29. heinäkuuta 2012

Sittenkin kesä?

Minua on suorastaan palellut kotona tänä kesänä, jopa lämpöisinä päivinä, mutta tänään on ollut kuuma. Ulkona mittari onkin lähennellyt 30 lämpöastetta. Sietämätöntä sisällä ei onneksi kuitenkaan ole.

Päätin joka tapauksessa kerrankin ulkoistaa itseni. Olin kuullut huhua, että lähistöllä pitäisi olla uimaranta, joten päätin lähteä etsimään sitä. Suunta oli sentään helppo arvata. Alamäkeen ja kohti järveä todennäköisemmin kuin ylös Salpausselkää tai mikä tuossa nyt vaikuttaakaan :P Tällainen onnistuu jopa minun suunnistustaidoillani ja päättelykyvylläni.

Harhailin jollekin kalliin näköiselle omakotitaloalueelle ja törmäsin useampaan "Yksityisalue - pääsy kielletty!" -kylttiin. Alkoi jo näyttää siltä, että ihan rantaan oli mahdoton päästä, joku kun näytti aina asuvan siellä. Veikkaisin muuten, että ovat pirun kalliita asuntoja, jollaisista ei tarvitse itse koskaan edes haaveilla.

Noh, löysin kuitenkin lopulta kinttupolun, joka vei kuin veikin veden äärelle. Törmäsin myös pieneen, kivikkoiseen rantaan, joka näytti oikein kivalta paikalta. Jäinkin sinne toviksi ottamaan kuvia.

Ranta näytti houkuttelevalta.

Ja rauhalliselta.

Vesikään ei ollut kovin syvää.

Puu kasvoi kivasti rannasta.

Maisemia katseli mielellään.

Näkymä hyppyrimäelle ja radiomastoille.

Kuvailin yhtä sun toista rannassa, kunnes päätin jatkaa matkaa. Polku veikin minut lopulta uimarannalle, joka oli aika pieni, mutta näytti mukavalta. Valitettavasti siellä oli porukkaa, mutta sitä harvemmin voi yleisellä paikalla välttää.

Sorsatkin nauttivat kesäillasta.

Kävin uimassa, vaikka vähän pelkäsin tavaroideni puolesta. Yksin liikkuessa on aina se, ettei uskaltaisi jättää laukkuaan vahtimatta. Ei siinä mitään, jos joku vie vaatteet. Siitä vielä selviää, mutta laukun menettäminen olisi ollut astetta kurjempi juttu. Siellä kuitenkin oli nytkin kännykkä, kamera, avaimet ja lompakko. Tietysti olisi voinut jättää nuo kotiin, mutta olin ajatellut, että poikkeaisin Ärrällä kotiin kävellessä, joten... En kylläkään poikennut eli turhaan raahasin ainakin lompakkoa.

Rannalta näkyi Ankkuriin.

Lähellä oli myös pieni saari, jonka nimeä en tiedä.

Uimarannan vieressä oli hieman kivikkoista.

Vesi oli yllättävän lämmintä, joten oli kiva käydä uimassa. Sen jälkeen kävelin kotiin toista reittiä, mutten keksinyt vielä, mistä rannalle pääsee autolla (parkkipaikka siellä kuitenkin oli). Ei sillä, että itse ainakaan olisin sinne autolla ajelemassa.

Huomenna voisi mennä käymään uudestaan, jos on lämmintä ja hyvä keli. Olisi kiva, jos saisi M:n lähtemään mukaan, mutta jotenkin epäilen, että saan taas nauttia ihan vain omasta seurastani x)

28. heinäkuuta 2012

Ja vielä yksi laatikko

Muuttokiintiöni alkaa olla täysi ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Alle vuoden sisään on tullut oltua mukana nyt viidessä muutossa, joista kolme on sisältänyt omien kamojeni muuttamista. Tänään oltiin muuttoapuna Tampereella ja olo on sen mukainen.

Sinällään en valita, koska päivä oli kaikin puolin mukava. Alkuperäinen ajatukseni oli lähteä Ropeconiin, mutta tiesin, että muuttoapua tarvitaan, joten päätin sitten muuttaa suunnitelmia. Jälkikäteen tuli todettua, että päätös saattoi olla erittäin hyvä, mutten nyt ala eritellä syitä tähän.

Muuttaminen on melkoista puuhaa. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut olla itse pakkaamassa laatikoita ja puunaamassa paikkoja. Sitä rumbaa en olisi jaksanutkaan. Lootien kantaminen paikasta A paikkaan B ja paikasta B paikkaan C sen sijaan onnistui minultakin ihan kivasti. Selkä taas vähän oikkuili, kun olin alkuviikosta onnistunut niksauttamaan sen, mutta hengissä ollaan kuitenkin. Pitäisi opetella olemaan sen kanssa hitusen varovaisempi, mutta en halua toisaalta rajoittaa elämistäni.

Jännästi myös muuttaessa huomaa, miten paljon tavaraa oikeastaan omistaakaan. Toisinaan tuntuu, ettei ole juuri mitään, mutta sitten pakatessa ja rontatessa pakattuja juttuja tajuaa, että kamalan paljon on kaikkea... myös sellaista, jota ei oikeastaan koskaan käytä, mutta säilyttää kuitenkin syystä X. Itse olen heittänyt reippaasti tällaista tavaraa pois, mutta kaikkea en ole raaskinut. Minulla on esimerkiksi edelleen tallessa läjäpäin kirjeitä ja piirustuksia ala-asteajalta. En tiedä, onko niitä järkeä varastoida, mutta niiden roskikseen kippaaminenkin tuntuu väärältä. Saa nähdä, koska tulen toisiin aatoksiin ja mätän kaiken menemään.

Mutta niin. Tänään tosiaan hiki virtasi ja lihakset kipeytyivät, sainpa jopa taisteluarven (= rakko) oikeaan pikkuvarpaaseen. Vaikka tuli väsynyt olo ja ajoittain oli raskasta plus illan meno peruuntui muuttourakan pitkittymisen vuoksi, ei kaduta, että lähdin mukaan ja skippasin conittamisen. Tavallaan oli jopa mukavampaa kuin omissa muutoissa, koska nyt ei tarvinnut ajatella tavaroiden purkamista sen enempää. Se jää jonkun toisen huoleksi. Tosin olipa kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, ettei omassa kodissa ole kaikki vielä kohdallaan.

Olemme saaneet mattotilanteen jo sentään hyvään kuosiin. Haimme M:n veljelle lampun Kärkkäiseltä ja samalla tarttui mukaan Vallilan matto olohuoneeseen. Joo, se oli kallis, mutta on se hyvännäköinen ja ihanan pehmeä jalkoja vasten. Siitä kannatti oikeasti maksaa. Ostimme myös pöytäliinan, mutta sitä pitää pienentää hieman, ennen kuin se istuu keittiöön kunnolla.

Verhotilanne sen sijaan on vielä onneton. Pitäisi käydä vanhat verhot läpi... minun verhoistani luultavasti mitkään eivät istu riittävän hyvin, M:n verhoista saattavat istua jotkut. Sitten pitäisi löytää sopivia verhoja lisää, mieluummin valmiina. En jaksaisi alkaa ommella niitä. Tankoon laitettavat verhot vain tuntuvat olevan nyt muodissa ja nipsuilla ripustettavien valikoimat sen sijaan onnettomat, joten heikolta näyttää. Haluaisimme myös kuvioidut ja tietyn väriset, muttei mitään mummon kukkakuosia. Operaatio on siis kaiken kaikkiaan varsin haasteellinen.

Mutta kai se on uskottava siihen, että muutto ja sen jälkitoimet loppuvat aikanaan. Sitä odotellessa voi yrittää toipua tämän päivän puserruksesta ja valmistautua henkisesti pikkuveljen kotoa muuttoon, joka voi olla mahdollisesti edessä jo loppuvuodesta.

