympäisee, vaikka niiden laitteleminen on edelleen melkoista taistelua.

Joo, olen ehkä hieman turhamainen. Minusta on vain välillä (*köh*usein*köh*) mukava touhuta meikkien ja hiusten kanssa. En osaa mitään ihmeellistä, mutta testailu on hyvä tapa kuluttaa aikaa. Joskus voisi olla hauskaa, jos joku oikeasti osaava tekisi vähän erikoisemman meikin. Black Swan -meikki viime kesänä töissä oli aika hulppea... plus oli ihanaa olla meikattavana. Jotain uutta jännää olisi taas kiva päästä kokeilemaan, jos vain tosiaan joku osaava löytyisi. Ja toki meikkileikit pitäisi kuvata :D No joo, ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa...

Tällaisia juttuja on tosiaan tullut tässä pyöriteltyä. Viikonloppu meni sen verran ankeissa tunnelmissa yllättävien uutisten vuoksi, että on varmaan hyväkin keskittyä vähän kevyempiin aiheisiin nyt. Stressata ehtii joka tapauksessa tarpeeksi muutenkin. Eli tämä ilta on omistettu vain kivoille jutuille.

Niistä tulikin mieleen, että 19.8. Särkänniemeen halutaan pelihahmoiksi pukeutuneita ihmisiä. Siellä yritetään maailmanennätystä (eniten pelihahmoiksi pukeutuneita ihmisiä yhdessä paikassa) ja pukeutuneet pääsevät puistoon ilmaiseksi sisään. Kyllä, totta kai minä innostuin tästä. Minulla on parit Final Fantasy -cossit ja olisi se Alicekin tuossa (vaikkei niin kovin hieno olekaan), joten kovasti haluttaisi mennä sinne. Katsotaan, jos vaikka pääsisin. Siihen vaikuttaa nyt pari muuta samalle viikonlopulle osuvaa juttuja, joten pitää miettiä.

Ja cossaamisesta puheen ollen...
Pukuilusta muutenkin sen verran, että päätin taas kerran yrittää mahdotonta ja kaivoin mm. mustan tekonahan kaapista. Tarkoitus olisi vääntää Yuffielle bootcoverit, mutta saa nähdä, miten onnistun. Yhdet ihan kohtalaiset olen pikkuveljen pukuun joskus askarrellut, mutta edelliset kengät lensivät kaaressa roskikseen. Parhaani yritän, mutta kokonaan toinen asia on, riittääkö se.

3. elokuuta 2012

Esiintymiskammoisen kurimus

Vihaan ja rakastan esiintymistä. Olen siis outo hyyppä kaiken kaikkiaan. Töissä on tullut osallistuttua yhteen jos toiseenkin jopa hulluksi luokiteltavaan juttuun. Olen näytellyt ja tanssinut yleisön edessä eikä se ole ollut mitenkään kamalaa. Toki se on jännittänyt, mutta minusta se on ollut myös kivaa. Hyvän tiimin kanssa tekee mielellään hyvän esityksen.

Kultakutri ja kolme karhua -näytelmä
 Väitän kuitenkin, että kärsin esiintymiskammosta. Jo ala-asteella ahdistuin, hermostuin ja tärisin, kun piti pitää esitelmiä luokan edessä. Yläasteella tämä oli vielä pahempaa, koska luokkakaverini suorastaan halveksuivat minua. Olin inhottu ja kiusattu syistä, jotka eivät minulle koskaan avautuneet... ellei syy sitten oikeasti ollut se, että olin niin ruma, että minua piti sen takia vihata :P Esitelmien pitäminen oli joka tapauksessa suorastaan helvetillistä yläasteaikaan enkä lukiossakaan päässyt tunteesta eroon.

Ammattikorkeassa meni vähän paremmin, koska siellä ei joutunut yksin luokan eteen. Kaikki tehtiin aina pari- tai ryhmätyönä... jopa opinnäytetyö. Joskin oppariin liittynyt vanhempainilta oli minulle painajainen, koska jotkut isät ja äidit huutelivat yleisöstä asiattomia kommentteja. BTW, onko ihme, että lapset käyttäytyvät koulussa miten sattuu, jos vanhemmatkaan eivät osaa olla ihmisiksi? Edelleen tekisi mieli mennä parkumaan pöydän alle, kun ajattelen sitä vanhempainiltaa.

