31. maaliskuuta 2012

Kiroilua ja kissanristiäisiä

Torstaina 22.3. tein kotona havainnon, että wc:n pytyssä on jotain vialla. Se ei tuntunut vetävän kunnolla. Perjantaiaamuna tilanne oli vielä huomattavasti huonompi, joten tein asiasta akuutin vikailmoituksen. Viikonlopun olimme onneksi M:n vanhemmilla, joten ei tarvinnut murehtia asiasta sen enempää. Ajattelin, että kyllä tämä tästä.

Sunnuntaina, kun tulimme takaisin, ongelma jatkui edelleen. Noh, päättelin, ettei huoltoyhtiö tee viikonloppuina edes akuutteja juttuja. Siihen olin jo tottunut edellisessä paikassa (jääkaapin hajoaminen helteellä perjantai-iltana ei ole akuutti, asialle tehtiin jotain vasta maanantaina). Maanantaina kuitenkin päätin pirauttaa asiasta ja sainkin sitten vastauksen, että "juu, totta kai hoidetaan."

Tiistaina tilanne ei ollut edennyt yhtään paremmaksi, paitsi, että vetämättömyyden lisäksi pytty oli alkanut vuotaa. Eikä se vuoto muuten tuoksahtanut kauhean hyvälle. Soitin jälleen. Nyt minulle väitettiin, etten ollut tehnytkään mitään sähköistä vikailmoitusta (vaikka siitä tuli sähköpostiini kuittaus). Koko asiasta ei ollut olemassakaan työmääräystä. Asiakaspalvelija puhelimessa lupasi sellaisen heti tehdä ja merkitä kiireelliseksi.

Olin taas hetken tyytyväinen. Keskiviikon vietin M:n luona, joten sain jopa nauttia normaalista elämästä. Siis siitä, että kotonakin voi käyttää vessaa eikä tarvitse kärvistellä ja odottaa, että työt alkavat :P Torstaina poikkesin töiden jälkeen kotiin vain todetakseni, ettei mitään ollut tehty! Lähdin siis takaisin M:n luokse. Nyt perjantaina en jaksanut edes vaivautua vaan tulin suoraan tänne ja olen viikonlopun yli. Aion tehdä valituksen huoltoyhtiöstä vuokranantajalle. On ihan naurettavaa, ettei vikoja asukkaan useasta ilmoituksesta huolimatta korjata. Vielä naurettavampaa on, että minun oletetaan maksavan ei-niin-pientä vuokraa, vaikken edes pysty asunnossani asumaan! Koettakaapa itse pidätellä koko viikonloppu, hah!

Eikä tämä edes ole ensimmäinen kerta, kun asunnossa on viemäriongelmia. Itse en viemäreihin tunge mitään ylimääräistä, mutta silti ongelmia riittää. Olen itse tehnyt sen, mitä nyt noille pystyy tekemään, mutta kun vika on jossain syvemmällä, tarvittaisiin joku ammattilainen hoitamaan homma.

Joo-o, tässä todellakin odottaa, että  pääsee muuttamaan pois.

Jos sitten vähän iloisempia aiheita. Tai no, en tiedä. Kissat ovat taas saaneet nimiä oikein urakalla. En sen takia päässyt japanin tunneillekaan tällä viikolla, mikä oli harmi sinänsä. Oikeastaan tällaisissa kekkereissä on vain se kiva puoli, että pääsee laittautumaan.

Itse asiassa kiharsin lisäkkeet edellisenä iltana, mutta aamulla oli niin kostea ilma, että urakka meni hukkaan. Ei näköjään auttanut edes hiuslakka yms.  Tosin olivathan nuo joka tapauksessa ihan kivannäköiset.

Tällä kertaa jopa sain tuskattomasti laitettua lisäkkeet päähän. Heräsin tarkoituksella normaalia aiemmin, jotta ehdin meikata itseni ihmisen näköiseksi (normaalisti laitan töihin vain meikkivoidetta, puuteria, ripsaria ja piirrän kulmat luomivärillä). Silmämeikkiin meni hieman normaalia pidempi aika ja taisin väsätä ihonkin kanssa tovin. Ehdin vielä laittaa lisäkkeetkin ennen aamiaista, mutta omien hiusten (turha) kihartaminen jäi sen jälkeen.

Luulen, että kiharat olisivat pysyneet, jos olisin saanut kyydin töihin. Valitettavasti M on flunssassa, joten menin sitten linkulla. Miesparka on edelleen kipeä, toivottavasti olo alkaisi jo hiljalleen helpottaa.

Enivei, en jäänyt sitten suremaan menetettyjä kiharoita, kun näytin kuitenkin ihan siedettävältä ja töissä oli liian kiirettä, että olisin ehtinyt asialle tehdä mitään. Jotenkin kaikki päivät, jolloin pitää lähteä talon ulkopuolelle, ovat kamalaa hässäkkää. Varsinaiselle työnteolle ei tunnu jäävän riittävästi aikaa. Mutta hei, huomatkaa, että olen pukenut päälleni valkoisen paidan ikuisen mustan sijaan ;D

Tosin tuli siinä kotona wc-pytyn ihmettelyn lisäksi sitten vaihdettua vaatteitakin. Minulla on ihan liian vähän tuollaisia "edustusvaatteita", mutta kun en oikeasti edes viihdy niissä. Pitäisi silti hommata parit edustavat puserot ja hameet lisää, ettei aina tarvitsisi mennä samoissa. Tiedän, että näytän paljon aikuisemmalta ja luultavasti monen mielestä fiksummaltakin niissä, mutta oikeasti oloni on vain jotenkin todella vieras. Ehkä vielä joskus opin?