24. heinäkuuta 2012

Kaikki irti

Viimeisen lomaviikon aikana oli jotenkin laimea olo, vaikka puuhailin kaikenlaista. Ensimmäiset kaksi viikkoa vain olivat huomattavasti kivempia. M oli tuolloin lomalla myös ja yhteistä aikaa riitti. Emme me koko ajan nyhjänneet yhdessä vaan teimme juttuja erikseenkin, mutta joka tapauksessa niissä parissa viikossa oli kiva fiilis. Kolmas viikko oli aikaisia aamuherätyksiä (viimeistään 5:40) M:n aamuvuoron takia ja pitkiä, yksinäisiä päiviä.

Kesä <3

Okei, olisin voinut nukkua pidempään, mutta halusin syödä aamiaista yhdessä. Sen jälkeen en enää osannut käydä nukkumaan. Olisin myös voinut riekkua päivät vaikka kaupungilla yksinäni, mutta en halunnut shoppailla loputtomiin. Toisaalta kävin ruokakaupassa varmaan joka päivä silkan sosiaalisen turhautumisen takia... siellä pääsi puhumaan jollekulle, täällä kun mummot juttelevat kaupoissa ihan tuosta noin vain.

Ja siis nautin kyllä yksinolostakin. Viisi päivää putkeen oli kuitenkin liikaa, vaikkeivät ne olleet kokonaisia päiviä. Ehkä minuun on tullut jokin vika :D

Ilta on jo tulossa.
 Perjantai kuitenkin hujahti lopulta aika kivuttomasti, kun työstin kuvakirjaa Japanista. Esittelin sen M:lle, kun hän pääsi töistä... ja nyt se ei sitten ole vieläkään valmis, koska M halusi siihen joitain muutoksia. Totesin, että kumpikin pääsee helpommalla, kun hän tekee ne itse. Tosin kuvat on valittu yhdessä ja minä toimin betareaderina tekstien kohdalla. Yllättävän iso urakka kuitenkin tuossa on.

Portaat rakentuvat hiljalleen...

Lauantaina lähdettiin mökille, vaikka sää ei näyttänyt kovin kummoiselta. Pilvistä oli ja aika kylmääkin, mutta mökillä oli ihan kiva olla. Rantaan rakennettiin portaita. Minusta ei hommassa ollut isoa apua, mutta kanniskelin laudanpätkiä ja ojentelin ruuveja kuitenkin. Tuli myös avopin kanssa juteltua pitkät jutut kaikenlaisista aiheista. Illalla vielä lämmitettiin sauna ja syötiin oikein hyvin. Siiderin ja rommin jälkeen nukuttikin aika lahjakkaasti.

Joskus seitsemän ja kahdeksan välillä tuli herättyä sunnuntaina. Ei tarkoituksella, jotenkin sitä vain heräsi. Ilma tuntui todella kylmältä, mutta saipahan itsensä nopeasti käyntiin. Aamiaisen jälkeen lähdimme M:n kanssa järvelle melomaan.

Lumpeita.

Kerta oli ensimmäinen minulle, joten se vähän tietysti hirvitti. Minä ja kulkuvälineet ovat huono yhdistelmä. Polkupyörän kanssa tulen toimeen, muita värmeitä vähän kammoksun. Kajakki ei kuitenkaan ollut ylösalaisin järvessä, joten ihan hyvinhän homma meni... mitä nyt törmäsin mökkinaapurin laituriin heti ensimmäisenä, mutta onneksi siellä ei ollut ketään paikalla ;)

Kajakilla liikkuminen oli loppupelissä suhteellisen helppoa, vaikken kovin nopeasti edennyt. Hassua oli, että vastatuuleen tuntui pääsevän nopeammin ja helpommin kuin  myötätuuleen... tai sitten vain kuvittelin. Vasen käsi minulla tuli kipeäksi, oikea ei. Hiirikättä on selvästi siis treenattu enemmän.

Tällä kertaa ei tullut havaittua Näkkiä tai Vellamoa.

Urheilua seurasi tehokas DS:n pelaaminen, josta on juttua Final Fantasy -päiväkirjoissa. Hauskaa ja rentouttavaa oli. Siihen päälle tuli syötyä itsensä taas ähkyyn herkullisella grilliruoalla. Ruokaa sulatellessa puhuimme seuraavan viikon suunnitelmista ja erityisesti viikonlopun muutosta (M:n veli muuttaa, emme sentään me taas). Aihe johti toiseen eli Tampereen Ikeaan, jossa avoppi halusi mennä käymään. Totesimme, että muuttopäivänä se ei välttämättä kovin helposti onnistu, joten jonain toisena päivänä olisi parempi tehdä se reissu.

Minä halusin Ikeaan mukaan, mutta koska lomani oli lopussa, viikolla reissua oli hankala järjestää. Hetken mielijohteesta päätimmekin sitten samoin tein suunnistaa Tampereelle, olimmehan jo melkein puolivälissä matkaa. Huristelimme siis Ikeaan ihmettelemään. Löysimme potentiaalisen kirjahyllyehdokkaan, jota emme vielä ostaneet, mutta se tosiaan voisi toimia olohuoneessamme. Mittoja vielä pitää ottaa, ennen kuin alkaa ostoksia tehdä. Sen sijaan maton ostimme makuuhuoneeseen.

Ostosreissun jälkeen poikkesimme vielä M:n veljen luona. Veljekset olivat keskenään sopineet keittiöpöytien vaihtamisesta, joten kävimme hakemassa pöydän, kun sopivasti olimme Tampereella. M:n vanhemmat puolestaan tulivat vielä Lahdesta noukkimaan meidän pöytämme, joka luultavasti ensi viikolla matkustaa Tampereelle. Ilta venähti hieman pitkäksi kaikkine operaatioineen. Kotona olimme vasta yhdeksän jälkeen ja joskus puoli yksitoista taisi pöytä olla paikoillaan. En silti valita. Viimeinen lomapäivä oli kiva ja vauhdikas, ei tarvinnut miettiä, mitä tekisi. Se myös tavallaan tasoitti viikon ankeaa harmautta.

Loma on tosiaan nyt ohitse ja haikealta tuntuu. Seuraavasta lomasta ei ole mitään tietoa, koska ei ole töistäkään. Luultavasti ensi kesään menee, ensimmäisen vuoden lomapäivien määrä on nimittäin sen verran pieni, ettei talvilomia tms. paljon pidellä. Se on varsin ikävä puoli näissä noin vuoden määräaikaisissa, aina saat vain ensimmäisen vuoden lomat... No joo, mutta pääasia olisi kuitenkin löytää töitä eikä lomailla ;)

Toivon, että jotain kivaa "kesäohjelmaa" vielä järjestyisi kuitenkin viikonlopuille. Ropecon olisi nyt edessä, mutten tiedä, pääsenkö/lähdenkö sinne. Tavallaan haluaisin, mutta jos reissaamisesta tulee hankalaa, en viitsi vaivautua.

Jos säät vielä suosivat, mökkeilemään voisi olla kiva mennä elokuussakin. Ei minusta olisi viikkoa mökillä viettämään, mutta pienissä erissä mökkeily on oikein mukavaa. Harmi vain, että tänä kesänä kelit eivät ole olleet kovin suosiolliset. Muuten olisimme varmaan useammin mökillä piipahtaneetkin.

Mustikoitakin riitti jo.

18. heinäkuuta 2012

Cosplay = masokismi?

