22. toukokuuta 2017

Uusia projekteja eli ihana pihalla olemisen tunne

Joskus on ideoiden suhteen kuivakausi, mutta joskus sitä seuraa suoranaisia tulvia aiheuttava sadekausi. Minä taidan tällä hetkellä elelle jälkimmäistä.


Tämä kevät on ollut toisaalta hiljainen ja rauhallinen, toisaalta hyvin hektinen. Ulkoisesti kenties näyttää siltä, ettei mitään oikein tapahdu, mutta pääni sisällä on menossa jonkinlainen mylläkkä. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikenlaisia kirjoittamisideoita puskee syliin ovista ja ikkunoista. Ne tökkivät kylkiluita, nykivät tukasta ja kutittavat varpaista, vaativat huomiota osakseen. Olin yrittänyt pitää niitä edes jollain tasolla hallinnassa, koska jokaiseen suuntaan ei voi yhtä aikaa revetä.

Tästä ideatulvasta johtuen en ole vielä ehtinyt aloittaa VV:n kirjoittamista. Tartun siihen kyllä vielä tänä vuonna, mutta ensin minun on tyhjennettävä omaa päätäni edes jollain tasolla. Vasta sitten voin keskittyä siihen.

Tällä hetkellä minulla on kolme johtavaa ideantynkää, joita haluan kehitellä eteenpäin. Yhdelläkään niistä ei ole vielä kunnollista nimeä vaan lyhyet työnimet. Mikään näistä kirjoitusprojekteista ei liity Kristallin lapsiin vaan ne ovat itsenäisiä teoksia. Tosin I & P:tä voisi pitää Kristallin lapsien henkisenä seuralaisena.

I & P


Tätä tarinaa olen ehtinyt kehittelemään pisimmälle. Maailma on alkanut jo hahmottua minulle itselleni ja olen raakakirjoittanut suurin piirtein ensimmäisen neljänneksen tekstistä. Vielä on kuitenkin avoimia kysymyksiä, joita joudun selvittämään itselleni. Huomaan, etten ehkä tiedä kaikkea maailmastani ja astelen välillä haparoiden. Onneksi kiirettä ei ole vaan voin työstää tarinaa ja maailmaa rauhassa eteenpäin.

Tarina sijoittuu suljettuun fantasiamaailmaan ja sitä kerrotaan kahden eri hahmon näkökulmasta. Sen olisi tarkoitus sisältää maagisia elementtejä, mutta myös seikkailua ja romantiikkaa. Toinen päähahmoista on prinsessa, toinen ilmapiraatti. Ehkä hitusen kliseistä, mutta itse olen tästä innoissani.

Olen myös saanut projektiin houkuteltua pari esilukijaa mukaan. Tällä kertaa kokeilen hieman erilaista tyyliä ja esilukijat saavat tuon ensimmäisen neljänneksen käsittelyynsä kesäkuussa, eivätkä koko tarinaa kerralla. Haluan nähdä, miten varsin keskeneräiseen tekstiin palautteen saaminen kehittää minua kirjoittajana.

Kettu


Jostain syystä olen kevään aikana tykästynyt kettuihin. Siitäpä syntyi sitten ajatus, että noista suloisista eläimistähän voisi jopa kirjoittaa, spefiä tietenkin! Tällä kertaa tarkoitus on suunnistaa ulos mukavuusalueeltani ja kirjoittaa maagista realismia, joka sijoittuu pääasiassa omaan kotikaupunkiini. Jännittää, innostaa ja hirvittää yhtä aikaa.

Olen saanut tarinaan hahmot luonnosteltua ja kerättyä tarpeellista taustatietoa eri asioista (mm. niistä ketuista). Tarkoitus olisi jokin kaunis päivä käydä vähän valokuvailemassa tapahtumapaikkoja kuvailun tueksi ja itse tarinakin vaatii rakenneluonnostelua, vaikka minulla on jo juonesta kohtalainen haisu.