Jos vessaveetutusta ei lasketa, oloni parani huomattavasti, kun kotona kiskoin valkoisen paitapuseron tilalle mustan osittain verkkokankaisen hupparin ja punamustan kevättakin. Olin taas oma itseni enkä joku... joku... emt?

Cossaajana minua ei kai pitäisi vaivata se, että välillä joudun olemaan joku muu. Sitähän minä käytännössä harrastan joka tapauksessa. Silti se ei vain ole sama asia. Cossatessa teen sen omasta halusta, muissa tilanteissa kyse taitaa olla enemmän siitä, että pyrin sopeutumaan joukkoon ja saamaan yleistä hyväksyntää. Valitettavasti minun käsitykseni tyylikkäästä pukeutumisesta ei vastaa yleistä käsitystä. Moni kokee sen epäkorrektina tai jopa epäkohteliaana. Vapaalla viis siitä, mitä muut ajattelevat, mutta joissain muissa yhteyksissä tämä seikka lienee syytä pitää mielessä x)

Mutta niin, en minä kuole siihen, että joudun pukeutumaan yleisten normien mukaan. Olen vain sen verran pihi, etten viitsisi kamalasti ostaa sellaisia vaatteita, joita ei tule sitten muuten käytettyä :D

27. maaliskuuta 2012

Huoh... hiukset

Ikuinen ongelma, josta en koskaan pääse eroon. Hiukset, olen niihin tyytyväinen ehkä 10 %:a ajasta, muulloin ne lähinnä ärsyttävät minua.

Tällä hetkellä niitä pitäisi taas lyhentää. Kävin kampaamossa viimeksi joulukuussa ja sen huomaa. Latvat ovat menneet huonoon kuntoon, joten hiukset takkuuntuvat koko ajan. Suunnitelmissa olisi silti sinnitellä vielä huhtikuun loppupuolelle ja käydä sitten saksimassa noista kuivat pois.

Random kuva, joka ei liity mitenkään mihinkään.
Toinen ongelma on väri. Minullahan on tällä hetkellä punaiset hiukset, mutta ne tykkäävät haalistua jo parissa pesussa. Käytän värjäävää hoitoainetta kerran viikossa, mutta se ei oikein riitä. Pitäisi kai käyttää kahdesti, mutten millään jaksaisi nähdä vaivaa.

Olen harkinnut hiusten värjäämistä tummiksi. Tosin en voi käyttää mustaa, joten joutuisin kai tyytymään ruskeaan eikä se välttämättä ole minun värini. Hiuksiin olisi sitten voinut jättää punaisen tehosteraidan. Tosin en nyt sitten tiedä, kuinka helppoa tällainen olisi tehdä ja ylläpitää kotona. Luultavasti minulla menisi hermot siihenkin :D

Kun nyt pääsin hiuksista valittamisen makuun, mainittakoon vielä, että nämä mokomat rasvoittuvat todella nopeasti. Joka toinen päivä ne on yksinkertaisesti pakko pestä, että kehtaa näyttäytyä töissä. Silloinkin toisena päivänä on käytettävä hiuspuuteria ja vedettävä hiukset ponnarille, muuten ne ovat karmean näköiset (varsinkin nyt, kun latvat ovat mitä ovat).

Joo, olen kyllä kuullut useaan otteeseen, että hiukset rasvoittuvat sitä useammin, mitä ahkerammin niitä pesee. Pitäisi vain sitkeästi olla pesemättä. En sitten tiedä, miten muut tuollaiset jutut tekevät (menevät töihin säkki päässä?), itse en voi kuvitellakaan sinnitteleväni viikkoa vaikkapa kahdella hiustenpesulla. Näyttäisin yksinkertaisesti niin karmealta, että töissä tulisi sanomista. Olen kuitenkin tehtävässä, jossa joutuu välillä edustamaankin.

Ostin myös hiustenpidennykset, joita on tullut käytettyä aika harvoin, vaikka tykkään niistä ihan älyttömän paljon. Minusta ne on turkasen vaikea laittaa niin, etteivät klipsit jää takaa näkyviin. Kuka nero on muuten keksinyt ommella punaisiin pidennyksiin klipsit valkoisella langalla? Hemmetti, vuosisadan neronleimaus! Jos ne olisivat punaisella langalla, ne eivät paistaisi omien hiusten seasta niin herkästi.

No joo, pitäisi varmaankin vain opetella ahkerammin pidennyksien käyttöä. Jotenkin kotona ollessa ei viitsi vaivautua ja töihin lähtiessä tulee liian kiire, jos alkaa leikkiä niiden kanssa. Sitten taas vapaalla käyn lähinnä sukulaisilla tai peli-illoissa... erityisempi laittautuminen on siis lähinnä turhaa. Tai sitten olen vain laiska.

Oikeasti tykkään meikata ja laittaa hiuksia, mutta nuo pidennykset ajavat minut raivon partaalle. En tiedä, ovatko omat hiukseni liian ohuet, kun tuntuu, että klipsit aina paistavat läpi... kenties suurin syy on kuitenkin vain suunnattomassa evottamisessani.