En tiedä, päteekö tämä muihin, mutta omalla kohdallani otsikko voi hyvinkin pitää paikkansa. Kerrotaanpa ensin hieman minusta tai tyylistäni. Olen jo vuosia käyttänyt mustia vaatteita. Okei, minulla on myös muita värejä, mutta voisi sanoa, että pukeutumiseni pääväri on musta. Lisäksi suosin erityisesti punaista, valkoista ja violettia. Satunnaisesti (tai töissä) päälläni saattaa nähdä jotain muutakin. Kenkinä suosin tennareita, mutta on minulla parit korkokengätkin ja yhdet ballerinat. Hommasin jopa punaiset feikki-crocsit, kun vanhat läpykkäni sanoivat sopimuksen irti... ei sitä jaksa roskiksille mennessä nauhallisia kenkiä tunkea jalkaan.

Normaali minä
Siispä tyylini on mustaa ja mukavaa tai sitten mustaa ja räväkkää vähän tilanteen mukaan. Omat hiukseni ovat tällä hetkellä kirkuvan punaiset (toisinaan haalistuvat vaaleanpunaisiksi). Kokeiltua on tullut mustaa, blondia (en tykännyt), valkoista, pinkkiä, punaisen eri sävyjä, ruskeaa, violettia ja sinistä. Erikoisemmista sävyistä olen tykännyt enemmän kuin muista. Ne vain ovat minua.

Tästä päästään sitten cossaamini hahmoihin. Pääsääntöisesti cossaan vain hahmoja, joista tykkään, mutta tässäkin on sattunut jotain poikkeuksia. Jostain kumman syystä kuitenkin tykästyn hahmoihin, jotka pukeutuvat totaalisen... en edes keksi sopivaa sanaa. Ainakin värimaailma on kuin suoraan Helvetistä minun näkökulmastani. En ikäpäivänä laittaisi päälleni jotain oranssia tai keltaista ja vaaleanpunaistakin vain mielenhäiriössä. Vaaleat housut ovat myös nounou, samoin napapaidat ja koko vartalon kiertävät helminauhat puhumattakaan turkisreunaisista keltaisista korollisista saappaista keskellä kesää.

Cosplay-minä 1

En myöskään ole vielä törmännyt mukavaan peruukkiin. Kaikki ne kutittavat tai hiostavat tai sitten vain puristavat (kiinalaisilla täytyy siis olla pienempi pää kuin minulla). Cosplay-asuissa on vaatteita, joiden kanssa istuminen on hankalaa, ellei jopa tuskallista. Toisaalta kengät usein tappavat jalat, joten seisoakaan ei viitsisi koko päivää.

Mainita myös kannattaa, että saadakseen pukeutua tällaiseen epämukavuuden multihuipentumaan yhdeksi päiväksi, pitää nähdä suunnaton vaiva. Joskus työtunnit lähentelevät sataa tai sitten puku vain imee rahaa kuin paraskin verottaja, pahimmassa tapauksessa molempia (*köh*Vanille-joka-ei-ole-vieläkään-täysin-valmis*köh*). Koska kuitenkin nautin tästä itseni piinaamisesta, minun täytyy olla masokisti.

Cosplay-minä 2
Siis ei kai kukaan terve ja normaali ihminen voi tykätä itsensä kiduttamisesta? Tosin silloin väittäisin, etten itse ole terve ja normaali... mielenkiintoista. Ehkä vain sanon tässä kohtaa, että kesälomalla on liikaa aikaa ajatella.

Liiallinen ajattelu on johtanut taas uusiin cosplay-hullutuksiin. En tiedä, onko niissä mitään järkeä, mutta se nähdään mahdollisesti jo Traconissa. Toisen puvun osalta uskallan jo oikeasti luvata, että se tulee näkymään kyseisessä conissa. Toisesta en tiedä. Sen valmistaminen voi viedä niin paljon aikaa, etten ehdi kursia sitä kokoon ajoissa. Jos näin käy, puen sen päälleni johonkin muualle. Yamacon on ehkälistallani, Desucon Frostbite taas vahvasti suunnitelmissa.

Olen siis uusia pukuja aloittanut, kuten jossain aiemmassa merkinnässä taisin mainitakin. Neulokseni edistyy, joskin hitaasti. Ehkä muutkin osat valmistautuvat. Eilen tein taas hankintoja ja valmisteluja, joten seuraavaksi lisää kuvaspämmiä.

Kengät näyttävät olevan hyvällä mallilla ^^


Shortsitkin on nyt hankittu.
Täytyy vielä katsoa, tarvitseeko shortseja vähän lyhentää. Lisäksi minun on mietittävä, miten niihin saadaan kiinnitettyä erilaisia härpäkkeitä. En kuitenkaan ota sitä vielä päänsärykseni. Jos vaikka seuraavaksi saisi neuleen valmiiksi.

Hui, korkkarit!


Kasa epäilyttäviä asusteita...


... ja hirvityksen kauhistus!

Anteeksi nyt kamalasti, jos joku tällaisiin oikeasti pukeutuu. Itse en vain suostuisi normaalina päivänä vetämään kyseistä mekkoa päälleni edes maksusta (no, okei, miljoonasta voisin), saati ronttaamaan mukanani kamalia muovikoruja. Nyt olen sitten mennyt itse maksamaan niistä. Kaiken huippuna olen menossa nuo kamaluudet päällä julkiselle paikalle.

En tiedä, mikä cosplay-minääni oikein vaivaa. Se pakottaa minut vetämään päälleni toinen toistaan kamalampia värejä ja epämukavampia vaatteita. Sen on pakko olla pimeä, äärimmäisen kieroutunut puoleni.

Sanokaa minun sanoneen, että tästä ei hyvä seuraa.

17. heinäkuuta 2012

Kohti aikuisuutta ja sen ohi

Maryjanen blogi pisti minut ajattelemaan omaa elämääni viimeisen kymmenen vuoden ajalta... aika pelottavaa.

Kesällä 2003
Olin 18-vuotias kymmenen vuotta sitten eli vuonna 2002. Elämäni oli aika toisenlaista. Opiskelin lukiossa, minulla oli itseäni neljä vuotta vanhempi poikaystävä ja muutamia kavereita, joiden kanssa en enää juurikaan ole tekemisissä.

Sanoisin olleeni puolittain tyhjäpääteini. Alkuvuosi meni biletyshuumassa, kun vihdoin pääsi baariinkin. Kesäkin meni niissä merkeissä, kun poikaystäväni sisko ja paras kaverini täytti 18. Biletimme mm. Sodankylässä niin, että matka takaisin Etelä-Suomeen oli silkkaa tuskaa.

Miksi sitten väitän olleeni vain puolittain tyhjäpääteini? Noh, minulla oli jo tuolloinen toinen puoli, "salainen elämä". Rakastin kirjoittamista, lukemista ja Final Fantasyja. Lisäksi harjoitin wiccaa. Koulussa minua katsottiin hieman kieroon, koska en osannut olla tarpeeksi huomaamaton. Väitin itselleni, etten välittänyt asiasta, koska minua oli potkittu päähän jo peruskoulussa. Nyt kun mietin, oikeasti taisin välittää niin paljon, että kehitin itselleni tämän coolimman tyhjäpääteiniroolin pitääkseni vähäiset kaverini.

Kävi nimittäin niin, että kun erosin poikaystävästäni ja kirjoitin lukiosta, kaikki kaverini pikkuhiljaa katosivat. Naispuoliset sellaiset. Pojat, joiden kautta Finalitkin löysin, jäivät. Mainittakoon sivumennen, etten heitäkään tapaa enää niin paljon, koska nykyisin meillä on aika vähän yhteistä, mutta muistelen silti yhteisiä pelihetkiä lämmöllä toisin kuin lukioaikaisia ryyppyreissuja.

Kesällä 2012
Millaista sitten nykyinen elämäni on? Työskentelen määräaikaisessa työsuhteessa kohtuullisen hyvässä asemassa ja etsin uutta, mukavaa työtä. Toivon sen olevan vakituista, mutta määräaikainenkin kelpaa, jos vakkaripaikkaa ei vielä löydy. Elän myös aika tuoreessa avoliitossa ja lisäksi minulla on aivan ihania kavereita.