Työelämään siirtyessä minulla oli siis todellakin kunnon kammo esiintymisestä edelleen päällä. Päädyin siitä huolimatta vetämään koulutusta varsinaisen kouluttajan puolesta erinäisistä syistä. Pärjäsin porukan kanssa ihan kohtalaisesti, mutta pientä villiintymistä oli ilmassa, vaikka kyseessä oli (teoriassa) aikuisryhmä. Selvisin hengissä, mutten nauttinut tilanteesta pätkääkään.

Muotinäytös
 Esiintymiskammo on seurannut työpaikasta toiseen ja pitkään olen suorastaan pelännyt isompia palavereja, joissa joutuu puhumaan 20-50 henkilölle. Vielä viime syksynä taistelin asian kanssa tosissaan. Nykyisessä työtehtävässä tällaisia tilanteita on kuitenkin harva se päivä. Milloin on joukko yhteistyökumppaneita, milloin asiakkaita, milloin omaa henkilökuntaa, jolle pitää esitellä se, tämä ja tuo asia. Ei auta, puhuttava on, usein vielä seisottava siellä kaikkien edessä ja kertoilla juttua PowerPoint-esityksen pohjalta. Samalla on hyvä muistaa hymyillä ja olla hauskakin sopivalla tavalla, että yleisön mielenkiinto pysyy tylsästäkin aiheesta huolimatta yllä. Esim. tilastojen esittely se vasta hauskaa puuhaa onkin ;D

Mutta oloni on vähän helpottanut. Tänään pidin 40 hengen vierasryhmälle esittelyn talosta. Ei se täydellisesti mennyt ja välillä takeltelin sanoissakin, mutta sain homman hoidettua. Alkuun hirvitti, mutta se oli pakko unohtaa ja saada puhuttua. Aika meinasikin sitten loppua kesken, vaikka olin tarkoituksella suunnitellut tiiviin paketin. Sain joka tapauksessa taas kokemuksen siitä, että näistä tilanteista voi selvitä.

Tunnelmia juuri ennen esiintymistä


Edelleen pelkään ja kammoan uusia ihmisiä ja varsinkin ihmismassoja. Minun on vaikea avata suuni isommassa porukassa ja jännitän vähän liikaakin palavereja, joissa ns. "tärkeitä ihmisiä". En aina sen vuoksi anna itsestäni parasta mahdollista kuvaa. Se on luultavasti asia, jonka kanssa joudun loppuikäni elämään. Koskaan en opi pitämään "asiaesiintymisestä", vaikka viihteellisestä esiintymisestä tykkäänkin.

Sen olen joka tapauksessa huomannut, että esiintymiskammoon auttaa esiintymispakko... niin julmalta kuin se kuulostaakin. Olin nuorempana valmis haistattamaan pitkät jokaiselle, joka tuota väitti, ja jätin lukiossa äidinkielen esitelmäkurssin väliin (ainoa äikän kurssi, jota en käynyt), vaikka opettajan  mukaan olisin juuri sitä tarvinnut. Opettaja epäilemättä oli oikeassa, mutta minulle se olisi ollut silloin liian suuri henkinen rääkki. Vasta hiljattain olen ollut valmiimpi itseni piinaamiseen esiintymisen suhteen. Onnistuminen ja positiiviset kokemukset sitten antavat voimaa ja uskallusta seuraavaa kertaa varten. Väitän kuitenkin, että jos minut koulussa olisi pakotettu kammon parantamiseksi esiintymään enemmän ja seurauksena olisi ollut lisää pilkkaa niskaan, ei se olisi auttanut pätkääkään. Pelkkä uskallus ja yritys ei riitä, tarvitaan myös positiivista palautetta ja kannustusta sekä itselle onnistumisen tunne. Vasta silloin voi päästä asian kanssa eteenpäin.

Joutsenlampi -balettiesitys

PS. Kyllä, kaikki kuvissa näkyvät esiintymiset ovat sisältyneet työtehtäviini. En siis harrasta sen enempää näyttelemistä kuin tanssimistakaan.