Tämän hiusangstin päätteeksi voin vain todeta, että on minullakin ongelmat. Rakastan hiuksiani silloin, kun ne ovat yhteistyökykyiset, eivät takkuunnu ja ovat juuri värjätyt. Juuri tänään vain yksinkertaisesti vihaan niitä. Ehkä tuska helpottaa sitten huhtikuun lopussa, kun olen saanut käytyä kampaamossa.

Ja miksikö pihtaan sinne asti? Reissu on toukokuussa ja joudun siellä luultavasti sietämään hiusten haalistumista, joten haluan, että latvat ovat edes silloin kunnossa. Väri tulee joka tapauksessa näyttämään surkealta riessun loppupuolella, mutta kenties jotain on pelastettavissa, jos letti on muuten siisti.

Jeps, vine, vine, angst, angts. Olen turhamainen angstipallero :P

26. maaliskuuta 2012

Asuntoa etsimässä... taas...

Jepjep.

Asunnon etsiminen on tosiaan työn alla. Tosin ei tällä kertaa mitenkään erityisen kiireisellä aikataululla. Täydellinen ajoitus kämpän löytymiselle olisi ensi syksy, mutta jos unelmatapaus tulee aiemmin vastaan, voi aikataulusuunnitelma vielä muuttua.

Nykyisessä asunnossa ei sinänsä ole varsinaista vikaa... jos nyt ei lasketa sitä, että viemärit ovat neljän kuukauden sisään kolmatta kertaa tukossa (ilman, että olen itse vaikuttanut asiaan) ja huoltoyhtiö ei tee mitään ennen kuin suurin piirtein alkaa uhkailla yhteydenotolla itänaapurin mafiaan. Muuten kämppä on ihan jees.

En kuitenkaan halua maksaa vuokraa, joka on minulle vähän turhan suuri. Jos edes asuisin kämpässä täyspäiväisesti, siinä olisi jotain järkeä. Nyt kuitenkin vietän siellä ehkä 40 %:a vapaa-ajastani... noin arviolta. Todellinen osuus voi olla pienempikin. Toisekseen asunto ei vieläkään tunnu kodilta, vaikka siellä on suurin osa tavaroistani. Se on ihan kiva kiva paikka oleskella, mutta koti se ei ole. Minun kotini on jossain muualla. Käyn vain lomailemassa tuolla tai jotain.

Tällä hetkellä minulla on hieman ajelehtiva olotila, mutta en kuitenkaan ole onneton. Itse asiassa olen aika onnellinen jopa, mutta silti irrallinen. Tämä on tällä hetkellä ihan jees, mutten haluaisi elää näin loputtomiin. Sen takia ensi syksy kuulostaa juuri sopivalta aikataululta uuden asunnon  hankkimisen suhteen.

Olenkin katsellut sopivia ehdokkaita jo netistä, mutta vielä ei ole tullut vastaan sellaista, johon ehdottomasti haluaisin muuttaa. Pohjapiirroksien tiirailu on silti älyttömän kivaa puuhaa, johon saa helposti hujahtamaan kokonaisen illan. Ehkä minulla on oudot mieltymykset, mutta viihdyn pohjapiirrosten parissa varsin helposti. Olen lapsesta asti tykännyt niistä.

Mutta niin, sopivaa asuntoa varten on tullut listattua joitain ominaisuuksia jo valmiiksi. Jostain voi aina joutua tinkimään, mutta onhan sitä hyvä olla silti selvillä, mitä tahtoisi.

- Asunnon pitää olla suhteellisen uusi eli 2000-luvun puolella rakennettu
- Hinnan tulee olla mieluusti alle 200 000 euroa
- Neliöitä voisi olla 70-80 ja huoneita kolme
- Asunnossa tulee olla sauna
- Kaappitilaa pitää olla riittävästi
- Olohuoneessa olisi hyvä olla reilusti seinätilaa kirjahyllyjä varten
- Lattian ei saa olla muovimattoa, parketti on paljon parempi vaihtoehto ja kaakelilattia kylppärissä
- Kerrostalo tai rivitalo käy yhtä hyvin, omakotitalokin (mutta tuskin mahtuu budjettiin)
- Olisi hyvä, jos isompi makuuhuone olisi olohuoneen vieressä (pienemmän sijainnilla ei ole niin suurta merkitystä)
- Parveke tai oma piha pitää olla, jos piha, sen tulisi olla aidattu (ainakin rivarissa)
- Taloyhtiöllä pitää olla riittävästi parkkitilaa, oma ruutu on saatava, katospaikka olisi vielä parempi

Nuo ovat kriteerejä, joilla tässä yritetään asuntoa löytää. Tähän mennessä ei ole tullut vastaan sellaista, joka natsaisi niihin täysin, mutta eihän tässä hirveä kiirus ole. Sellaisen kummallisuuden olen huomannut, että useimmissa kolmioissa on kaksi vessaa. Ilmeisesti se sitten on varsin yleistä, joskaan itse en koe sitä ollenkaan tarpeelliseksi. Vaatehuoneet ovat myös yleisempiä kuin tiesin. Itse olisin ehkä enemmän ihan vaatekaappien kannalla, mutta en tee vaatehuoneesta kynnyskysymystä.