Kirjoitin jokunen viikko sitten kokeeksi ensimmäisen luvun kahden eri hahmon näkökulmasta. Kummatkin ovat 17-vuotiaita lukiolaisia, tyttö ja poika. Én ole vielä päättänyt, kumman näkökulmasta lopulta kirjoitan vai tuonko molempien äänet esille, kertojatyyppikin on päättämättä. Itse asiassa asioita on hirveän paljon auki, mutta olen silti täpinöissäni.

Koska projekti on täysin alussa, en ole vielä edes kysellyt esilukijoita. Minun on ensin saatava taustakasaan ja tarinan kirjoittaminen kunnolla alkuun.


Projekti V


Tätä tarinaa olen pyöritellyt mielessäni sen sata ja yksi kertaa keksimättä, miten saisin sen oikeasti toteutettua. Välillä olen sen unohtanut, sitten se on taas kurkistanut jonkin kulman takaa ja vinkannut minulle silmää: "Etpäs saa kiinni!"

Nyt minusta tuntuu, että olen tavoittamassa tarinan takinlievettä. Otteeni on edelleen lipsuva, mutta sentään roikun mukana. Hahmot ovat olleet mielessä jo pitkään, mutta heitä pitäisi ryhtyä pohtimaan tarkemminkin. Juonen osalta minulla on ajatelma, mutta se vasta hiomista vaatiikin, yksityiskohtia pitää sorvata uudelleen.

Isoin ongelma tämän tarinan kohdalla on tällä hetkellä se, minne sen sijoitan. Pallottelen suljetun fantasiamaailman ja oman maailmamme välillä. Joka tapauksessa maailma tulee olemaan varsin nykyaikainen. Tavallaan haluaisin sijoittaa sen olemassa olevaan todellisuuteen, mutten Suomeen. En vain ole saanut päätettyä, mikä maa sitten olisi hyvä vaihtoehto. Tästä syystä suljettuun fantasiamaailmaan kallistuminen tuntuu hitusen helpommalta. Lopullista päätöstä en ole silti tehnyt.

Hukassa oleva fiilis ja ihana rentous


En ole vielä varma, ottaako jokin näistä kolmesta tuulta siipiensä alle vai ei. Voi olla, ettei mikään koskaan pääse lopulliseen muotoonsa, mutta voi myös olla, että yksi tai useampi pääsee. En ota asiasta paineita vaan yritän nauttia ylitsepursuavista ideoista ja ruokkia niitä parhaani mukaan. Uskon, että jyvät erottuvat akanoista, kun annan asialle riittävästi aikaa enkä pakota itseäni mihinkään pikaratkaisuihin.

Välillä on mukavaa olla vähän hukassa. Silloin saattaa löytää jotain uutta ja erilaista.

15. toukokuuta 2017

Lukupäiväkirja 12/2017: Kajo

Elina Pitkäkankaan Kajo on ollut lukulistallani jo reilusti ennen ilmestymistä. Vaikka ihmissudet eivät ole periaatteessa minun juttuni, olen silti onnistunut koukuttumaan Pitkäkankaan luomaan maailmaan ja hahmoihin.


Elina Pitkäkangas - Kajo


Tänä vuonna ilmestyy taas paljon mielenkiintoisia kirjoja, mutta Kajoa olin ehtinyt jo odottaa oikeastaan siitä asti, kun viime vuonna luin Kuuran. Kun kirjan arvostelukappale sitten vihdoin kolahti postiluukusta sisään, piti siihen tarttua vielä samana iltana. Ja niinhän siinä kävi, että unille käyminen venähti, kun kirjan parissa viihtyi vähän turhankin hyvin.