Harrastuksista ryyppyreissut ovat pudonneet pois. Tähän on auttanut aika paljon myös seuranvaihto, sillä minulla on ollut tuttavapiirissä ihmisiä, joiden elämäntehtävä tuntuu olevan alkoholin hävittäminen maailmasta juomalla sitä mahdollisimman paljon. Jokainen valitsee oman elämäntyylinsä, en halua tuomita ketään, mutta totesin jo vuosia sitten, ettei tuollainen ole minua varten ja ahdistuin todella paljon siitä, että jouduin jatkuvaa ryyppäämistä katselemaan lähipiirissäni. Enää en joudu ja olen siitä onnellinen.

Harrastuksista ovat säilyneet ne epäcoolit jutut. Eli edelleen luen kirjoja, pitkälti fantasiaa, ja kirjoitan. Finalit ovat iso osa elämääni ja taitavat olla jääneet pysyvästi. Uutena harrastuksena on tullut cosplay, joka sopii minulle kuin nenä päähän. Olen lapsesta asti rakastanut naamiaisia ja kaikenlaisia leikkejä, joissa pääsi pukeutumaan hassusti. Nyt touhulla on nimi.

Olin nuorempana todella epävarma itsestäni. Toisinaan yritin pönkittää itsetuntoani korostamalla outoja harrastuksiani, mikä tosin johti lähinnä syrjintään koulussa. Toisinaan sitten otin aivan toisenlaisen roolin, joka ehkä pitikin minut kiinni tietynlaisessa kaveriporukassa. Sanoisin, että vuodet ovat tuoneet minulle itsevarmuutta. Minulla on oikeus olla oma itseni ja harrastaa juuri niitä asioita, joista tykkään. Jos joku pitää minua sen takia lapsellisena, epäcoolina tai typeränä, ongelma on hänellä, ei minulla. Hiljalleen minulla on alkanut olla rohkeutta pudottaa elämästäni ne ihmiset, jotka ovat - kenties tietämättään - vetäneet minua alaspäin ja yrittäneet tunkea minua rooliin, joka minulle ei sovi. Se on ollut henkisesti vapauttavaa.

On minussa silti epävarmuuttakin. On päiviä, jolloin en usko selviäväni kaikesta... työn etsimisestä, asuntolainasta tai yhtään mistään, edes päivän ruoan tekemisestä :D Onneksi kyse ei ole kuitenkaan pysyvästä mielentilasta vaan ajoittaisesta ylistressaantumisesta... jota tosin tänä keväänä on ollut paljon ilmassa. Siitä huolimatta minulla on nyt tasapainoinen olo. Tiedostan, että aina on keskeneräisiä asioita, jotain, mistä voisi murehtia, mutta on parempi keskittyä siihen, mikä on hyvää ja toimii. Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Tämä ei silti tarkoita, että jättäisin keskeneräiset jutut roikkumaan, vaan hoidan niitä silloin, kun on oikea hetki.

Sanoin joskus teininä, etten koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Nyt huomaan, että viimeiset kymmenen vuotta ovat kuitenkin aikuistaneet minua paljon. Jostain minulle oli tullut mielikuva, että aikuisuus on kamalan tylsää. Siihen kuuluu vain työnteko ja kotityöt ja ehkä Salkkarit joka arki-ilta. Olin käsittänyt, etteivät aikuiset harrasta mitään erityisen kivaa tai tapaa kavereitakaan. Näin aikuisuuden pelkkinä velvollisuuksina. Ehkä tähän vaikuttivat erään ihmisen "Koska aikuistut ja lopetat tuon, tuon ja tuon harrastuksen?" -kommentit? En tiedä.

Vasta hiljattain olen alkanut ymmärtää, että voin olla vastuuntuntoinen aikuinen, vaikkei elämäntehtäväni ole näyttää tylsältä ja surkealta tuijottaessani Salattuja elimiä ja kirotessani, kuinka paljon rahaa taas meni laskuihin. Minulla on joukko velvollisuuksia, jotka on hoidettava ilman erillistä käskyä. Kun hoidan asiani, minulla on vapaus elää elämäni valitsemallani tavalla. Oli kausi, jolloin nyyhkyttelin koko ajan lapsuuden ihanan vapauden ja helppouden perään ja tavallaan vihasin aikuisuutta. Lapsuudessa on edelleen asioita, joita kaipaan ja joita muistelen hymyssä suin. En kuitenkaan ole enää katkera tuon ajan taakse jäämisestä.

Tällä hetkellä minulle aikuisuus on vapautta valita. Siispä valitsen elää juuri minun näköistäni elämää. Teen työni ja hoidan velvollisuuteni, vapaa-ajalla sitten pukeudun vaikka Barbieksi, jos siltä sattuu tuntumaan, tai pidän pelimaratoonin ja kirjoitan sen jälkeen sekopäisiä ficcejä.

16. heinäkuuta 2012

Päivä Barbiena

Mitään järkevää en ole tänään saanut aikaan, mutta päätin joka tapauksessa aloittaa viimeisen kesälomaviikkoni Barbiena. Joo, olisin voinut siivota kämpän tai tehdä jotain muuta rakentavaa, mutta kun tämä leikki oli paljon kivempi.

"I'm a Barbie girl in the Barbie world" *
Mitä tähän sitten tarvittiin? Tässäpä listaa:

- Paljon erilaisia meikkejä
- Vanillen toppi
- Omat farkut
- Omat korkokengät
- Vaalea peruukki
- Lapsuuden muovihelminauha, tietenkin vaaleanpunainen
- Kultaiset korvarenkaat
- Kuvankäsittelyohjelma (minun tapauksessani iänikuinen MS Photodraw 2000)
- Aquan Barbie Girl -kappale
- Rutkasti aikaa

Noilla tarvikkeilla syntyi tällainen kaappicosplay-Barbie, jota tuskin nähdään missään conissa. Toisaalta kyllä ajatus kutkuttaisi. Sitä voisi hankkia jostain HenkkaMaukasta kamalat vaaleanpunaiset röyhelöpöyhelökuteet ja tilata paremman peruukin. Hyvällä tuurilla kirpparilta saattaisi löytää vaaleanpunaiset korkokengätkin edullisesti ja käsilaukun.

"I'm a blonde single girl in the fantasy world" *
Eijeijei, en oikeasti mieti tätä, EN! Ehkä mietin sittenkin, mutta ehkä tämä nyt ei kuitenkaan toteudu. Rahanmenoa on muutenkin tiedossa. Sitä paitsi, mihin coniin edes lähtisin Barbiena? Eh.

Jepsis, pidetään järki kuitenkin päässä. Barbien eräs ominaisuuksista on täysin älytön kroppa (ai, animehahmojenko sitten ei? *köhköh*), johon en yllä millään. Toki sellainen ampiaisvyötärö olisi enemmän kuin jees jopa arkielämässä, mutta en jaksa uskoa, että saavuttaisin sitä minkäänlaisella treenillä... saati, että jaksaisin panostaa niin paljon ylipäätään.

Juuri tästä syystä kaappicosplay kannattaa pitää kaappicosplayna tai sitten jättää juttu korkeintaan photoshootteihin. Noh, en ole ihan heti järkkäämässä Barbie-photoshoottiakaan muuten kuin kotona yksin, sillä pokka ei välttämättä riitä mennä keekoilemaan julkiselle paikalle vaaleanpunaisissa hörhelöissä blondi peruukki päässä (mutta esim. valkoisessa maagissa ei ole ongelmaa ;D).