Itse toivoisin myös, että asunto löytyisi suhteellisen lähteltä keskustaa tai ainakin hyvien bussiyhteyksien päästä. En välttämättä edelleenkään haluaisi joutua  hankkimaan omaa autoa. Tästä syystä Asemantausta, Laune ja Metsäkangas kuulostaisivat minusta kivalta. Mukkulakin voisi mennä. Ihan ydinkeskustaan en halua. Karisto voisi alueena olla mukava, mutta sinne ei taida kulkea kovin hyvin busseja. Hollolaakin on kyllä tullut mietittyä vaihtoehtona, mutta katsotaan nyt. Jos unelma-asunto kuitenkin löytyy joltain muulta alueelta kuin edellä mainitut, olen tässäkin valmis joustamaan.

Nyt ei auta kuin jatkaa asuntomarkkinoiden seuraamista. Ehkä sopiva osuu kohdalle vielä ennen syksyä.

25. maaliskuuta 2012

Matkavalmisteluja

Olen lähdössä toukokuussa ensimmäiselle oikealle ulkomaanreissulleni. Virossa ja Ruotsissa on tullut käytyä useampaan otteeseen, mutta en oikeastaan laske niitä reissuja. Nehän ovat vähän Suomen jatkeita vai mitä? Tällä kertaa sen sijaan on tarkoitus reissata hieman kauemmas.

Palaan kohteeseen ehkä hieman myöhemmässä vaiheessa. Voi olla, että jonkinlaisen matkaraportin raapustelen sitten viimeistään kesäkuussa... kuvien kera toki :)


Alkuvuonna on tullut jo valmistauduttua reissuun. Sen verran olen ehtinyt tehdä, että olen ostanut matkalaukun. Väri ei ollut ihan mieleeni (vaaleanpunainen, mutta ei ihan tuollainen kuin kuvassa), mutta pystyn elämään sen kanssa, koska hinta ei ollut täysin mahdoton. Itse asiassa sain laukun melkoisen halvalla jopa.

Oli minulla jo ennestään matkalaukku, mutta siinä alkavat pyörät olla vinksinvonksin ja on se aika pienikin. Kahden viikon reissuun tarvitsee kuitenkin jonkin verran vaihtovaatteita yms., joten katsoin viisaimmaksi hankkia uuden ja isomman laukun.

Toinen konkreettinen juttu on tietysti ollut säästäminen. Okei, säästän muutenkin, mutta nyt olen yrittänyt laittaa vähän reilummin rahaa syrjään. Muutto imaisi käytännössä kaikki ylimääräiset rahavarani, joten aloitin säästämisen syksyllä aika tyhjistä. Luultavasti kesäkuussa saan tehdä saman jutun :D

Ajankohta reissuun lähtemiseen ei siis ollut ehkä fiksuin mahdollinen, mutta minulle tarjottiin niin hyvää tilaisuutta, etten vain kyennyt siitä kieltäytymään. Yritin alkuun, mutta myönnän, että minut oli lopulta erittäin helppo puhua ympäri. Olin haaveillut samantapaisesta matkasta jo vuosia ja vuosia, joten eiköhän se ole nuukailun arvoista.

Yritän myös uskotella itselleni, että reissu on kaiken muunkin vaivan ja tuskan arvoinen. Kävin viikolla ottamassa parit rokotteet, mikä jo sinänsä oli neulakammoiselle koettelemus. Selvisin siitä kuitenkin hengissä, ihme kyllä.

Valitettavasti oikea käteni ei ole vieläkään oikein toipunut koettelemuksesta. Se oli jo parempi, mutta nyt viikonloppuna lihas alkoi taas kipuilla. Vasen käsi on lähinnä kosketusarka, mutta oikea ei tykkää liikuttamisesta eikä varsinkaan kohottamisesta. Kyljellään nukkumisesta ei voi puhuakaan.

Hoitajan mukaan rokotekohdissa voi pari päivää olla pientä arkuutta, mutta ilmeisesti sekä pari päivää että pieni arkuus ovat suhteellisia käsitteitä. Tällä hetkellä paidan kiskominen päälle on hankalaa omin avuin. Toisen avustamana se onnistuu, vaikka silloinkin lihas protestoi.

Toinen hauskuus on lääkekuuri, jota syön. En ole saanut mitään paketissa listatuista sivuvaikutuksista, joten pitäisi kaiketi olla tyytyväinen. Valitettavasti olen saanut joukon omituisia oireita, joita varmaan lääkäri ei edes myöntäisi kuuluvan tähän kuuriin. Oloni on alavireinen, kaikki tympäisee ja itku on herkässä, kiukunpuuskiinkin on melkoisen matala kynnys. Lisäksi minulla on koko ajan nälkä. Siis oikeasti koko ajan. Puolituntia syömisen jälkeen oloni on sellainen, että voisin vetää kokonaisen aterian. Jos tällä kuurilla joutuisi olemaan pidempään, saattaisi paino lähteä ikävästi nousuun. Jatkuvaa nälkää on melkoisen vaikea vastustaa. Onneksi en ole tällä hetkellä kotona, se vähän helpottaa. Kylässä ei kehtaa koko ajan olla toisten jääkaapilla vaikka kuinka olisi nälkä.


