27. kesäkuuta 2012

Kotini on laatikkolinnani

Eli sotkun anatomia osa 2...

Alan menettää uskoni koko siivoamispuuhaan oikeasti. Vaikka järjestystä syntyy, on sotkua aina jossain. Se ei vain lopu.

Ensin oli näin...


... ja nyt on näin...


... mutta samaan aikaan olohuoneessa!
Sotku on salakavala juttu. Se vaanii joka kulman takana eikä anna periksi sitten millään. Tuparit lähestyvät pelottavaa vauhtia, ja minun pitäisi sinne ehtiä jotain tarjoamisiakin leipoa. Samaan aikaan kotona on kauhea kaaos. M on tehnyt kyllä varmasti enemmän kuin oman osuutensa, mutta mikään ei tunnu olevan tarpeeksi. Sotku vainoaa meitä!

Onneksi sentään vieras-/ompeluhuone alkaa olla kunnossa... mitä nyt peili on sängyn päällä, vaikka sen pitäisi olla eteisen seinällä. Sain myös kaikki kankaani tungettua kaappiin plus muut cossien valmistustarvikkeet (minulla on yllättävän paljon kaikenlaista) ja vielä jäi tilaa jollekin muullekin.

Meillä on nyt aika paljon ylimääräisiä pussilakanoita, verhoja ja pyyhkeitä. Jos jollakulla on tarvetta, minulle voi ilmoittautua. Tarjolla olisi myös yksi ylimääräinen pimennysverho ja 120 cm leveään sänkyyn pääty. Ihan mieluusti pääsisi noista eroon. Luultavasti kuskaan ne jossain vaiheessa kirpparille, ellei tuttavapiiristä löydy tarvitsevia. Nyt ei vain jaksa lähteä heittämään mitään ylimääräistä reissua minnekään.

Stressi on tällä hetkellä suorastaan kamala, kun työjututkin painavat päälle. Loma alkaa onneksi kohta, ja toivon osaavani oikeasti irrottautua työkuvioista. Viimeksi se oli helppoa, kun lensi toiselle puolelle maailmaa, mutta tällä kertaa ei ole sitä mahdollisuutta. Jotain mukaansa tempaavaa tekemistä täytyy joka tapauksessa kehittää. Ainakin aion varastaa aikaa kirjoittamiselle.

Hieman näppäimistön hakkaus kutkutteleekin nyt. Olen pari päivää kuunnellut Gacktia ja tänään hörpin samalla jasmiiniteetä. Tuli mieleen viime kesän fiilis, kun kirjoittelin hullunlailla Projekti S. R.:ää. Siitä pitäisi tosiaan saada loman aikana ote. Tosin ensin aion osallistua Kristallimaailman pieneen kirjoitushaasteeseen... ikään kuin lämmittelykierroksena.

Ennen kaikkea kivaa on kuitenkin selvittävä laatikkohelvetistä, tupareista ja rippijuhlista. Saas nähdä, miten naisen käy.

23. kesäkuuta 2012

Juhannustaikaa

© MK
Kesäpäivänseisauksen vietto jäi tänä vuonna melko vähäiseksi, koska töissä piti luonnollisesti käydä ja sen jälkeen olin sopinut näkeväni erään tutun kaupungilla. Kotona olin vasta kuuden pintaan ja sippasinkin sitten 1,5 tunniksi, joten ilta jäi todella lyhyeksi. Viime vuonna tuli tehtyä erinäisiä juttuja, mutta tänä vuonna kaikki jäi ajatuksen tasolle... mutta eikös sitä sanota, että ajatus on tärkein?

Juhannuksen suhteen minulle ei taas ole muodostunut mitään perinteitä. Jussia on tullut vietettyä milloin missäkin ja ties millaisella kokoonpanolla, joskus on jätetty viettämättäkin. Viime vuonna juhannus meni autuaissa merkeissä Cr:n kanssa, kun tuijottelimme Dirge of Cerberuksen läpipeluuta. Ei yhtään hullumpaa.

Tänä vuonna oltiin kuitenkin toisenlaisissa tunnelmissa. Lähdimme perjantaina M:n vanhempien ja veljen kanssa mökille. Naapurimökeissä oli sitten enempi vähempi heidän sukulaisiaan, ihan mukavia ihmisiä kaikki. Ketään kyseisistä henkilöistä en ollut ehtinyt vielä tavata, mutta kiva oli nyt jo nähdä, kun ensi viikonloppuna olemme sitten menossa M:n serkun rippijuhliin, joihin käsittääkseni kyseiset henkilöt tulevat  myös.

Perjantai ja tämä päivä menivät varsin rauhallisesti. Syötiin, juotiin ja saunottiin. Juomisella en tosin tarkoita hillitöntä suomalaistyylistä ryyppäämistä, vaikka alkoholia oli mukana. Taisin juoda yhden kokonaisen siiderin ja vähän olutta... aijoo ja pienen rommipaukun. Kovin kummoiseen humalaan ei tuolla määrällä kyllä päästy, mutta eipä ollut tarvettakaan. Pelasimme myös pari erää Munckinia, mikä oli minulle uusi juttu. Voitin toisen pelin kuitenkin. Ylipäätään se oli oikein kiva peli, kun siihen pääsi sisälle.

Lähtöä tehdessä sattui sitten (minun näkökulmastani) varsin mielenkiintoinen tapaus. Olimme M:n kanssa hakemassa juomakatiskaa pois järvestä ja M totesi narun päässä roikkuvan pullonavaajan jääneen jotenkin mystisesti kivien väliin jumiin. Hän yritti sitä kiskoa pois onnistumatta. Noh, tyhjensimme ensin katiskan ja sen jälkeen oli minun vuoroni yrittää. Olihan muuten tiukasti paikoillaan ja välikin näytti liian pieneltä pullonavaajan leveälle päälle, joten ihmettelin, miten se oli ylipäätään päässyt jumiintumaan siihen (ei selviä varmaan koskaan).

Vitsailimme siinä, että Näkki on varmaan laittanut avaajan väliin ja että pitää nyt avata olut ja kaataa järveen Näkille uhrilahjaksi. Minun mielessäni taas kävi, että mitäpä, jos suosiolla kääntyisi Vellamon puoleen ja heitin sitten lonkalta pyyntörunon Veden emolle pullonavaajan palauttamisesta. Sanat tulivat tuosta noin vain, en oikein edes tiedä, mistä ne kumpusivat. Erikoista oli se, että kun runo loppui, kuului outo mulskaus ja pullonavaaja irtosi samalla hetkellä.

Juu, minä roikuin koko tuon ajan pullonavaajassa kiinni ja yritin hivuttaa sitä kivien välistä pois, joten kyseessähän oli melko varmasti sattuma, mutta silti sitä aina mielen perukoilla miettiää, oliko sittenkään... No joo, sellainen tarina. Minusta se oli mielenkiintoista, vaikkei varmaan ketään muuta erityisemmin kiinnostakaan. Kiitin joka tapauksessa Vellamoa pullonavaajan palauttamisesta noin niin kuin varmuuden vuoksi.