Olen kiinnostunut monistakin yliluonnollisista olennoista, mutta ihmissudet eivät ole kuuluneet tuohon joukkoon. Siitä huolimatta sekä Pitkäkankaan kirjat että Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja ovat saaneet minut viihtymään erinomaisesti. Pitkäkankaan Kuura ja Kajo eivät esittele mitään suloisia karvapalleroita vaan ihmissudet ovat oikeasti vaarallisia petoja, vaikka suurimman osan aikaa he ihmisiä ovatkin. Ihmisenäkin hukilla on susimaisia piirteitä, joskin näissä on yksilöllisiä eroja.

En mene juonen yksityiskohtiin, koska en halua spoilata muita lukijoita. Tarina alkaa kesästä hieman Kuuran lopputapahtumien jälkeen. Juonen käänteet vievät tarinaa ja tapahtumia entistä synkemmille urille, mutta mukaan on silti punottu nuorten tunne-elämän ja ihmissuhteiden kiemuroita, joihin hukaksi muuttuminen tuo uudenlaisia sävyjä.

Henkilöhahmot ovat uskottavia ja moniulotteisia. En pitänyt Inkasta Kuurassa... tai no, pidin kyllä, mutten pitänyt. Hän oli juuri sellainen hahmo, jota oli ihanaa inhota, ja hänet oli kirjoitettu erittäin hyvin. Nyt Kajossa Inka tuntui samalta ja kuitenkin erilaiselta kuin tapahtumat olisivat hiljalleen kasvattaneet häntä, mutta silti sama uhmakas ja hieman omahyväinen luonne kuitenkin edelleen pilkisteli esiin aina toisinaan. Pidinkin siitä, miten Inkan hahmo syveni Kajossa.

Toinen päähahmo, Aaron, oli Kuurassa varsin symppis kaveri, mutta Kajo antoi tilaa hänen pimeämmälle puolelleen. Edelleen hän pysyi selkeästi kivana ja mukavana tyyppinä, mutta mielestäni myös hänen muut piirteensä korostuivat selkeämmin kuin Kuurassa. 

Muutkin hahmot oli kuvattu hyvin ja uskottavasti. Kuurassa lähinnä mainintana elänyt Werecare sai lihaa luiden ympärille ja kasvot muutaman uuden hahmon kautta, toisaalta myös hukkia esiteltiin lisää, mikä vahvisti mielikuvaani heistä yksilöinä. Jahdin henkilökunnalla oli tarinassa tällä kertaa vahvempi rooli kuin Kuurassa. Osa heistä vaikutti päähenkilöiden näkökulmasta sekopäisiltä sadisteilta, mutta totuus taitaa olla, että siinäkin taustalla on ainakin ollut hyviä aikomuksia ja tavoitteita. Homma on Jahdin puolella vain lähtenyt näpeistä ja ihmisen hukkapelko saanut raastavia piirteitä. Voidaankin kysyä, kuka todella on paha ja vaarallinen.

Kajo oli ehdottomasti viihdyttävä lukukokemus, mutta kaikilta osin se ei ollut miellyttävä. Esimerkiksi väkivallan kuvaus oli niin vaikuttavaa, että erästäkin kohtausta lukiessani suorastaan hätkähdin. Eläydyin tilanteeseen kenties hieman turhankin paljon, mikä tarkoittanee, että kuvaus oli onnistunutta ja osuvaa. Tämä pätee mielestäni Kajoon kokonaisuudessaan, mikä tekeekin sen maailmaan uppoutumisesta erittäin helppoa.

Lahtelaisena on pakko vielä sanoa, että viehätyin Kajossa myös siitä, kuinka osa tapahtumista sijoittui tuttuihin ympyröihin. Tajusin, etten ole koskaan aiemmin lukenut kirjaa, joka tapahtuisi Lahdessa tai edes lähimaastossa. Olikin erilainen kokemus lukea paikoista, joissa on käynyt ja jotka ovat tuttuja. Kuvaus täydentyi tällä kertaa omilla mielikuvillani erittäin voimakkaasti. Miljöö sinänsä ei tee kirjasta parempaa tai huonompaa suhteessa muihin, mutta olipahan nyt jännittävää kokea tämäkin.