Lisäksi minulla on suunnaton suklaanhimo, ja minusta tuntuu fyysisesti kuin minulla olisi kuukautiset, vaikkei olekaan. M kyselikin minulta jo eilen aamulla, mikä ihme minua vaivaa. Käytökseni ei kuulemma ollut normaalia... juu, tiedostan sen itsekin. Jotenkin on vain tosi vaikea yrittää olla mukava ja ystävällinen oma itseni. Odotan innolla kuurin loppumista, toivottavasti palaudun nopeasti ennalleni sen jälkeen.

Kaikesta vaivasta huolimatta odotan matkaa innolla. Toisaalta se myös jännittää paljon, kun en ole mikään kokenut maailmanmatkaaja. Onneksi mukana on kokeneempaa porukkaa, joten ei sinänsä tarvitse olla huolissaan. Toivon myös, että kielitaitoni riittää pärjäämiseen... vaikkakin epäilen omaa osaamistani hyvin vahvasti.

Vaikka kielen kanssa voi tulla haasteita, aion silti nauttia reissusta. Pääsen näkemään paikkoja, joista olen vain haaveillut, ja saan ottaa valokuvia niin paljon kuin sielu sietää. Jo se, että ylipäätään pääsen reissuun on mahtava juttu. Ehkä se on vähän säälittävää, ettei tähän ikään mennessä ole missään oikeastaan reissanut, mutta minulla ei ole erinäisistä syistä ollut juuri mahdollisuuksia. Nyt kun sellainen vihdoin on, aion ottaa siitä kaiken irti :)

18. maaliskuuta 2012

Yuki

Talvikko eli Siperian kääpiöhamsteri,Yuki, tuotiin kotiin pienessä pahvilaatikossa 26.8.2010 noin kuukauden ikäisenä. Pieni karvapallo oli kamalan säikky ja lähinnä juoksi karkuun, kun sitä yritti kädellä lähestyä.

Ruoka otukselle kuitenkin kelpasi erinomaisesti. Kaikkea maistettiin ja suurin osa piilotettiin ensin poskiin, sitten ympäri terraariota. Kokeilin monenlaista ruokaa Yukille, mutta sen herkuiksi vakiintuivat pian porkkana ja omena. Myös salaatti ja kurkku kelpasivat, mutta kurkun piti ensin kuivua lautasella... jostain syystä se ei tuoreena koskaan tehnyt erityisen suurta vaikutusta.

Kuivaruokaosastolta Yukille kelpasivat melkeinpä kaikenlaiset siemenet, mutta maapähkinät olivat parasta ikinä. Niillä ei tosin ihan joka päivä herkuteltu, mutta oi sitä onnea, kun pieni hamsteri sellaisen sitten sai. Sitä jyrsittiin aina suurella hartaudella. Erilaiset herkkutikut kelpasivat myös erinomaisesti, ja olisi Yuki niitä varmasti syönyt enemmänkin, jos olisi annettu.

Hieman myöhemmin Yuki sai myös oman puisen mökin, jossa oli huimat kaksi kerrosta. Se viihtyi paremmin alakerrassa, jonne myös varastoi kasoittain siemeniä ja talouspaperia, mutta toisinaan yläkerta osoittautui mukavaksi torkkupaikaksi. Päivä- tai yöunien jälkeen saattoi sitten parvekkeella venytellä raukeasti.

Yhtenä suurena rakkautena Yukilla oli juoksupyörä. Siinä se olisi juossut yöt läpeensä, jos olisi annettu. Usein annoinkin, mutta kavereiden ollessa kylässä, joutui pikkuneiti välillä viettämään öitään ilman juoksupyörää. Toisinaan tästä seurasi suolakiven paukutus terraarion lasia vasten... protesti kenties?

Itse totuin juoksupyörästä lähtevään ääneen, joten se ei yöuniani koskaan häirinnyt. Sen sijaan siitä tuli tuttu ja turvallinen osa elämää. Tosin nyt, kun M tuli kuvioihin, Yuki joutui hieman useammin luopumaan rakkaasta kuntoiluvälineestään yön ajaksi. Päivisin se toki sai porhaltaa kilometrin toisensa jälkeen pyörässään.

Olin myös ajatellut ostaa Yukille juoksupallon, jotta se olisi päässyt seikkailemaan sillä ympäriinsä. Se oli ollut jo pitkään kauppalistalla ja oikeastaan vain odottanut hetkeä, että ehtisi poiketa eläinkauppaan. Valitettavasti kyseinen vehje on edelleen kaupan hyllyllä, enkä taida sitä nyt olla ostamassa.

Perjantaina 16.3.2012 Yuki nimittäin meni jossain vaiheessa mökkinsä alakertaan nukkumaan ja käpertyi keräämänsä talouspaperin sekaan. Taisi joukossa olla vähän heinää ja siemeniäkin. Sinne se asettui mukavasti lepäilemään... eikä enää herännyt. Kaiketi pieni sydän vain lakkasi jossain vaiheessa lyömästä. Mitään viitteitä sairaudesta tai mistään ei ollut. Yuki voi hyvin, söi normaalisti, juoksi juoksupyörässään normaalisti, vipelsi pitkin allekirjoittaneen ja M:n käsiä tavalliseen tapaansa ja muutenkin kohelsi ympäriinsä. Sitten se vain meni nukkumaan.