Mitään muuta erityistä ei tapahtunut. Nyt ollaan Lappilassa ja porukka katsoo vanhaa Batmania. Minuun ne eivät ole koskaan iskeneet, joten päätin antautua epäsosiaaliseksi ja istahtaa koneen ääreen touhuamaan jotain. Tähän asti on sujunut oikein hyvin.

Huomenna pitäisi sitten palata kotiin pahvilaatikoiden pariin. Tuparien deadline lähestyy hurjaa vauhtia ja lisäksi pitäisi ehtiä käydä minun vanhempieni luona, pankissa ja hoitaa pari muutakin asiaa. Kiireinen viikko siis tiedossa taas. Onneksi nyt oli tämä pitkä viikonloppu kuitenkin välissä :)

20. kesäkuuta 2012

Sotkun anatomia

Minä en ole maailman siistein ihminen. Itse asiassa äiti on aika kauan jo (parikymmentä vuotta?) sanonut minun olevan boheemia taiteilijatyyppiä. Sillä hän tarkoittaa, että siivoan harvoin ja turkasen huonosti.

Njoo... voi pitää paikkansa. Tosin viime aikoina on mennyt sillä saralla paremmin. Joskaan en voi laittaa sitä omaksi ansiokseni. M vain sattuu olemaan siistimpi kuin minä ja siivoaa perässäni :D Ei vaan, teen kyllä osani, mutta olen myös tehokkaampi sotkija, läävägeeninen jopa. Tämän huomasi erittäin hyvin eräänä lauantai-iltana, jonka vietin omassa hyvässä seurassani. Tavaroita oli yhtäkkiä kummallisissa paikoissa, vaikka mukamas en edes sotkenut. Mystistä.

Oikeasti kuitenkin pidän siisteydestä ja siitä, että tavarat ovat järjestyksessä. Olen vain huono ylläpitämään järjestystä. M on siinä parempi. Minä taas olen ehkä tehokkaampi järjestelijä sitten, kun saan ensin otettua itseäni niskasta kiinni.

Tällä hetkellä järjestelykiintiö alkaa olla täynnä. Lauantaista asti en ole oikeastaan muuta vapaa-ajalla tehnytkään. Silti olen tullut siihen tulokseen, että sotku on pysyvää (tai kenties kaaos), se vain muuttaa muotoakaan tai vaihtaa paikkaa.

Kaikkia laatikkoja emme ole ehtineet edes avata. Minulla on hukassa muutama kirja, mutta elättelen toiveita, että ne jostain syöveristä vielä ilmestyvät. Animet myös ovat ei-niin-siisteissä pinoissa (osa on laatikoissakin) lattialla odottamassa, että M aakkostaisi ne hyllyyn. Sama juttu mangojen kanssa. Ne pitäisi purkaa lattialle ja järjestää jollain mystisellä systeemillä. Se kuulosti sen verran hankalalta, että M saa aivan vapaasti tehdä, kun ehtii. Minä huolehdin jo leffahyllyn ja kirjojen aakkostuksesta sekä Final Fantasy -kokoelman järjestämisestä.

Leffojen ja pelien läpikäymisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että hyllymme eivät riitä. Tarvitsemme niitä siis lisää. Toivotaan, että mahtuvat budjettiin lähiaikoina, koska en halua tuijotella vinoja pinoja lattialla tai missään muuallakaan. Ja ei, meillä ei ole liikaa tavaraa!

... ainakaan keittiössä. Oikeasti tuo pieni ruokapöytä näyttää naurettavalta isossa keittiössä. Suurempi pöytäkin on siis hankintalistalla. Tuolla nyt kuitenkin aiotaan vielä hetki pärjäillä. Myös mattopolitiikkaa täytyy keittiön osalta (ja ehkä vähän muualtakin miettiä).

Mutta kuten kuvasta näkyy: keittiössä ei ole sotkua. Tai no, tiskipöydällä on kaikkea kummallista, mitä sinne ei todellakaan kuulu ja verhot ovat itse asiassa huoneen nurkassa laatikossa, se ei vain näy kuvassa. Joka tapauksessa keittiön osalta ollaan voiton puolella, mutta kyllä se vei aikaakin. Kukapa olisi uskonut, että astioiden ja muiden tavaroiden sijoitteluun saisi uppoamaan tunnin jos toisenkin. Meille kummallekin on ehtinyt vuosien varrella kertyä astioita ihan kiitettävästi, joten niitä ei ainakaan tarvitse hetkeen hankkia. Eikä tarvitse muuten pyyhkeitäkään tai patalappuja tai pöytäliinoja x)

Kippas, kappas... joitain huoneita on raivattu, mutta ns. kirjastossa näyttää tältä. Kaaos! Siellä on paljon tavaraa, joka pitäisi joko sulloa kaappeihin tai toimittaa häkkivarastoon, mutta en oikein tiedä, mistä kohtaa edes lähtisi liikkeelle. En oikeastaan edes jaksa ajatella asiaa tällä hetkellä.

Tänään en ole tehnyt paljon mitään töiden jälkeen. Optimoitiin työpöytien paikkoja ja syötiin pikaisesti, mutta sen jälkeen mitään järkevää ei ole tapahtunut. Kumpikin on hautautunut omalle koneelleen ja hiljaisuutta tahdittavat näppäilyn ja klikkailun äänet... ah, miten nautinnollista <3

Päätettiin siis suosiolla pitää vapaailta kaikesta järjestelystä ja tavaroiden asettelusta. Tuparit kyllä lähestyvät pelottavasti ja sitä ennen pitäisi ehtiä leipoakin jotain, mutta ehkä tästä selvitään. Joka tapauksessa välillä on yksinkertaisesti vain pakko nollata.

Ja tässä kelpaakin datailla. Täytyy joku juliste saada vielä seinälle, mutta muuten kokonaisuus on aikasta kiva. Sain tosiaan haluamani pöydän ja tuolin, tosin edellisen kasaamiseen meni kolme iltaa. Minun piti tehdä se itse, mutta jostain syystä homma lopulta meni niin, että M kasasi sitä ja minä järjestelin kaikkea muuta. Älkää kysykö, miksi näin kävi, minä en tiedä.

Toistaiseksi työpöytä on myös ihan hyvässä järjestyksessä, mutta katsotaan, kauanko tilanne säilyy sellaisena. Erityisen taitava olen sotkemaan työpöytäni. Töissä se tapahtui noin puolessa tunnissa lomalta paluun jälkeen.

Tomo-kun ja Itachi pääsivät pöydälle pitämään minulle seuraa. Ensin yritin asetella Vincentiä Itachin paikalle, mutta ilmeisesti viittasankarin nahkahousut puristavat liikaa, kun istuminen ei kerta kaikkiaan vain onnistu. Tai sitten selitys on siinä, että jokin ei mahdu postiluukusta (joo, sovitaan, etten kirjoittanut tuota tähän blogiin ja ei, älkää todellakaan nyt kysykö :P).