"Life in plastic, it's fantastic" *
No joo. En ole kummoinen kuvankäsittelijä eikä minulla ole kunnollisia ohjelmiakaan, koska en ole jaksanut hankkia. Vielä vähemmän jaksaisin opetella käyttämään niitä, on niin paljon kaikkea muutakin kivaa tekemistä.

Jotain yritin kuitenkin saada aikaan, etteivät kuvat olisi niin hailakoita tai jotain... Tasoittelin ihoa, se kun ei enää tässä iässä ole valitettavasti täydellinen. Kaash, naamastani löytyy enemmän ja vähemmän juonteita. Pitäisi varmaan harkita ryppyvoiteen ostamista? Pakkelikerros ei enää riitä vaan kuvankäsittelyä tarvitaan... tosin kai sitä tarvitsee kuka vain, jos yrittää cossata muovinukkea. Tarvitseehan?

Ihon tasoittelun lisäksi lisäsin kuviin kontrastia. Silmistä olisi myös varmaan pitänyt tehdä sinisemmät, mutta en jaksanut nähdä ihan niin paljon vaivaa. Laiska minä.

Yrityksestä huolimatta en saanut olohuoneeseen sopivaa valaistusta aikaan, joten kokovartalokuvat ylivalottuivat osittain. Asiaanhan olisi auttanut, jos olisi voinut vaihtaa kuvauskohtaa, mutten viitsinyt ruveta siirtelemään huonekaluja sen takia. Kun kuvaa itse itseään, joutuu valitettavasti valitsemaan kuvauspaikan sen mukaan, mihin sattuu kameran saamaan fiksusti. Jalusta olisi siis kova sana.

"Imagination, life is your creation" *
Muokkauksesta vielä sen verran, että koska Barbien vartalo tosiaan on mahdoton, ei mikään laihistaminen kuvissa auta. Siispä vyötäröltä lähti kuvankäsittelyllä jokunen sentti pois. Tosin en vieläkään tunnin ähellyksen jälkeen saanut tarpeeksi kapeaa vyötäröä aikaan... eli pitää varmaan joskus jaksaa leikkiä lisää :D

Kaikkea pöhköä sitä tosiaan päätyykin tekemään. Seuraavaksi pitää oikeasti vähän siivoilla ja pyyhkiä sitten muovinukkemeikit naamasta, ennen kuin lähtee miestä vastaan kaupoille. Jotenkin tällainen liila-vaaleansininen-vaaleanpunainen meikki ei oikein omien hiusten ja vaatteiden kanssa istu.

Tällaista hölmöilyä tänään. Lomatouhuja saa vielä viikon verran puuhata, sitten seuraa paluu sorvin ääreen. Töitä samassa paikassa on jäljellä kuusi viikkoa, sen jälkeen tulevaisuudesta ei ole tietoa. Ehkä rupean Barbieksi, jos en työllisty syyskuuhun mennessä?



* Lainaukset Aquan kappaleesta Barbie Girl

13. heinäkuuta 2012

Ihanuus ja kamaluus

eli pohdintoja kirjoittamisesta...


Olen kirjoittamassa Projekti S. R.:n viimeistä lukua. Se jumittaa useastakin syystä... ensinnäkin olen ruosteessa pitkän tauon takia, toiseksi siinä on haasteellinen kohtaus ja kolmanneksi en haluaisi koskana lopettaa tarinoitani. Ei, en pitkitä niitä vain siksi, etten halua lopettaa, mutta se on surullista. On helpompi jumittaa kuin lopettaa.

Joka tapauksessa aion vielä loman aikana saada viimeisen luvun pakettiin... siis siihen kuntoon, että sen voi lähettää betalle. Korjauksien suhteen ei ole niin kiire, koska en ole julkaissut ficciä samaa tahtia kuin sitä olen kirjoittanut. Muistaakseni Kristallimaailmaan on postattu viimeksi luku 31.

En tiedä, mitä teen, kun tämä ficci loppuu. Minulla on kesken Glabadosin kätkö osa II, mutta jotenkin se ei ainakaan nyt inspiroi. Kesken on myös eräs Naruto-ficci, joka inspiroi vielä vähemmän... ehkä olen kirjoittanut jo liian monta tarinaa Itachista :P Yksi vaihtoehto olisi Dum spiro, speron jatko-osa, mutta enpä tiedä. FFXIII-2 kummittelee yhä mielessäni, se tietyllä tavalla pilasi fandomin. Toki voisin ajatella, ettei sitä koskaan tapahtunut... ottaen huomioon pelin aikasekoilut, ajattelu voisi olla melkein kaanonia ;) Jotenkin en vain ole saanut käännettyä aivojani sille taajuudelle.

Ehkä eniten kiinnostavat vaihtoehdot tällä hetkellä ovat Projektin jatko-osa tai täysin uusi Yuffentine-ficci. Saa nähdä, päädynkö sitten jompaankumpaan ratkaisuun. Projektin jatko-osalle on olemassa jo nimi ja juontakin hahmottelin joskus viime syksynä aika pitkälle (tosin en tiedä, minne kaikki muistiinpanoni ovat muutoissa eksyneet). Tuossa mielessä se siis olisi helppo valinta. Ja niin, jatko-osa tosiaan siksi, että projekti S. R. on jo käsitelty loppuun kyseisessä ficissä. Tuntuisi hölmöltä jatkaa saman otsikon alla, kun aihe on täysin erilainen. Jutun luonne muuttuisi toisenlaiseksi. Toisaalta tämä on myös syy siihen, miksen välttämättä halua jatko-osaa kirjoittaa. Projekti on lähtenyt liikkeelle tietyntyyppisenä ficcinä, mutta jatko-osa veisi tarinan toisenlaisille urille. En ole täysin varma, haluanko lähteä sille tielle.

Uusi Yuffentine-ficci taas... hmmm... M ehdotti tätä enkä päässyt täysin selville hänen motiivistaan. Aikoinaan hän halusi lukea Projektia, mutta totesi sen "olevan jo liian  pitkällä" :D Okei, ehkä 357 sivua voi pelästyttää lukijan, joka ei ole tottunut pitkiin ficceihin. Yksittäisestä luvusta on helpompi lähteä liikkeelle. Mutta niin, en ala kirjoittaa uutta tarinaa kenenkään muun takia kuin itseni.

Tavallaan ajatus kutkuttaa. Pitäisi kuitenkin keksiä uudet lähtökohdat, ettei tarinasta tulisi vain Projektin toisintoa. Yksi vaihtoehto olisi jättää AC(C) ja DoC huomiotta kokonaan eli kirjoittaa seiskan pohjalta... tosin ajatus 16-vuotiaasta Yuffiesta ei nyt ihan ensimmäisenä innosta, aikahyppy olisi siis tehtävä joka tapauksessa.

Saas nähdä, mihin ratkaisuun lopulta päädyn. Kirjoittaminen on antoisaa puuhaa, mutta aina välillä törmää tähän, ettei tiedä, mistä kirjoittaisi. Toisinaan ei tarvitse miettiä, koska on hillitön inspiraatio kirjoittaa jostain tietystä asiasta. Yleensä parhaat tarinani ovatkin syntyneet jälkimmäisestä lähtökohdasta. Inspiraatio ei välttämättä kestä koko tarinan läpi yhtä voimakkaana, mutta se pääsääntöisesti alkaa hyvän startin, jolloin tarinan saa vauhtiin. Loppu on sitten raakaa työtä eikä aina niin hauskaakaan... silti mieluummin lähtisin inspiraatiosta liikkeelle kuin pohtisin, mitä sitä tekisi.