Yuki eli vain vajaat kaksi vuotta, mutta toivottavasti ne olivat onnellisia vuosia. Se oli pieni otus, mutta jätti suuren aukon lähtiessään. Uskon kuitenkin, että nyt sillä on hyvä olla ja kaikki on paremmin kuin tässä maailmassa koskaan.

Kiitos Yuki, kun olit piristämässä päiviäni :)

3. maaliskuuta 2012

Ajatusten harhailua

Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua tähän blogiin mitään. Ei sillä, tällä ei ole niin suunnatonta lukijamäärääkään, että se olisi katastrofi. Toisekseen... olen monesti aikonut kirjoittaa, mutta en ole tiennyt, mistä kirjoittaisin. Viimeisen kuukauden olen lähinnä pelannut ja käynyt töissä. Aijoo, ja ollut myös japanin tunneilla ja nyhvännyt kullan kanssa sohvalla. Minulla on ollut oikein mukavaa, mutta juttua ei noista asioista ole saanut revittyä. Pelaamisesta kyllä, mutta ne jutut olen tarinoinut toiseen blogiin.

Nyt olen ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen yksin kotona ja jopa vietän yksin yöni. Edellinen kerta oli tosiaan synttäreiden jälkeen. Toki sitä on tullut ajoittain vietettyä aikaa yksin... hetkinen... hmmm... vai onko sittenkään? No, ehkä suihkussa eikä aina sielläkään. Tietysti voisin laskea ne hetket, kun olen istunut olohuoneessa dataamassa ja kulta on ollut makkarissa pelaamassa, mutta koska välimatkaa on ollut tuolloinkin alle 10 metriä ja puheyhteys on ollut koko ajan mahdollinen, en laske sitä.

Mietin tuossa vähän aikaa sitten, kaipaanko yksin olemista. Paha sanoa. Ennen vietin todella paljon aikaa omissa oloissani tai ainakin koneen ääressä. Pidin ihmisiin yhteyttä virtuaalisesti, mutta fyysisesti olin todella yksin. Okei, elin silloinkin parisuhteessa, mutta olin silti yksin. Työn ulkopuolella minulla oli oikeastaan vain tietokonenurkkaukseni, jossa nyhjäsin. Kirjoittelin, datailin, kuuntelin musiikkia, tapoin aikaa, oleskelin, juopottelin, tein milloin mitäkin. Elin oikeastaan vain kirjoittamiselle ja kavereiden kanssa höpöttelemiselle. Parasta oli, kun pääsin käymään jonkun luona. Silloin tunsin olevani vapaa, oma itseni. Enkä ollut yksin.

Joten ei, en kaipaa yksin olemista.

Silti nyt nysvään yksin kotona, vaikka olisin voinut lähteä kullan mukaan hänen vanhemmilleen. Siihen on syynsä, minusta riippumattomat, mutta oma valintani se silti oli. Ei tämä pahalta tunnu, mutta oudolta kylläkin. Viihdyn myös näin, sillä opin jo ajat sitten viihdyttämään itseäni ilman muiden apua. Tässä on puolensa, mutten haluaisi viettää jokaista päivää ja iltaa näin.

En olisi kai koskaan uskonut sanovani tätä, mutta minä oikeasti nautin siitä, että saan aamuisin herätä jonkun vierestä ja syödä aamiaista yhdessä. Nautin niistä kymmenestä minuutista aamulla, jotka kuluvat yhteiseen työmatkaan. Nautin sähköposteista, joita välillä putkahtaa työmailiini yllättäen kesken päivän. Nautin siitä, että töiden jälkeen kävelen puoli kilometriä ja saan kaivaa auton esiin päivällä sataneesta lumesta yhdessä jonkun toisen kanssa. Nautin illoista, jotka sisältävät syömistä, animea/tv-sarjoja, pelaamista ja höpisemistä milloin mistäkin. Nautin saunomisesta ja siideristä saunan jälkeen. Nautin ajoissa nukkumaan menemisestä ja toisen kylkeen käpertymisestä. Siis, hitto vie, ihan tavallisesta elämästä! Minä, toivoton erikoisuuden tavoittelija.

Olen ehtinyt elämäni aikana ehtinyt nähdä alkoholisoituneita, huumeista kiinnostuneita ja väkivaltaan taipuvaisia miehiä, joille kotityöt ovat jotain, mistä nalkuttava akka ehkä joskus mainitsee, ja joiden mielestä normaalia rahankäyttöä on työntää viimeiset eurot kaljaan ja tupakkaan. On ollut tietyssä mielessä hyvin älykkäitä ihmisiä, jotka ovat vain saaneet vähän huonommat kortit tässä elämässä. Hyviä tyyppejä, jos eivät olisi niin... ongelmaisia? En tiedä. Jos ei ole annettu kuin lusikalla, ei voi ottaa kauhalla vai miten se meni?

Joka tapauksessa... tuo kun on taustalla, tuntuu, että  nyt elän jossain käsittämättömässä epätodellisuudessa. Rinnalla on oikeasti aikuinen, vastuunsa kantava mies, joka on valmis jakamaan arjen kanssani. Minulle on ihan uskomatonta, että mies haluaa viettää viikonloppuillan kanssani juttelemalla, pelaamalla ja saunomalla eikä kaljakorin kanssa seurustelemalla. Jos alkoholi kuuluu kuvioon, se tarkoittaa mahdollisesti yhtä olutta ja joskus siihen päälle yhtä tiukempaa paukkua, muttei koskaan kännejä.