Pitää nyt katsella, mihin asettelisin loput pehmot. Mogi-chan nukkuu vieressäni sängyssä, mutta Ryuk ja Vincent vielä hakevat paikkaansa. Eivätköhän nekin sellaiset kuitenkin löydä, kun asunto alkaa muuten olla järjestyksessä...

... jos sellaista päivää nyt koskaan tulee. Kuten aluksi jo totesin, epäilen vahvasti sotkun olevan pysyvää. Se vain vaihtaa paikkaa tai muuttaa muotoaan. Voisin melkein väittää, että tämä on fakta.

13. kesäkuuta 2012

Juhlaa ja arkea

Desucon tuli ja meni ja oli mielenkiintoinen. Osallistuttiin aika monelle luennolle, mutta ehdittiin myös hengailla porukalla. Näin tosin harvinaisen vähän nettituttuja, ehkä kaikki maastoutuivat jonnekin? D:n ehdin nähdä vilaukselta, mutta olimme juuri silloin kiirehtimässä syömään ja hakemaan C:n hanskoja, joten en voinut jäädä juttelemaan =/ D:n, C:n ja Cr:n nettitutuista siis näin conissa sekä yhden animu.filäisen, mutta siinä se oikeastaan olikin. Tosi harvinainen coni siinä mielessä. Ehkä Traconissa sitten näkee enemmänkin tuttuja?

© Sakura
Seurassamme kuitenkin pyörivät aktiivisesti parit irl-kaverit, joten yksinäisyys ei päässyt vaivaamaan. Con oli muutenkin minulle hitusen erilainen kokemus, sillä cossasin vain lauantaina. Perjantain ja sunnuntain kuljin yukatassa. Tosin kameralta ei silti voinut välttyä. Perjantaina meitä tuli kuvaamaan joku tyttö, sunnuntaina japanilainen nainen halusi valokuvan. Mikäpä siinä, kuvissa poseeraaminen kuuluu asiaan, joten eipä tuosta haittaa ollut. Hassua sinänsä tietysti, että kuvia napsittiin sellaisina päivinä, joina en cossannut... mutta tähän varmasti osaltaan vaikutti se, että useampi henkilö liikkui samana hahmona. Ideani ei ollut erityisen ainutlaatuinen. Seuraavaksi pitääkin kehittää siis jotain muuta x)

© Sakura
Cossista näkee, että se on väännetty kasaan pikaisesti ja mutkia oikomalla, mutta aikatauluun ja käytettävissä oleviin materiaaleihin nähden se oli ihan ok. Kiitos myös C:lle tinahevosenkengästä, jollaista ei luonnollisesti tähän aikaan vuodesta mistään kaupasta löytynyt.

Mietin taas conissa myös ostopuvun hankkimista. Yhdellä kaverilla sellainen oli ja näytti ihan hyvältä. Siinä säästäisi kummasti omia hermoja ja joissain tapauksissa jopa rahoja. Samalla pukuilun ilo kuitenkin säilyisi, kun saisi hyppiä julkisella paikalla ihme asussa eli jonain mielenkiintoisena hahmona.

En sano, että välttämättä ostan seuraavan pukuni, mutta se on myös yksi vaihtoehto. Kaikkeahan pitää kokeilla. Ensin pitää kuitenkin keksiä, mitä hahmoa edes haluaisin seuraavaksi cossata. Traconiin ei ole niin kamalan pitkä aika ja sinne pitää joku kiva puku saada. Nyt täytyy siis jo laittaa ideamylly pyörimään.

Conissa myös sattui yhtä sun toista pientä. Kaveri joutui ensiapuun kahdesti selkänsä takia. Suututtaa se, että lääkärit eivät tee mitään, vaikka toisella on selkeästi paha tilanne. Jos kipu vie jalat alta ja käsistä lähtee tunto, on kyse jostain vähän vakavammasta kuin turhasta valittamisesta, prkl.

Itse taas miltei tein tuttavuutta lattian kanssa erään luennon jälkeen. M sai onneksi kiinni. Ilmanlaatu oli hitusen huono plus oli muuta pientä vaivaa, joten ei kai ihme, että nupissa alkoi heittää. Itsellä ei siis ole mitään sairautta tai vammaa, joka tuollaista aiheuttasi. Kyse oli lähinnä usean tekijän yhteissummasta. Onneksi mitään ei kuitenkaan varsinaisesti sattunut, säikähdyksellä selvittiin. Olin aika tokkurassa siinä, mutta piti tsempata, koska kaverin tilanne oli vakavampi. Sanoisin silti, että vamma- ja kipuosuus oli jossain määrin pienempi kuin edellisessä Desuconissa, jolloin hajoilin tappavaan hammassärkyyn ja samainen kaveri joutui kolariin (siis vähän ennen conia).

Desun jälkeen koitti taas arki. M:lla on ollut aamuvuoroa, joten aikaisin on joutunut nousemaan. Erityisesti maanantaina se tuntui äärimmäiseltä tuskalta, mutta eivät nämä kaksi aamua sen jälkeenkään ole juuri helpompia olleet. Onneksi enää huominen, perjantaina sitten on iltavuoro.

Työpäivät ovat menneet omalla painollaan, mutta illat ovat olleet melkoista haipakkaa. Olemme pakanneet tavaroita, mutta ne eivät tunnu loppuvan. Lisäksi olemme käyneet uudella asunnolla järjestelemässä tavaroita sekä pesemässä ja vahaamassa lattioita. Ikkunat pitäisi vielä ehtiä ennen M:n muuttoa pestä, graah. Huomenna on tarkoitus vetää kunnon pakkausurakointi.

Pakko hehkuttaa vielä, että käytiin tänään ostamassa minulle oma työpöytä ja -tuoli. Ovat aivan ihanat, enkä malta odottaa, että saan ne käyttöön.

Olisin muuten ostanut tuon pähkinän värisenä, mutta M:n työpöytä on valkoinen ja pöydät tulevat vierekkäin, joten on paremman näköistä, jos ne ovat samanväriset. Valkoinenkin on joka tapauksessa ihan kiva ja istuu muuhun sisustukseen hyvin.

Rakastuin myös tuohon kuvan tuoliin. En olisi ensivilkaukselta uskonut, miten mukava siinä oli istua, joten yllätyin positiivisesti. Se oli pakko saada.

Entinen työtuolini on melkoisen huonossa kunnossa. Ajattelin kuitenkin säilyttää sen vanhan työpöydän kaverina. Vanha pöytä menee siis ompelukäyttöön. Olen jo pitkään halunnut ompelukonetta varten oman pöydän, ettei aina tarvitse siirrellä tavaroita edestakaisin. Nyt ongelma on ratkaistu, ja samalla sain paremmin toimivan työpöydän pöytälaatikoineen. Myös tuo peililaatikko on aivan ihana. Tokihan siitä joutuu koneen siirtämään pois päältä, jos sitä aikoo käyttää, mutta joka tapauksessa tykkään.