Aika näyttää, miten käy... x)

11. heinäkuuta 2012

Kesäloma-askartelua

Loma on inspiroivaa aikaa. On tullut korjattua urakalla Projekti S. R.:n lukuja, kirjoitettua noin 1000 sanaa (joo, tiedän, se on vähän) lisää tekstiä ja julkaistuakin muutama luku. Tarkoitus olisi saada ficci etenemään vielä oikein kunnolla tässä loman aikana... koko ajan vain tuntuu olevan niin paljon muutakin tekemistä, kuten auton katsastusta, ostoksilla käyntiä, leffoja, sarjoja, yleistä yhteistä puuhastelua M:n kanssa. Joo, voisin jättäytyä noista pois kirjoittamisen vuoksi, mutta... noh, en halua. Tykkään siitä, että on joku, jonka kanssa tehdä arkisia asioita.

Enivei, olen myös saanut tehtyä kaikkea omaa kivaa kirjoittamisen lisäksi. Yölliset askartelupuuskat ovat varsin kiva juttu... näin lomalla. Töissä käydessä ne voisivat aiheuttaa erinäisen määrän ongelmia :D


Jeij, olen askarrellut rautalankahäkkyrän :P Se on aika karunnäköinen edelleen, olen siis jatkanut tuosta eteenpäin. En tiedä, tuleeko siitä lopulta mitään tolkullista, mutta yritys on kova.


Olen myös aloittanut neuleen teon. Se on yllättävän hidasta, vaikka mielestäni olen aina ollut suhteellisen nopea neulomaan. Ehkä sukkia, kaulaliinoja yms. on vain nopeampi tehdä kuin neuletoppia. Ostin myös jo valmiiksi valkoista lankaa säärystimiä varten, mutta niitä en ole ehtinyt aloittaa. Yksi neule kerrallaan. Välillä tosin epäilyttää, että koko juttu on suuruudenhulluutta eikä siitä tule mitään...


Tein myös Robbarista löydön. Etsin kylläkin valmiiksi keltaisia kenkiä, mutta eihän sellaisia tietenkään missään myydä... ei ainakaan sellaiseen hintaan, että raaskisin jopa ostaa. Robbarissa oli kuitenkin tarjouksessa valkoisia tennareita ja oikeaa kokoakin sattui olemaan jäljellä. Keltaista maalia minulla taas oli jo valmiina, joten eikun tuunaamaan kenkiä taas kerran itse. Ne pitää ehkä useampaan kertaan kuitenkin maalata, näyttivät aika hailakoilta, kun ensimmäinen kerros oli kuivunut.

Sävy ei ole ehkä ihan täydellinen ja itse asiassa myös nuo valkoiset pääliosat pitäisi saada maalattua... pelkään vain, että maali lähtee lohkeilemaan muovista. Pitää katsoa, mitä asialle tekee. Laitan uuden kuvan sitten, kun kengät ovat oikeasti valmiit, nythän ne ovat vasta tekeillä.

Ostin maanantaina kasan henkseleitä kirpparilta, mutta luultavasti tarvitsen vielä lisää. Täytyy siis kierrellä lisää kirppiksiä, jahka jaksan raahata itseni kotoa liikkeelle. Muutenkin tarvitsen kaikenlaista tarviketta, mutta osan hankkiminen jää varmaan elokuulle. Kaikkea ei viitsi samassa kuussa ostella.

Sellaisia lomakuulumisia siis tällä hetkellä. Kuvia tulee jossain vaiheessa lisää ja yritän muutenkin muistaa blogia aina toisinaan päivitellä.

Ei liity aiheeseen mitenkään, mutta ihana on silti.

4. heinäkuuta 2012

Rusinanpoimijoita



Olin hiljattain rippijuhlissa, joihin nyt luonnollisena osana kuului myös kirkossa istuminen. En ole käynyt kirkossa sitten erään tuttavan häiden ja ne taisivat olla vuonna 2008 eli aikaa oli jo ehtinyt kulua ihan kiitettävästi.

Jostain syystä ensimmäinen ajatukseni siinä istuskellessa oli, että onpas tekopyhää, kun ihmiset tulevat tänne ja osallistuvat rituaaliin, johon eivät usko. Toistetaan vain valmiiksi annettuja kaavoja, koska niin kuuluu tehdä, sama sille uskonnolle.

No, siinä oli sitten pari tuntia hyvää ajatteluaikaa, kun istui ja nousi seisomaan vuoronperään ja sai sivussa tarkkailla ihmisten olemista. Osa näytti tympääntyneeltä ja selvästi laski minuutteja tilaisuuden loppuun, osa eläytyi täysillä, rukoili ja lauloi, kävi ehtoollisella jne. ja sitten oli osa, joka oli jotain tältä väliltä. Eivät esim. laulaneet ja osallistuneet ehtoolliselle, mutta rukoilivat ja lausuivat uskontunnustuksen.

Ei se touhu siis ehkä niin tekopyhää ollutkaan. Oli ihmisiä, jotka olivat siellä olosuhteiden pakosta. Itsekin lukeuduin tähän joukkoon. Suostun kyllä menemään kirkkoon, kun on kyse muiden elämiin liittyvistä tärkeistä hetkistä. En mitenkään suunnattomasti ahdistu siellä olemisesta, muttei voi sanoa, että viihtyisinkään. Nytkin saarna oli minusta melkoista syyllistämistä ja ihmisten syntisyyden korostamista. Muistettiin myös mainita, kuinka kaikki, jotka eivät ota Jeesusta sydämeensä ja usko, tuhoutuvat lopulta. Hyvä tietää.

Mutta niin, nämä olosuhteiden pakosta paikalle joutuneet ihmiset eivät olleet erityisen kiinnostavia. Sen sijaan kaksi muuta ryhmää olivat oma lukunsa. Täysillä osallistujista suurin osa oli vanhempia ihmisiä, joille uskonnon merkitys varmaankin on elämässä suurempi kuin monelle nuorelle (tai mistä minä sen tiedän, kunhan arvioin). He todella näyttivät siltä, että saivat tilaisuudesta itselleen irti jotain syvempää, jotain henkilökohtaista, jota esim. minä en kokenut, vaikka käytin ajan tehokkaaseen pohdiskeluun.

Ehkä kaikkein kiinnostavin oli kuitenkin joukko, joka jäi kahden muun välimaastoon. Tapakristittyjä? En tiedä, eivät välttämättä. Tapakristityt taitavat olla sitä sakkia, jotka kuuluvat kirkkoon, koska niin nyt vain on tapana tai eivät viitsi erota, vaikka eivät oikeasti edes usko. Tuntemistani tapakristityistä useat luokittelevat itsensä ateisteiksi, mutta kuuluvat kirkkoon, koska kirkko tekee paljon hyvää ja niin pois päin. En nyt latele omaa kantaani tähän, mutta mielipiteeni voi olla jossain määrin eriävä ja kummeksuva.

Minun ei kai pakanana pitäisi luokitella ketään kristittyä, mutta tein silti niin pienessä mielessäni. Keskustelin myös aiheesta jälkeen päin erään henkilön kanssa, koska olin turkasen utelias. Jos joku ei vielä tiedä, uskonnot kiinnostavat minua hyvinkin paljon, mutta ehkä vielä enemmän ihmisten henkilökohtaiset näkemykset, mitä uskonto ja uskominen nimen omaan heille merkitsee.

Enivei, olin sanomassa, että tämä joukko ei mielestäni ole tapakristittyjä. Joku voisi ehkä sanoa heitä "rusinat pullasta -kristityiksi" (vähän niin kuin eklektiset pakanat voidaan luokitella "rusinat pullasta -pakanoiksi"). Siis uskotaan kristinuskon Jumalaan ja Jeesukseen pelastajana ja nähdään vain hyvät asiat kristinuskossa. Ikävistä puolista todetaan, ettei niihin tarvitse uskoa. No joo, otokseni oli kahden tunnin mittainen tarkkailu ja keskustelu yhden ihmisen kanssa, joten tämä tulkinta ei ole millään muotoa tieteellisesti pätevä. Minusta se on vain mielenkiintoinen.