1. elokuuta 2012

Kamalan epäterveellinen ruokavalioni

Huomaan usein joutuvani keskusteluun syömisestä. Osa ihmisistä on puhtaan uteliaita, mutta törmään myös saarnaamiseen, pelotteluun ja toisinaan jopa vihamielisyyteen. Tämä jaksaa hämmästyttää minua. Rehellisesti sanottuna minua eivät muiden syömiset ja syömättä jättämiset niin paljon kiinnosta, että jaksaisin niihin puuttua. OK, jos joku haluaa välttämättä kertoa ruokavaliostaan, kuuntelen kyllä, mutta yleisesti ottaen minulle on yhdentekevää, miten aikuiset ihmiset syövät... vaikka sitten mättäisivät pelkkää pullaleipää ja limsaa naamaansa. Pienten lasten ruokavalio on sitten vähän eri juttu, mutta en minä ala vanhemmille siitäkään saarnaamaan. Ei siinä minun sanomiseni paina, jos vanhemmat ovat päättäneet, että sokeri on heidän kullannupulleen parasta ravintoa ikinä.

Epämääräistä kanakeittoa.
 Mutta niin... jostain syystä minun ruokavalioni on sellainen, että ihmiset katsovat oikeudekseen ruotia sitä päin näköä (osa varmaan ruotii lisäksi selän takana, mutta sitä en onneksi joudu kuuntelemaan). Näin ei ollut alkuun. Kun ilmoitin niille, joiden asiasta oli tarpeellista tietää, tulos oli: "Aha, okei. Mitäs sä sitten syöt meillä käydessä?" Ei mitään sen kummempaa.

Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä ruokavalioni tuli muotiin ja joutui median silmätikuksi. Tästä seurasi paljon hyvääkin, kuten meikäläisille suunnattujen tuotteiden lisääntyminen kaupassa. Valitettavasti seurauksena oli myös tämä kummallinen arvostelu ja paasaus.

Mikä lie pihvi + salaatti -yhdistelmä.

Niin, minä siis karppaan. Tukin suoneni rasvalla ja tapan aivoni hiilihydraattien puutteeseen. Kaiken lisäksi lihon muodottomaksi läskiksi, lihakseni surkastuvat ja minusta tulee tyhmä, koska aivothan eivät toimi ilman sokeria. Ja muutenkin minun täytyy olla typerys, kun seuraan jotain muotihouhotusta.

Kiitos tästä tiedosta teille nimettömät kansalaiset. Olen kuullut sananne, joten sovitaan, ettei niitä enää tarvitse minulle toistaa.

Haluan kuitenkin kertoa salaisuuden. Kasviksissa on hiilihydraatteja, ja minä syön kasviksia. Voi apua, kamalaa! En eläkään täysin ilman hiilareita, miten tässä näin kävi? Jostain syystä ihmiset, jotka eivät asiasta ole edes vaivautuneet minulta kysymään, tulevat saarnaamaan siitä, kuinka kuolen nollahiilareilla. Eli sanotaan tämä nyt vielä (viimeisen) kerran. Minä. Syön. Myös. Hiilihydraatteja. Piste.

Mitä sitten en syö? Valkoista viljaa sisältävät tuotteet ovat pannassa, samoin peruna, riisi ja pasta (joka on viljatuote, mutta mainittakoon erikseen) ja sokeri. Joskus teen poikkeuksia ja joka kerta totean sen huonoksi ideaksi, koska vatsani kipeytyy ja turpoaa ja minua alkaa väsyttää älyttömästi. Siis juhlissa saatan ottaa kakkua tai pullaa, vaikka tiedän seuraukset. En jaksa niuhottaa asiasta joka käänteessä. Olen myös kokeillut täysjyväpastaa, joka on hieman vatsaystävällisempää... mutta vain hieman enkä oikeastaan enää perusta pastasta.

Jos syön leipää, syön yleensä kaupoista löytyviä karppileipiä tai jotain omaa viritystä, usein teen ne mantelijauheesta ja kananmunasta. Yökyläillessä olen ottanut ruisleipää aamiaisella, koska en viitsi aina raahata omia eväitä mukanani. Kotona aamupalani sen sijaan muodostuu yleensä joko kermarahkasta ja marjoista, kermaviilistä, nakeista, pekonista tai kananmunista riippuen siitä, paljonko aikaa on käytettävissä. Toisinaan menee tosiaan niitä karppileipiäkin, mutta nyt olen pitänyt vähän taukoa. Vatsani vain voi paremmin, kun olen kokonaan ilman leipää.