Enivei, ikkunanpesua lukuun ottamatta uudella asunnolla alkaa kaikki olla ihan siistiä ja kunnossa. Nyt vain pitäisi saada kaikki M:n tavarat sinne, että voidaan alkaa asuakin paikan päällä. Uusiin naapureihin on tutustuttu vähän ja vaikuttavat mukavilta eli ihan positiivisin mielin odotan muuttoa (joskaan en muuttourakkaa). Tosin haikeaa on tästä asunnosta lähteä, tämä nimittäin tuntuu kodilta, toisin kuin se oma vuokrakämppäni.

Aijoo, mainittakoon vielä, että Lahdessa on perjantaina Pakanaverkon miitti. En ole niissä aiemmin käynyt, kun ne ovat aina olleet jollain toisella paikkakunnalla. Saa nähdä, mitä siitä tulee... siis omalta osaltani, kun muuttokiireiden keskeltä ajattelin ehtiä siellä pyörähtämään. Ujona ihmisenä en varmaankaan saa sanaa suustani, mutta voihan se silti olla ihan mielenkiintoista.

5. kesäkuuta 2012

Desu tulee

Desu-viikko on alkanut niin kuin joka puolella jo toitotetaan. Itselläni se on alkanut kovin kuumeisena, mutta olen silti yrittänyt saada jotain aikaankin. Yllättävää kyllä ompelu, askartelu ja meikkaaminen voi olla hyvin väsyttävää. Seuraavaksi pitää varmaan vajota sohvan pohjalle ja naukkailla Finrexiniä... jos lähtisi olo taas vähän parempaan suuntaan.

Enivei, höpisin jotain uudesta puvusta, ennen kuin lähdin reissuun. Otin itseäni nyt niskasta kiinni ja ryhdyin vääntämään sitä kasaan. Nyt se on päällisin puolin ok, mutta pieniä korjauksia vielä tarvitaan.

Tuli siis hieman leikeltyä kangaskappaleita...

... ja piirreltyä niihin
 Minulla ei ollut muuta mustaa väriä kuin paksu tussi, joka sitten ihanasti levähti. Tosin jälki ei sinänsä ole pahan näköistä, epäilen vain vahvasti, että tätä pukua ei kannata pestä.

Nätti puhdas esiliina...

Tuollainen siitä sitten tuli. Jouduin lyhentämään esiliinaa kahdesta kohtaa ja ompelemaan taskut kiinni. Käsin toki, koska ompelukone on uudella asunnolla eikä täällä olisi sille tilaakaan. Onneksi ompelemista ei tullut kuitenkaan ihan kamalan paljon. Totesin vielä, että niskalenkkiä täytyy hieman lyhentää, että yläosa näyttää hyvältä. Tosin sitä ei varmaankaan kannata ihan kamalan paljon lyhennellä... tarkoitus olisi kuitenkin saada myös pää läpi aukosta :D

... sitten kävi pieni onnettomuus.
Kangasväri ei ollut ihan sen väristä kuin ajattelin, mutta kelpaa kuitenkin. Sen kanssa oli yllättävän kiva tuhrata, harmi melkein, ettei siihen kulunut paljoakaan aikaa.

Oli tietysti pakko sovittaakin.

Ja leikkiä.
Mietin vielä, laittaisinko korsetin mekon alle. Se voisi olla ihan hyvä veto, täytyisi vain löytää kyseinen vaatekappale. Kaikki erikoisemmat vaatteet ovat tällä hetkellä laatikoissa ja säkeissä uudella asunnolla enkä yhtään muista, mihin mahdoin korsettini tunkea. Pitänee katsoa, josko se vielä tällä viikolla löytyisi.




Joo, omasta pärstästä on kiva napsia kuvia... tai sitten ei. Harvoin sitä ainakaan kovin tyytyväinen on lopputulokseen (joku osaava voisi tulla ottamaan kuvat puolestani :P). Tulipahan kuitenkin vähän leikittyä. Sitä vain tosiaan huomaa, ettei ole ihan terve, kun nyt on todella naatti olo ja palelee taas urakalla. Olisi luultavasti ollut fiksumpaa pysytellä vain pedissä ja keskittyä puhtaasti paranemiseen. Päivät vain tuntuvat älyttömän pitkiltä, kun makaa yksin kotona.

Ehkä tämä tästä. Tänään angstittaa, kosk haluaisin olla töissä. Torstaina aion sinne päästä viimeistään ja perjantaina pitää jo oikeasti olla kunnossa. Viime Desun kärsin älyttömästä hammassärystä, mutta tällä kertaa haluan päästä nauttimaankin conista.

Eikun paranemaan siis!

4. kesäkuuta 2012

Luotijunia ja lapamato lautasella

Eli Afenin matka Japaniin...



Reissussa tuli oltua 19.5-1.6.2012. Lähdimme lauantaina 19.5. Suomesta iltapäivällä, mutta saavuimme Japaniin perille vasta seuraavan päivän aamuna. Toki aikaeroa on kuusi tuntia, joten lentoajaksi taisi kertyä hieman reilut yhdeksän tuntia.

En ajatellut raapustaa tähän päiväkohtaista selostusta. Ensinnäkään en muista nimeltä jokaista temppeliä yms., joissa vierailimme ja toiseksi jokainen voi lukea sepustusta niistä vaikkapa Wikipediasta, jos aihe kiinnostaa. Minua ei huvita luennoida samoja asioita, joita reissussa kuulimme oppailta. Ei sillä, etteivätkö ne olisi mielenkiintoisia, mutta minun muistini varassa höpinät saattaisivat jäädä kovin epätarkoiksi ja osittain jopa virheellisiksi. Laiskana ihmisenä taidan enemmänkin kiusata porukkaa kuvaspämmillä ja omilla ajatuksillani asioista. Mahdollisesti mukaan voi mahtua jotain faktaakin.

Paikat

Kävimme tosi monessa paikassa. Kolme ensimmäistä päivää vietimme Tokiossa, josta kuitenkin teimme päiväretken Nikkoon. Neljäntenä päivänä suuntasimme kohti Fuji-vuorta ja Hakonea, jossa yövyimme yhden yön. Sieltä matkustimme Kiotoon, josta vierailimme Narassa, Hiroshimassa, Osakassa, Kobessa ja Himejissä.



Akihabara / Tokio
Ensimmäisenä kävimme Akihabarassa, tuossa otakujen paratiisissa. Se ei ollut niin kiehtova paikka kuin olin käsittänyt, mutta ihan kiva kuitenkin. Meidoja kadunkulmissa ja paljon mielenkiintoisia kauppoja. Täältä lähti mukaan Final Fantasy -tavaraa sekä vähän muutakin.