Olen joskus kuullut, että minusta tulisi penteleen hyvä ja konservatiivinen juutalainen tai kristitty riippuen siitä, otetaanko koko Raamattu pakettina vai pelkkä Vanha testamentti. Olen kuulemma niin hyvin perehtynyt pikkuyksityiskohtiin ja tiedän turhankin perusteellisesti, miten tulisi mihinkin asiaan suhtautua, jos Raamattua noudatettaisiin kirjaimellisesti. Noh, itse en allekirjoita tuota täydellisesti, mutta myönnän kyllä Raamatun lukeneeni mielenkiinnosta (skippasin nimiluettelot) joskus aikoja sitten ja muutenkin aiheeseen perehtyneeni. Sen jälkeen totesin lopullisesti, ettei kristinusko ole minua varten, en voi allekirjoittaa kaikkia sen oppeja, vaikka siitä löytyy myös paljon hyvää ja viisasta.

Tuon toteamuksen jälkeen löysin wiccan ja viihdyin siinä leirissä tovin, kunnes totesin, etten voi allekirjoittaa kaikkea ja lähdin etsimään itseäni. On tullut pengottua yhtä sun toista uskontoa ja yhä uudestaan todettua, etten voi allekirjoittaa kaikkea. Samalla olen herännyt siihen, että monessa on paljon hyvää ja mielenkiintoista, paljon sellaista, joka osuu yksiin omien näkökantojeni kanssa, mikä johti siihen, että aloin kutsua itseäni eklektiseksi pakanaksi. Sanon silti, että wicca on edelleen se "close enough" -uskonto minulle, jos joku yksi pitäisi nimetä.

Kaiken tämän pakanauskontojen välissä harhailun jälkeenkin suhtauduin edelleen kristinuskoon nihilistisen kirjaimellisesti ja protestoin sitä vastaan, että ihmiset poimivat Raamatusta mieleisiään kohtia ja jättivät huomiotta ne, jotka eivät miellyttäneet. He tavallaan loivat kristinuskosta oman näkemyksensä, sovittivat sen omaan elämäänsä ja olivat tyytyväisiä uskossaan.

Niin, että kukas se tekopyhä sitten lopulta olikaan?

Tekee ihan hyvää välillä havahtua. Pappi muistutti jumalanpalveluksen aikana Raamatun kohdasta, jossa sanotaan, että on helppo nähdä malka toisen silmässä, muttei omassaan. Ehkäpä se roska tosiaan pitäisi ensin sieltä omasta silmästä kaivaa ulos, sitten voi alkaa kritisoida muita. Aika naurettavaa on, että eklektinen pakana arvostelee kristittyjä, jotka toimivat oman uskontonsa sisällä samalla tavalla kuin kyseinen pakana eri uskontojen osalta.

Pyydän anteeksi. Olin liian kriittinen. Tuon yhden henkilön kanssa käydyn keskustelun jälkeen tajusin, että olin ollut typerä. Itse olen tyytyväinen olooni, kun olen miksaillut uskontoja itselleni mieleiseksi paketiksi. Ihan yhtä hyvin kristityt voivat tehdä niin. Ei se varmaan Raamatun mukaan ole oikein, mutta ketä kiinnostaa. Sitä paitsi tulen paljon paremmin juttuun rusinakristityn kanssa kuin Raamatun kirjaimellisesti ottavan kaverin. Minulla on rusinanpoimijan kanssa paljon enemmän yhteistä, olenhan rusinoiden keräilijä itsekin.

Mutta miksi ihmeessä lätkäisin tori-portin kuvan jutun alkuun? Sehän ei liity sen enempää kristinuskoon kuin wiccaankaan.

Japanin matkasta höpötellessäni puhuin myös uskonnoista. Buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta. Buddhalaisuus ei ole minua koskaan koskettanut eikä suuresti kiinnostanut. Tosin tiedän siitäkin jotain ja kyllä se koulussa enemmän nappasi kuin kristinusko ;) Mutta shintolaisuus veti minua jo silloin enemmän puoleensa, nyt Japanissa vierailun jälkeen vielä enemmän. Shinto-pyhäköissä oli jotain outoa vetovoimaa, jotain samanlaista kuin wiccassa ja suomenuskossa.

Ostin eilen Ilmari Vesterisen kirjan Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto. En ole paljoa sitä vielä lukenut, mutta aion kyllä lukea kokonaan. Takakannessa jo jokin nappasi minusta kiinni: "Shintolaisuus näkyy arjessa monin tavoin, ja se korostaa ihmissuhteita, paikallisuutta ja suvaitsevaisuutta. Myös luonnon elollistaminen ja palvonta sekä kunnioittava suhtautuminen luonnonilmiöihin ovat osa shintolaisuutta." Mistään en mitään vielä tiedä, mutta aion ottaa selvää, koska tässä saattaa olla taas yksi uskonto, jonka voin miksata soppaani sekaan. Se tuntuu kovin läheiseltä, mutta tietenkään en voi vielä sanoa varmasti.

Tiedän, että mietin näitä juttuja keskivertoa enemmän ja tiedän myös, että sitä pidetään outona. En vain voi mitään sille, että minua kiinnostaa. Hyödynkö tästä pohtimisesta jotain? En tiedä, tuskin ainakaan aineellisesti, mutta kenties pään sisällä voi tapahtua jotain. Ainakin nyt edellisen pohdintasession aikana huomasin oman suvaitsemattomuuteni, jonka korjaamisen eteen teenkin jatkossa töitä (asenteiden muuttaminen ei ole ihan helppoa, vaikka huomaa niiden virheellisyyden).

Lopuksi vielä lainaus edellä mainitusta kirjasta (tosin se oli otettu lainauksena siihenkin):

"Joka tuntee yhden uskonnon, ei tunne yhtään."
- Max Müller

3. heinäkuuta 2012

Tuparit - kulissien takana

Viikolla alkoi tuntua tosi epätoivoiselta, kun tavaraa vain riitti eikä mikään tuntunut olevan järjestyksessä. Perjantaina piti vielä töiden jälkeen (= 16:40 -->) kiirehtiä kauppaan, jossa luonnollisesti oli ruuhkaa ja tulla kotiin laittamaan paikkoja sekä leipomaan. Ei paljon napostellut, muttei oikein ollut vaihtoehtojakaan.

Olimme myös olleet fiksuja ja unohtaneet ostaa sähkövatkaimen. Minulla oli siis sellainen, mutta se oli jostain 70-luvulta ja toimi huonosti, joten olin lahjoittanut sen pois. M ei mokomaa vehjettä edes omistanut. Mikäs siinä... 6 desiä kermaa, kun vatkaa käsin, tietää ainakin vatkanneensa. Kokeilkaa vaikka itse. Tooooosiiiiii kivaa puuhaa. Onneksi M oli auttamassa, muuten minulla olisi jo jännetupin tulehdus. Muutenkin on pakko sanoa, että on kyllä mahtavaa, kun on sellainen mies, joka auttaa leipomisessa ja kokkaamisessa ihan pyytämättä. Ilmestyy vain paikalle ja alkaa puuhata tai vaihtoehtoisesti kysyy, voiko tehdä jotain. Tämä koskee toki muutakin kuin keittiöpuuhia eli en voisi olla tyytyväisempi.

Samainen mies myös pyyhälsi lauantaiaamuna ostamaan sähkövatkaimen heti ensitöikseen. Piti nimittäin saada väännettyä myös toinen kakku eikä uusi kermasessio houkutellut kumpaakaan. Nyt onkin sitten sellainen hilavitkutin kaikkine toimintoineen, että minulla taitaa mennä tovi manuaalin opiskelussa, mutta en valita. Pystyypähän tekemään keittiössä yhtä sun toista, jos mielenhäiriö joskus iskee ja oikein innostun. Olen siis aika käsi leipomisessa ja ruoanlaitoissa, vaikka toisinaan jotain yritänkin saada aikaan. Tälläkin kertaa M pelasti minut, koska ilman häntä kakut eivät olisi näyttäneet ollenkaan niin hyviltä kuin ne lopulta näyttivät.