Kokonaisuudessaan Kajo jätti jälkeensä kutkutuksen ja polttelevan odotuksen. Varmuudella voin sanoa, että myös seuraavaan osaan tulee tartuttua.


13. toukokuuta 2017

Blogiloma - seuraa somessa

Niin hauskaa kuin bloggaaminen onkin, joskus täytyy pitää siitä hieman taukoa. Seuraavat kaksi viikkoa aionkin pysytellä pois blogin puolelta, mikä tarkoittaa mm. sitä, että vastailen kommentteihin tavallista pidemmällä viiveellä. Vaikka pidän bloggaamisesta lomaa, somesta tuskin irrottaudun täysin.


Olen ajastanut blogiin pari postausta loman ajaksi, joten jotain lukemista tännekin sentään tulee. Kommentteihin vastailen sitten vasta toukokuun loppupuolella, joten ei kannata ihmetellä.

Voit halutessasi ottaa sometilini seurantaan. Ne nimittäin todennäköisesti päivittyvät pikkuisen ahkerammin. Jos siis haluat pysyä kärryillä, klikkaa itsellesi mieleinen tili seurantaan.


Pääsääntöisesti kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyviä päivityksiä, joskus myös väläyksiä muusta elämästä.

Instagram: afeni84

Kirjailijaelämää, pelaajaelämää ja myös kaikkea ihan tavallista, kuvia arjesta.

Twitter: @Afeni84

Kirjoittamista, pelaamista, elämää 140 merkin viserryksinä.


9. toukokuuta 2017

Lukupäiväkirja 11/2017: Circle Magic

Clearwater Witchesin kolmesta ensimmäisestä osasta muodostunut kirjapaketti on vihdoin kahlattu läpi ja on aika ottaa käsittelyyn sen kolmas osa: Circle Magic.


Madeline Freeman - Circle Magic (Clearwater Witches #3)


Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellisessä kirjassa jäätiin. Tästä syystä onkin melko vaikea tehdä eroa kolmen osan välillä, kun vielä menin lukemaan ne kaikki perätysten. Edellisessä kirjassa päähahmojen pahaksi vastavoimaksi noussut Seth on lukittu Clearwaterin ulkopuolelle, mutta näyttelee silti suurta roolia tarinassa ollen koko ajan puheen ja kauhun aiheena. Seth haluaa Clearwaterin itselleen ja suunnittelee edelleen kaupungin valtaamista, kun taas Krissa ja noidista ja psyykikoista muodostuva piiri yrittävät estää tämän suunnitelman Krissan isän avustuksella. Valitettavasti samaan aikaan kaupungin vanhimpien neuvosto herää tilanteeseen ja päättää, että paras ratkaisu on poistaa kaikilta maagiset kyvyt ja samalla lukijat Sethin tietoisuus kristallin sisään, kuten edellisellä kerrallakin kymmeniä vuosia sitten. Piiri ja vanhimpain neuvosto aloittavat siis kilpajuoksun siitä, kuka saa kukistaa Sethin.

Maagisen realismin ohella kirja käsittelee edelleen paljon Krissan ja kahden pojan, Owenin ja Foxin, välejä. Kolmiodraama tiivistyy entisestään ja saa uusia piirteitä nyt, kun kolmikon välillä on eräänlainen telepaattinen yhteys. En voi edelleenkään sanoa pitäväni kolmiodraamoista, mutta tämän kirjan myötä ärsytykseni kasvoi sellaisiin sfääreihin, että toivon Krissan lopulta löytävän rinnalleen ihan jonkun muun kuin Owenin tai Foxin.

Tarina kokonaisuudessaan on silti hyvä ja piti taas otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Kirja jäi samalla tavalla cliffhangeriin kuin kaksi edellistäkin, mutta seuraavaa osaa en ole vielä hankkinut. Se saakin nyt tovin odottaa, koska minulla on muutenkin kirjoja jonoksi asti luettavaksi.