Tokiota ilta-aikaan
Tokiossa tuli vietettyä myös kolme iltaa. Suurkaupungiksi se vaikutti tosi rauhalliselta, ihmisiä liikkui iltaisin hyvin vähän. Okei, en ole aiemmin ollut suurkaupungeissa, mutta olen joka tapauksessa kuvitellut ne vähän vilkkaammiksi. Oli mukavaa, että saattoi liikkua rauhassa, kun minkäänlaista tungosta ei ollut (aamut olivatkin sitten toinen juttu).


Eräällä shinto-temppelillä
Kävimme monellakin shintotemppelillä enkä valitettavasti muista puolienkaan nimiä. Nimimuistini on surkea ja vielä tavallistakin surkeampi se on vierasperäisten nimien kanssa. Käsien pesemistä piti joka tapauksessa kokeilla. Shintotemppeliin kuljetaan tori-portin alitse. Portti puhdistaa henkisesti, käsien peseminen fyysisesti. Operaation jälkeen on siis täysin puhdistunut ja voi mennä rukoilemaan.


Eräs buddhalainen temppeli
Kävimme myös todella monessa buddhalaisessa temppelissä. Jostain syystä en pitänyt niistä yhtä paljon kuin shintolaisista. Rakennuksina ne kuitenkin olivat näyttäviä ja niissä oli hienoja patsaita. En oikein osaa selittää, miksi viehätyin shinto-temppeleistä, mutta buddhalaiset tuntuivat vain rakennuksilta muiden joukossa. Tosin sillä voi olla jotain tekemistä uskonnon kanssa ylipäätään. Tästä asiasta lisää myöhemmin.


Fuji-vuori
Kuten sanottua kävimme myös Fujilla. Ihan huipulle asti emme kuitenkaan kavunneet vaan ajelimme viidennelle seisakkeelle bussilla. Se on reilun kahden kilometrin korkeudessa, joten maisemat olivat upeita ja vuoren huippukin näkyi hyvin. Korvani menivät jatkuvasti lukkoon, kun mutkittelimme tietä pitkin eteenpäin, mutta muuten ei reissun suhteen ollut valittamista.

Kiotoa näkötornista kuvattuna

Vietimme suurimman osan ajasta Kansain alueella ja asustelimme Karasuma Kyoto -hotellissa. Kioto osoittautui varsin mielenkiintoiseksi kaupungiksi. Siellä on satoja (vai oliko jopa tuhansia?) temppeleitä, joista kolusimme läpi vain murto-osan. Paljon muutakin nähtävää löytyi ja käveltyä tuli paljon. Luultavasti emme silti nähneet kaikkea näkemisen arvoista, mutta päivät saatiin kyllä täyteen.

Temppelialuetta Narassa

Naraan teimme puolenpäivän reissun ensimmäisenä Kioton päivänä. Tykkäsin alueesta kovasti. Siellä oli kivoja koululaisia ja kesyjä peuroja, joita oli kiva päästä rapsuttelemaan. Niitä varten olisi voinut ostaa maissikeksejä tarjottavaksi, mutta jono oli sen verran pitkä ja aikaa niin vähän, etten viitsinyt yrittää ehtiä hankkia niitä.

Pienoismalli Hiroshimasta ydinpommin pudottamisen jälkeen

Hiroshiman Peace Memorial -puisto oli kaunis, mutta museo puolestaan oli jopa aika ahdistava. Toinen maailmansota ei ole mitenkään lempiaiheitani historiassa, oikeastaan mielenkiintoni yleensä jopa loppuu sen kohdalla. Museon näyttely oli kuitenkin jossain määrin kiinnosta, mutta todellakin ahdistava. Museossa oli mm. pienoismallit Hiroshimasta juuri ennen ydinpommin pudottamista ja vähän sen jälkeen. Tuho näytti karmaisevalta. En edes halua ryhtyä pohtimaan, miltä maapallo näyttäisi, jos ydinsota syttyisi.

Osakan linna
Osaka on suurkaupunki, mutta aivan juna-aseman tuntumasta löytyy Osakan linnan alue, joka vihertää kauniisti. Ylipäätään Japanin kaupungit ovat täynnä vihreyttä. Kaipaisin Lahteen samanlaista, täällä ei edes kesällä näytä yhtä raikkaalta ja kauniilta. Enivei, linna oli rakennettu uusiksi 1930-luvulla piirrosten perusteella, joten vain ulkopuoli vastasi entisaikoja. Sisältä linna oli oikeastaan vain tavallinen museo. Tosin oli siellä paljon kaikkea jännää, kuten samurai-varusteita. Itsellä oli vain huono olo kyseisenä päivänä, joten jaksaminen oli vähän heikoissa kannattimissa.

Koben satama-aluetta
Kobessa ehkä kauneinta oli Rokko-vuoren rinteillä, mutta satamakin oli kiva kokemus. Kiersimme siellä tosin aika pikaisesti kauppoja läpi, koska ukkonen ja sade olivat nousemassa. Kukaan ei ollut halukas kastumaan läpimäräksi, joten emme viitsineet jäädä satamaan kovin pitkäksi aikaa. Paremmalla säällä Kobessa olisi ehdottomasti viihtynyt pidempäänkin.

Himejin linna-alue
Veikkasimme Himejin linnan vierailusta tyhjää arpaa, koska päärakennus oli remontissa vuoteen 2014 asti. Saimme kuitenkin niin loistavan oppaan, että kierros oli melkein paras koko matkan aikana. Menimme linnaan joskus aamupäivän puolella ja poistuimme sieltä vasta puoli kolmen pintaan iltapäivällä erittäin vaikuttuneina linnan salaisuuksista ja oppaan selostustaidoista.

Kioton kansainvälinen Mangamuseo / cosplay-osasto

Viimeisenä päivänä päätimme mennä Kioton kansainväliseen Mangamuseoon. Se oli käytännössä suuri mangakirjasto, mutta löytyi sieltä varsinaisia näyttelyjäkin. Erityisen kiehtova minusta tietysti oli cosplay-osasto ja kuvassa näkyvä hääpuku. Se oli minulle tuntemattomasta mangasta, mutta joka tapauksessa äärimmäisen hieno. Harmi, ettei siihen saanut koskea, sormet nimittäin todella syyhysivät.

Myös perus- ja erikoisnäyttelyt olivat hyvin kiinnostavia. Saimme M:n kanssa menemään museossa aikaa ihan kiitettävästi, sillä kaikki piti toki katsoa ja lukea perusteellisesti. Varsinaisia kirjoja nyt lähinnä vain vilkaisimme, mutta muuhun materiaaliin perehdyimme sitäkin innokkaammin. Mangaa siellä ei kannattanut käydä lukemaan, koska se oli suurimmalta osin japaninkielistä ja toisekseen sitä oli järkyttävän paljon... mistä sitä olisi edes osannut aloittaa. Pakko tosin mainita, että Final Fantasy XII -mangaa en sieltä kuitenkaan löytänyt.