Juustokakku mutapohjalla
Pohja näytti alkuun epäilyttävältä, mutta minusta siitä tuli lopulta melkeinpä paras osa kakkua. M:n mielestä se oli liian tummaa suklaata, joten pitänee ensi kerralla miettiä, ostaisiko vähän vaaleampaa tavaraa. Minä olisin kyllä voinut popsia pelkkää pohjaakin :D

Päälle tuli liivatelehdistä, sitruunamehusta, Philadelphia-tuorejuustosta ja kermasta tehty sekoitus, joka oli sekin törkeän hyvää. Harmillisesti vain liivate pääsi paakkuuntumaan, koska kerman vatkaamisessa kesti niin tolkuttoman kauan. Seuraavalla kerralla onnistuu sitten kyllä paremmin, lupaan sen.

Kesäinen vadelmakermapiirakka
 Tämä kakku onnistui sitten paremmin. Pohjaan tuli mantelijauhetta, leivinjauhetta ja kananmunia, päälle kermaa ja vadelmia. Yhdistelmä toimi erittäin hyvin ja maku oli parempi kuin oletin.

Kumpikin kakku on jauhoton, joten ne sopivat myös keliaakikoille ja karppaajille. Lisäksi sokerin sijaan käytin makeutusainetta, joten ne olivat myös diabeetikoille sopivia... ja edelleen karppaajille. Köh, ehkä oli vähän oma lehmä ojassa, mutta vieraista löytyi myös kumpaakin ensin mainittua ryhmää. Tällä tavoin siis säästyin väsäämästä omia eväitä jokaisen erilaisen ruokavalion edustajalle. Onneksi maistuivat myös heille, joilla ruokarajoitteita ei ollut.

Itse asiassa kakut maistuivat sen verran hyvin, että kaikki naispuoliset vieraat halusivat reseptit itselleen. Olin jokseenkin hämmästynyt, mutta en ollenkaan pahoillani. Täytyy nyt kuitenkin mainita, etteivät olleet itse kehittämiäni. Löysin netistä ja muokkailin hieman. Toisekseen M auttoi valmistuksessa todella paljon eli voisi sanoa, että yhdessä nämä tehtiin.

Juhlapöytä
Joo, meillä ei ollut suuren suuret tarjottavat, mutta sitäkin isommalla hartaudella tehdyt ;D Toinen kakku hujahti kokonaan, juustokakkua jäi vielä jääkaappiin. Saanpahan siis mussuttaa sitä vielä itse. M:n tekemä kahvi (siis oma sekoitus eri kahveista) teki myös hyvin kauppansa. Kelpasi jopa heille, jotka yleensä juovat teetä. Itse tosin pysyttelin teessä, en ole vielä törmännyt kahviin, joka maistuisi mielestäni hyvältä.

Lahjoja emme odottaneet, mutta saimme kaikkea kivaa ja hyödyllistä. Silitysrauta ja -lauta tulivat todella tarpeeseen, kun ajattelee, miten paljon välillä tulee ommeltua. Edellinen rautani oli sekin jostian hamasta menneisyydestä ja olin sen lahjoittanut pois. Uusi on ihanan liila ja toimii hyvin :) En napannut niistä kuvaa, koska ne pitäisi kaivaa kaapista esiin. Joka tapauksessa olivat oikein mieleiset.


Saimme myös tuollaisen ihanan kellon. Se laitettiin heti keittiön seinälle. Olin jo ehtinyt miettiä, että siihen täytyy jotain hommata ja kello sopi täydellisesti. Onneksi M oli samaa mieltä, sanoimme melkein yhtä aikaa, että tuohon se menee. Kello pitää aika kovaa raksutusta, mutta uskon, että ääneen tottuu. Tykkään siitä myös muutenkin, se on yksinkertaisesti juuri minun tyyliseni, olisin voinut ostaa samanlaisen itse.


Meitä muistettiin myös teeastiastolla. Kuvio on hyvin kaunis ja tuo mieleen Fuji-vuoren. Olemme ahkeria teenjuojia eli siinä mielessä varsin osuva lahja. Toisekseen kuviointikin on kiva. Lahjanantaja oli ajatellut, että saattaisimme japaniharrastajina pitää siitä, ja osuikin oikeaan.

Ehkä ihan joka päivä ei jaksa teetä pannussa haudutella, mutta kyllä tuo ehdottomasti pitää ottaa käyttöön ihan vain jo fiilistelyn vuoksi. Sokeriastiaa ja kermanekkaa varmasti tulee käytettyä vähän ahkeramminkin jopa. Kumpikaan meistä ei käytä sokeria tai kermaa/maitoa teessä, mutta vieraiden käydessä nuo on hyvä ottaa esille ^^


Saimme myös taulun. Se herätti mielenkiintoisen keskustelun, jossa selvisi, että taulun tekijä on äitini työkaverin aviomies. Tämä samainen mies sitten onkin M:n äidin lukioaikainen luokkakaveri. Ei siinä voinut kuin naureskella, miten maailma on pieni :D

Kävi myös ilmi, että M:n täti tuntee minun vanhimman tätini. Ovat olleet samassa työpaikassa, M:n täti on siellä tosin edelleen. Hän myös muisteli nähneensä äitini joskus, jolloin kävi ilmi, että äitini oli työskennellyt nuorena tyttönä samassa paikassa, jossa M:n täti on työterveyshoitajana.

Okei, Lahti on pieni paikka ja Kärkölä vielä pienempi, mutta silti minua huvitti nämä yhteensattumat. Eipä tosin tarvinnut pelätä, etteivät vieraat olisi viihtyneet keskenään. Olohuoneesta kuului melkoinen puheensorina sillä välin, kun me hääräsimme keittiössä kahvin yms. kimpussa. Hieno homma, että suvut tulevat noin hyvin juttuun.


Saimme myös parvekkeelle kukan. Olin ajatellut sellaisen hankkimista, mutta nyt ei tarvitse. Ruukku tuolle täytyy kuitenkin ostaa. Juuri nyt kukkaa ei pysty kastelemaan, koska tuo muoviruukku laskee alleen eikä meillä ole sille edes riittävän isoa alustaa. Käyn kuitenkin tänään kaupungissa, joten voin sitten samalla reissulla hakea ruukunkin.

Kaiken kaikkiaan tuparit olivat todella kivat. Perjantai-ilta ja lauantaiaamu olivat melkoiset puserrukset, mutta vaiva kannatti. Vieraat viihtyivät ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Illalla tuli vielä M:n veli yökylään, koska olimme aamulla lähdössä porukalla rippijuhliin Jämsään asti. Kaikkien ei ollut järkeä lähteä omalla autolla, joten M:n veli tuli sitten meidän kyydissämme.

Olikin varsin hauskat kaksi iltaa siinä. Lauantaina saunottiin ja katsottiin True Bloodia, sunnuntaina syötiin pitsaa Silent Hilliä tuijotellessa. Sen jälkeen jumahdimme Silent Hill Wikiin lueskelemaan pelisarjasta yhtä sun toista. Samalla selvisi, että siitä on tulossa nyt syksyllä uusi elokuva, joka on kyllä ehdottomasti nähtävä.

Okei, eksyin taas lahjakkaasti aiheesta. Kiitos kaikille tuparivieraille mahtavasta lauantaista :)


Raskaasta viikosta ja juhlimisesta huolimatta selvisin sunnuntaina ihmisen näköisenä liikenteeseen.