Huvittavaa on, että olin valmis heittelemään japanin kirjoillani samaa miestä pari vuotta sitten. Hän todella osaa painella nappuloitani, osaa edelleen. Tosin sietokykyni on kasvanut, enkä enää raivostu silmittömästi vaan piikittelen samalla mitalla takaisin.

Tiedän, että alkuhuumaa kestää puolesta vuodesta kolmeen. Tiedän, etten voi tietää, millaisia haasteita tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedän senkin, että kun välittää lujaa, voi myös satuttaa itsensä pahasti. Sanon silti, että mieluummin rikon itseni kappaleiksi, kun palaan siihen kuolleeseen sumuun, jossa harhailin pidemmän aikaa. Jos ei ota riskejä, ei saakaan mitään. Tämä tuntuu oikealta. Sydän sanoo, että näin kuuluu olla, enkä minä usko, että sydän osaa valehdella.

No joo, ei minun tästä pitänyt kirjoittaa. Jotenkin vain päädyin siihen. Pahoittelen tylsistyttävää ihastumishömppääni ;D

Jotta ei menisi ihan vaaleanpunaiseksi huuruksi, voisin vaikka esitellä, mitä tänään puuhasin. Halusin tehdä jotain sellaista ruokaa, jota kulta ei mieluusti syö, mutta joka minulle maistuu. Niinpä ostin kaupasta kesäkurpitsaa, kermarahkaa, tomaattia, paprikaa, sipulia, taco-maustepussin, juustoraastetta ja jauhelihaa.

Kermarahka on paras ruokalöytö hetkeen.
Pakko mainita, että kermarahka on ihan uskomaton löytö. Olen jo pitkään manaillut sitä, että kaikissa rahkoissa on ihan älyttömän vähän rasvaa. Hyväähän rahka on, mutta ei pidä nälkää.

No, kermarahkassa on 10 g / 100 g rasvaa ja alle 4 g / 100 g hiilihydraatteja. Sopii siis täydellisesti ruokavaliooni ja maistuu taivaalliselle esimerkiksi marjojen kanssa. Kulta piti sitä liian happamana ilman sokeria, mutta itse en huomaa maussa mitään erityistä happamuutta. Sokeri vain pilaisi tämän.

No, enivei. Tarkoitukseni oli tehdä vain täytettyjä kesäkurpitsoja, mutta kun koversin niistä kurpitsaa ulos, tuntui typerältä heittää se roskikseen. Niinpä päätin valmistaakin kaksi ruokaa yhden sijaan. Kesäkurpitsojen täytteeksi paistoin edellä luoteltuja aineksia miinus rahka ja juustoraaste.

Tungin täytteen koverrettuihin kurpitsan neljäsosiin ja ripottelin juustoraastetta päälle. Sitten pötkylät menivät uuniin kymmeneksi minuutiksi 225 asteeseen.

Ylimääräisen kesäkurpitsan olin laittanut uunivuokaan. Sotkin rahkan paistamaani kesäkurpitsojen täytteeseen ja annoin seoksen kuumentua sopivasti. Sitten kippasin tämän sörsselin kesäkurpitsojen sekaan ja sekoitin tasaiseksi. Tämänkin komeuden päälle meni juustoraastetta kunnon kerros.

Sillä välin täytetyt kurpitsani olivat valmistuneet. Toinen ruoka meni puoleksi tunniksi uuniin, mutta näitä keskityin nautiskelemaan saman tien. Tarkoitus oli syödä käsin, mutta kurpitsa oli pehmentynyt sen verran, ettei se onnistunut. Veitsellä ja haarukalla syöminen kävi kuitenkin helposti. Oli maittavaa ja taatusti riittävän karppia minun makuuni.

Ihan nopein ja helpoin mahdollinen ateria tuo ei ollut, mutta viikonloppuisin sen tekeminen kyllä onnistuu. Ehkäpä yritän joskus saada erään epäluuloisenkin maistamaan näitä.

Toinen ruokalaji oli käytännössä aika samaa tavaraa, mitä nyt eri muodossa ja rahkalla höystettynä. Yhtä herkulliselta se maistui. Jaksoin syödä vajaat puolet vuoan sisällöstä, loput menivät huomista varten jääkaappiin.

Vaikka itse sanon, tein tänään uskomattoman hyvää ruokaa. Harmi, etten päässyt jakamaan sitä kenenkään kanssa. Toisaalta nyt saan itse ahmia kaikki nämä herkut eikä kellään ole siihen mitään sanomista. Lisäksi huomenna voin keskittyä johonkin muuhun, kun ei tarvitse kokkailla erikseen. Ruokaa olisi kyllä pakkasessa, mutta en taida viitsiä sulattaa sieltä mitään, kun vaihtoehtona on tätä pöperöä. Tämä taitaa päästä lempiruokalistalleni.

Koska tämä blogaus hyppii aiheesta toiseen jo valmiiksi, voisin vielä kertoilla, että räpsäisin tänään myös kuvan pihaltani.

Se ei ole edes pahimmillaan. Lumi on jopa hieman jo sulanut. Mutta niin, ei tuolla pihalla paljon mitään tehdä näin talvisaikaan. Olemme joutuneet kolaamaan pihatien lumet siihen, joten nyt hankea on reilut puoli metriä, paikoittain varmaan metrikin. Pihani on lumivuoreni.