Uskonnot

Noin 70 % japanilaisista ilmoittaa olevansa buddhalaisia, olisikohan ollut 45 % shintolaisia ja 3 % kristittyjä. Monet ovat siis yhtä aikaa buddhalaisia ja shintolaisia, koska kumpikaan uskonto ei sulje toista pois. Shinto keskittyy pitkälti tähän elämään maanpäällä eikä kuoleman jälkeiseen, minkä tyhjiön buddha taas täyttää. Tosin taikauskoisuudestaan huolimatta monet japanilaiset suhtautuvat uskontoon varsin arkipäiväisesti tai jopa ateistisesti, vähän samaan tapaan kuin suomalaiset tapakristityt luterilaisuuteensa. Uskonto muistetaan hädän hetkellä tai juhliessa, mutta ei ole varsinainen osa arkielämää. Sen sijaan japanilaiset kristityt ovat hyvinkin uskovaisia, mikä johtunee kääntymisestä. Japanin kristityt ovat pääasiassa katolilaisia.

Happoenin puutarhan shinto-pyhäkön alttari
 Ensimmäisen shinto-pyhäkön näin Happoenin puutarhassa. Jostain syystä se oli mielestä koko puutarhan vetovoimaisin paikka. Tunsin siellä samanlaista yhteyttä johonkin suurempaan kuin joskus järven rannalla kiven päällä meditoidessa tms. Paikka vain veti minua puoleensa, vaikken ollut varsinaisista syistä perillä. Shintolaisuus on kyllä jossain määrin kiinnostanut minua jo vuosia, mutten ole kovin perehtynyt siihen. Perusteet tiedän, mutta siinä se sitten onkin. Jotenkin tällä hetkellä on tunne, että tähän uskontoon voisin joka tapauksessa perehtyä enemmänkin.

Todaijin temppelin suuri Buddha-patsas
Buddhalaisuus on lähtöisin Intiasta ja on tullut Japaniin Kiinan ja Korean kautta. Ennen buddhalaisuuden saapumista maahan Japanissa ei osattu kirjoittaa, vaan tieto kulki suullisena perimätietona. Uuden uskonnon mukana tulivat myös kiinalaiset kirjoitusmerkit eli kanjit, joiden rinnalle ovat sittemmin muodostuneet japanilaisten sanojen "aakkoset" eli hiraganat ja lainasanojen "aakkoset" eli katakanat. Buddhalaisuuden saapumisella oli siis suuri merkitys Japanin historian kannalta. Lisäksi siitä tuli valtion uskontokin, vaikkei se enää sitä ole.

Minua buddhalaisuus ei ole erityisemmin kiehtonut koskaan. En ala väännellä ja käännellä tässä oppikappaleita, koska se veisi jutun harhateille. Pidän buddhalaisuutta yhtenä näkemyksenä maailmasta ja jumaluudesta, mutta en itselleni oikeana. Temppelit olivat kuitenkin hienoja ja patsaat kerrassaan upeita. Kävinpä eräässä paikassa jopa valelemassa vettä Buddha-patsaan päälle ja esittämässä toiveenkin (ne kuulemma toteutuvat). En kerro toivettani tässä ja nyt, mutta jos se toteutuu, lupaan mainita blogissa asiasta.

Itseäni viehätti japanilaisessa uskonnollisuudessa erityisesti sen joustavuus. Monen uskonnon piiriin kuuluminen ei ollut mitenkään omituista tai paheksuttavaa vaan pikemminkin jopa suotavaa. Suomessa tuollainen juttu on monelle varsin vieras ja voi kaiketi tuntua jopa väärältä, pakanalliselta ;) Itse tunsin jonkinlaista hengenheimolaisuutta tämän  asian suhteen, mutta minun uskonnolliset näkemykseni poikkeavatkin hyvin pitkälti Suomen valtaväestön vastaavista.


Vessat

Japanilaiset vessat olivat mielenkiintoinen asia. Japani on kehittyneen teknologian maa, josta sain ensikosketuksen heti Hotel Grand Palacelle saavuttuamme. Vessaanhan piti lennon ja pitkän taksimatkan jälkeen päästä, joten sitten vain menoksi.

Vessat olivat hienoja...
Heti, kun sain kopin oven kiinni, alkoi linnun liverrys ja vedensolina. Istuinrengas oli lämmitetty ja pytty huuhteli itse itsensä, mikä olikin hyvä, sillä pytyn vieressä oli ties kuinka paljon nappeja eri toiminnoille. En siinä hämmästyksessäni olisi luultavasti osannut painaa oikeaa. Mainittakoon kuitenkin, että reissun aikana opin hyvin nopeasti tunnistamaan huuhtelua merkitsevän kanjin. Lisäksi oli hyötyä osata isoa ja pientä merkitsevät kanjit, ihan näin vinkkinä, jos joku aikoo japanilaisessa vessassa joskus vierailla.

... tai vähemmän hienoja.
Toisesta ääripäästä löytyi sitten perinteinen japanilainen vessa. Kuvan vessa on itse asiassa erittäin siisti ja miellyttävä, törmäsimme paljon pahempiinkin matkatessa. Pelottavin vessakokemukseni ikinä oli luultavasti shinkansenissa matkalla Hakonesta Kiotoon. Siellä junassa oli nimittäin juurikin tuollainen perinteinen vessa ja vielä nostettuna varsinaista lattiaa ylemmälle tasolle. Selkä oveen päin piti kykkiä korokkeella ja pidellä seinässä olevista kahvoista kiinni junan paahtaessa 300 km/h eteenpäin. Kyllä keinutti vähän.

Osa näistä oli myös aika likaisia, kun kaikki eivät ilmeisesti osanneet käyttää niitä (ehkä kyse oli turisteista?). Kaikista ei löytynyt paperia vaan olisi pitänyt olla omat mukana. Se on kiva huomata siinä vaiheessa, kun on jo kyykistelemässä kopissa.

Lisäksi läheskään kaikissa japanilaisissa vessoissa ei ole saatavilla käsipyyhepaperia (tai sellaista kangasrullaa tai kuivaajaa) eikä aina saippuaakaan. Olen joskus coneissa kummastellut myynnissä olevia nenäliinan kokoisia pyyhkeitä, mutta nyt tiedän niiden tarkoituksen. Ihmiset kuljettavat niitä mukanaan, sillä niihin on hyvä pyyhkiä kädet pesun jälkeen. Tai no... ihmiset, lähinnä naiset. Näin aika monella naisella sellaisen vessareissuillani, mutta seurueemme miesväki kertoi, ettei nähnyt yhdelläkään miehellä. Lisäksi japanilaiset miehet pääasiassa eivät pesseet käsiään vessassa käynnin jälkeen tai huljuttelivat pikaisesti vain toista kättä. Tietysti tämä ei välttämättä koske kaikkia, mutta oli kuitenkin miesväkemme huomio. Asia, jota en halua miettiä kovinkaan tarkasti.