Lisukkeina ruoan kanssa syön mm. porkkanaa, lanttua, selleriä, purjoa, sipulia, paprikaa, papuja ja kukkakaalia. Lisäksi syön salaattia. En aina, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin. Lautaseni sisältö on arviolta 75 % kasvispitoista, 15-20 % liha-, kala- tai kanapitoista ja 5-10 % kastiketta, kermaa tai jotain muuta vastaavaa "kostuketta". Siis yli puolet on kasviksia. Toki nämä vaihtelevat ruoan mukaan, ja joskus minua laiskottaa, jolloin vain paistan pari pihviä ja syön tomaatin niiden kaverina. Joka tapauksessa tämä ei kuulosta minusta suunnattoman epäterveelliseltä.

Eniten kai ihmisiä tökkii se, että käytän rasvaisia maitotuotteita enkä esim. leikkaa pihvin reunalta rasvaa pois vaan syön sen suuresti nauttien. En tajua, miksi tästä saadaan hepuli. Tai siis joo, tajuan sen, että ihmiset pitävät ratkaisua epäterveellisenä. Jotenkin en vain jaksa uskoa, että ties mitkä puolitutut ovat oikeasti niin kovin huolissaan terveydestäni. Mikä siis on motiivina avautumiselle?

Japanissa annokset näyttivät vähän erilaisilta.
Minua myös usein pelotellaan lihomisella. Totuus kuitenkin on, että painoni on pudonnut 16 kiloa, vaikken karppausta laihduttamisen takia aloittanut (syy oli jatkuva väsymys, johon ei selitystä löytynyt). Japanin reissu oli ensimmäinen kerta tähän ruokavalioon siirtymisen jälkeen, kun kiloja tuli pari takaisin, mutta siellä en yrittänytkään pitää kiinni syömistavoistani, koska homma olisi mennyt liian vaikeaksi tuossa riisin luvatussa maassa. Valitettavasti seurana oli sitten oikkuileva vatsa, mutta siihen olin jo varautunut henkisesti.

Juustokakku on parhautta, samoin kaakao.

Ja tosiaan... en minä aina täydellisesti tässä ruokavaliossa pysy. Olen syönyt tänä aikana karkkia, popcornia, kakkua, pullaa ja ties mitä muutakin. Poikkeuksia tulee tehtyä enkä pidä sitä pahana, mutta siitäkin saan kuulla toisinaan. Karppaajan on tekopyhää syödä pala pullaa juhlissa. Ilmeisesti minkään muun ruokavalion seuraajat eivät koskaan poikkea normaaleista tavoistaan?

Mitäs vielä? Aa, tunnustus! Minulla on suuri heikkous nimeltä light-mehut ja -limsat. Tykkään niistä, vaikka tiedän, etteivät ne ole terveellisiä. Juon paljolti vettä ja teetä, mutta kyllä noitakin menee. Pitäisi varmaan ottaa itseä niskasta kiinni ja yrittää karsia ne kokonaan (tai käyttää vain juhlissa), mutta vielä en ole tähän täydellisesti kyennyt. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Esim. viikolla saunan jälkeen kylmä limsa maistuu niin älyttömän hyvältä... viikonloppuna taas siideri.

Ei minun lasejani, mutta kuitenkin...
 Eli juon vielä alkoholiakin, kamala pahis. Siidereistä ja lonkeroista tosin juon ihan täyssokerisia versioita, koska light-tuotteet tuntuvat humahtavan päähän puolta nopeammin. Lisäksi niistä tulee äkkiä huono olo. Ylipäätään minulla on aika huono viinapää ja karppaamisen myötä se on vain  huonontunut. Krapula myös iskee helposti. Siksipä lähinnä juonkin yhden tai kaksi siideriä/lonkeroa lauantaisin saunan jälkeen ja toisinaan tujauksen jotain vahvempaa. Joissain juhlissa olen ottanut hieman enemmän, mutta tätä ei kovin montaa kertaa vuodessa tapahdu. Olisikohan kerran tänä vuonna.

Mutta niin. Se ruokailutottumuksistani. Ehkä sen verran haluan vielä lisätä, että olen aikuinen ihminen ja ottanut selvää asioista. Tiedostan myös sen, ettei pitkän aikavälin tutkimuksia karppauksesta ole olemassa, joten aina voi olla jokin riski. Minä kuitenkin voin paremmin kuin ennen. En ole koko ajan mystisesti väsynyt, vatsani ei ole kipeä ja painokin on siinä sivussa pudonnut. Jos tämä nyt sitten johtaa kuolemaan, niin ei mahda mitään. Saarnoja ja paheksuntaa en tarvitse. Eiköhän keskitytä jokainen siihen, mitä omalla lautasella on, ja jätetään muiden annosten kyttääminen vähemmälle ;)