En ole silti vielä alkanut katua, että muutin rivitaloon. Ehkä katumus tulee kesällä, kun joutuu riehumaan ruohonleikkurin kanssa. Vihaan ruohon leikkaamista. Onneksi piha ei kuitenkaan ole iso.

Hieman hassua on myös, että vaikka kämppä on sisustettu minun makuni mukaan ja on oikein kodikas, se ei tunnu kodilta. Viihdyn täällä kyllä ja paikka miellyttää silmääni älyttömästi. Olen myös viettänyt täällä noin puolet vapaa-ajastani. Silti tuntuu kuin olisin vain jossain väliaikaisessa paikassa. En tunne olevani kotona. Voisin kyllä rakentaa tällaisen kodinkin, mutta... en tiedä.

Olen kotona, kun olen kullan luona. Tosin siellä sisustus on liian askeettinen minun makuuni ja seinät liian valkoiset. En ole puuttunut asiaan, koska se on hänen kämppänsä. Hän myös sanoi, ettei ole niin viitsinyt panostaa sisustukseen, mutta pitää tyylistäni sisustaa (ehkä siis tulevaisuudessa tästä asiasta ei tule ongelmaa). Joka tapauksessa tunnen olevani kotona siinä asunnossa, en tässä. En tiedä, mitä asiasta pitäisi ajatella. Minua myös rassaa kahden kämpän välillä ravaaminen. Mieluummin olisin vain jommassa kummassa paikassa (kullan luona), mutta toistaiseksi se ei ole mahdollista. Ehkä jossain vaiheessa löytyy riittävän iso ja sopivan hintainen asunto, jonne voimme muuttaa yhdessä. Siihen asti pitää vain sietää tätä tilannetta.

Okei, nyt en oikeasti jauha enempää tästä aiheesta. Sen sijaan kerron vielä, että olen aloittanut uuden cosplay-projektin. Se on edistynyt kahden kaulakorun ja peruukin hankkimisen verran. Olen myös ostanut pukuun kankaat, kangasvärit, kasan puuhelmiä ja kengät, jotka pitää muokata.

Tarkoitus olisi saada Yeul (FFXIII-2) valmiiksi kesän Desuconiin (käytännössä puvun tosin pitää olla valmis ennen toukokuun puoliväliä). Tiedän, että tämä projekti on haastava, ehkä jopa vaikeampi kuin Vanille... josta ei koskaan tullut täysin valmista ja johon en vain osaa olla tyytyväinen.

Ehkä olen masokisti ja haluan taas hajoilla puvun kanssa?

Kaiken lisäksi koko peli sylettää minua tällä hetkellä urakalla. Tykkään kuitenkin kyseisestä hahmosta ja haluan tämän puvun tehdä. Peruukkiin ehdinkin jo rakastua. Pitäisi vain jostain saada pian peruukkipää, johon sen voisi laittaa odottamaan kesää.

Jostain syystä sinisten kulmien taikominen itselle oli myös todella kivaa. En vielä tiedä, miten minun pitäisi noin yleisesti ottaen meikata, mutta ehkä löydän sopivan kokonaisuuden, kun kokeilen riittävän monta kertaa.

Seuraavaksi minun pitäisi ryhtyä etsimään sopivia kaavoja pukuun. Siis lähinnä sellaisia, jotka saan muokattua oikeanlaisiksi. Sitten pitäisi opiskella kankaan liukuvärjäystä, vaalentaa kengät (siitä tulee varmaan kivaa xD), listata, millaisia puuhelmiä vielä tarvitsen ja opetella uusia askartelutaitoja kasapäin. Aikaa on vain 2,5 kuukautta... ja Desuun olisi myös muokattava Aerithin, Tifan ja Cloudin mekot ja ommeltava kuituja kahteen peruukkiin (Shiva ja Cloud). Jep, olen luultavasti haalinut itselleni liikaa hommia ja se kostautuu jossain kohtaa. Nämä projektit ovat vain liian kivoja jätettäväksi väliin.

Mitäs vielä? Pakko mainita sekin, että ostin hiljattain Inkubus Sukkubuksen uuden levyn. Katsokaa, katsokaa: siinä on Candian ja Tonyn nimmarit!

Rakastan tuota bändiä ihan liikaa. Uudet kappaleet ovat hyviä, erityisesti minuun on uponnut Fire & Ice ja Rites of Pan. Myös nimikkobiisi, The Goat, on erittäin hyvä.

Inkubus Sukkubuksen lyriikat ovat jo ajat sitten uineet syvälle sydämeeni. Ne kiehtovat ja kietovat mysteerien maailmaan, siihen, joka on ympärillämme, vaikkemme sitä näekään. Ne muistuttavat minua siitä, että on olemassa enemmän ja suurempaa.

Tämä blogaus kuulostaa varmaan täysin sekopäiseltä haihattelulta, mutten jaksa välittää. Sen sijaan lainaan tähän vielä vähän edellä mainittua bändiä ja vetäyden takavasemmalle sulattelemaan herkkuateriaani.

"Dance with lust, fire of the believer
Dance you must, dance with fire and fever
Dance with trust, faith shall be your healer
Dance for Pan, dance with fire and fever"

[Inkubus Sukkubus - Rites of Pan]