Ruoka

Vessoista onkin hyvä siirtyä sujuvasti ruokaan. Olen aiemmin syönyt sushia, misokeittoa ja toriniku no teriyakia. Viimeinen noista oli ihan hyvää, sushista ja misokeitosta en niin perusta. En varsinkaan misosta, johon on teurastettu Paavo Pesusieni (lue: sisältää tofua). Minusta ei tullut tämän reissun myötä suurta japanilaisen ruuan fania, se on myönnettävä.

Ensimmäisen retkipäivän lounaspaikassa asettumassa pöytään
Ensimmäisenä päivänä kävimme pienessä udon-paikassa syömässä. Udon on paksua nuudelia, joka ei maistu oikeastaan miltään. Itse otin suosiolla curry-riisiä, mutta maistoin M:n lautaselta udonia. Jos olen ihan rehellinen, se oli kuin olisi lapamatoa syönyt (vaikken lapamatoa ole maistanutkaan). Tämä udon oli vielä merileväliemessä, mikä ei sekään ole erityisen herkullista.

Ensimmäinen varsinainen retkipäivä lupaili parempaa tulevaisuutta, kun pääsimme syömään japanilaista grilliruokaa. Tarjolla oli erilaisia kasviksia ja lihaa grillattuna ja jälkiruuaksi jäätelöä. Kaikki, paitsi makea peruna, oli oikein hyvää. Lihaakin (possua ja nautaa) oli tarjolla hämmentävän paljon. Soijakastikkeesta uitetun rasvaisen lihan syöminen puikoilla oli melkoinen haaste, mutta onnistui lopulta kuitenkin. Sitä paitsi ruoka oli lähes karppia.

Totuuden hetki Nikkossa
Seuraavina päivinä ruoka oli hyvin toisenlaista. Purkkia ja purnukkaa riitti, melkein joka lajia tuli maistettua (paitsi katkarapuja, koska niitä en voi syödä oksentamatta), mutta aika harvasta tykkäsin. Riisillä tuli hyvin paljon täytettyä mahaa, ettei nälkä olisi jäänyt kurnimaan. Sitä myös olisi saanut lähes joka paikassa santsata ilmaiseksi, mutta ihan niin paljon en kuitenkaan viitsinyt sitä vedellä.

Fuji-päivän eväät

Tämä oli melkein yhtä epäilyttävää, miltä näyttikin. Vasemmalla ylhäällä oli raakaa tonnikalaa ja se oli nams. Söin itse asiassa myös M:n ja M:n äidin ja isän tonnikalat, koska he eivät vain saaneet sitä alas. Ylhäältä keskeltä löytyi palanen friteerattua kanaa, joka maistui sekin, mutta kaikki muu oli vähän mehh. Riisiä tuli syötyä jälleen urakalla. Jälkkäri tosin oli hyvää sorbettia.

Tätä pupellettiin Kioton kiertoajelupäivänä
Tästä annoksesta en syönytkään sitten juuri muuta kuin riisiä. En vieläkään teidä, mitä kaikkea se sisälsi, mutta maut eivät oikein istuneet minun suuhuni.

Okonomiyakia - melkein syötävää \o/
Miyajimassa kävimme syömässä okonomiyaki-ravintolassa, jonka henkilökunta ei puhunut englantia nimeksikään. Tilaaminen ja maksaminen onnistui silti hyvin. Okonomiyaki on periaatteessa japanilaista pyttipannua, siihen voi laittaa melkeinpä mitä vain. Varmuuden vuoksi tilasin ihan perinteisen version kuitenkin. Siihen tuli kananmunaa, kaalia, nuudelia, pekonia ja ties mitä mausteita. En tosiaan muista enää kaikkia ainesosia. Se oli muuten oikein hyvää, mutta loppupuolella kaali alkoi maistua liian kypsältä... siis samalta kuin esim. kaalilaatikossa tai -keitossa. Ei hyvä.

Ichigokeeki
Herkut olivat onneksi pääsääntöisesti hyviä. Tosin niillä ei voi koko päivää elää, joten välillä täytyi lämmintä ruokaakin syödä. Myönnettäköön tässä kohtaa, että kävimme kahden viikon aikana kolmesti Mc Donald'sissa, kerran KFC:ssä ja kahdesti paikallisissa burgeripaikoissa sekä myös kahdesti italialaisessa. Muutamana iltana tuli myös haettua iltapala konbinista, koska japanilainen ruoka ei vain hotsittanut. Konbineista kannattaa muistaa, että Seven - Elevenissä ei käy kansainvälinen Visa, mutta esim. K Martissa ja Family Martissa käy.



Kulkuvälineet

Käytimme melkein kaikkia mahdollisia julkisia kulkuvälineitä, mitä kohdalle sattui. Ensimmäisenä pääsimme taksiin, jossa oli vain kaksi paikkaa takana. Tosin tilaa riitti. Lisäksi tarjolla oli ilmainen langaton netti ja televisio. Emme kokeilleet kumpaakaan vaan katselimme maisemia.

Shinkansen eli luotijuna
Luotijunalla pääsimme matkustamaan kolmesti. Tilaa oli mukavasti ja juna nopea, matkustaminen (vessareissua lukuun ottamatta) erittäin miellyttävää. Joskin Hiroshimaan mennessä korvani menivät koko ajan lukkoon, koska alue oli vuoristoista, joten tunneleita riitti. Minulla on muutenkin herkät korvat, joten ne eivät todellakaan tykänneet 300 kilometrin tuntinopeudesta yhdistettynä pitkiin tunneleihin.

Busseilla liikuimme myös hyvin paljon. On hyvä muistaa, että japanilaisissa turistibusseissakaan ei ole vessoja oli matka miten pitkä tahansa. Taukoja kyllä pidetään ja jos ei omista kunnon seurapiirirakkoa, on suositeltavaa myös hyödyntää ne vessatauot. Bussit olivat joka tapauksessa tilavia ja hyvin ilmastoituja, useimmissa olivat myös turvavyöt joka penkissä.

Metrosysteemi vaikutti alkuun sekavalta, mutta opimme sen kyllä. Kerran tuli kämmättyä ja tuhlattua rahaa väärään lippuun (tai itse asiassa kuuteen), mutta sen jälkeen homma sujui, kun osasi katsoa tarkemmin, mihin rahansa työnsi. Suhasimme myös tavallisilla junilla ihan kiitettävän paljon ja sekin oli aika helppoa, kun ensin oppi suunnistamaan asemalla. Joissain junissa riitti ruuhkaa kiitettävästi, joten istumapaikkoja joutui välillä metsästämään. Aina ei käynyt tuuri vaan saattoi joutua seisomaan jopa 1,5 tunnin matkan, mikä on aika ikävää.


Ihmiset

Suurin osa tapaamistani japanilaisista oli mukavia. Pari myyjää ja tarjoilijaa suhtautuivat negatiivisesti gaijineihin, mutta muuten ei valittamista. Eniten tuli toki juteltua oppaiden kanssa, mutta myös yläasteelaiset olivat kovin kiinnostuneita meistä, erityisesti minusta ja M:n veljen avovaimosta. Luultavasti kummankin hiustenväri herätti ihastusta "tsugoi"- ja "kawaii" -kuiskutteluista päätellen. Eräs japanilainen myyjä myös kysyi, asunko japanissa, kun puhun niin hyvin, mutta se oli taatusti pelkkä kohteliaisuus. Kielitaitoni on oikeasti aika onneton vielä. Ymmärrän suht hyvin, mutta puhun todella vähän.

Koululaisia siellä, koululaisia täällä
Monissa temppeleissä törmäsimme koululaisiin, sillä satuimme itse olemaan luokkaretkiaikaan liikkeellä.

Yhteiskuviakin otettiin
M:n äiti sai napata ainakin 8 kameralla tästä asetelmasta kuvan. Ylipäätään japanilaiset tuntuivat poseeraavan mielellään valokuvissa, yläasteelaiset vielä muita innokkaammin. Muutamassa temppelissä oli myös häät menossa, kun menimme tutustumaan, ja häävieraat antoivat mielellään kuvata itseään. Happoenin puutarhassa oli jopa mahdollisuus kuvata hääparia, mutta itse satuin juuri silloin hengailemaan shinto-pyhäkössä.

Ala-asteelaisetkin tulivat juttelemaan
Narassa törmäsimme ala-asteelaisiin, joilla oli koulutehtävänä jutella englantia turisteille. Japania eivät suostuneet siis meille puhumaan. Heillä on kartta, johon he halusivat merkinnän kotimaasta ja nimikirjoituksen, samalla vaihdettiin pari sanaa. Pojat tulivat rohkeammin kyselemään näitä, mutta uskaltautui eräs tyttökin minulta kysymään.

Ikuistettu hetki
Olimme Kiotossa eräässä shinton-pyhäkössä, kun kuulin selkäni takaa supinaa ("tsugoi, tsugoi"). Kun käännyin katsomaan taakseni, siellä olivat tyttö ja poika. Tyttö ei puhunut englantia, mutta poika tervehti minua ja totesi minun olevan nätti. Naurahdin ja kiitin kohteliaisuudesta. Meinasin jo jatkaa matkaa, mutta tyttö koputti minua olkapäälle ja näytti kameraansa ja kysyi "shashin?".

Eihän siitä tietysti voinut kieltäytyä. Poika otti sekä minun että tytön kameralla kuvat. Tyttö oli tosi iloisen oloinen ja seuraili meitä vielä tovin verran. Ehkä olisi pitänyt jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa, mutta olimme ohjatulla kierroksella ja ehdin jo jäädä muista jälkeen. Kohtaamisesta jäi hyvä fiilis, toivottavasti myös vastapuolille. Luultavasti emme koskaan enää tapaa, mutta mukavat muistot jäivät.

Opastettu kierros Himejin linnassa
Himejin linnan oppaamme oli niin mahtava tyyppi, että ansaitsee oman erityismainintansa. Hän toimi vapaaehtoisena ja päivätyönään on juku-koulun opettaja. Hänen luokkansa käsittelee tällä hetkellä Suomea, joten hän oli todella innoissaan meidät tavatessaan. Keskustelimme linna-aiheen lisäksi paljon Suomesta ja lisäksi hän otti meistä valokuvan luokkaansa varten. Opetimme hänelle sanan "kiitos".

Oppaana hän oli myös paras, joka omalle kohdalleni on tähän mennessä sattunut. Hän osasi kertoa linnasta elävästi ja perusteellisesti. Voin kuvitella, että hänen oppilaansa myös kuuntelevat hänen tarinointiaan mielellään.


Lumin laukkuliike Kiotossa
Törmäsimme myös sattumalta suomalaiseen kauppaan, joka myi suomalaisia Lumin laukkuja. Liikkeen myymälävastaavakin oli suomalainen. Emme ostaneet mitään, mutta hän tarjosi meille karkkia ja jutteli mukavia. Oli mielenkiintoista kuunnella, millaista on olla Japanissa töissä ja miten liikkeellä sujuu.



Mitä reissu minulle opetti?

- Jos et tiedä, mitä tehdä tai sanoa, kumarra ja hymyile. Se toimii aina!
- Englannin kielellä pärjää, mutta on hyvä osata japaniksi ainakin "hyvää huomenta", "kiitos", "anteeksi" ja "hyvää päivää"
- Kumartaminen on tärkeää ja kohteliasta
- Kanjeista on hyvä osata ainakin vessan vetämistä tarkoittava, iso ja pieni. Ei ole haittaa, jos osaa tarvittavat paikkakuntien nimet ja miehen ja naisen kanjit
- Busseissa ei ole vessoja, hyödynnä siis taukopaikkoja
- Kaiken varalta kannattaa olla paperia laukussa, sitä ei aina ole vessoissa
- Japanilaisilta tv:n ilmaiskanavilta tulee yhtä tasotonta ohjelmaa kuin Suomessa ja kaikki on pääsääntöisesti dubattu japaniksi
- Japanilainen avuliaisuus on omaa luokkaansa
- Japanilainen ruoka ei ole eikä tule olemaan minun juttuni
- Aikaa ei ole koskaan tarpeeksi

Luultavasti opin paljon muutakin, mutta nuo nyt tulivat ensimmäisenä mieleen. Tämä blogaus ei tiivistänyt edes puolia kaikesta, mitä koimme ja näimme. Ehkä kaikkea on jopa mahdoton pukea sanoiksi tai sitten minun pitäisi kirjoittaa aiheesta romaani, mutta ei sitä kukaan jaksaisi lukea. Hieno matka joka tapauksessa ja aion mennä Japaniin vielä uudestaankin.

Väsynyttä väkeä Kansain lentokentällä
Matka takaisin Suomeen oli hitusen raskas, mutta ei kuitenkaan niin kammottava kuin joidenkin tarinoista olisi voinut päätellä. Sain torkuttua lentokoneessa pari tuntia, muuten pelasin, katselin lastenohjelmia, söin, katsoin leffan ja tv-sarjoja. Aika meni ihan rattoisasti. Takamus puutui hieman, muttei ollenkaan niin pahasti kuin Vaasan reissulla ;D

Valitettavaa oli, että Suomessa iski karmea köhä heti samana iltana. Mokoma nosti vielä kuumeenkin, joten jäin saikulle suoraan lomalta. Ärsyttää älyttömästi, mutta minkäs teet. Ei auta kuin parannella.

Ehti reissussa onneksi nukkuakin... ainakin bussissa ja junassa.
Että näin... Eiköhän tämä miniromaani tältä erää riitä. Voi olla, että joskus vielä kirjoittelen aiheesta jotain tai julkaisen jonkinlaista matkapäiväkirjaa, jos kehtaan. Kirjoittelin kyllä sellaista, mutta en tiedä, kuinka julkaisukelpoista materiaalia se on.